Kuka äitipuoli tuntee, että lapsipuoli/ lapsipuolet eivät kuulu " omaan perheeseen" ?

Turha sitä on nyt marista, ei kai ne lapset tulleet " yllätyksenä" .

Jos kuitenkin olet jo tuossa tilanteessa, on sinun vain hyväksyttävä asia.

Lapset tulevat aina ensimmäiseksi, varsinkin ne ekat lapset.

mutta myös minäkin tunnen noin.miehellä on neljä lasta aikasemmasta avioliitosta.nuorin heistä on noin joka viikonloppu meillä,välillä oikein ottaa päähän kun on kaksi alle kolme vuotiasta lasta ja kolmatta odotetaan.miehen poika ekasta avioliitosta on erittäin vaativainen ja saa äidiltään kaiken haluamansa ja käyttäytyy samoin myös meillä.kirosanoja kuuluu jatkuvasti(en voi sietää kiroilua) ja nyt alle kolme vuotias hokee jatkuvasti jotain sanaa.joka päivä pitäis olla roskaruokaa,kun äidin luonakin syödään.olen sanonut miehelle että jos vietettäis viikonloppu ihan meidän kesken,neljästään

... kun siellä ei ole MITÄÄN omaa, ei leluja, ei sänkyä jne. Ja joka toinen vkl pitää käydä kylässä. Hohhoijaa.



Olen lähiäiti ja mielestäni etäisä saisi ihan rauhassa jatkaa omaa elämäänsä uuden perheensä kanssa, ja itse eläisin lapseni ja uuden mieheni kanssa, mutta kun ei niin ei.



Ainoa tyytyväinen on se isä, jos nyt hänkään, kun uusi vaimo ei haluaisi tätä vierasta lasta kotiinsa jne................................................

mene mrisemaan itse muualle,tuskin tämä asia sinulle kuuluu tippaakaan!

sama kuri ja välittäminen kaikille.

minun lapseni käyvät isänsä ja tämän nykyisen vaimon luona säännöllisesti ja siellä lapsilta vaaditaan samat asiat kuin muiltakin lapsilta - lapset menevät tyytyväisinä kylään kun tietävät tarkkaan mikä on homman nimi. onneksi pystymme myös puhumaan kaikki yhdessä kasvatukseen liittyvistä asioista. musta on hyvä, ettei etäkoti ole mikään puuhamaa vaan normaalia arkea elävä koti. tosin isä järjestää jotain omaa juttua kaikkien lasten kanssa vuorotellen - lukien niin omat kuin ei-biologisesti omat.

Meillä asuu minun lapsi, miehen lapsi ja yhteinen lapsi. Kaikki kuuluvat perheeseen. Oloni ei tunnu yhtään sen helpommalta tai raskaammalta sinä viikonloppuna, kun miehen lapsi noin kerran kuussa on äidillään.



Miehellä on myös aikuinen poika, joka asuu ihan omassa kotonaan. Ja hänen vierailut ärsyttävät minua toisinaan, tulee ihan samanlainen " en voi hengittää vapaasti kotonani" -tunne, kuin tulee esim anopin vierailusta, tai jopa oma äitini saa minut tuntemaan " ahdistusta" , kun pitää olla vieraskoreampi.



Kaikki, jotka arvostelevat " äitipuolia" , jotka eivät ilahdu lapsipuolten vkl-vierailuista, voisivat ottaa anoppinsa ja appensa loppuvuodeksi kyläilemään joka toinen vkl, keskustellaan sitten uudelleen vieraiden vaikutuksesta perhe-elämään.

Olenkin miettinyt, että olisi tuhat kertaa helpompaa, jos lapsi oikeasti asuisi meillä. Hänellä olisi oma huone, omat lelut, omat kaverit ym. Nyt meillä ei rehellisesti sanoen ole hänelle tilaa. Hoidan 3 alle kouluikäistämme kotona, enkä sen vuoksi viitisisi töihin mennä, että " lapsipuoleni" saisi meille oman huoneen. Silloinhan asettaisin omat lapseni huonompaan asemaan. Luulenpa, että ahdistaisikin vähemmän, jos tilaa olisi enemmän. Ei varmasti ole kyllä lapsellakaan kivaa, kun ei ole omaa " paikkaa" , mutta ei kyllä valita. Meillä on muuten hyvät välit, haluaa tehdä asioita paljon kahdestaan kanssani ja juttelee avoimesti. Tulee meille aina mielellään ja käy useammin kuin aikoinaan sovittu. Välillä harmittaa, kun tulee monena viikonloppuna peräkkäin, mutta haluan, että hänellä on aina tervetullut olo. Rajoittaa kyllä meidän " perhe-elämää" aika tavalla...

raskausaikana eikä siitä sen jälkeen ole kuulunut! Ois kauheata antaa oma lapsi jonnekin missä siitä ei tykätä.

Mun äiti hylkäs mut,kun olin 9kk ja melkein heti kuvioihin astui uusi äitipuoli,jolla oli kaksi iihanaa omaa lasta.

Koin sen kuudentoistavuoden ajan sellaisen helvetin,että tosiaan toivon ihmisten ajattelevan kahdesti ennenkuin ottavat miehen,jolla on jo lapsia.

Kysehän ei ole muusta kuin pienen lapsen psyykestä ja koko loppuelämän voimavaroista kohdata elämänsä.

Minun miehelläni on kolme lasta joiden äiti ei tapaa heitä koskaan. Minulla on kaksi lasta ja sitten vielä kaksi yhteistä. Eli seitsemän lasta ja ei ole kyllä sellaista tilannetta vielä eteen tullut että rakkauteni ei olisi riittänyt heille kaikille. Se on ihan omista valinnoista kiinni. Mahtaisi teistäkin tuntua surkealta jos uusi miehenne kokisi teidän aikaisemmat lapsenne samanlaisina riippoina...



Ja hei, se on kuitenkin vain joka toinen viikonloppu!

mä ainakin jättäisin heti ukon joka ei tykkäis mun lapsesta! Kyllä lapset kuitenkin menee kaiken edelle. Ja kokemusta on, molemmin päin..

Esim meillä isi ehti valittaa minulle, kun en ole huolehtinut hänen 15-v lapselle toppahousuja Lapinreissua varten. (Valitus oli onneksi aiheeton, tiesin lapsen vaatevaraston miestä paremmin, ja lapsen kassissa olivat nämä housut)



Ainakin minä koen niin, että äitipuolet joutuvat tekemään paljon enemmän lapsipuoltensa eteen kuin mitä isäpuolet tekevät lapsipuoltensa eteen.

Arvasin jo ennenkuin avasin ketjun että lokaa tulee niskaan ja

asiattomia kommentteja sellaisilta joilla ei ole kokemusta ja joiden mielipidettä ei ole kysyttykään!



Eihän tässä mistään tykkäämisestä ole kysymys vaan ihan ihan selkeä ja suora kysymys tuntuuko koti ' omalta' vierailevien lasten aikana.

Ja jos ei tunnut niin ei tunnu. That' s it!



Raskasta se on aivan varmaan lapsellekin, sitä en toki kiellä. Meillä kyllä lapsi tulee tosi mielellään ja muuttaisi varmaan kokonaan meille jos äitinsä antaisi joten en usko, että tuntee oloaan kovin ' hyljeksityksi' .

Mutta silti vaan stressaa menemiset ja tulemiset ja tottakai lapsellakin on vaikeaa kun on erilaiset säännöt ja tavat eri paikoissa ja se heijastuu hänenkin käytökseensä. Eikä ole varaa mitoittaa kotia viikonloppulapsen mukaan eli hänelle oma huone ja kaikki pelit ja vehkeet joista ollaan jo kertaalleen maksettu elatusmaksun muodossa (400/kk). Lahjat, kirjat ym. jotka ostetaan hän kiikuttaa kiiruusti

äitinsä luo; ilmeisesti tarpeeseen kun elatusmaksut menevät muualle kuin lapsen hyväksi.



Muita neuvoja en osaa kanssasiskoille antaa kuin että koettakaa pitää hyvä kuri ja järjestys, selkeät rutiinit, mahdollisimman avointa kanssakäymistä ja puuhastelkaa yhdessä koko perheenä mahdollisimman paljon.

miehen kanssa ettei lapset joudu kärsimään siitä ettei heistä pidetä?

Minua alkaa jo ahdistaa pari päivää etukäteen kun tiedän lapsipuolen olevan tulossa......ja ahdistus johtuu lähinnä siitä,etten voi koskaan olla varma milloin lapsi lähtee, etukäteen ei sovita mitään vaan lapsi lähtee silloin kun se äidin menoihin sattuu sopimaan. Luulisi jo palsenkin ahdistuvan moisesta pompottelusta.

Mutta minkäs teet kun se äiti on aina oikeassa ja bioäidillä on oikeus levätä välillä, mutta entäs äitipuolella.Pikkusenkin jo asiasta mainitsee niin teilataan heti hirviöksi....

Niiin se vaan on, että kannattaisi niiden bioäitienkin joskus miettiä käytöstään

Minulla ei ole mitään tekemistä mieheni lasten kanssa. Näin ollaan sovittu alusta saakka, mieheni tapaa lapsiaan heidän kotonaan tai jossain muualla. Meillä ei kotona edes olisi heille tilaa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, miehen ja lapsien välinen suhde on heidän asiansa, en kuulu enkä halua kuulua lainkaan kuvioihin. Tilanne on jo täysin rutiininomainen, yli seitsemän vuoden jälkeen.

Jos olet itse joskus seurustellut jonkun kanssa,joka asuu toisella paikkakunnalla, tiedät miten tylsää ainainen pakkaaminen viikonlopuksi on ja kodista toiseen lentäminen. Ja lapselle se on arkipäivää ja johtuu vanhemmista, jotka pakottavat lapsen asumaan kahdessa kodissa. Kauheinta on sellainen viikko äidillä/viikko isällä järjestely, joka pitäisi laissa kieltää. Minne muodustuu lapsen pysyvä koti ja elinpiiri, kaverit? Jos vanhemmat ei tule toimeen keskenään ja eroavat, lain pitäisi asettua lapsen puolelle. Sitten on teitä marisevia äitipuolia jotka valitatte " vieraasta" lapsesta kotonanne! Lapsi joutuu tulemaan vieraaksi isänsä kotiin? Jos rakastaa miestä, eikö halua hänen parastaan ja hänen lapsensa parasta? Se lapsi on syntynyt ennen teidän rakkauden hedelmiänne ja on yhtä tärkeä kuin omat lapsenne, joutuvat vaan vanhempiensa vuoksi tällaiseen kiirastuleen. Ikävää, että hän " häiritsee teidän perhe-elämäänne" niinkuin joku täällä mainosti. Lapsella on oikeus myös perhe-elämään isänsä kanssa!

Vierailija:

Minulla ei ole mitään tekemistä mieheni lasten kanssa. Näin ollaan sovittu alusta saakka, mieheni tapaa lapsiaan heidän kotonaan tai jossain muualla. Meillä ei kotona edes olisi heille tilaa. Tämä sopii minulle oikein hyvin, miehen ja lapsien välinen suhde on heidän asiansa, en kuulu enkä halua kuulua lainkaan kuvioihin. Tilanne on jo täysin rutiininomainen, yli seitsemän vuoden jälkeen.

Minä olen vuosien varrella ja erityisesti sen jälkeen kun omia lapsia tuli, todennut että jokaisella ydinperheellä on kuitenkin omat systeeminsä ja ihan turhaa stressiä ja pahaa mieltä eri osapuolille syntyy, jos väkisin yritetään näitä eri systeemejä runnoa toisiinsa sopiviksi. Miehelläni, minulla ja meidän lapsillamme on meidän ydinperheemme ja sen lisäksi miehellä on oma " pienperheensä" entisen liittonsa lasten kanssa ja hän hoitaa sen kokoonpanon asiat kuten parhaaksi näkee. Mies hoitaa meidän perheemme asiat hyvin ja on hyvä ja huolehtiva isä lapsillemme, ja haluaa aina varmistaa ajankohdan sopivuuden minulle, kun sopii tapaamisistaan isojen lastensa kanssa, joten asiat sujuvat ihan hyvin. Usein sen olenkin minä joka kehotan miestä järjestämään vaikka extratapaamispäivän isojen lastensa kanssa, kun ei mies itse tule oikein sellaisia ajatelleeksi. Näin saan minä vapaapäivän miehestä kun tykkään välillä olla ihan vaan keskenään lastemme kanssa ja ne miehen isot lapset saavat yhden päivän lisää isänsä seurassa. Miehen ex-vaimosta ei meillä ole harmia, sillä lapset ovat jo sen verran isoja, että mies hoitaa tapaamisasioista sopimisen lähinnä lasten itsensä kanssa, ja elatusasiatkin ovat kunnossa, joten yhteydenpitoon ja siitä mahdollisesti koituviin riitoihin ym. ei niin ole enää tarvetta. Kukin perhe elää täysin omaa elämäänsä ja hyvä niin.

ei ainakaan nykyään enää. Alkuun viisi vuotta sitten tahtoi välillä kiukuttaa kun tein vuorotyötä ja asuttiin 27 neliön yksiössä. Olen nimittäin aina ollut aamu-uninen, varsinkin iltavuoron (klo 24 saakka) jälkeen, ja harva lapsi on. Silloinkin yritin olla sitä lapsille näyttämättä, minun vuorolistani ei ollut heidän syynsä. Nykyään olen iloinen kun isommat lapset meille tulevat. Meillä on tietyt säännöt jotka he hyvin tietävät ja minä liehun huolettomasti vaikka koko päivän kylpytakissa jos siltä tuntuu. Lapset myös tulevat meille mielellään, välillä tehdään jotain erikoista, mutta ei läheskään aina. Isommat lapset tykkäävät pienestä siskostaan, puolikkaista ei meidän perheessä koskaan puhuta, sisarus mikä sisarus.



Lasten äidin kanssa ollaan ihan hyvissä väleissä ja hyvä niin. Jos on isoja kriisejä niin niistä jutellaan ja sovitaan toimintalinjat. Ettei vaan käy niin että kotona näin ja meillä toisin. Mikä olisi lasten kannalta huono juttu, johdonmukaisuus pitää säilyttää.



Niille jotka moittivat äitipuolia ties mistä, suosittelen hiukan kokemuksen hankkimista ennen kritiikkiä. Tällaisessa tilanteessa joutuu joustamaan, tinkimään omasta mukavuudestaan ja opettelemaan rakastamaan muitakin kuin omaa lihaa ja verta olevia. Ja minä voin kaikkien näiden vuosien jälkeen sanoa rehellisesti rakastavani näitä lapsipuoliani, ja jos meille tulisi mieheni kanssa ero niin ikävä olisi kova.



Yritetään jooko me aikuiset ihmiset tehdä myös uusperheiden lasten elämästä kivaa. Ei sääliä, jota joku täällä jo tarjosi, vaan aikuisten yhteistyötä. Ja vaikkei se trendikästä olekaan, vähän epäitsekkyyttä.

yksikään teistä ei ole esikoiseni isän vaimo. Sääliksi käy lapsia siinä. Kuinka voi äiti olla noin kylmä, julma ja itsekeskeinen? Samaa mieltä olen minäkin, että olisi kannattanut miettiä tarkemmin miesvalintaa, jos on noin kykenemätön empatiaan. Ei siinä asiassa ole sinulle mitään, se on lapsen ja isän välistä aikaa. Jos lapsi sälytetään sinun hartioillesi, niin edelleen...oma miesvalinta...