Antaisitko vaikeasti vammaisen lapsen pois?Siis joka syntyy vammaisena.

Ehkä kerran vuodessa käydään katsomassa. Asuneet koko ikänsä laitoksissa. Mulle ei jotenkin mahdu se päähän, että suljetaan melko täydellisesti sitten vielä perheen ulkopuolelle. Esim. terveet sisarukset kyllä elävät normaalisti vanhempiensa kanssa, mutta sitä " keharia" käydään katsomassa jouluisin ja viedään kukka.

kun tilanne ei ole tullut omalle kohdalle. Vaikeaakin vammaisuutta on niin monenlaista, esim. sen suhteen liittyykö vammaisuuteen myös minkä asteinen kehitysvammaisuus, vaikea epilepsia jne. Varmaankin yrittäisin hoitaa itse, mutta tarpeen mukaan käyttäisin myös sijaishoitoa (onkohan oikea termi), jos tuntuisi että omat voimavarat ei riitä. Täytyisi huomioida myös, että perheessämme on muita lapsia, jotka tarvitsevat vanhempiaan.

eli minä myönnän että anataisin kehitysvammaisen lapsen jonkun sellaisen hoidettavaksi joka haluaisi sen tehdä ja joka pystyisi rakastamaan lastani sellaisena kuin hän on. minä itse en pystyisi siihen vaikka miten haluaisin!

laitos on muuten typerä ja lapsellinen termi niille kodinomaisille auntoloille joista tässä keskustelussa oli puhe. ystäväni pikkusisko on asustanut sellaisessa lähes koko ikänsä (vanhamman hotivat tyttöä 4vuotta kunnes väsyivät) ja tyttö viihtyy siellä ja on kasvanut ihan normaalisti.

näin ajatellen hoitaisin itse mutta asia riippuisi tietenkin vamman vaikeusasteesta olisiko kotihoito mahdollinen. Jos oma jaksaminen ei riittäisi turvautuisin laitoshoitoon. Jokainen päättää itse oman tilanteensa mukaan ja toisten on vaikea ja jopa väärin miettiä ratkaisun oikeellisuutta.



Joskus olen nähnyt tv ohjelmia, joissa on lapsi vaikeavammainen ja heitä hoidetaan kotona, se on arvokasta ja kunnioitettavaa onhan kyse omasta lapsesta mutta ymmärtäisin toki vaikka lapsi olisi hoitolaitoksessa. Raskasta ja rankkaa fyysisesti ja henkisesti.

Hattua nostan kaikille jotka jaksavat hoitaa kotona sairasta lastaan tai muuta omaista.

Hyvää joulua teille omaishoitajat!

kummeillani on vaikeasti vammainen lapsi... he hoitavat lastaan itse mahdollisimman paljon, mutta poika käy toisinaan sellaisessa kylpylässä jossa näille lapsille järjestetään kaikenlaista.. vanhemmat ovat joskus siellä mukana ja joskus pitävät paussia.. minusta ihan hyvä että vanhemmat ottavat välillä aikaa itselleen koska sairaan lapsen hoitaminen on hyvin vaativaa ja tiedän että heidän lapsensa nauttii niistä kylpylä reissuista kun saa uida ja leikkiä muiden samanlaisten lasten kanssa.. poika myös haetaan joiksikin päiviksi kouluun... enää kauhean kauaa he eivät voi itse lastaan kasvattaa koska poika on kasvamassa todella isokokoiseksi ja saa sellaisia kiukkukohtauksia että saattaa lyödä vanhempiaan tai itseään tai ottaa esimerkiksi auton ja ajaa sillä seinään.... joten he näkevät parhaaksi sijoittaa lapsensa ympäristöön jossa hän on turvassa ja jossa on ihmisiä jotka osaavat hoitaa tälläiset vaikeat vihanpurkaukset.. ymmärrän tämän täysin koska poika satuttaa itseään ja muita.... mutta tunnen kummini ja he aikovat vierailla pojan luona joka päivä ja tiedän että he myös sen tekevät koska rakastavat poikaansa.. itse jos saisin vammaisen lapsen hoitaisin häntä itse niin kauan kuin pystyisin välillä tosin taukoa pitäen ja jos lapsen tila vaatisi ammattilaisen hoitoa niin voisin harkita lapsen sijoittamista hoitolaitokseen sellaiseen paikkaan joka olisi lähellä niin että voisin vierailla siellä mahdollisimman usein ja lapsi voisi viettää kotona aikaa... tiedän että rakastaisin vammaista lasta aivan samoin kuin tervettä.

leenkään, että olisin hänestä luopunut.

niinkuin salkkareiden Roosa. Ihmiset ovat ihmeen tietämättömiä kehitysvammoista ja sairauksista. On paljon muutakin ja paljon pahempaa kuin Downin syndrooma.

Salkkareiden Roosan " kehitysvamma" ei ole MITÄÄN vakavampiin tapauksiin, ehkä laitoshoitoa vaativiin, verrattuna. Kuka nyt Down-lapsen hoitokotiin laittaisikaan?!?!?

vaikkapa Downin syndroomaa, niin tämänkin taudin kuva voi vaihdella suuresti, äo:ssa on eri potilailla suuriakin heittoja, samoin liitännäissairauksia toisilla enemmin, eli lievästä aina vaikeaan vammaisuuteen. Joten kaikki downitkaan eivät ole niin kuin esim. tuo Roosa salkkareissa.

Olen ajatellut, että synnyttäisin lapsen, mutta jos olisi niin vaikeasti vammainen, ettei pystyisi omin avuin elämään, niin kieltäisin hoitamasta. Siis antaisin vauvan elää sen raskausajan kohdussa ja rakastaisin niin paljon kuin ikinä voisin, ja synnyttyäänkin pitäisin niin hyvää huolta kuin ikinä osaisin, siis saisi olla äitinsä ja isänsä kanssa, mutta en tuomitsisi letkuihin ja kipuihin koko iäkseen. Jotenkin haluaisin, että vauva saisi edes sen raskausajan olla ja elää, siis etten tekisi esim. myöhäistä aborttia.



MUTTA en ole tilanteeseen joutunut, enkä todellakaan tiedä mitä sitten jos oikeasti joutuisin siihen.



Niin ja en antaisi vammaista lastani pois.

ajattelen samoin.

Kysymys on siitä, etteä lapsi voi olla niin sairas, että hoitaminen olisi kotona mahdotonta. Tai ei yksinkertaisesti ole mahdollista jäädä hoitamaan lasta kotiin.



Vammaisen lapsen kanssa eläminen on todella raskasta, lapsella voi olla vammaisuutensa lisäksi paljon lisäsairauksia, sydänvikaa, diabetestä, sisäelinten vajaatoimintaa. tms. Tällöin lapsen hoitaminen kotona voisi olla lapselle jopa hengenvaarallista.



Laitoksessa on ammattitaitoinen henkilökunta, ja apu aina lähellä, jos tulee hätätilanne. Useimmat vanhemmat kaipaavat lapsiaan, ja rakastavat heitä varmasti. Mutta edellämainituista seikoista johtuen, on viisaampaa sijoittaa lapsi laitokseen. Varsinkin jos perheessä on muita lapsia, koska vammaisen lapsen hoito vie kokoaikaisesti ainakinyhden ihmisen ajan.



Ei koskaan pitäisi antaa mielipidettä aiheesta,/tilanteesta, jota ei ole itse kokenut, mutta jos lapseni syntyisi vammaisena, niin luulen, että vamman tasosta riippuen, voisin sijoittaa hänet laitoshoitoon. Mutta se ei tarkoita, että antaisin hänet pois. Hän olisi edelleen perheemme jäsen, ja lasteni sisarus.

Vierailija:

Kysymys on siitä, etteä lapsi voi olla niin sairas, että hoitaminen olisi kotona mahdotonta. Tai ei yksinkertaisesti ole mahdollista jäädä hoitamaan lasta kotiin.

Vammaisen lapsen kanssa eläminen on todella raskasta, lapsella voi olla vammaisuutensa lisäksi paljon lisäsairauksia, sydänvikaa, diabetestä, sisäelinten vajaatoimintaa. tms. Tällöin lapsen hoitaminen kotona voisi olla lapselle jopa hengenvaarallista.

Laitoksessa on ammattitaitoinen henkilökunta, ja apu aina lähellä, jos tulee hätätilanne. Useimmat vanhemmat kaipaavat lapsiaan, ja rakastavat heitä varmasti. Mutta edellämainituista seikoista johtuen, on viisaampaa sijoittaa lapsi laitokseen. Varsinkin jos perheessä on muita lapsia, koska vammaisen lapsen hoito vie kokoaikaisesti ainakinyhden ihmisen ajan.

Ei koskaan pitäisi antaa mielipidettä aiheesta,/tilanteesta, jota ei ole itse kokenut, mutta jos lapseni syntyisi vammaisena, niin luulen, että vamman tasosta riippuen, voisin sijoittaa hänet laitoshoitoon. Mutta se ei tarkoita, että antaisin hänet pois. Hän olisi edelleen perheemme jäsen, ja lasteni sisarus.

Joskus vammainen lapsi voi tahtomattaan myös aiheuttaa käytöksellään vaaratilanteita itselleen, tai esim. sisaruksilleen. Tällöin lapsen on todella turvallisenpaa elää paikassa, jossa ovet on aina lukossa, ja ammatti-ihmisiä lähellä.

On tietysti surullista, jos lapsi on hylätty laitokseen, se ei ole oikein lasta, eikä sisaruksia kohtaan.

Työskentelen vaikeasti vammaisten aikuisten parissa ja minun kokemusken mukaan monet vanhemmat suorastaan uhraavat oman ja joskus myös muiden lasten elämän paneutuessaan niin voimakkaasti vaikeasti vammaisen lapsensa elämiseen kotona. Äidin rakkaus on voimakas ja äiti taitaa monesti olla heikoimpien puolella. Lapsen luovuttaminen laitokseen on suurimmalle osalle vanhemmista elämän suurin tragedia ja on väärin syyllistää niitä vanhempia jotka syystä tai toisesta ovat lapsensa joutuneet toisten hoidettavaksi antamaan. Useimmista kirjastoista voi lainata videon " Jannen kaksi äitiä" joka yhdeltä kantilta valottaa vammaisesta lapsesta luopumisesta ja tässä videossa ei ole kyse edes vaikeasti vammaisesta vaan suht normaalista down-pojasta.

Joskus on kokonaisuuden kannalta parempi että lapsi hoidetaan muualla kuin omassa kodissa, se on joskus myös lapsen etu.

Rinnekodissa ja muissa vanhoissa " laitoksissa" monet asukkaat ovat vanhan vammaispolitiikan peruja eli sellaisena aikana laitokseen sijoitettuja jolloin vanhemmille suositeltiin lapsen laittamista laitokseen (aina 1960-70(alku) luvuille asti)ja monien näiden asukkaiden lähiomaiset ovat jo kuolleet tai ovat niin vanhoja etteivät pääse usein lastaan katsomaan. Silloin kotiin saatavia tukitoimia ei kunnolla vielä edes ollut olemassa. Tilanne on nykypäivänä aivan eri kun kehitysvammaisillakin on mm. oppivelvollisuus, on työ-ja päivätoimintaa, erilaisia kuntoutuksia, terapioita ja mahdollisuuksia omaishoitajien vapaisiin jne.



Tilanteita ja ihmisiä on erilaisia, niin vammaisia kuin heidän vanhempiaankin, joten eihän tuomita ketään, jollemme tiedä kokonaisuutta. Itse en osaa ajatella mitä tekisin tai miten reagoisin jos meille syntyisi vammainen lapsi.

En jaksaisi hoitaa kotona ja jäädä kokonaan pois töistä. Minusta ei vain olisi siihen.

Jonka 6. lapsi syntyi niin vaikeasti vammaisena, Down -syndrooma+ sydänvikä, peräsuoli puuttuu, on tehty avanne vatsaan, nenä-maha letku aina,suolia puuttuu, ei ole IKINÄ syönnyt oikeaa ruokaa, (5.

v ) Kurkun päässä myös avanne, astma, ei puhu, on jatkuvasti lisähappi kone vierellä ym. Tämän perheen lapsi asuu sairaalassa, mutta aivan varmasti koko perhe rakastaa sydämestään pikku-siskoa, hän pääsee viikonlopuiksi kerran kuukaudessa kotiin, ja on liikuttavaa nähdä kuinka siskot ja veljet hoitavat pienempää, halivat, työntävät rattaissa,äidistä näkee kuinka hän suorastaan loistaa onnesta kun tyttö pääsee kotiin.

....

Mulla on kaksi muuta lasta, jotka myös tarvitsevat äitiään, enkä suoraan sanottuna pystyisi luopumaan työstäni ja olemaan omahoitajana 24 h/vrk seuraavat ehkä monta kymmentä vuotta!! Totta kai kävisin myös vammaista lasta jatkuvasti katsomassa, ei laitokseen laittaminen merkitse hylkäämistä...

Täytyyhän mun muitakin lapsiani huomioida ja hoitaa.

Ja jos lapsi on henkisesti vammainen (ei oikein tajuu mitään tai tunnista äitiään yms.) niin eiköhän se laitoshoito ole parempi vaihtoehto?

Ja jos saisin tietää vammasta jo raskauden aikana tekisin keskeytyksen.

Mutta lievästi vammaisesta en pystyisi luopumaan.

Lapsia ei ole vielä,mutta jos yksikin kolmesta lapsestamme syntyy vammaisena niin takuulla pitäisin ja hoitaisin itse.En voisi antaa yhtäkään lastani mistään syystä pois,koska kaikki on mulle ajallaan yhtä rakkaita.