Tämä pakahduttava, riipivä

rakkaus lapsiin...Ihania ovat, vaikka välillä hurjan rasittavia.

Tiesihän sen ennen lasten saamista teoriassa, että se muuttaa kaiken, mutta oikeasti tämä on niin totaalista. Lapset ovat nyt 3- ja 1-vuotiaat ja mietin jokin aika sitten aikoja jolloin heitä ei ollut. En todellakaan vaihtaisi heitä pois, tuli vain mieleen, että en (kai enää koskaan) voi olla yksin jossakin tuntematta jonkinlaista huolta, kaipuuta tai ikävää. En siis valita, todellakaan en, tuli vaan tässä mieleen...