Pahin häihin liittyvä munaus jonka olet kohdannut tai josta olet kuullut?
Kommentit (120)
Vieraita oli ohjeistettu että ottakaa omat juomat mukaan. Siellä sitten porukka istuskeli nurmikolla kaljapussukoitten kanssa ja odoteltiin hääparia valokuvauksesta (miksi ihmeessä vihkimisen jälkeen?). Yksi sammui jo ennen ruokailua. Juhlan päätarkoitus oli juoda kaljaa mutta hieman normaalia tyylikkäämmissä olosuhteissa. Puolet vieraista oli jotain kauheita baarituttuja jne.
Mulla oli ihan pieni vauva tuolloin ja olin jotenkin keskittynyt häneen.
Vuosia kauhisteltiin yksiä häitä, joissa ruoka oli erittäin tulista (intialaista?) kasvisruokaa. Pöydässä ei ollut oikein mitään suurelle osalle vieraista kelpaavaa syömistä. Tietenkin kenenkään ei tarvitse hommata liharuokaa oman vakaumuksensa vastaisesti, mutta se tulisuus oli jotain järkyttävää. Olisi ollut edes riisiä, perunoita, leipää tai perussalaattia tms. missä ei olisi polttanut suutaan. Vieraat siis hommasivat valtavia määriä pitsoja ja hampurilaisia syötäväksi. Hääpari istui nyrpeänä herkkujaan syömässä ja pahastuivat varmasti iäksi.
toisen kämmin. Häät olivat upeassa kartanossa jossa oli paljon pieniä huoneita. Ohjelma tapahtui morsiusparin huoneessa, muilla ei ollut hajuakaan mitä häissä tapahtui. Istuimme siis itseksemme syömässä eri kerroksessa ja täysin kuulematta puheita yms. Ihan rattoisaa, mutta hääparia emme juuri nähneet muuta kuin kätellessä.
että sakastissa tajuttiin että olkaimeton puku ei oikeasti pysy päällä vihkimisen aikaa. Joten eikun kursimaan pukua pienemmäksi.
Tylsimmät kokemani häät oli sellaiset, jossa oli tosi sokkeloinen hääpaikka. Hieno kylläkin, mutta ei se paljon lohduttanut kun suuri osa porukasta istui pienissä huoneissa ilman näköyhteyttä hääpariin. Lisäksi vieraat oli istutettu todella raivostuttavalla tavalla sekaisin hölmönä tarkoituksena kai tutustuttaa sukulaisen ja morsimen sukulaisia. Miksi ihmeessä?! Niitäkään tyyppejä joitten kanssa väänsin väkinäistä juttua pari tuntia en ole koskaan sen jälkeen nähnyt enkä tule näkemään! Olisi senkin ajan voinut käyttää turisemalla jonkun oman sukulaisen kanssa, jonka näkee harvoin.
Pieniä munauksiahan nämä.
Mentiin hienoihin haihin, josta ollut puhetta suunnitteluvaiheessa kamalasti.. oli bandia, ohjelmaa ja hyvaa ruokaa.
todellisuus oli jotakin kauheeta, bandi oli ihan jarkyttava, ruokana oli mautonta lihakeittoa tai vaihtoehtoisesti tomaattikeittoa ja kylkiaisiksi patonkia. kakusta ei tietoakaan. ja se ohjelma...ei ollut mitaan ohjelmaa O.o pari tuntia nuokuttiin poydassa ja kaytiin tupakalla muiden vieraitten kanssa ihmettelemassa touhua. muistaakseni juomistakaan ei ollut tarjolla, edes ruuan kanssa.
ja eikun kotiin vaihtaan vaatteita ja baariin :P
Mikäs tuossa nyt on niin kauheeta? Aika yleistä nykyään..
Viittaa siis ed.viestiin, morsian maha pystyssä...
En vaan tajuu miksi pitää ne häät pitää maha pystyssä, siirtää jompaakumpaa, vauvantekoa tai häitä? Ei varmaan ole mukava morsiamellekaan tehdä kaikkia järjestelyjä paksuna, eikä voi sitten edes juhlia omaissa häissään. (Kyllä, alkoholi kuuluu häihin ainakin sen verran että morsiankin rentoutuis ja vois ottaa ne pari kuoharia.)
häissä sulhanen pyysi minua valssille ja alkoi kehumaan tissejäni ja ehdottelemaan sivuhuoneessa piipahtamista. Hyi helevetti! En sitten kuitenkaan halunnut pilata serkkuni (ei niin läheinen minulle) hääpäivää joten jätin tanssin vaivihkaa kesken ja välttelin sulhasta loppuajan. Yök mikä tyyppi.
Morsiamen isä veti itsensä aivan kaatokänniin ja alkoi haastaa riitaa vieraiden kanssa. Lisäksi keräsi omaan taskuunsa hääparille tarkoitettuja rahoja (joita heiteltiin eräässä leikissä).
Toisissa häissä loppui hääkakku kesken. Tarjolla oli kahta erilaista kakkua ja alkupään vieraat ottivat kakkua niin reilusti, että loppupän vieraat joutuivat syömään jotain hätävara kermakakkua. Aika nolo...
Kolmansissa häissä morsian oli itse ommellut hääpukunsa. Ylipaino, huonosti ommeltu puku ja nyöritykset saivat aikaan sen, että morsiamen astellessa alttarille puolet hänen rinnoistaan roikkuivat näkyvillä....
Mikäs tuossa nyt on niin kauheeta? Aika yleistä nykyään..
Viittaa siis ed.viestiin, morsian maha pystyssä...
En vaan tajuu miksi pitää ne häät pitää maha pystyssä, siirtää jompaakumpaa, vauvantekoa tai häitä? Ei varmaan ole mukava morsiamellekaan tehdä kaikkia järjestelyjä paksuna, eikä voi sitten edes juhlia omaissa häissään. (Kyllä, alkoholi kuuluu häihin ainakin sen verran että morsiankin rentoutuis ja vois ottaa ne pari kuoharia.)
Minusta ei nyt ole paha jos menee naimisiin maha pystyssä. Ensinäkin häitä suunitellaan varmaan n. vuoden. Siinä ajassa ehtii jo tulla raskaaksi. Eikä kaikki jaksa odottaa että ensin häät ja sitten vasta lapset. Eikä sitä aina tiedä milloin sitä sitten oikeasti tulee raskaaksi.
Alkoholia ei minun mielestä ole pakko juoda häissä, ellei halua.
morsian pyörtyi alttarille. oli kai laihduttanut, vaikka oli entisestäänkin tikkulaiha.
Eräs morsian kutsui ison määrän vieraitamutta vain kirkkoon. Sanoi heille, ettei voi kutsua hääpaikalle kuin pienen määrän väestä...
kutsuttu kirkkoon, mutta vain läheiset hääjuhlaan, kun oli niin rajatut tilat. Kirkkopihalla oli kiva, kun porukka jakaantui hääjuhliin lähteviin ja meihin muihin. Jatkoille oli kyllä kutsu, mutta jätin väliin. Todella noloa ja erittäin törppöä meininkiä.
Tosi mukavat ja tunnelmalliset talvihäät, mutta kiitoskorttia tai muutakaan kiitosta ei tullut. Minusta se oli tosi iso moka, vaikka monesta ei varmaan olekaan.
Eräs vieras humaltui, vietiin autoon nukkumaan. Jostain syystä heräsi ja ei saanut ovia auki joten potkaisi takalasin rikki... Itse en edes tajunnut tapahtumaa, ihmettelin vain kun kyseisen (tila-auto) väki poistui niin aikaisin :)
Omissa häissäni naisvieraalla huppari ja farkut, siis WTF. Ei tosin oltu sanottu mitään pukeutumiskoodia ja häät olivat pienet ja romanttiset, mutta kyllä tuo pisti pahasti silmään. Kaikki muut olivat kuitenkin pukeutuneet asiaankuuluvasti.
Sitten tulee mieleen yhdet häät, joissa juhlapaikkana oli vanha kartano ja sillä vieraat sitten istuivat erillisissä pienissä huoneissa.
Puheista, ohjelmasta saati hääparista ei nähnyt mitään. Ruokailussakaan ei pysytty mukana kun kukaan ei käynyt ilmoittamassa, että ruokaa olisi tarjolla.
Ja sitten pahin, omien vanhempieni häissä sattui ja tapahtui. Useampikin vieras oli ottanut vähän liikaa ja sitten lopulta tilanne kärjistyi siihen että eräs vieraana ollut mies alkoi riehumaan. Morsiammen veli yritti rauhoitella ukkoa, joka sitten iski hampaansa veljen käteen.
Poliisit tulivat hakemaan riehujan putkaan, laittoivat maijaan odottamaan ja tulivat kakkukahville keittiöön :D
- Ruokapöydässä vain yksi linja, eli jono pöytään oli pitkä ja hidas. Lähisukulaiset etuilivat santsaamaan ennen kuin viimeiset oli saaneet ruokaa ja ruokahan loppui tietysti kesken.
- Ei minkäänlaista alkoholitarjoilua häissä ja kavereitakin oli pyydetty jättämään juomat kotiin. Kaikki vaan väsyivät ja kyllästyivät ja lähtivät kotiin.
Tämä nyt ei ole moka sinällään, mutta hassu tapaus kuitenkin:
- Omissa häissämme mieheni isä imeskeli vartin yhtä pöydällä olleista koristelasikivistä, kun luuli niiden olevan karkkeja. Onneksi ei nielaissut tai puraissut! :D
kirkonmenojen jälkeen, onnittelujonoa juhlapaikalla kyhätessä morsiamen äitiä ei löytynyt mistään. (ei ollut edes juonut mitään, että selittyisi sillä.) Alkuun vain morsiamen perhe etsi äitiänsä, mutta kun ei löytynyt niin lisää jengiä valjastettiin etsintöihin. Osa lähti tunnin kuluttua haravoimaan autoilla lähimaastoa juhlapaikalta kirkolle päin.. Häävieraat istui yli kaksi tuntia ruuatta ja ilman juotavaa hiljaa supisten pöydissä. Lopulta kiukkuinen ja punoittava morsmaikun äiti taapersi paikalle. Oli kävellyt kirkosta juhlapaikalle, koska kukaan ei ollut muistanut tarjota autottomalle kyytiä, eikä sitä nyt hieno nainen tuppautumaankaan rupea.. Ei ollut vissiin raaskinut taksiakaan tilata, matkaa reilu kahdeksan kilometriä ja talvihäissä lämpötila n. parikymmentä astetta. Ja tietysti korkkarit kenkinä.. huhhuh!
Toinen nolo minusta oli, kun morsian oli vasta häitten alkaessa keksinyt että hänpä haluaa sittenkin paikkakortit. Ne oli sitten sudittu tussilla servietteihin miten sattuu..
yksissä häissä jouduttiin odottelemaan juhlapaikan eteisessä ikuisuuden (melkein 2 tuntia), kun morsiusparia kuvattiin juhlapaikassa. Samoissa juhlissa bestmanin puheesta ei saanut humalatilan vuoksi mitään selvää, sulhanen sammui hääpaikalle, mikä on minusta aika anteeksiantamaton moka. Voisi nyt omissa häissään koittaa käyttäytyä...
Hääpaikka oli varattu ja sen jälkeen alkoivat miettimään ketä kutsutaan. Alunperin oli ollut tarkoitus kutsua vieraita noin 40-50, vain lähin suku ja ystävät. Vähitellen vieraiden alkoi paisumaan niin että häissä oli ollut yli 90 henkeä. Paikka auttamattomasti liian pieni. Osa porukasta oli ollut eteisessä, yksi pöytä ainoan ulko-oven edessä. Pöydät niin kiinni toisissaan että hoikallakin ihmisellä oli todella hankala mennä välistä, puhumattakaan jos oli yhtään ylipainoinen. Liikkuminen oli tehty todella hankalaksi.
Eli vinkki kaikille hääpareille, tehkää ensin lista ketä kutsutte vieraiksi ja määrän mukaan varatte juhlapaikan...