~JOULULAHJAT vk 21~
Aloitanpa uuden viikon, kun on tässä luppoaikaa :)
Ensinnäkin, suurin osanotto omat lahjansa menettäneille! Etenkin haizulin viesti pysäytti, mitään vahvoja oireita ei ole enää ollut ja vaikka varhaisultrassa kaikki oli hyvin niin hyvin paljon pelottaa np-ultra torstaina.. että mitä jos. Mutta täytyy nyt vaan yrittää pitää lippu korkealla ja toivoa että sydänäänetkin huomenna neuvolassa käydessä kuuluu!
Tänne nyt ei muuta ihmeitä, maha kyllä kasvaa (siinä ne oireet sitten onkin). Välillä tuntuu jänniä "muljautuksia" mahan sisällä, vaan eihän ne nyt näillä viikoilla mitään liikkeitä voi olla vaikka sikiö liikkuukin.. mutta niin että itse tuntis?! Ei näy päällepäin mitään.
Esikoisesta liikkeet tuntui ja näkyi selvästi ulospäin joskus 17 viikon jälkeen ja kuopuksesta n. 15 viikolla. Odotan kyllä sitä aikaa, niin tietää että kaikki on kunnossa kun mylläys käy! :)
Ystävän polttarisuunnitelmia miettiessä on kyllä saanut pohtia, mihin pystyy vielä kuukauden päästä osallistumaan. Onkohan liian uhkarohkeaa osallistua laskeutumiseen luonnonkalliolta- tosin melko loivaan eikä matkanakaan kovin pitkään. Mitä te muut ootte jättänyt tekemättä kokonaan raskautenne myötä ns. riskialttiimmista harrastuksista?
Nyt ei muuta, jaksamisia kaikille ja toivotaan että loput lahjat pysyy matkassa ja muille valtavasti tsemppiä uuteen yritykseen ja voimia surun keskelle!
Uuteen viikkoon toivotteleepi
Silveri 11+2
Kommentit (27)
Minultakin syvät pahoittelut joululahjan menetyksen kokeneille! Antakaa aikaa surulle, ja vasta sitten suunta kohti uutta yritystä.
Minä sain kuulla perjantain np-ultrassa onnellisia uutisia eli kohdussa köllötteli ja heilui elävä piiperö, jolla näytti kaikki olevan hyvin. Kova jännitys taisi sitten kuitenkin olla päällä, kun vuoroa odottaessa aloin ihan täristä. Kun selvisi, että masussa on elämää, alkoi pillitys, joka ei meinannut loppua millään... Minullakin yksi keskenmeno takana, joten mitään en pitänyt itsestäänselvyytenä. LA on nyt siis virallisesti 5.12.
Silveri: Kyllä itse osallistuisin tuohon kalliolta laskeutumiseen, mutta kuuntele nyt muidenkin mielipiteitä. Ei ole tapana ollut hirveästi hyssytellä raskauden aikana... Luotan siihen, että vaavi on hyvässä suojassa. Pelaan vielä itsekin jalkapalloa, vaikka masu on jo selvästi näkyvillä, ja ajattelin pelata niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Viimeksi pelasin vielä viikolla 16. Onnea torstain ultraan!
Tuosta suljetusta ryhmästä: mitä liittymispyynnön saatteeseen tulee kirjoittaa?
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
Terkuin
Kössi 12 + 1
Tulkaahan mukaan tuonne suljettuun keskusteluun:)
Ei tarvii vältisti kirjottaa mitään siihen saatteeseen, tunnistan kyllä nimimerkin, tervetuloa!!
Anneh 13+2
Mie laitoin ryhmän liittymispyyntöön, jotain että haluan osallistua ryhmään. ei mitään muuta ;)
Silveri: Osallistuisin siihen kalliolta laskeutumiseen. Olen joskus laskeutunut köyden varassa. "Aloittelijoita" ei laiteta mihinkään onnettomuusherkkään paikkaan. Valjaat ovat vielä varmemmat ja tukevammat ja jakaa painoa lantion alueelle tasasemmin. Oon vielä käynyt itse seinäkiipeilemässä. Olen tarkka turvallisuudesta, kuten yleensä täytyykin olla. Ajattelin käydä niin kauan kun masu antaa myöten ja hyvältä tuntuu. Jossain vaiheessa se vaan alkaa olla liikaa tiellä.
Kössi: Ihanat ultra uutiset! Onnea! Miulla ultra on vasta ens viikolla... Siihen saakka täytyykin jännittää.
Miulla on viimonen lomaviikko. Ens tiistaina alotan työt. Toivottavasti vointi on yhtä hyvä ku tähän saakka ja jaksan siellä hyvin. Vointi on aika hyvä. Välillä tuoksut käy vaan niin pahasti, että rupee oksettamaan.
Hyvää viikon jatkoa kaikille!
viuhka
Tänään oli siis eka neuvola ja saatiin sydänäänet kuulumaan, ihanaa :0) :0)
Hei, älkää nyt kaikki karatko johonkin suljettuihin ryhmiin, itse en ainakaan aio näitä sivuja kummemmin kirjoitella ja tylsää jos täällä vaan yksinään jorisee..
tänään taas tooosi huono olo ja väsyttää sikana.. ja närästää.. hohhoijaa, jospa loppuis jo kohta tää pahoinvointi
kohta on 10 viikkoa täynnä, jes!
Onnittelut sydänäänistä 4nEmo!
Tuosta suljetusta ryhmästä, sehän on ihan sama juttu oikeastaan kuin nämä muutkin Vauvan sivut, keskustelu vain ei näy kaikille uteliaille sivusta seuraajille... Kyllä minä toisaalta ainakin varmaan jatkossakin tulen myös tällä puolella pyörähtelemään (riippuen siitä, miten täällä pysyy keskustelu yllä...)
Veti jotenkin hiljaiseksi nuo edellisen ketjun ikävät uutiset :( Itselläkin tosi vähän oireita verrattuna esikoisen odotukseen, joten yritän olla intoilematta liikaa. Neuvolaan menen vasta ensi maanantaina, jolloin viikkoja 10+6, toiveena kuulla sydänäänet. Jännittää.
Voikaa hyvin!
Mindy 10 tasan
Suljettu ryhmä on siitä hyvä, että voi vähän luottamuksellisemmin kirjoitella asioistaan. Mua ainakin ärsyttää, kun iltapäivälehdet tekee lapsiin ja perheisiin liittyvistä asioista artikkeleita, jotka perustuu pääasiassa täältä tai Kaksplussan keskustelupalstoilta luvatta lainattuihin teksteihin. Aina pitää kirjottaa niin, että on valmis siihen että teksti on kohta painettuna lehtien sivuilla. Mut joo, tietysti jokainen kirjoittelee mihin haluaa, mutta tässä vaan yks näkökulma =)
Varovaisesti kokeilen joukkoon tulla, vielä mahtuu uusi odottaja mukaan ?
Muutamia kertoja olen käynyt varovasti lukemassa kuulumisianne, mutta jos nyt uskaltaisi tulla tänne esittäytymään.
Laskettu aika on 29.12. ja neljäs lapsi olisi toiveissa.
Onko kaikki siirtyneet jo suljettuun ryhmään ?
Onko ryhmä millä nimellä siellä, meinaan vaan että itse en vielä tässä vaiheessa haluaisi tätä odotus asiaaa kovin julkisesti tuttavilleni huudella (näin varhaisessa vaihessa). Vai onko ryhmä salainen, niin ettei se näy jäsenten profiilitiedoissa.
terkuin Heinimaari
se suljettu ryhmä löytyy tuolta ryhmät osiosta nimellä Joululahjat2010 ja koska se on lukittu (=keskustelut näkyvät vain jäsenille) niin vaatii liittymispyynnön, jonka ryhmän perustaja sitten vain hyväksyy. Varmasti pääset mukaan sinne, kun vain lähetät pyynnön ja siihen saateruutuun voit vaikka ilmoittaa lasketun aikasi.
Minäkin siirryn tuonne suljettuun ryhmään, kunhan sinne sisään pääsen. Tulkaa muutkin :)
Cornflower ja Pikkuinen 13+3
Niin eli se sähköpostihan oli sanna3007@hotmail.com, jos haluaa tulla mukaan. Sannan sitten pyytää kaveriksi ja liittymään mukaan ryhmään. Jos siitä olette kiinnostuneita.
Pitää varmaan mennä tonne suljettuunkin ryhmään, jotta voi seurailla mitä te täällä vauva.fissä kirjoittelette. Itse pääasisssa roikun tuolla fbssä.
Kiva juttu cornflower että sydämmen tykytys kuului noinkin jännittävien vaiheiden jälkeen. En voi edes kuvitella mitä oot käynyt läpi!
Noniin :) Tuli käytyä ja löytyihän sieltä hyvin sydänäänet vaikka kaveri meinailikin karkailla välillä ;) Paino oli mulla laskenut 4kg, hemoglobiini oli hyvä mutta verenpaineet alhaiset (ihme, tuntuu että töissä ne nousee aina taivaisiin..)
Facebook-ryhmästä: mun kaveripyynnöstä on jo kaiketi reilu kuukausi, se hyväksyttiin mutten oo saanut kutsua ryhmään vieläkään. Sinnekin kaiketi kirjoittelisin kun siellä tulee myös roikuttua melko paljon..
Taidan minäkin siirryskellä kirjoittelemaan tuonne suljettuun ryhmään, mukavampi kun ei näe muut kuin me joululahjojen odottelijat. Näytti sinne tulleen vähän laajempi esittelypinokin :o)
Eipä tässä muuta, torstain np-ultraa odotellessa
Silveri 11+3
tuonne suljettuun ryhmään, nyt vain hyväksyntää odotellaan :) Olen ylpeä itsestäni kun vähän oon saanu vieroitettua itteäni täällä sivuilla pyörimisestä! Ehkä se alkuvillitys on vähän jo laantunut, vaikka toki raskaus muuten pyörii koko ajan mielessä...
On se kyllä pysäyttävää lukea toisten surullisia uutisia, kaikki mahdollinen tuki teille keskenmenon kokeneille, kyllä se onni vielä teidätkin löytää!
Pelko persuuksissa se aina kasvaa omalla kohdallakin kun lukee keskemenoista, ens tiistaihin pitää vielä odottaa ultraa ja sitten itketään joko ilosta tai surusta! Muutoin kyllä on viime päivinä mennyt oikein hyvin, pahoinvointikin selvästi helpottanu, juuri kun aloin olla ihan loppu oksentamiseen. Nyt vissin neljäs vai viides aamu kun tuntuu että olo lähestulkoon normaali. Ruokakin maistunu huomattavasti paremmin vaikka välillä vähän kuvottaakin. Toisaalta taas pelottaa kun pahoinvointi yhtäkkiä loppu että onko nyt joku pielessä, mutta turha sitä jossitella, tiistaina selviää :)
Jatkossa varmaan sitten enimmäkseen tuolla suljetussa ryhmässä käyn, toivottavasti siellä tavataan!
-kattu, 11+1 (hurjaa :D)
.. Oon pidättäytynyt kirjottamisesta viime aikoina. On ollut niin paljon keskenmenoista ym. puhetta täällä. Syke kyllä edelleen ipanalta löytyy sykemittarilla, MUTTA. Huomenna on SE!
ULTRA!
Minua niiiiiiiiiin jännittää. Entäs jos sielllä ei olekaan kaikki hyvin? Olen ihan hepulin partaalla. Voi kääk.
Huomenna sitten kerron kuinka kävi, siihen asti taustailen ja syön kynsiäni.
VBJ 12+0 / 12+4?
Olen tässä jo useamman viikon lueskellut teidän juttuja ja elänyt hengessä mukana. Itse tein vain aikanaan päätöksen, että liityn keskusteluun jahka np-ultra on takana ja tänäänhän se oli :)
Kaikki oli hyvin ja laskettu aika on 8.12.
Voin vain yhtyä edellisiin, että noiden ikävien uutisten jälkeen oma jännitys ultraa kohtaan vain kasvoi. Kävin koko aamun ihan ylikierroksilla, mutta positiivisestihan se sitten meni ja saatiin vino pino kuvia mukaan.
Ilmoittaudunpa vielä erikseen mukaan tuohon suljettuun ryhmään, koska keskustelu on tainnut siirtyä enimmäkseen sinne.
Niin ja esikoista täällä odotellaan, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä.
Tsemppiä ultriin ja odotukseen :)
-Ansku
Piti tulla sammuttamaan kone, mutta mutta... missäs sitä taas ollaankaan!?
VBJ:lle onnea matkaan huomiselle. Hyvin se varmasti menee. Itselläni oli jännitys huipusssaan tänään, mutta reissu (ultra+ lääkäri) meni paremmin kuin hyvin, eli uskaltanen nyt nauttia raskaana olosta ilman jatkuvaa paniikkia.
Kyllä täällä näkyy hiljentyneen hurjasti.. Hain itsekin tuohon joululahjojen ryhmään, itse en harrasta naamakirjaa ollenkaan, joten siihen en liity nytkään. Mutta kiva, jos siellä ryhmässä riittään juttua :0)
vaikka jotenkin huomaa, että kun on ihan alusta päässyt ja olo vähän helpottanut, niin sitä on enemmän elänyt normaalia elämää ja odotus ei ole ihan koko ajan mielessä ja kirjoittelutkin jää vähemmälle..
Nyt on 10 viikkoa täynnä ja 11 viikolle aletaan keräämään päiviä. Olo todella vaihteleva, eilen olin virtaa täynnä ja hyvä olo ja tänään en taas jaksa yhtään mitään.. Työpaineet ovat hurjat ja motivaatio vieläkin vähän kadoksissa..
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Kaikki hyvin :) Ja niinkuin sanoin, niinhän ne viikot muuttui, ja nyt onkin täynnä 12+4, eikä 12+1 :)
Siellä se pikkuinen kovasti heilui, ei tykännyt ultrasta ollenkaan. Ultraaja sai ihan tosissaan tehdä töitä, että sai kaikki mitat otettua.
Nyt päikkäreille, heräsin jo klo04:00 pohtimaan päivän koitosta :D
VBJ ja virallisesti nyt 12+4.
Eli tällä viikolla uä oli ja siellä oli vilkkaasti puuhasteleva vauveli. LA olis tarkennettuna 5.12. Itse sen jonkun laskurin mukaan sain siihen 8. päivään. Mut neuvola ja uä molemmat laittoivat 5.12.
Ottivat myös sen down seulonta verikokeen.. Nyt vaan mietityttää et olisko se pitäny jättää ottamatta. Kauhee odotella nyt sit vastausta, kun uä:ssä oli kaikki niin hyvin. Entäpä jos verikokeessa ei olekaan.
Laittelen myös pyyntöä suljettuun ryhmään :)
Twinkle
Hyviä uutisia täällä! Ultrassa käyty ja siellä se pikkuinen köllötteli! Kaikki siis hyvin vaikka epätoivo välillä valtasikin mielen ja mietin tietysti pahinta. Viikkoja nyt 12+3 ja la säilyi päivälleen siinä 3.12. Pitkään aikaa en olekaan kirjoitellut, nyt on luppoaikaa kun mieskin kotona päivän ja esikoinen nukkuu ulkona päikkäreitä.
Mä oon välillä epäilly, että tuntisin jo liikkeitä mutta ehkei kuitenkaan. Menee varmaan vielä hetki. Pituutta kaverilla oli muuten 59,4mm ja kaikki palaset kohdallaan. Niin helpottavaa ja ihanaa kuulla!
Muoks: Olikin jäänyt vajaaksi lähettämäni viesti mutta synnytän siis keski-suomen keskussairaalassa. Siellä sain esikoisenkin maaliskuussa -09.