Lue keskustelun säännöt.
Miks mä "pelkään" soittamista?!
24.05.2010 |
Nytkin pitäis soittaa pari puhelua, mutta koko ajan siirrän sitä, koska inhottaa...
Kommentit (60)
Ainoastaan se "vika" minussa vielä on, että en halua että kukaan on ihan vieressä kun soitan.
Jotenkin hävettää puhua jonkun kuullen puhelimessa, varsinkin se aloitus on paha, oman nimen sanominen puhelimeen :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti koko viime viikon soittaa ja varata naantalin kylpylästyä meille viikonloppu, mutta kun jännittää ihan hulluna, en tod. tajua miksi. Mitä jos en muista kysellä kaikkea jne? olis noloa joutua soittaan takas.. taitaa mennä loma sivu suun, ei varmaan ole kohta huonetta kaavailemallemma viikonlopulle :D
eikä tekstareidenkaan laittaminen aina ole helppoa. Varsinkin "virastoasiat" venyy ja venyy. En jännitä mielestäni vaan joku ihmeen kynnys siinä on, tuntuu etten millään jaksaisi aloittaa selittämään asiaani jollekin vieraalle.
Mulla samaa vikaa. Nuorempana olin tosi soittokammoinen. Ikä on vissiin tuonut lisää itsevarmuutta, ei noi virastosoitotkaan tunnu enää niin pahalta. Minkä ikäisiä olette? Itse olen 34v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen ammatissa, jossa pitää todellakin ottaa asioista selvää myös puhelimen avulla.
Lähetän AINA mielummin tekstarin tai sähköpostia!
En ole aina ollut tällainen - joskus nuorempana pystyin hyvin soittamaan minne vaan. Luulen, että kammo on tullut huonoista kokemuksista puhelimessa, esimerkiksi kun eräänä talvena soittelin kesätyöpaikkojen takia moneen paikkaan ja joissain oltiin todella töykeitä puhelimessa.
Inhoan sitä varsinkin, että puhelu menee jonnekin muualle kuin mihin soitin (esimerkiksi puhelu kääntyy vaihteeseen) tai jos en saa selvää mitä vastapuoli sanoo. Tai jos minulle sanotaan, että väärä paikka, soita jonnekin muualle.
En kuitenkaan kammoksu niin paljon sitä, että minulle päin soitetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. parturiajan varaaminen tai mikä tahansa lyhyt ja helppo puhelukin jännittää, joskus enemmän, joskus vähemmän. Mulla taitaa olla joku lievä paniikkihäiriö, jännitän kaikkea esillä oloa myös. Jännittäminen tuntuu tosi rasittavalta ja turhalta, kun ei siihen ole mitään oikeaa syytä.
Olen 35-vuotias kasvotusten tavatessa todella puhelias ja sosiaalinen ihminen. Virastopuhelut ja vieraalle ihmiselle soittamiset menee hyvin, en jännitä niitä ja saan asiani hyvin hoidettua. Mutta tutuille en soita koskaan, enkä useinmiten vastaa tuttujen puheluihinkaan!
Ensinnäkin kännykkäaikana minua häiritsee, etten voi tietää tilannetta, missä puhuja vastaa, kun jotkut vastaavat vaikkapa konsertissa ja sitten kiukkuisena supattavat "En nyt oikein voi puhua!" Itselläni on puhelin kiinni paikoissa, joissa en voi vastata.
Toiseksi varmaan myös tuon nonverbaalin viestinnän puutten takia en vaihtaisi kuulumisia enkä tärkeitäkään asioita puhelimessa. Ennen puhelua en jännitä, mutta jos puhun pitkään jotain jaarittelupuhelua ihan tutunkin ihmisen kanssa, olen ihan hiessä sen jälkeen (muuten en hikoile juuri koskaan).
En myöskään koskaan soita esimerkiksi järjestääkseni kyläilyä, tapaamista, lastenvahtia, harrastumenoa tai työkeikkaa. Nämä asiat hoidan aina tekstarein, jotta vastaanottajalla on rauhassa aikaa miettiä haluaako suostua ja katsoa kalenterinsa yms. Tekstareilla kommunikoin muutenkin tosi paljon, niin kuulumisia kuin asioiden sopimisiakin.
Että tämmöionen tapaus..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kavereille soitto sujuu jotenkuten, mutta "virastopuheluita" lykkään viimeiseen mahdolliseen hetkeen. Yritän aina ajatella, että vaikka se puhelu menisi kuinka pieleen niin ei se virastoihminen tunne mua irl :)
Piti koko viime viikon soittaa ja varata naantalin kylpylästyä meille viikonloppu, mutta kun jännittää ihan hulluna, en tod. tajua miksi. Mitä jos en muista kysellä kaikkea jne? olis noloa joutua soittaan takas.. taitaa mennä loma sivu suun, ei varmaan ole kohta huonetta kaavailemallemma viikonlopulle :D
Varaa netin kautta, niin ei tarvii soittaa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen onneksi päässyt aika hyvin tuosta puhelinkammosta eroon. Tartun luuriin aika helpostikin. Ainoastaan se "vika" minussa vielä on, että en halua että kukaan on ihan vieressä kun soitan.
en verran olen kehittynyt että pakko on soittaa, niin teen sen heti aamulla tai kun mahd. etten mieti sitä kokoaikaa.
taas mieheni soittaa melkein missä vaan milloin vaan.
Piti koko viime viikon soittaa ja varata naantalin kylpylästyä meille viikonloppu, mutta kun jännittää ihan hulluna, en tod. tajua miksi. Mitä jos en muista kysellä kaikkea jne? olis noloa joutua soittaan takas.. taitaa mennä loma sivu suun, ei varmaan ole kohta huonetta kaavailemallemma viikonlopulle :D
Varaa netin kautta, niin ei tarvii soittaa!!
ja ne lomapaketit on voimassa vaan puhelinvarauksella, mitä aattelin (mun tuuria).. Keräilen vielä vähän rohkeutta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen onneksi päässyt aika hyvin tuosta puhelinkammosta eroon. Tartun luuriin aika helpostikin. Ainoastaan se "vika" minussa vielä on, että en halua että kukaan on ihan vieressä kun soitan.
en verran olen kehittynyt että pakko on soittaa, niin teen sen heti aamulla tai kun mahd. etten mieti sitä kokoaikaa.
taas mieheni soittaa melkein missä vaan milloin vaan.
olen aina luullut että olen ainoa. mielummin pistän mieheni soittamaan tärkeät puhelut. töissä kuitenkin soitan omaisille ihan tosta vaan kun on pakko mutta muuten ihan kamalaa. mielummin menen paikan päälle sopimaan asian mutta ainahan ei voi.
Kaikki, joille olen kertonut pelkääväni soittamista, ovat ihmetelleet ja kummastelleet. Mutta meitähän on tosi paljon! Oisipa kiva kuulla, jos jollakin olisi oikeasti jotain selitystä tälle pelolle tai jaotain helpotuskeinoa. Lykkään soittoasioita aina eteenpäin ja eteenpäin. Ja kavereitten kanssakin on vaikea soitella. Luulen, että liittyy jotenkin itsetuntoon...
Olisiko jossain tukiryhmää meille soittopelosta kärsiville?
Itselleni pelko lienee tullut "mokatuista" puheluista joskus menneisyydessä. Esimerkiksi kerran lehti-ilmoituksessa kaivattin kadonnutta koiraa ja kaikkia mahdollisia havaintoja koirasta ja juuri se samainen koira oli pyörinyt siinä meidän nurkalla. Soitin ilmoituksen numeroon ja kun vastattiin, esittelin itseni "tässä XX hei", johon vastannut mieshenkilö tokaisi: "nimi ei sano mulle mitään". Tuon kokemuksen jälkeen inhotti pitkään soittaa minnekään outoon paikkaan.
On muitakin pelkoa lisänneitä paikkoja, esimerkiksi terveyskeskuksen ajanvaraus, jonne soittaessa tuntee olevansa suureksi häiriöksi.
Parhaiten pystyn soittamaan paikkoihin, joissa tiedän olevan ystävällinen palvelu, kuten kampaaja, kosmetologi jne.
Sama täällä. Ja olen vetänyt aikoinaan improvisoidun stand-up -keikan 1000 ihmisen edessä, eli en todellakaan kärsi mistään esiintymisjännityksestä tms. Paikan päällä ei myöskään ongelmaa hoitaa jotain asioita.
Olen tullut siihen tulokseen, että on epäluonnollista että ei näe kasvoja keskustellessa sillä 90 % kommunikaatiosta tulee ilmeistä ja eleistä, ei puheesta (itse olen kuulemma tuttavien mukaan "käsilläpuhuja").
Luulin olevani yksin tämän ongelman kanssa :)