Jos vanhemmat haluaa ostaa meille talon, niin miten kannattaisi menetellä?
Ollaan löydetty unelmatalo mutta meillä ei ole siihen millään varaa. Omat vanhempani haluaisivat osallistua talon hankintaan, eivät maksaisi sitä kokonaan mutta esim. puoliksi.
Miten kannattaisi menetellä? Jos vanhemmat lahjoittavat tarvittavan summa rahana, pitää tietenkin maksaa lahjavero. Jos taas vanhemmat ostavat puolet talosta niin että puolet on siis vanhempieni nimissä ja puolet meidän nimissä, niin siitähän voi tulla myöhemmin ongelmia, vai? Esim. perintötilanteessa? Tai jos vanhempieni raha-asiat jostain syystä menevät katastrofiksi, sittenhän me voimme menettää talon?
Mitenköhän näissä tilanteissa yleensä toimitaan? Yritin kysellä kiinteistönvälittäjältä josko hänellä olisi kokemusta tuollaisista tilanteista, mutta ei ollut.
Kommentit (35)
Minäkin olen itse joutunut hankkimaan omaisuuteni, mutta silti ymmärrän niitä, joilla on toisin. Ja oikeasti MIELELLÄNI ottaisin omaisuutta, jos sitä joku minulle haluaisi antaa :D
Hassua, että joku pitää pahana sitä, että vanhemmat haluaa jakaa omastaa elinaikanaan! Kyllä mä ainakin aion (jos vain pystyn) tukea lapsiani taloudellisesti myös silloin, kun he on yli kolmikymppisiä. Sanopa yksi hyvä syy, miksi en tukisi?
kun kolmekymppisille vanhemmat osatelevat milloin asuntoja, milloin kesämökkejä. Television mökki-ja puutarhaohjelmissa näkee tämän tuosta pariskuntia, joiden mökki on vanhemmilta saatu ja nyt se tuunataan.
Ehkä en vaan ymmärrä, kun itse olen joutunut (?) hankkimaan joka sentin omaisuudestani.
Hieno juttu. En ymmärrä miksi Suomessa asiat on tehty niin hankaliksi. Monissa muissa maissa on hyvinkin helppoa ostaa tyttärelle talo. Tiedän näin yhtäkkiä ajatellen neljä ystävää ulkomailta, joille vanhemmat ovat ostaneet talon ilman vero-ongelmia. Miksi muuten Suomessa ajatellaan, että vanhemmat eivät saisi avustaa aikuisia lapsiaan? En ymmärrä. Perhe on minusta yhteisyritys, jossa on aivan suotavaa avustaa kaikkia jäseniä, jos mahdollisuuksia on.
Antavat ennakkoperintöä aina maksimit kolmen vuoden välein ja te teette aina ison lisälyhennyksen silloin. Lisäksi voitte asettaa lyhennyserän isoksi ja vanhemmat antaa sitten rahaa lisäksi käteen, josta maksatte ruokia ja bensoja tmv.
perintöasiaa?
Jos vanhempasi ostavat talosta puolikkaan ja olet ainoa perjijä, niin mikä se ongelma perintötilanteessa voisi olla? Jos perintöveroa pelkäät, niin voivathan he testamentata puolikkaansa lapsillesi ja hallinta-/käyttöoikeuden sinulle. Puolisosi voivat myös sulkea testamentilla pois, jos mahdollisen eron varalta. Tietenkin vanhempiensi raha-asiat voivat mennä mönkään, mutta kuinka todennäköistä se on? Kaikessa tässä elämässä on riskinsä. Mielestäni tämä on erinomainen tilaisuus perheellesi!
Jos tämäkin ap perii vanhempansa, niin eiköhän se oo ihan sama, missä vaiheessa sitä rahaa virtaa? =)
Hienoahan vaan se on, jos joku voi auttaa!
Olispa meilläki, mutta ei ole.
ikinä ottaa tolleen "rahaa" taikka taloa vanhemmilta. se olis mielestäni tosi noloa. os on aikuinen ihminen niin sitten myöskin eletään omilla rahoilla. sitä taloa ei osteta jos omat rahat ei riitä. ei teille vissiin ihan mikä vaan kelpaa jos vanhemmat maksaa puolet 300 000?!?!?!?
kauheeta pummausta sanoin minä!!!
Ajan kanssa ko rahat tulevat joka tapauksessa ap:lle!
perintöasiaa? Jos vanhempasi ostavat talosta puolikkaan ja olet ainoa perjijä, niin mikä se ongelma perintötilanteessa voisi olla? Jos perintöveroa pelkäät, niin voivathan he testamentata puolikkaansa lapsillesi ja hallinta-/käyttöoikeuden sinulle. Puolisosi voivat myös sulkea testamentilla pois, jos mahdollisen eron varalta. Tietenkin vanhempiensi raha-asiat voivat mennä mönkään, mutta kuinka todennäköistä se on? Kaikessa tässä elämässä on riskinsä. Mielestäni tämä on erinomainen tilaisuus perheellesi!
Toinen vaihtoehto on ennakkoperintö ja kolmas varsin vasteenotettava vaihtoehto se, että otata lainaa vanhemmiltasi.
Summa ei ollut kovin suuri, about 15 0000 markkaa kuitenkin. Verottajalle tein velkaselvityksen, muistaakseni takaisinmaksuaika 2 vuotta ja ilman korkoa. Makselin pankin kautta kun jaksoin, mutta sain suurimman osaa takaisin cashinä. Eli oli veronkiertoa.
on mielestäni ainoastaan järkevää jos vanhemmat haluavat auttaa lapsiaan! Jos itselläni on mahdollisuus, niin TODELLAKIN haluan ostaa lapsilleni asunnot kun heillä on perhettä ja tarvetta tilalle!
Isäni on sitä mieltä että he haluavat auttaa meitä nyt kun todellista tarvetta tilalle on. Kun lapset asuvat kotona on tarvetta lisätilalle ja on puhtaasti luksusta jos tilan lisäksi on tasokas asunto. Mitä järkeä on säästellä rahoja perinnöksi? Mitä minä ja mieheni sitten rahoista hyödymme kun lapset ovat lentäneet pois pesästä ja me olemme miehen kanssa kahden ja lainat maksettu pois jne.?
Minä tiedostan olevani hyväosainen, eikä minusta tunnu ollenkaan nololta ottaa vastaan lahjoitusta vanhemmiltani. Ei se raha ole keneltäkään muulta pois. Me olemme mieheni kanssa hoitaneet raha-asiamme mallikkaasti aina, olemme kouluttautuneita ja hyvissä työpaikoissa. Eri asia olisi jos elisimme tuhlaillen ja holtittomasti, silloin voisi nolottaakin jos vanhemmat rahoittaisivat elämäämme. Mutta tässä ei ole mitään noloa.
ap
tehtävä ja osoitettava että sitä maksetaan pois suunnitelman mukaisesti. Veronkiertoa on jos vanhemmat antavat lyhennyksen lahjaksi. Ennakkoperintö katsotaan lahjaksi ja siihen pätee lahjaverotus.
kokemusken mukaan verottaja ei millään tavalla seuraa, lyhennetäänkö lainaa vai ei. Mieheni sisko on vanhemmilleen "velkaa" lähes 200 000 e, ei lyhennä sitä eikä siitä mitään seuraamuksia ole tullut. Vuosikausia on tuo raha hänellä jo ollut (tai siis tuhlattu).
miksi ap:n pitäisi maksaa pankille kaameita korkoja ja sitten joskus kuitenkin hänelle pamahtaisi vahnempien perintö. Hulluuden huippu olisi antaa pankille rahaa, kun ei ole pakko...
Omat vanhempani ovat näin siirtäneet meille lapsille omaisuutta. Se on edullinen tapa siirtää omistuksia seuraavalle sukupolvelle.
Tuo koroton laina on toinen vaihtoehto, mutta kyllä verottaja voi siihen todellakin puuttua, jos sitä ei lyhennetä.En suosittele kokeilemaan tuollaista veronkiertoa.
niin koroton laina jonkinlaisella takaisinsaantijärjestelyllä on ainoa vaihtoehto.
Ei kukaan voi valita vanhempiaan, joten turha on itkeä jos itselle ei ole sattunut varakkaita vanhempia. Ei ole minullakaan eikä monella muullakaan, mutta osalla on.