Miten suhtaudut siihen, että naapurin lapset tulevat
teille sisään soittamatta ovikelloa, "noin vaan", hakiessaan teidän lasta leikkimään?
Tämä koskee tietysti vain sellaisella alueella asuvia, jotka eivät pidä ulko-ovea lukittuna ollessaan itse sisällä.
Minä en ymmärrä sitä, että naapuruston lapset (olkoonkin tuttuja) kävelevät meille sisään noin vaan, koputtamatta tai soittamatta ovikelloa. Onhan toki aikuisiakin, jotka toimivat noin (vielä käsittämättömämpää), mutta suurin osa kuitenkaan ei. Miksi lapsille ei opeteta, että naapurin/kaverin kotiin ei voi mennä kuin omaansa? En onneksi tunne montaa tällaista lasta, mutta muutamassakin on se muutama liikaa.
Onko tuttu ilmiö?
Kommentit (26)
Viis siitä, että aiheesta hiukan poikettiin. Vai mitä, jankkaaja?
t. ap
että kun Jankkaajan tunnistaa, se lopettaa?
Meillä on tyttären poika hoidossa koulun jälkeeen.Hämmästyin kun tulimmme mökiltä kotiin, poika oli enonsa kanssa kotona. Ovet on meillä auki, että pääsee sisään ja ulos. Istuiduin netin ääreen, niin naaapurin poika tuli mitään sanomatta pötkähti sänkyyn ja rupesi pelamaan jotain urheilupeliä telkkarin kautta. Poikammme oli muiden kanssa ulkona.
joka on kaukana slummista. Ja täällä pääsääntöisesti kaikki 4v:t ulkoilevat yksinään omalla pihslla. Ja vähän naapureidenkin.
Meille ei muuten koskaan ole kukaan paukannut sisään soittamatta ovikelloa vaikka kaikki 4 ulko-ovea ovat päivisin auki.
Asun omakotialueella, itselläni lapset 5 ja 7, eikä täällä kukaan 4-vuotias ulkoile yksinään. Ai niin, mutta tämä ei olekaan slummia! Eli tervetuloa vain sieltä slummista tutustumaan ihmisten asuinalueille!
No, koska sulla tais mennä piuhat sekaisin, kerron: mä asun haja-asutusalueella. Olen matkustellut sen verran (sekä ulkomailla että Suomessa), että olen tullut siihen tulokseen, että slummeja ei Suomesta löydy.