Miehen puhumattomuus

kuule ihan samanlaista. Mies pitää mykkäkoulua ja minua ketuttaa kun mitään ei puhuta selväksi. Onneksi riidellään harvoin.

jos olette liian erilaisia tai sitten toinen on liian hallitseva persoona, joka ei anna toiselle mitään sijaa ja katsoo paremmaksi olla vaan hiljaa?

olen tästä eri mieltä ainakin meidän kohdalla, me ollaan oltu 21v yhdessä, sovitaan erittäin hyvin yhteen ja täydennetään toisiamme. Mutta meidän toiminta ristiriitatilenteessa on aivan erilainen, minä tulistun nopsaan ja lepyn myös heti, mies taas ei hermostu helpolla mutta on pitkävihainen. Hänellä isoin ongelma on se, että hänen vanhempansa salasivat aina kaikki konfliktit (riitelivät salaa esim pesuhuoneessa) lapsilta eikä mies ole koskaan oppinut käsittlemään riitatilanteita. On sitten ennemmin hiljaa kuin kohtaa ongelmatilanteet.

jos olette liian erilaisia tai sitten toinen on liian hallitseva persoona, joka ei anna toiselle mitään sijaa ja katsoo paremmaksi olla vaan hiljaa?

Meillä tällä hetkellä saman tyyppinen tilanne.... Kai tosiaan viimeiseksi vaihtoehdoksi jää varata aika terapiaan ja toivoa, että toinenkin ilmestyy. Olen yrittänyt antaa tilaa ja aikaa ja pyrkinyt kertomaan aidosti omista tunteista sortumatta lapselliseen syyttelyyn, mutta miehellä suu pysyy kiinni. Itse aion tällä kertaa pitää kiinni siitä, että asia on käsiteltävä silläkin uhalla, että asiat menevät huonompaan suuntaan. Loputtomiin asioita ei voi jättää käsittelemättä, koska uskon niiden kasvattavan vain kuilua välillämme.

Meitin perheessä se on yleensä tuo vaimo, joka ei halua asioista puhua :)



Mutta myös minä en vaivaudu jostain asiasta suotta puhumaan, jos asia ei puhumalla mihinkään muutu. Eli teen esim. jotain omalla tavalla ja vaimo vetää herneet nenään tms.



Toki sitten on vielä jotain sellaisia aiheita, jotka ei puhumalla mihinkään parane ja aiheuttavat 100% varmuudella konfliktin jos niistä puhutaan liian avoimesti kuten esimerkiksi:



- Vaimon tekemät yhteiset hankinnat

- Asuinpaikka

- politiikka (omaan paljon poliittisesti aktiivisia mielipiteitä, ja vaimo loukkaantuu helposti jos kokee minun koittavan vaikuttaa hänen kavereidensa/isänsä hänelle valitsemiin mielipiteisiin)



Joskus joutuu olemaan oikein kieli keskellä suuta kun välttelee jotain aihetta, kun olen sellanen ihminen ettei elämän välttämättömät valheet ole minun alaani.

olen tästä eri mieltä ainakin meidän kohdalla, me ollaan oltu 21v yhdessä, sovitaan erittäin hyvin yhteen ja täydennetään toisiamme. Mutta meidän toiminta ristiriitatilenteessa on aivan erilainen, minä tulistun nopsaan ja lepyn myös heti, mies taas ei hermostu helpolla mutta on pitkävihainen. Hänellä isoin ongelma on se, että hänen vanhempansa salasivat aina kaikki konfliktit (riitelivät salaa esim pesuhuoneessa) lapsilta eikä mies ole koskaan oppinut käsittlemään riitatilanteita. On sitten ennemmin hiljaa kuin kohtaa ongelmatilanteet.

Joskin yhdessä ollaan oltu vasta 6 vuotta. Minä tulistun nopeasti ja lepyn aivan yhtä äkkiä, mies taas on tosi pitkäpinnainen, mutta sitten kun hermostuu, onkin tosi pitkävihainen. Miehestä ei myöskään voi juuri koskaan edes tietää, mököttääkö se vai ei, koska hän ei liiemmin juttele muutenkaan, vaikka siis olisikin hyvällä tuulella. Monesti on ollut tilanteita, joissa minä olen kuvitellut kaiken olevan ihan ok eikä mitään ongelmaa, ja sitten kaksi viikkoa myöhemmin mies aukaisee suunsa ja sanoo, että on "tässä jo viikon verran miettinyt että josko sitä eropaperit laittaisi vetämään kun et sinä taida minusta tippaakaan välittää". Minä kysyn ihan ihmeissäni, että mitä ihmettä, mistä hän tuollaista on saanut päähänsä, ja sitten selviää, että mies koki itsensä tosi loukatuksi silloin kaksi viikkoa sitten, kun minä lupasin laittaa ruuaksi makaronilaatikkoa mutta teinkin pastaa tomaattikastikkeessa, enkä kysynyt mieheltä mielipidettä asiaan. Kaikkein älyttömin esimerkki tästä mieheni tavasta on eräs riita, joka käytiin kuopuksemme raskausaikana. Minä olin potenut vauvakuumetta jo pidempään, ja olin miehelle siitä jutellut, mutten mielestäni pyrkinyt painostamaan. Olin sanonutkin, etten halua painostaa, vaan pelkästään kertoa, että vauvakuumeeni ei ole kadonnut mihinkään. No, hormonikierukkani piti ottaa pois, jolloin ehdotin miehelle, että jos ei laitettaisikaan uutta, nyt olisi hyvä tilaisuus alkaa yrittää lasta. Minun nähdäkseni mies suostui, koska ei sanonut millään muotoa, ettei käy. Lisäksi mies tiesi kierukan poiston jälkeen vallan hyvin, ettei sitä enää ole, mutta mies ei silti käyttänyt kumia ja seksi kelpasi siinä missä ennenkin. Kuopusta yritettiin 8kk ennenkuin raskaus alkoi, eikä mies tuona aikana kertaakaan ilmaissut millään lailla, ettei ehkä haluaisikaan lasta. Siinä vaiheessa, kun olin jo raskaana, mies alkoi väittämään, että minä olin painostanut ja pakottanut hänet tämän lapsen tekemiseen. Ajatella, miehellä oli ollut melkein vuosi aikaa tuoda näkökantansa esiin, hän olisi voinut sanoa, kun varasin aikaa kierukan poistoon 2kk:n päähän, että "asenna uusi, minä en halua yrittää lasta", tai hän olisi voinut sen 8kk:n aikana jossakin välissä mainita, ettei haluakaan yrittää lasta - mutta ei, hänestä oli parasta kertoa asia vasta sitten, kun minä olin jo raskaana. (Mainittakoon, että tämä lapsi, jonka alkuun saattamiseksi minä niin julmasti kieroilin ja raiskasinkin mieheni, on tätä nykyä 1-vuotias ja isällensä todella tärkeä poika.)

Kuten muutkin riidat, tämäkin riita on edelleen selvittämättä, siihen ei siis ole enää palattu, vaikka se käytiin jo lähes 2 vuotta sitten. Minun kotonani riideltiin, ja sovittiin, lapsetkin opetettiin pienestä asti pyytämään anteeksi ja selvittämään asiat. Miehen kotona vanhemmat eivät edes puhuneet toisilleen lasten nähden, saati että olisivat riidelleet. Lisäksi mies on esikoinen, ja käsittääkseni hän on lapsena joutunut pienempien sisarustensa kiusaamaksi - äiti puolusti aina pienempiä, joten pienet kiusasivat vanhinta aivan tahallaan, koska vanhin sai aina syyt niskoilleen, eikä äiti edes kuunnellut vanhimman selityksiä. Mies oppi, että oli paras vain olla hiljaa ja mennä pois, tapahtui mitä tahansa. Tätä on käyty käsittelemässä parisuhdeterapiassa, on puhuttu kahdestaan, on tehty avioliittoharjoitusta ja -tehtävää ja käyty parisuhdekurssilla ja -ryhmässä ja vaikka ja mitä, mutta mies ei suutaan auki saa. Minä luulen, ettei hän edes halua saada eikä tosissaan edes yritä opetella keskustelutaitoja, vaan yksinkertaisesti odottaa, että kaiken yrittämisen jälkeen minä väsähdän ja luovutan.

että muillakin painitaan samojen ongelmien kanssa. Meillä yhteisiä vuosia 11 ja nyt on asiat vaan niin solmussa ettei ratkaisua tunnu löytyvän.



Meillä mies on sisaruksista nuorin ja onkin aina naureskeltu ettei oo saanut suunvuoroa kotona (muut puhuu paljon). Mutta oikeasti ihmettelen välillä etteikö hänen kotonaan ole ikinä mitään asioita selvitetty tai hänen asioitaan kyselty kun vastaaminen on niin vaikeaa. ap