Missä vaiheessa on lapsistamme tullut maailman napa?

Tuolle vanhemmalle, joka haluaa perustella komennot lapsilleen. Voi varmasti onnistuakin, kun lapset ovat pieniä. SIlloin lapsi uskoo sinua vanhempana, ei niinkään perustelua. Viimeistään teini-iässä sitten tulee ongelmia siinä, että sinun rationaalinen perustelu on teinin näkökulmasta täysin pöljä. Jos lapsesi eivät kunnioita sinua aikuisena/vanhempana, niin sitten on varmaan aika hankalaa.



Oma kokemus on se, että lasten kasvatus on nimenomaan rakastamista ja kunnioittamista. Se komentaminen on vaan pintavaahtoa. Lapsihan haluaa toisaalta miellyttää ja sitten vanhempana kokeilla rajojaan. Rajoja ei voi kokeilla rakkaudella, jos lapsi ei voi kunnioittaa vanhempaansa.



Komentojen ja sääntöjen perustelu on mielestäni kuitenkin vähän eri asia kuin opettaa lapsille kriittistä ja avointa näkökulmaa oppimiseen. Eli: lasten on syytä kuunnella mitä opettaja sanoo koulussa ja toimia sen mukaan. Jos sitten tuntuu siltä, että opettajan sanoma ei ole koko totuus, niin sitten tutkitaan vanhemman kanssa asiaa lisää kirjastossa tai netissä. Kouluopetuksen ja muun oppimisen välillä tulee sitten se synteesi. Lähdekriittisyys ei siis tarkoita sitä, että haastetaan riitaa vain opettajan kanssa.

minä olen oppinut kunnioittamaan vanhempia ja olemaan häiritsemättä kun aikuiset puhuvat, ja niinpä työelämässäkin näin kolmikymppisenä en osaa pitää puoliani ja nyökyttelen vaan kaikkeen mitä muut kehtaavat ehdottaa. Meillä on muutama täti töissä, jotka todella odottavatkin saavansa tätä vanhempien ihmisten kunnioitusta, ja pelkkä katsekin heiltä saa minut olemaan hiljaa ja suostumaan kaikkeen. Vinkkejä otetaan vastaan. Pahinta on, että joku suuttuu tai ei pidä minusta.

Käskyjä tosin on syytä perustella ainakin melko usein, koska lasten pitää oppia, miksi asioita tehdään tai ei tehdä. Auktoriteetinpelko ainoana syynä tottelemiseen kasvattaa ulkokultaisia ihmisiä. Siis niitä, jotka jättävät ajamatta autoa kännissä ainoastaan, jos uskovat, että on riittävä mahdollisuus jäädä kiinni. Ja ihan arkisissakin asioissa lapsen on syytä oppia, miksi pipo pitää laittaa päähän pakkasella ja miksi pistorasioita ei saa sörkkiä sukkapuikoilla. Tosin jos lapsi tietää kiellon tai käskyn syyn ja vänkää vain huvin vuoksi, on "siksi, että minä sanon" aivan riittävä perustelu. Samoin on monesti tämäkin: "tee nyt niin kuin sanotaan, voidaan puhua sitten myöhemmin kotona lisää."



Samoin olen samaa mieltä siitä, että lapset ovat nykyään usein yliviihdytettyjä. Ei tosiaan ole millään tavalla luonnollista, että yhden aikuisen koko energia ja huomio menisi yhden tai lapsen vahtimiseen ja viihdyttämiseen. Tästä taas seuraa monenlaisia lieveilmiöitä, esim. täydellisen vanhemmuuden suorittamista, lasten järjetöntä preppaamista (ei tosin niinkään Suomessa kuin monissa muissa maissa) ja lapselle täysin epärealistiset kuvitelmat elämästä. Varsinkin tällä palstalla aika moni tuntuu olettavan, että kaikki tässä maailmassa tapahtuu lasten ehdoilla. Sitten on järkytys, jos avataankin uusi kylpylä, joka ei olekaan suunniteltu lapsia varten, toisten ihmisten häät eivät olekaan olemukseltaan lastenjuhla tai kun joku pahastuu metelöivistä lapsista hautajaisissa.



Olenkin sitä mieltä, että hyvin terveellinen harjoitus lapsille on opetella istumaan paikallaan, hiljaa, ilman viihdykettä ja pitkästymään. Sekään ei ollut hyvä, että 50 vuotta sitten lapset saivat näkyä, vaan ei kuulua, mutta nyt on menty niin toiseen äärilaitaan, että monilta unohtuu opettaa lapsilleen sellaisia aikuiselämässä tarvittavia perustaitoja, kuin ikävystyminen, ikävien ja vastenmielisten velvollisuuksien hoitaminen jne. Malttaminen on pääasiassa taito, ei luonteenpiirre ja sitä voi opetella, vaikka kuten muutkin taidot, se on tietysti toisille luontaisesti helpompi oppia kuin toisille. Mutta juuri ne, joille se on vaikeaa, tarvitsisivat eniten opetusta ja harjoittelua asiassa. Meillä on eläväisiä poikaviikareita (ja äidillä ADHD) ja siksi maltin opetteluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Ihan pienestä aloittaen, opetella odottamaan hetki (hiljaa, riehumatta) aikuisen huomiota, juotavaa, puheenvuoroa jne. Sen jälkeen opetella odottamaan hetki ruokapöydässä syötyään, kun aikuiset vielä syövät, ennen kuin saa luvan poistua, opetella matkustamaan autossa ilman viihdykettä, opetella ravintolassa odottamaan pöydässä ruoan tuloa, ei leikkipaikalla, opetella olemaan kirkossa ihan tavallisessa jumalanpalveluksessa hiljaa ja paikallaan (ja pitkästymään) jne.



Ja tuokin on totta, että lapsille on tärkeää kokea itsensä hyödylliseksi. Sopivasti ikätasoisia velvollisuuksia niin kotona kuin ennen kaikkea heidän päätyössään eli koulussa. Oppia sietämään sitä, että joskus on vaan pakko, vaikka ei taho ja jonkun on vain ne ikävätkin hommat tehtävä ja se joku ei aina ole joku muu. Että on pakkoruotsia ja -historiaa, liikuntatunneilla vain pitää hiihtää ja juosta cooperintesti, että kotona nyt vain se kylppäri on pestävä jne. Ja äiti ja isät eivät edes suuremmin sääli poloista lastaan, joka saa jälki-istuntoa saatuaan kolme muistutusta purkansyönnistä ja ovat ikävinä ihmisinä sitä mieltä, että vaikka purkka olisikin hyväksi hampaille ja se opettajakin ehkä ihan nipo ja vaikka sillä mahdollisesti olisi vaihdevuodetkin, niin jos koulussa on sääntö, joka kieltää purkansyönnin tunnilla ja sen rikkomisesta saa muistutuksen ja kolmesta muistutuksesta jälki-istuntoa, niin jos ei halua jälki-istuntoon, ei sitten kannata syödä purkkaa tunnilla.

että lapsen pitää kyetä alistumaan pakotteisiin, lapsen tulee oppia sietämään myös sellaisia määräyksiä joiden tarkoitusta hän ei ymmärrä. Ja on vanhempien tehtävä kasvattaa lapsensa näihin.

Me opetamme lapsillemme, että ei tarvi totella, jos ei ymmärrä miksi pitää totella. Missään nimessä ei saa mennä ketä tahansa aikuista tottelemaan, koska maailmassa on pahojakin ihmisiä. Kyllä meidän lapsille on pakko selittää, miksi! Aina hän ei sitä selitystä kaipaa, mutta toivottavasti kysyisi, jos ymmärtäisi. Me vanhemmat haluamme niin, että kouluissakin tekemiselle ja käskyille olisi jokin järki.

Mutta olen edelleen sitä mieltä, että lapsen olisi hyvä kyetä tottelemaan vanhempiaan, opetttajiaan tai muita vastaavassa asemassa olevia aikuisia myös silloin kun ei ymmärrä syytä. Vähänkin änkyräluonteisemmalle lapselle ennustan vaikeuksia viimeistään koulutiellä jos hänelle on tosiaan opetettu kotona ettei KOSKAAN tarvitse totella määräyksiä vain siksi että ne tulevat määräävässä asemassa olevalta.

että lapsen pitää kyetä alistumaan pakotteisiin, lapsen tulee oppia sietämään myös sellaisia määräyksiä joiden tarkoitusta hän ei ymmärrä. Ja on vanhempien tehtävä kasvattaa lapsensa näihin.

Me opetamme lapsillemme, että ei tarvi totella, jos ei ymmärrä miksi pitää totella. Missään nimessä ei saa mennä ketä tahansa aikuista tottelemaan, koska maailmassa on pahojakin ihmisiä. Kyllä meidän lapsille on pakko selittää, miksi! Aina hän ei sitä selitystä kaipaa, mutta toivottavasti kysyisi, jos ymmärtäisi. Me vanhemmat haluamme niin, että kouluissakin tekemiselle ja käskyille olisi jokin järki.

Siis oikeastiko lastenne ei tarvitse totella, jos ei ymmärrä syytä tai ennen kuin asia on perusteltu? Siis jos lapsi kävelee muutaman metrin edessäsi kevyenliikenteen väylällä ja viereisellä autotiella alkaa auto heittelehtiä ja puskea sohjossa kohti lastasi. Huudat lapsellesi, että tule tänne, HETI! ja lapsesi alkaa kyselemään perusteluja? ja tämä olisi ihanteellista? Okei, hieman kaukaa haettua, mutta siis jos minun n. 1,5-vuotiaat kaksoseni eivät ymmärrä selityksestä huolimatta sähkövirtaa, heidän pitää antaa tökkiä niitä sukkapuikkoja sähköpistokkeisiin? Tai jos 5-vuotiaani ei ymmärrä, miksi hän ei saa sytyttää rakettia uutena vuotena, niin hän saa käydä salaa sytyttämässä, koska selitys ei ollut ymmärrettävä?

Me opetamme lapsillemme, että ei tarvi totella, jos ei ymmärrä miksi pitää totella. Missään nimessä ei saa mennä ketä tahansa aikuista tottelemaan, koska maailmassa on pahojakin ihmisiä. Kyllä meidän lapsille on pakko selittää, miksi! Aina hän ei sitä selitystä kaipaa, mutta toivottavasti kysyisi, jos ymmärtäisi. Me vanhemmat haluamme niin, että kouluissakin tekemiselle ja käskyille olisi jokin järki.

ongelmia jos ei todella halua totella ilman järkisyitä. Siellä useimmissa tehtävissä ei ole mitään järkeä. Ja tarkemmin kun asiaa miettii, työelämässä samoin monet hommat ovat täysin älyttömiä, mutta tehtävä ne vaan on. Joten jos on tarkoitus kasvattaa sopeutuvia ihmisiä, on lapsilta joskus vaadittava pelkkää tottelemista, ilman järkisyitä.

Mutta tuota en ymmärrä, miksi lapsia ei otettaisi matkaan juhliin ja muihin.

Kyllä ennenkin lapset ovat kulkeneet vanhempien matkassa häät ja hautajaiset. Mutta lapset osasivat käyttäytyä silloin.



Meillä on tahto äidin taskussa. Kuljemme perheenä yhdessä paljon. Olemme sitoutuneet lapsiin ja kasvatukseen. Mutta silti elän myös omaa elämää ja lapset eivät hypi silmille.



Koululta ja päiväkodista on tullut paljon palautetta hyvin kasvatetuista lapsista, jotka osaavat muodostaa myös mielipiteitä ja kyseenalaistaa, vaikka äidin ei on ollut ei ja sitä ei ole aina perusteltu.

Armeijassa varusmiehiltä vaaditaan tosiaan kyselemättä tottelemista jo ihan periaatteesta. Usein myös silloin, kun siinä järjettömältä varusmiehestä tuntuvassa asiassa olisi paljonkin järkeä takana. Homma ei vain toimisi, jos jokainen käskynsaaja tarvitsisi aina perustelun käskylle. Se ei silti tarkoita, etteikö joku jossain olisi kirjoittanut tarkkaa 50 sivun suunnitelmaa alle parin tunnin harjoitukselle, johon tuo järjettömältä saajastaan tuntuva käsky olennaisesti liittyy.

Armeijassa viimeistään tulee ongelmia jos ei todella halua totella ilman järkisyitä. Siellä useimmissa tehtävissä ei ole mitään järkeä.

Hienoa että aihe on herättänyt keskustelua. Hieman kärjistetysti kirjoitin tuon ensimmäisen viestin. Mutta väkivaltaa en itse suvaitse. Kurituksessa voimakeinoja saa mielestäni käyttää. Eli kiinnipitoa ja esim jäähylle laittoa en pidä väkivaltana. Vaikka lapsi pitäisi voimakeinoin sinne jäähylle viedä ja siellä pitää.



Ja tuosta vanhempien omasta ajasta.. Eli tarkoitin kun vanhemmat voisivat pitää omaa aikaakin. Ilman lapsia. Ei jokaiseen kyläilyyn ole mikään pakko mennä koko perheen voimin. Jos vain on mahollisuuksia hoitopaikkoihin, käyttäisin näitä.

oikein taistelemaan. :) Ilmiselvästi ap:n lapset ovat vielä pieniä. Kannattaa tosiaan nyt niitä ottaa mukaan, tämä aika on lyhyt, kun suostuvat vanhempien kanssa esim. sukuloimaan.

Ja tuosta vanhempien omasta ajasta.. Eli tarkoitin kun vanhemmat voisivat pitää omaa aikaakin. Ilman lapsia. Ei jokaiseen kyläilyyn ole mikään pakko mennä koko perheen voimin. Jos vain on mahollisuuksia hoitopaikkoihin, käyttäisin näitä.

Rakkaus ja RAJAT on unohtunut monilta aikuiselta. Tuntuu, että rakkautta (vai onko se sittenkin vapautta puuhailla mitä vaan) riittää, mutta ne rajat on hakusessa monilla perheillä.

Minun ystäväni on sellainen äiti joka ei saa kuriin lapsiaan, etenkään murrosikäisiään. Vanhin poika on käynyt häneen käsiksi kun ei saanut haluamaansa ja 13-vee polttaa tupakkaa jo. Äiti on ylpeä julkisesti "toisin ajattelevista" lapsistaan joiden kavereiden mielestä lasten äiti on "siisti" kun ei kiellä silloinkaan kun pitäisi.

...luinkin tämän juuri sopivasti sen jälkeen kun olin katsonut Mikkosten haastattelun netti-tv:stä.



Kyllä on erikoista tämä nyky-yhteiskunnassa vallitseva ajatusmaailma siitä että lapsi tulee nostaa jollekin ihme jalustalle. Sieltä on sitten koulumaailmaan siirryttäessä niin pirun karsea tipahtaa rytinällä alas.

Näkökulmani on sekä opettajan että äidin. Kyllä nykykoulussa perustellaan asioita, mutta luokassa ei ole mahdollista käyttää aikaa yhden lapsen loputtomien kysymyksien setvimisiin. Ylipäätään murrosikäinen ymmärtää aika rajallisesti niin sanottuja määräyksiä, mutta silti niitä täytyy totella. iso osa oppilaista ei esimerkiksi yhtään ymmärrä, miksi juuri he eivät saa esittää kiinnostavia näkemyksiään maailmasta juuri silloin, kun ne ajatukset mieleen juolahtavat. he eivät yksinkertaisesti ymmärrä häiritsevänsä opetusta vaatimalla itse jatkuvaa huomiota. Silti heidän omaksi parhaakseen on totella.



Koulussa nähdyn perusteella yritän kasvattaa lapsistani sellaisia, jotka ovat guruje sanoin keskipisteessä mutta eivät keskipisteenä. lapsi on lapsi, saa ollakin, mutta elämä ei pyöri hänen ehdoillaan. vauva ja taapero vaatii mielestäni vanhempiensa ehdottoman huomion, mutta jo viisivuotias pystyy osallistumaan pieniin askareisiin, kestämään pieniä pettymyksiä, odottamaan vuoroaan, olemaan keskeyttämättä toisen asiaa jne...



Ehkä eräs tärkeimmistä asioista on se, että kykenee sietämään pettymyksiä. Toki ikäkauden tasolla... koulussa ihan oikeasti on paljon nuoria, jotka eivät kestä pientäkään sanomista.

jättää vallan kieltämättä. Itse olen kakkosvaihtoehdon kannattaja. Kyllä poika armeijassa tietää, että sotaa opetellaan isojen joukkojen siirtämiseksi pelkin komennoin ja aikapulan vuoksi ei ehditä kaikille perustelemaan. Sentään myös tilannetajukin kehittyy.

; kun ei kiellä silloinkaan kun pitäisi.

Mulla jäi mieleen se kun joku sanoi, että kaikki kiellot ja komennot pitää perusteella. Toki näin jollain tasolla onkin, tyyliin: kadulle ei saa mennä yksin, koska se on vaarallista.



Kuitenkin varmasti ihan jokaisella aikuisella on elämässään tilanteita, joissa joutuu tottelemaan jotain ohjetta, noudattamaan käskyä tai tekemään asioita, joiden perusteita ei täysin syystä tai toisesta ymmärrä.



Minä olen johtajana isohkossa firmassa ja koska en ole aivan ylimmässä johdossa, en tiedä kaikkien asioiden taustoja jo pörssisalaisuudenkin vuoksi. Silti joudun tilanteisiin, että minun on vietävä jotain asiaa eteenpäin ja saatava alaisetkin tekemään sitä, vaikka se ei olisikaan ihan kulloisen tiedon valossa järkevin homma. Siis: totta kai asioita pyritään perustelemaan, mutta perustelut saattavat olla melko hataria julkisen tiedon valossa. Jälkeenpäin ajatellen sitten voi olla viisasta, tai ei.



Pointti on se, että ihminen ei ole kovin yhteistyökykyinen jos hän ei suostu tekemään mitään ennen kuin kuulee ja hyväksyy joka asiaan perustelut. Lapsilla tulee varmasti isoina olemaan vaikeaa elämässä, jos ei voi hyväksyä sitä, että joillain ihmisillä on auktoriteettiä ihan asemansakin vuoksi. Esimerkkinä nyt sitten vaikka opettaja, palomies, poliisi, esimies jne.



Mä luulen, että tämä lapsen nostaminen jalustalle johtuu monilla siitä, että 1990-luvun alusta asti ihmisillä on ollut taloudellinen mahdollisuus jäädä hoitamaan lapsia kotona ja vielä ihan valtiovalllan luvalla (kotihoidontukihan tuli just edellisen laman aikana, kun haluttiin saada naiset pois työvoimasta). Nyt vaan on se, että niissä tavallisissa omakotitaloissa ja rivareissa ole ajattelevalle ihmiselle nyt niin kovin paljon puuhaa, joten kaiken ajan voi keskittää lapsiin. Ja silloin lapset eivät olekaan enää osa perheen elämää, vaan lapset ovat kaiken tarkoitus.



Ennenhän oli se tilanne, että äideillä oli yleensä vastuullaan karjanhoito, ruoan säilöminen jne. Ei silloin ollut mahdollisuutta elää lasten ehdoilla, vaan koko perheen.

mistä kiikastaa nykylasten ja -nuorten kohdalla!

Onneksi mielestäni useimmat tuntemani vanhemmat myös osaavat kieltää lapsiaan.

Me opetamme lapsillemme, että ei tarvi totella, jos ei ymmärrä miksi pitää totella. Missään nimessä ei saa mennä ketä tahansa aikuista tottelemaan, koska maailmassa on pahojakin ihmisiä. Kyllä meidän lapsille on pakko selittää, miksi! Aina hän ei sitä selitystä kaipaa, mutta toivottavasti kysyisi, jos ymmärtäisi. Me vanhemmat haluamme niin, että kouluissakin tekemiselle ja käskyille olisi jokin järki.

Mikäli tämä todella pitää paikkansa, teette lapsillenne karhunpalveluksen. Mietipä, millaisia he ovat teini-ikäisinä, kun joka ikinen pyyntö tai käsky on perusteltava? Olen tavannut valitettavan monta tällaista nuorta luokkahuoneessani. TE haluatte, että "kouluissakin tekemiselle ja käskyille olisi jokin järki" - mutta tiedättekö todella aina opettajaa paremmin, mikä järki tekemisen taustalla on? Pitäisikö jokaiselle 14-vuotiaalle perustella erikseen joka oppitunnin alussa, mitä järkeä on esimerkiksi tiettyjen kielioppirakenteiden opiskelussa - jos oppilaalla on vaikkapa kotoa tullut päähänpinttymä, ettei kieliä tarvita tai että hän "osaa" jo lukea ja kirjoittaa äidinkieltään?

Mutta näitä keskusteluja joudun käymään, päivästä toiseen:

- Ole hyvä, ja mene istumaan _omalle_ paikallesi! (MIKSI, kun mä haluan istua TÄSSÄ!)

- Ottakaapa niitä ulkovaatteita taas pois, kun ollaan luokassa. (MIKSI VITUSSA?)

- Petteri, älä riko niitä kyniä! (MIKSI? Ne on mun omia, mitä se sulle kuuluu?)

Ja niin edelleen.

Pitäisikö minun tosiaan joka tunnin aluksi käyttää koko ryhmän aikaa jatkuviin perusteluihin selittääkseni näiden tiedostavien vanhempien lapsille (kerta toisensa jälkeen), millä perusteella olen istumajärjestyksen luokkaan laatinut (esim. apua tarvitsevat tai helposti häiriköivät jne. oppilaat eteen lähelle opettajaa, keskenään helposti riehaantuvat kaverukset eri puolille luokkaa jne.),

miksi ulkovaatteet riisutaan luokkaan tullessa tai miksi opettaja puuttuu kynien järjestelmälliseen katkomiseen, olivatpa ne kenen tahansa (varsinkin, kun kynänkappaleet todennäköisesti jälkikäteen löytyvät pulpetin alta lattialta tai lentelevät lopputunnista ilmassa).

Tätä työ yläkoulussa nykyään kuitenkin on, kiitos kasvatusperiaatteen, jonka mukaan lapsella on päähän taottu _oikeus_ kyseenalaistaa kaikki.