Missä vaiheessa on lapsistamme tullut maailman napa?

oma elämänsä. Kyllähän nyt jokainen äiti 10 vuotta voi itsensä unohtaa. Yhteiskunta painostaa tähän. Eli jos jäät kotiin, tiput työelämästä. Jos et, olet huono äiti.

Monet tuttavani ovat kauhistelleet kuria, mikä meidän lapsilla kotona on.

Meillä ei lapset niskojaan nakkele vanhemmilleen, eivät ämpytä eivätkä vittuile muutenkaan.

Vanhempien sana on laki, eikä päätöksiä tarvitse lapsille selitellä, yleensä riittää "koska minä sanon niin"

Lapset saavat olla eri mieltä, mutta vanhempien päätös pysyy (päätös joka on tehty lapsen parasta ajatellen).



Toisaalta sitten myös hellyyttä, läsnäoloa ja rakkautta meillä kotona riittää. Lapset kokevat olonsa turvalliseksi, kun heidän ei vielä näin pieninä tarvitse ottaa vastuuta omista päätöksistään.

Lapsi on yksi joukosta, eli yhtä tärkeä kuin aikuiset, mutta lapsilla on erityistarpeita jotka pitää ottaa huomioon.

Olen tässä pari päivää miettinyt, että kirjoittaisin tänne ko. aiheesta. Ehdit ensin :)



Jotenkin tuntuu niin älyttömältä, että nyky- yhteiskunta "kannustaa" lapsia hyppimään nenille sillä, että vanhemmilta viedään oikeudet kasvatuksen suhteen. En todellakaan kannata lyömistä, läpsimistä ym. fyysistä pahoinpitelyä, ne on aivan eri asia ja ymmärrän niistä kohdistuvat rangaistukset vanhemmille. Luunappeja ja tukkapöllyjä olen itse pienenä saanut ja täysin syystä!

Mutta siis sitä en tajua, miksi lapsia pitäisi kasvattaa silkkihansikkain ja tuolloin ns. opettaa pelkäämään maailmaa TAI käyttäytymään ylimielisesti muita ihmisiä kohtaan?

Eli juuri tuo lapsi on yksi aikuisten joukossa mutta ne erityistarpeet ei voi aina mennä ohi aikuisten. Eli juhlissa kuuluisi aina olla lapset mukana. ? Lasten tarpeet menee aina aikuisten edelle?



Mielestäni Lapsille on omia juhlia kuten aikuisille. Yhteisiä juhlia myös. Mutta ei aina kaikki yhdessä. Ja tarpeista.. On pienen vauvan tarpeet ja lapsen. Lapsi osaa jo odottaa. Eikä lapsen kuulu saada kokoajan huomiota tai kaikkea periksi.

Näinpä! Lapsi on perheessä kuningas, kaikki menee sen mukaan, ettei vaan lapsella olisi koskaan huono mieli yhtään. Ja koulussa opettajilla ei tosiaan ole mitään aseita päätä aukovia kakaroita vastaan. Itse haukuin kasiluokkalaisena opettajaani läskiksi huoraksi. Opettaja veti litsarilla päin pläsiä, ja ihan oikein teki. Itseäni hävetti tosi paljon, en todellakaan kertonut asiasta vanhemmille tai rehtorille. Ja mä olen sentään saanut hyvän kotikasvatuksen, mutta kun koulussa tosiaan voi käyttäytyä ihan miten vaan, niin hyvästäkin lapsesta voi tulla välillä karmea.



Nykyaikana pitäisi olla lasten kanssa kotona ja huom, erona entisaikoihin vain OLLA sen laspen kanssa. Monet hehkuttaa, miten heillä ei kotiäidin velvollisuuksiin kuulu eds siivoaminen, vaan ainoastaan lapsen kanssa oleminen. Ei lapsen tarvitse tuntea olevansa maailman napa, vaan osa yhteisöä! Ja yhteisön pitäisi välittää lapsesta pitämällä myös sitä kuria!

Mutta siis sitä en tajua, miksi lapsia pitäisi kasvattaa silkkihansikkain ja tuolloin ns. opettaa pelkäämään maailmaa TAI käyttäytymään ylimielisesti muita ihmisiä kohtaan?

Meidän lapset ovat järkeviä ja harkitsevaisia, sillä heille on selitetty AINA, miksi jokin komento tulee vanhempien suunnalta. He tietävät etten koskaan komenna syyttä. Lisäksi lapset pääsevät mukaan päättämään tärkeistä asioista ja asioista keskustellaan, heitäkin kuunnellaan. Päätöksille tulee siten perustelut. Heistä kasvaa nopeasti vastuuntuntoisia ja pärjäävät hyvin vieraiden ihmisten komennossa esim. koulussa. Sillä eivät kyseenalaista aikuisen komentoa turhaksi.

Ristiriita tulee siitä, että joidenkin lasten kasvatuksessa huudetaan selittelemättä, vaaditaan lapsilta mielivaltaisia asioita tai pimitetään osallistumista perheen täysimittaiseen elämään. Kun tällainen lapsi sitten menee kouluun ja tilanne löysääntyy, esim. opettaja antaa omaa päätösvaltaa asioissa, niin kyllähän tällaiset lapset ovat kokemattomuuttaan aivan tuuliajolla ja hyppivät aina tilaisuuden tullen open silmille, sillä eivät osaa muutakaan.

Tarkoituksena on kasvattaa tulevaisuudessa itseämme parempia ihmisiä.

...pitäisi pitää suu kiinni ja totella, hän tulee olemaan liemessä. Mieheni on tästä loistava esimerkki!

Mutta eihän se toki sitä ongelmaa ratkaise, että auktoriteetit tuntuvat monelta nuorelta olevan hukassa.



Minä olen osin samaa ja osin eri mieltä ap:n kanssa. Ensinnäkin näissä kirjoituksissa olisi hyvä erotella minkäikäisistä lapsista puhutaan; alle 1 v on aika eri asia kuin isompi lapsi. Minusta on aivan täysin normaalia ja luonnollista se, että aikuisen itsekkään tarpeet väistyvät hetkeksi siinä vaiheessa kun lapsi on ihan vauva. Minä pidän henk.koht. sellaista ihmistä aika itsekkäänä, jonka on "pakko" jättää pieni vauva hoitoon ja lähteä viikon matkalle. Asia on ihan ok siinä vaiheessa kun lapsi on sen verran isompi, että tajuaa, ettei vanhemmat lopullisesti hävinneet vaan tulevat takaisin. Mutta jos lapsen tarpeet ja halut jatkuvasti menevät aina vanhempien ohi, mennään metsään.



Yksi tärkeimmistä asioista mitä lapselle voi opettaa on mielestäni pettymyksen sietokyky. Lapselle tulee tarjota "vastusta" ja opettaa ymmärtämään se, ettei kaikkea voi aina saada. Jos aikuinen sanoo ei, niin se myös on ei. Joskus kyllä tingin tästä säännöstä jos olen tehnyt liian hätäisen johtopäätöksen ja ymmärtänyt lapsen väärin. Toinen tärkeä opetus olisi toisten huomioon ottaminen. Nykyään vaan tuntuu olevan vallitsevana ajatustapana "mä saan tehdä mitä mä haluan ja jos siitä koituu toisille harmia niin se on niitten ongelma". Tämäkin lähtee suurelta osin kasvatuksesta.



Siinä olen ap:n kanssa suuresti eri mieltä, että en kaipaa noita entisajan keinoja kasvatukseen takaisin.

Ruumiillinen kuritus on mun mielestä vain aikuisen aggressiota ja mielivaltaa lasta kohtaan. Auktoriteetti pitää hankkia muulla tavoin kuin fyysisellä ylivoimalla.



Mutta allekirjoitan ehdottomasti ap:n mielipiteet siitä, että lapsista on tullut meillä Suomessa liikaakin elämää määräävä tekijä. Eli jos olet äiti, ole sitten äiti, äläkä mukise -tyyliset asenteet.



Meillä lapset on hyvällä tavalla elämän keskipiste. Olemme miehen kanssa molemmat hyvin perhekeskeisiä ihmisiä. Minä olen jäänyt kotiäidiksi nyt, kun lapset ovat pieniä. Useimmiten lapset kulkevat mukana, minne menemmekin.



MUTTA meille on myös hyvin selvää, että paitsi isä ja äiti, me olemme myös omat persoonamme, joilla on omat tarpeet. Mun elämääni ei täytä ahdistus siitä, että ovatko lapset tänään ulkoilleet 50 minuuttia vai kaksi tuntia (tai ollenkaan), tai että heillä olisi joka ainoa hetki virikkeitä ja puuhaa. Mun on ihan ok syventyä päivän aikana myös omiin juttuihini. Vain aikuisten jutut ja juhlat nyt on ihan itsestään selviä silloin tällöin.



Lasten pitää oppia toimimaan aikuisten maailmassa eikä toisin päin. Heidän täytyy ottaa muita huomioon ja oppia myös se, ettei kaikkea saa nyt ja heti, vaikka kuinka tekisi mieli. Meillä on kohtuullisen kova kuri kotona, mutta me myös aina yritetään selittää lapsille, mitä tehdään ja miksi. Pelkkä kuri ei tee kuin hallaa, jos lapsi ei ymmärrä, miksi kuria pidetään.

Hyvä että otit asian esille! Itse olen huomannut saman sekä yhteiskunnassa mutta myös tuttavapiirissä. Minusta on kamalaa kun isommatkin lapset pyörittävät täysin vanhempiaan, lapsilta puuttuu vanhempien ihmisten kunnioitus jne.



Kyllähän se tietytllä tavalla on hyväkin että lapsiakin on alettu kunnioittaa, mutta toisaalta en oikein usko siihenkään että lapselle annetaan liikaa "valtaa ja päätäntäkykyä". Koska loppuviimeksi mitä se lapsi oikeasti elämästä tietää?



Esim. eräs äiti jonka tunnen ottaa lapsensa niin paljon huomioon, että hänellä ei ole enää omaa elämää lainkaan. Ja nämä lapset ovat sentään jo kouluikäisiä! VAIN lapset harrastavat ja vain heidän ehdoilla mennään.



Kahvipöydässä saavat keskeyttää, LASTEN kysymykset menevät aina kaikkien muiden keskustelujen edelle. Jos lapsi pyytää jotain, hän saa sen heti. Nämä lapset eivät tottele mitään komenteluja tai kehotuksia. Silmille hyppivät. Heistä huomaa, etteivät ole oppineet ottamaan muita huomioon yhtään.



Mieheni itse asiassa toimii erään harrasteryhmän vetäjänä jossa on mukana tämän perheen 8-v tyttö ja kyllä mieheni ihmetteli tytön käytöstä. Muut lapset tekevät nyt suht hyvin mitä hän sanoo, tämä tyttö kyseenalaistaa kaiken. Enkä ihmettele, kun olen nähnyt minkä kasvatuksen ovat saaneet.

*****



Joku kultainen keskitie olisi kai se paras ratkaisu. Lasten kunnioittaminen mutta kyllä lastenkin pitäisi oppia luottamaan ja kuuntelemaan aikuista. Aikuisella pitäisi olla se määräämis- ja päätäntävalta, ei lapsella.

Kuri pitää olla mutta väkivalta on täysin tuomittavaa. Olen muuten samaa mieltä ap:n kanssa, tuo kuri vain on monille turhan "laaja" käsite. Sen lisäksi että monet vanhemmat höösäävät lastensa ympärillä niin kyllä voi kaikki suomalaiset vanhemmat ja ylipäätänsä aikuiset katsoa peiliin ja miettiä minkä laista esimerkkiä näytämme lapsillemme ja nuorillemme:

Vieraille ihmisille nyt ainakin saa haistatella eikä lakiakaan tarvitse noudattaa kunhan ei jää kiinni. Töitä kannattaa tehdä pimeesti kun valtio p..hana vie muuten verotkin! Ja ei kyllä yksikään luokanopettaja tule minulle sanomaan että meidän Jessica käyttäytyy huonosti tunnilla, sehän on opettajan vika kun ei osaa pitää kuria! Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja pahinta siinä että lapsi tai nuori seisoo vieressä ja ottaa mallia kuinka muita ihmisiä kunnioitetaan....

Kyllä lapsella tulee olla rajat ja kuri sekä aikuisia on kunnioitettava.



Nykymeno on aivan käsittämätöntä!

Samaa mieltä!

Lähinnä tuohon kuriin ja kyseenalaistamiseen liittyen. Allekirjoitan kyllä sen että lapsen pitää kyetä alistumaan pakotteisiin, lapsen tulee oppia sietämään myös sellaisia määräyksiä joiden tarkoitusta hän ei ymmärrä. Ja on vanhempien tehtävä kasvattaa lapsensa näihin.

Mutta minusta on myös tärkeää että lapsi oppii kyseenalaistamaan totuttuja käytänteitä ja ajattelemaan ihan itse. Me aikuiset emme ole aina oikeassa, emme jakele määräyksiämme viisaan harkinnan ja lapsen parhaan perusteella, kyllähän me joskus toimimme hetken mielijohteen, mukavuudenhalun tai totuttujen tapojen ohjaamina sen syvällisemmin miettimättä. Ja jos tämänkaltaisissa tilanteissa perustelemme päätöksiämme tyyliin, "koska minä sanon niin" menemme pahan kerran metsään. Ei lapsesta kasva mitään pikkuhitleriä vaikka vanhemmat välillä antaisivatkin periksi ja muuttaisivat mieltään kun huomaavat olleensa väärässä. Sen sijaan lapsi oppii että myös hänen ajatuksillaan on arvoa, että häntä kuunnellaan ja että järkevällä kyseenalaistamisella ja keskutelulla voi saada aikaan muutoksia.



Tuttavapiirissä on sekä sellaisia vanhempia joilla ei näytä olevan mitään muuta elämää kuin lapset, että sellaisia joille lapset tuntuvat olevan pelkkä rajoite ja painolasti heidän pyrkiessä kaikintavoin keskittymään itsensä toteuttamiseen ja OMAAN AINUTKERTAISEEN ELÄMÄÄNSÄ. Ei hyvä kumpikaan...

niin se ei tarkoita sitä ettenkö yrittäisi silti kuunnella lapsen mielipidettäkin! Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä tärkeämpää on myös kuunnella sitä mitä hänellä on sanottavaa.



Mutta sitä en siedä mitä olen nähnyt tuttavapiirissä että lapsia vain hyysätään ja annetaan lasten määrätä ja tehdä mitä tahtovat.



Esim. mulla on yksi tuttu äiti joka valitteli sitä kun tytär taas söi sipsejä (oli tullut kotiin koulusta iltapäivällä) välipalaksi. Sitä minä vain vähän jäin ihmettelemään että minkä ihmeen takia äiti ei sitten saanut kiellettyä tytärtä niitä syömästä? Sain sen vaikutelman että tyttö oli itse ottanut kaapista. No kysymys herääkin, että jos ei halua lapsen syövän sipsejä välipalaksi maanantai-iltapäivänä, niin onko pakko jättää niitä sipsejä sinne kaappiin??? Ja toinen kysymys on, että miten aikuinen ei saa estettyä 7-vuotiasta syömästä jotain herkkua??? Ei olisi ainakaan meillä ongelma edes 10-vuotiaalta kieltäminen.



No en toisaalta ihmettele, koska tällä äidillä on sellainen linja, että lapsia ei kielletä ja jos kielletään niin ei ainakaan päättäväisesti vaan tyyliin "no älä nyt viitti". Mitä tällaisista lapsista tulee? Mullekin tää samainen 7-v tyttö on huutanut "ole sinä hiljaa siellä"!



Luojan kiitos omista lapsistani näyttäisi tulevan muita ihmisiä kunnioittavia persoonia.

Tilannehan on tällä htekellä se, että lapsille annetaan pelkkiä oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Ja kaikkihan me tiedämme, miten mahtavia ykisilöitä sillä tavalla syntyy.



Muutenkin tuntuu, että lapset on tällä hetkellä alistettu johonkin lemmikin asemaan. Vaikka en muuten sen ruotsalaisen naisen (en muista nimeä, kirjoittanut sen suuren lapsikirjan) ajatuksista välitä, niin yksi pointti oli hyvä: Lapsi haluaa olla HYÖDYLLINEN. Hän ei halua olla taakka tai vanhempien lemmikki, jota vaan höösätään ja hyysätään ja syötetään liikaa, ja jonka tehtävä on olla vain vanhempiensa ilo. Tuollaisista lapsista tulee just samanlaisia, kuin joistain ylilihavista aggressiivisista mäyräkoirista, purevat kättä joka niitä ruokkii.



Eli lapsille myös niitä velvollisuuksia! Velvollisuus kohdella muita hyvin ja osallistua perheen "pyörittämiseen" oman kehitysasteensa mukaan. Vwlvollisuus hoitaa koulutyönsä hyvin omien kykyjensä mukaan jne.



Mua ainakin hävettäisi ihan hulluna, jos oma lapseni olisi sellainen ikuinen naama norsunv*tulla tyyppi, joka ei osaa arvostaa mitään eikä kunnioittaa ketään. Sekin on jännä, että nämä lastensa hyysääjät ei itse huomaa miten negatiivisia heidän lapsensa ovat kaikesta siitä paapomisesta huolimatta. Eli just sen takia.

Tarkoitit varmaan Wahlgrenia? Samaa olen ajatellut tuosta naisesta että muuten en tykkää sen kirjoista, mutta siinä se on oikeassa että lapsen on tunnettava itsensä hyödylliseksi. Jokaisella lapsella on oltava jokin "työ" kodissa. Ei riitä että lapsille vain ostetaan tavaraa ja kuskataan harrastuksiin. Jokaisen on myös tehtävä kotona jotain ihan pienestä pitäen. Ei jatkuvasti voi olla vain kivaa.



Hyvä että tästä tule puhe. Oikeasti haluaisi että yhteiskunnassa tulisi joku muutos. Ehkä tuleekin kun aletaan huomata, ettei liialla paapomisellakaan saada mitään hyvää aikaiseksi!

tuosta ohjeiden perustelusta ja siitä miten jotkut lapset tottelevat ohjeita hyvin, koska heille on aina selitetty syyt miksi heitä pyydetään tekemään jotain. Nimittäin jos vanhemmalla on toodella hyvät hermot, eli jaksaa aina selittää kaiken, niin ehkä lapsi on perinyt ne hyvät hermot ja tottelee säyseästi ihan luonteensa takia. Jos taas vanhemmat ovat hermokimppuja, jotka huutavat komentoja ja lapsi niskuroi, niin sekin voi olla hyvin pitkälti luonnekysymys, jossa säyseän ihmisen hyvin toimivat kikkakolmoset ovat ihan turhia. Jos äiti kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, ja lapsi on perinyt saman piirteen, ohjeista ja kommennoista luonnollisesti kinataan enemmän kuin rauhallisten virkamiestyyppisten vanhempien ja lasten välillä.



Mitä lasten ja nuorten pahoinvointiin tulee, olen täysin samaa mieltä siitä, että se on merkki osattomuudesta yhteisöön. Lapsi ei tunne yhteyttä ympäristöönsä, joten hän ei anna sille mitään arvoa. Ja miksi antaisi, kun on tottunut siihen että ruoka tulee eteen mitään tekemättä, ja vanhemmat pitävät hirveitä katumusharjoituksia jos joskus vähän erehtyvät ääntään korottamaan.

Kaikkea ei aikuisen tod tarvitse ruveta lapselleen perustelemaan. Mitä sellaisestakin tulisi? Onnistuu ehkä yhden lapsen kanssa mutta ei jos lapsia on paljon. Eiköhän maailmassa ole paljon asioita, joita PITÄÄ tehdä vain siksi että on pakko?