Mitä haittaa lapselle on riitelemättömästä kodista? Siis haittapuolista nyt puhe.

tosi harmooniset, niin musta asia on silloin kaikinpuolin hyvä. Jos ns. pinnan alla kytee ja lapsikin näkee, että kaikki ei ole kunnossa, mutta silti ei riidellä koskaan eikä ns. puhdisteta ilmaa, niin ei varmaan ole hyvä juttu.



Jos elää tasapainoisessa perheessä, jossa aidosti ei riidellä ja asiat keskustellaan ja vanhemmat ovat asioista hyvin samoilla linjoilla, niin en usko siitä olevan haittaa lapselle. Kyllä sitä riitansa oppii silti sopimaan, vaikka vanhemmat eivät riitelisi.

ku lapsuudenkodissani ei riidelty :D

tukahduteta ja toinen aikuisista myötäile dominoivampaa vanhempaa riitojen pelossa, niin tuskin riitelemättömyydestä haittaa on. Vai meinaatko, ettei lapsi opi silloin ristiriitojen selvittämistä ja sovinnon tekoa? Kait sitä voi harjoitella lapsen kanssa lapsen muissa ihmissuhteissa tai vaikka kirjojen avulla esittää, miten toimitaan ristiriitatilanteissa? Eiköhän jokainen lapsi saa päiväkodissa ja koulussa kokemusta riitojen setvimisestä.

ja kun ensimmäisen kerran riitelin nykyisen aviomieheni (silloisen poikaystävän) kanssa, aloin suurin piirtein tavaroitani keräilemään. Mies ihmetteli, mikä mulle nyt tuli. Hänen kodissaan kun riideltiin railakkaasti ja sovittiin vieläkin railakkaammin. Minun ensimmäinen reaktioni oli että kai tästä nyt ero tulee kun kerran näin pahasti piti riidellä...



Edelleen olen kovin konfliktiherkkä ja kaihdan pientäkin riidanpoikasta. Mies selvästi haluaisi tuuletella välillä tunnelmia enemmän, mutta minä en suostu riitelemään.

..

(mikä on ollut malli kotona), kun "hän ei halua riidellä". Ts. melkein tuntuu, että riitely on hänelle kauhistus. Eikä hän oikein osaakaan riidellä (menee henkilökohtaisuuksiin, esim. haukkuu eli "ei anna asioiden riidellä"), olen koettanut pikkuhiljaa opettaa.

tässä esimerkkitapauksessani ollaan eri mieltä eikä aina edes löydetä yhteistä mielipidettä, mutta silti asiat saadaan ratkaistua ilman että menee riitelyksi. Eli vuorotellen mukaudutaan toisen toiveeseen tai todetaan vain että asiasta voi olla eri mieltä. On kai sekin arvokasta tietoa lapselle.

ap

tässä esimerkkitapauksessani ollaan eri mieltä eikä aina edes löydetä yhteistä mielipidettä, mutta silti asiat saadaan ratkaistua ilman että menee riitelyksi. Eli vuorotellen mukaudutaan toisen toiveeseen tai todetaan vain että asiasta voi olla eri mieltä. On kai sekin arvokasta tietoa lapselle.

ap

Tuon perusteella vaikuttaa siltä että annatte tosi hyvän esimerkin lapsillenne siitä, miten aikuiset ihmiset hoitavat erimielisyytensä.

ja kun ensimmäisen kerran riitelin nykyisen aviomieheni (silloisen poikaystävän) kanssa, aloin suurin piirtein tavaroitani keräilemään. Mies ihmetteli, mikä mulle nyt tuli. Hänen kodissaan kun riideltiin railakkaasti ja sovittiin vieläkin railakkaammin. Minun ensimmäinen reaktioni oli että kai tästä nyt ero tulee kun kerran näin pahasti piti riidellä...

Edelleen olen kovin konfliktiherkkä ja kaihdan pientäkin riidanpoikasta. Mies selvästi haluaisi tuuletella välillä tunnelmia enemmän, mutta minä en suostu riitelemään.

Sama mulla. En muista koskaan vanhempieni riidelleen kovaäänisesti. Tai muutenkaan. Miehen kodissa pienikin juttu on riidan aihe. Miehen vanhemmat ovat edelleen onnellisesti naimisissa. Mun vanhemmat eronneet kun muutin kotoa pois.

Mä en voi ymmärtää itse miksi pitää korottaa ääni jos on erimielisyyksiä. Varsinkin jos on lapset ympärillä. Oli aluksi shokki kun mies on tulisempaa sorttia..Osoittaa vihansa ja myös rakkautensa helpommin kun minä.

Ma en ymmarra mita hyotya riitelysta on!! Ja mun lapsuudenkodissa kylla riideltiinkin.



Mielestani on hienoa jos aikuiset osaavat keskustella asioista, sanoa olevansa eri mielta, ja jatkaa silti keskustelua. Eika kaikista asioista loydy aina samaa mielipidetta. Jos kaikessa pitaa olla samaa niin jompi kumpi tukahduttaa omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Se etta heittelee astioita seinaan ei yleensa ratkaise kuitenkaan yhtaan mitaan.



Mikas sen hienompaa kuin se etta lapset saavat mallin jossa keskustellaan ja ollaan eri mielta ja silti kunnioitetaan ja arvostetaan toista ja toisen erilaisia mielipiteita.

Niinpä tyyppi aluksi käveli vaan pois paikalta jos aloin hermostuneena hänelle puhumaan jostain. Se ärsytti minua lisää ja vuosia piti "kouluttaa" että hän oppisi riitelemään fiksusti. Joskus kun pinnansa ei kestänyt eikä ulos lähteminen ollut vaihtoehto, alkoi tekemään tyhmiä juttuja mm. pisti sähköt poikki kun istuin tietokoneella tai vaihtoi oman salasanansa kesken työpäivää jolloin en saanut printattua hänen koneeltaan erästä tarvittavaa lappua vaikka mies tiesi että se piti viedä samana päivänä töihin (oma kone rikki tuolloin). Passiivis-aggressiivista riitelyä siis...hel-ve-tin rasittavaa!

Jos on hyvin rauhallinen luonne ja se riitelemättömyys on oikeasti luontaista, en näe mitä haittaa siitä voisi olla. Toisaalta jos lapsen luonne on tulinen eikä kotona näe tervehenkistä tunteiden tuulettumista, voi olla että sitten kun saa riidellä aikuisiässä, ei osaakaan lopettaa.

eikä sen veli. Kotona heillä ei koskaan riidelty. Anoppi on katkera monesta asiasta, mistä eivät vieläkään ole riidelleet ja selvittäneet.



Meillä taas riideltiin ja huudettiin ja sitten sovittiin. Ehkä vähän liian usein, mutta eipähän tarvinnut arvailla toisten mielipiteitä. Meillä ei kyllä isää ollut kotona, vaan äiti ja me lapset.

meidän parisuhdetta on joskus moitittu tekopyhäksi, kyllä toisiaan rakastavat riitelevät ja ovat mustasukkaisia. Toinen meistä on kodista, jossa huudettiin ja loukattiin, toinen tunteiden näyttämistä paheksuvasta kodista. Ollaan nautittu eniten omassa kodissamme siitä, että mielipiteensä uskaltaa sanoa ilman viikon mielenosoitusta ja sanktioita, samaa mieltä ei tarvitsekaan olla ja kuulluksi tulee ilman huutoa ja uhkailua. Hyvä jos olette enimmäkseen sitä mieltä, ettei lapsen tarvitse nähdä riitelyä ja suuttumusta. Varmaan sitten kavereiden kanssa saa tilaisuuksia oppia sopimista, siihen tietenkin kannustamme parhaamme mukaan. Ja kerrottakoon, että kyllä meillä tosiaan on lapsuudessamme ollut tilaisuuksia harjoitella anteeksipyytämistä, lepyttelyä, sovittelua, unohtamista ja tilanteen rauhoittelua.



ap

Eli on siitä ollut lapsille haittaa, ja paljon.

voi olla riitelemättä.



Hyvin vaikea kuvitella sellainen tilanne, että 2 ihmistä ovat perusteellisesti eri mieltä jostain asiasta ja tilanne saadaan AINA ratkottua viisaasti rauhallisesti keskustelemalla. Tulee mieleen, että pakostakin toinen osapuoli on se tossukka, joka myötäilee ja antaa periksi ja sitten kantaa sisällään sitä katkeruutta ja joskus räjähtää. Vai onko toinen kasvatettu kiltiksi alistujaksi?

onhan moni varmasti työpaikalla eri mieltä asioista ja ne asiat ratkotaan menemättä henkilökohtaisuuksiin ja riitelemättä... miksei kotona voisi toimia samoin? Kyllä meillä ainakin, eikä kumpikaan ole alistuja tms. Pakkohan ne ristiriitatilanteet on jotenkin ratkaistava, miten muka riitelemällä sen paremmin - sekö, että toinen tulistuu kovemmin ja siksi voittaa riidan on sitten parempi ja tilanne jossa toinen ei mukaudu toisen tahtoon? Ainahan ristiriitatilanteessa on 3 vaihtoehtoa - kompromissi, toisen tahto tai toisen tahto. Hyvässä suhteessa päädytään kaikkiin tasapuolisesti ja kyllä se musta helpoiten hoituu riitelemättä.

Hyviä puolia löytyy roppakaupalla, mutta onko lapselle jotain haittaa, ettei näe vanhempiensa riitelevän eikä näin myös sopivankaan. Mitä mieltä ootta?

jos riitelemättömyys ei ole aitoa.

Aidot tunteet pitää olla, jos on kiukkua niin sitten se näytetään.

Lapsuudenkodissani kaikki oli tekopyhää herttaisuutta. JA hyi hitto,kuinka ankeaa kaikkien kannalta. Johtoajatuksena että vanhemmat ei riitele ja ovat kaikesta kasvatuksesta samaa mieltä. YÄK, ei ikinä enää tuollaista kaksinaamaisuutta. Tietäisittepä,mitä sinne taakse kätkeytyy! Älkää ikinä luottako ihmisiin/perheisiin jotka tuntuvat liian hyviltä ja tasapainoisilta ja joissa ei ole mitään särmää.

eivät kosketa samalla tavalla henkilökohtaisesti kuin parisuhteessa. Ja toisekseen työpaikoilla kannetaan monesti hiljaista kaunaa, mikä aiheuttaa naurettavia kilpailuasetelmia työntekijöiden kesken ja paskanpuhumista selän takana. Työpaikalla riitojen ratkomiseen osallistuu usein myös muita henkilöitä ja näkökulma laajenee sen mukaan, kotona on tasan 2 eri näkökulmaa ja mielipidettä.

onhan moni varmasti työpaikalla eri mieltä asioista ja ne asiat ratkotaan menemättä henkilökohtaisuuksiin ja riitelemättä... miksei kotona voisi toimia samoin? Kyllä meillä ainakin, eikä kumpikaan ole alistuja tms. Pakkohan ne ristiriitatilanteet on jotenkin ratkaistava, miten muka riitelemällä sen paremmin - sekö, että toinen tulistuu kovemmin ja siksi voittaa riidan on sitten parempi ja tilanne jossa toinen ei mukaudu toisen tahtoon? Ainahan ristiriitatilanteessa on 3 vaihtoehtoa - kompromissi, toisen tahto tai toisen tahto. Hyvässä suhteessa päädytään kaikkiin tasapuolisesti ja kyllä se musta helpoiten hoituu riitelemättä.

Ei sitten minkäänlaista. Siis kyse ihmisistä, jotka tekevät työtä lasten kanssa.

Todella tekopyhää, kun suurin osa kuitenkin riitelee. Sitä ei vaan saa sanoa ääneen.

Tosi hyvä on, jos lapsi ei näe, kuule riitoja, mutta onko se monessakaan kodissa mahdollista?