Kun toisen asenne loukkaa+kommunikoidessa tunne ettei "saa mistään kiinni"

nostan

että sä olet vähän liikaa kiinni itsessäsi ja siinä kuvitelmassa, että kaikki on jotenkin sua vastaan tai sun puolesta, ikäänkuin sä nyt ylipäänsä olisit kaikille ihmisille kaiken keskipiste. Tdennäköiessti kukaan ei viitsi erikseen ryhtyä sua näpäyttämään tai manipuloimaan muita ihmisiä ajattelemaan susta yhtään mitään, eikä ihmisten todellakaan ole tarpeen kertoa sulle itsestään mitään muuten kuin aika pinnallisella tasolla.



Mä en tiedä, mitähän sä oikein tässä kysyt, mutta kaikki asiat ei liity suhun eikä kuulu sulle. Deal with it.

toisen ihmisen suhteen tulee koko ajan jotenkin kumma tunne, niin kyllähän jotain on vinossa. Todennäköisesti ei viitsi niin, mutta on tosiasia että on olemassa myös ihmisiä jotka viitsii, kaikenlaista...

Itselläni sama tilanne. Tulen yleensä hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa, olen ulospäin suuuntautunut ja sosiaalinen, myös kuunteleva ja tilaa antava. Ihmisten kanssa syntyy yleensä antoisia keskusteluja ja mielipiteiden ja ajatusten vaihtoja, joita rakastan yli kaiken.



En ole mikään itsesäälissä piehtaroija, enkä koe että kaikki ovat minua vastaan, päin vastoin.



Silti, eräs ihminen on kuin seinälle puhuisi. Näenneisesti hän katsoo ja kuuntelee, mutta heti käy ilmi että hän ei ole todella kuunnellut mitään, vaan jumittaa omassa asenteessaan. Jos yritän keskustelussa saada hänestä mielipiteitä irti, hän vain sanoo joo, niin, vai niin. Puhuu minulle, kuin olisin vajaamielinen. Mitään ei koskaan paljasta itsestään, on kuin olisi vain tyhjä kuori koko ihminen. Ihankuin hänellä ei olisi sielua.



Jos häneltä kysyy jotain, hän ei edes vastaa kysyttyyn asiaan, vaan ihan johonkin muuhun. En ole vielä saanut selville, että eikö hän oikeasti ymmärrä, vai eikö vain halua alentua vastaamaan ja kommunikoimaan muiden kuolevaisten kanssa...



Tällaisen ihmisen kanssa on erittäin vaikea olla tekemisissä ja kommunikoida, mutta ikävä kyllä on pakko, ja parhaani siinä yritän.

Itselläni sama tilanne. Tulen yleensä hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa, olen ulospäin suuuntautunut ja sosiaalinen, myös kuunteleva ja tilaa antava. Ihmisten kanssa syntyy yleensä antoisia keskusteluja ja mielipiteiden ja ajatusten vaihtoja, joita rakastan yli kaiken.

En ole mikään itsesäälissä piehtaroija, enkä koe että kaikki ovat minua vastaan, päin vastoin.

Silti, eräs ihminen on kuin seinälle puhuisi. Näenneisesti hän katsoo ja kuuntelee, mutta heti käy ilmi että hän ei ole todella kuunnellut mitään, vaan jumittaa omassa asenteessaan. Jos yritän keskustelussa saada hänestä mielipiteitä irti, hän vain sanoo joo, niin, vai niin. Puhuu minulle, kuin olisin vajaamielinen. Mitään ei koskaan paljasta itsestään, on kuin olisi vain tyhjä kuori koko ihminen. Ihankuin hänellä ei olisi sielua.

Jos häneltä kysyy jotain, hän ei edes vastaa kysyttyyn asiaan, vaan ihan johonkin muuhun. En ole vielä saanut selville, että eikö hän oikeasti ymmärrä, vai eikö vain halua alentua vastaamaan ja kommunikoimaan muiden kuolevaisten kanssa...

Tällaisen ihmisen kanssa on erittäin vaikea olla tekemisissä ja kommunikoida, mutta ikävä kyllä on pakko, ja parhaani siinä yritän.

Se nainen on kanssa itsestään sitä mieltä, että hän on ihana ja sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva ja keskustelee antoisestai ja vaihtaa ajatuksia. Minä olen se ainoa ikävä ihminen, jonka kanssa hänellä ei synkkaa, koska minä en kykene vaihtamaan ajatuksia enkä muuttamaan mielipidettäni.

No totuushan onkin se, että hänen kanssaan pärjää jos on valmis myötäilemään häntä kaikessa ja omaksumaan hänen mielipitensä. Jos vähän esittää jotain toisensuuntaista näkemystä, hän loukkaantuu ja antaa miehelleen kiellon puhua enää mun miehelle. Tämä jopa makuasioista keskutellessa, kuten esim että onko joku rakennus kaunis vai ei. Silti hän kyselee henkilökohtaisuuksia kuten että oliko mun lapsen syntymässä jotain ongelmia (lapsi on jo yli 10!) tai mitä e-pllerimerkkiä käytän.

Mäkin yritän olla vastailematta enää mihinkään sen kysymyksiin koska noi henkilökohtaisuudet nyt ei vaan minusta kuulu hänelle ja muihinkaan on turha sanoa mitään kun siitä kuitenkin tulisi vain riitaa. Yritän sanoa jotain ympäripyöreää, millä nyt selvittäis pakollisista sosiaalisista tilanteista ilman enempiä katastrofeja. Muta varmaan hän pitää minua tämän vuoksi ylimielisenä. Parempi sekin silti kuin joko olla myöntyvinään kaikkiin hölmöyksiin mitä hän puhuu tai kestää niitä murjotuksia kun esittää jonkun toisen näkökannan.

Itselläni sama tilanne. Tulen yleensä hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa, olen ulospäin suuuntautunut ja sosiaalinen, myös kuunteleva ja tilaa antava. Ihmisten kanssa syntyy yleensä antoisia keskusteluja ja mielipiteiden ja ajatusten vaihtoja, joita rakastan yli kaiken. En ole mikään itsesäälissä piehtaroija, enkä koe että kaikki ovat minua vastaan, päin vastoin. Silti, eräs ihminen on kuin seinälle puhuisi. Näenneisesti hän katsoo ja kuuntelee, mutta heti käy ilmi että hän ei ole todella kuunnellut mitään, vaan jumittaa omassa asenteessaan. Jos yritän keskustelussa saada hänestä mielipiteitä irti, hän vain sanoo joo, niin, vai niin. Puhuu minulle, kuin olisin vajaamielinen. Mitään ei koskaan paljasta itsestään, on kuin olisi vain tyhjä kuori koko ihminen. Ihankuin hänellä ei olisi sielua. Jos häneltä kysyy jotain, hän ei edes vastaa kysyttyyn asiaan, vaan ihan johonkin muuhun. En ole vielä saanut selville, että eikö hän oikeasti ymmärrä, vai eikö vain halua alentua vastaamaan ja kommunikoimaan muiden kuolevaisten kanssa... Tällaisen ihmisen kanssa on erittäin vaikea olla tekemisissä ja kommunikoida, mutta ikävä kyllä on pakko, ja parhaani siinä yritän.

Se nainen on kanssa itsestään sitä mieltä, että hän on ihana ja sosiaalinen ja kaikkien kanssa toimeen tuleva ja keskustelee antoisestai ja vaihtaa ajatuksia. Minä olen se ainoa ikävä ihminen, jonka kanssa hänellä ei synkkaa, koska minä en kykene vaihtamaan ajatuksia enkä muuttamaan mielipidettäni. No totuushan onkin se, että hänen kanssaan pärjää jos on valmis myötäilemään häntä kaikessa ja omaksumaan hänen mielipitensä. Jos vähän esittää jotain toisensuuntaista näkemystä, hän loukkaantuu ja antaa miehelleen kiellon puhua enää mun miehelle. Tämä jopa makuasioista keskutellessa, kuten esim että onko joku rakennus kaunis vai ei. Silti hän kyselee henkilökohtaisuuksia kuten että oliko mun lapsen syntymässä jotain ongelmia (lapsi on jo yli 10!) tai mitä e-pllerimerkkiä käytän. Mäkin yritän olla vastailematta enää mihinkään sen kysymyksiin koska noi henkilökohtaisuudet nyt ei vaan minusta kuulu hänelle ja muihinkaan on turha sanoa mitään kun siitä kuitenkin tulisi vain riitaa. Yritän sanoa jotain ympäripyöreää, millä nyt selvittäis pakollisista sosiaalisista tilanteista ilman enempiä katastrofeja. Muta varmaan hän pitää minua tämän vuoksi ylimielisenä. Parempi sekin silti kuin joko olla myöntyvinään kaikkiin hölmöyksiin mitä hän puhuu tai kestää niitä murjotuksia kun esittää jonkun toisen näkökannan.

en kuitenkaan ole kälysi, enkä kenenkään muunkaan. Enkä ole edes suinkaan ainoa ihminen, jolla on kommunikointivaikeutta ko. ihmisen kanssa. Ja kyseessä ei ole suinkaan mielipide verhojen väristä tai rakennuksen kauneudesta, vaan ihan ajankohtaisista asioista työpaikalla, joista pitäisi pystyä keskustelemaan, laittamaan itseään likoon ja tuoda julki omia mielipiteitään. Mutta kun tällä ihsellä ei ole edes niitä omia miellipiteitä, siksi hän niin tyhjältä vaikuttaaakin.

tunnistan ihmistyypin. älä mene sen peliin eli älä alistu, ole oma itsesi ja ko. ihmistä kohtaan ole ihan vaan avoimen varautunut. Eli näytä, että arvostat häntä tasan yhtä paljon kuin hän sinua. Tiuskia ei tarvitse, vaan ole vain provosoitumatta tai anna hänen olla ilmaa. Todennäköisesti puhuukin sinusta pahaa selän takana, mutta tiedä, että se on vain pahansuopaa puhetta.

up

aikoinaan yhdestä ihmisestä tunne, että joku nyt mättää meidän suhteessa, että hänellä on jotain negatiivista mua vastaan, vaikka ihan sivistyneesti oltiin toistemme kanssa tekemisissä... kipuilin asian kanssa ja kuvittelin vain kuvittelevani ja itse olevani vaikka kateellinen jollain tavalla tms, ja pääsinkin asian yli niin ettei se enää mua mitenkään häirinnyt



lopulta kuulin, että monella muulla oli ihan samoja kokemuksia ja hän siis tietoisesti käyttäytynyt tietyillä tavoilla ihmisiä kohtaan joista ei syystä tai toisesta pitänyt, ja ne oli paljolti samoja juttuja joita olin kohdannut...



meinaan vaan, että kyllä jotkut asiat vaan joskus tuntee, aistii...

Onkohan ap anoppini? Hänkin on juuri tuollainen ihana, sosiaalinen, avoin, jne., ja mä ap:n kuvaileman kaltainen varautunut.



Tämän kolikon kääntöpuoli on se, että anoppi juoruaa ihan kaiken mitä kuulee eteenpäin, ja vieläpä niin, että tarina muuttuu matkalla. Esim. jos kerron olleeni väsynyt, kun lapsi sairasti, niin tarina palautuu jonkin ajan kuluttua muodossa kuinka hän pelasti meidät suurelta katastrofilta auttaessaan ja kuunnellessaan, ja hoiti lapsenkin siinä sivussa (vaikka olisimme vain puhelimessa puhuneet). Kaikki palvelee vain hänen oman erinomaisuutensa ylistystä.



Niinpä en koskaan kerro mitään henkilökohtaista tai merkityksellistä hänelle, vastaan kysymyksiin mahdollisimman yleisellä tasolla.

Jotkut mieltävät itsensä todella hurmaaviksi, ja jos sukset menevät jonkun kanssa ristiin, vika on aina siinä toisessa, joka ei ole yhtä ihana kuin hän itse...

Jotkut mieltävät itsensä todella hurmaaviksi, ja jos sukset menevät jonkun kanssa ristiin, vika on aina siinä toisessa, joka ei ole yhtä ihana kuin hän itse...

se joka kirjoitti tulevansa toimeen kaikkien kanssa. Se vaan on pakko, kun on hakeutunut alalle jossa tehdään tiivistä tiimityötä ja toisten kanssa on tultava toimeen. Siinä ei paljon sellaiset pärjää, joista kirjoitin. En suinkaan kehunut omaa erinomiasuuttani, kunhan erittelin niitä vahvuuksia mitä itselläni on työssäni. Tästä olen jopa saanut esimiestaholta ja tiimiltä kiitosta useaan otteeseen.

Mutta ehkä te, joita kaltaiseni ärsyttää, ovat juuri niitä sieluttomia "seinä-ihmisiä"...?

Taas ensin kehuit omaa erinomaisuuttasi, sitten ryhdyit mollaamaan toista

siedä kaltaistani ihmistyyppiä, että olet itse parempi, et _viitsi_ alentua kanssani keskusteluun. Oletko kuninkaallinen, kun kohotat itsesi muiden yläpuolelle? Vai onko kenties itsetuntosi niin huono, ettet löydä itsestäsi mitään hyviä ominaisuuksia, ja siksi vihaat niitä, jotka löytävät?



;)

ai täällä onkin noita jotain id-numeroita asiasta kiinnostuneille :)

Eräs mieheni kaveri toi kerran uuden naisystävänsä kylään ja kyllä oli vaikea tunnelma. Nainen puhui, mutta jotenkin oli tosi nuiva tavallaan. Kysyttäessä vastasi just tasan kysyttyyn kysymykseen ja sen jälkeen tuli hiljaisuus, kun ei jatkanut siitä mitään ja vastaustyyli oli keskustelun täysin lamauttava. Ja keskustelu oli suunnilleen tälläistä:

Minä: "Niin, tulit Turusta junalla tänään?"

Nainen: "joo"

Minä: "Junat on kyllä mukavia, kun pystyy lukemaan ja torkkumaan toisin kuin ajaessa. Kovasti on vaan valitettu niiden myöhästelystä"

Nainen: "Niin"

Hiljaisuus...

Minä: "Oletko sieltä Turusta ihan alunperin kotoisin?"

Nainen: "En"

Hiljaisuus...



Koita nyt siinä sitten viettää iltaa, kun tunnelma on täysin jäässä ja mikään lähestymisyritys ei tuohon naiseen purrut. Ei mikään. Ilme oli koko ajan torjuva ja vaikka olisi ihan säästä kysellyt, niin vastaukset oli hyydyttäviä. Sitten tulee sellainen olo, että kyselee vaan koko ajan ja välillä yritin vain kertoilla omia juttujani kyselemättä. Ei sanonut mitään niihin. Katsoi vaan hiljaa päin.



Ei ihmisen tarvi olla lörppä, mutta ilme ja olemuskin riittävät viestimään sosiaalisuutta ja ystävällisyyttä.

Ihmisillä on myös vain erilaisia persoonallisuuksia ja kullakin on myös oma kommunikointityylinsä. Kaikkien kanssa ei vain kohtaa. Työyhteisössä ei tarvitse toisista pitää, riittää että saa ammatilliset asiat hoidettua.



Vapaa-ajalla taas saa ihan itse valita kenen kanssa aikaansa viettää.