Mitä synnytyssairaalassa tapahtuu? Voisiko joku tehdä kronologisen kertomuksen :)

Yleisimmin kuitenkin näin: Mennään kovasti supistellessa sairaalaan. Synnytetään vauva. Välitetään viestiä ettnpäin, saadaan onnitteluja. Ehkä yövytäänkin (vaikka useampikin yö). Lähdetään kotiin, useimmin isä on noutamassa turvakaukalon kera.

synnytykset on niin omanlaisiaan. Voi tapahtua mitä vaan.

mennään sairaalaan kun supistelee.. ei keritä antaa mitään kipulääkettä.. joutuu ponnistamaan.. tuntuu ettei pieni tuu ulos.. sit vihdoin pieni tulee.. pienet häpyhuulet repeää.. sattuu niin saatanasti.. sit tikataan.. sattuu taas saatanasti. näin.. mut tekisin taas uudestaan jos saisin vauvan:) sit mennään muutaman päivän päästä kotiin.

tapauksesta, mut mulla näin.



Supistukset alkoi eka ihan iiseinä, sitten tihentyivät ja alkoivat sattua enemmän ja enemmän. Sitten kun suppareita alkoi olla siinä 10 minuutin välein ja tuskatkin kovat heitettiin ipana hoitoon ja mentiin Jorviin noin kelloi kuusi illalla. Siellä todettiin, että syntyy 12 tunnin sisällä. Sitten odoteltiin jokunen tunti sellaisessa telkkarihuoneessa, missä pyöri Taru Sormusten herrasta. Supistuksia tuli yhä tiuhempaan ja sattuivat yhä enemmän. Sitten sain unipillerin ja nukuin jokusen tunnin, mies meni kotiin. Noin neljän aikaan heräsin ja sitten tuskat olivatkin jo sellaiset, että oksat pois. Ja eikun synnytyssaliin ja mies paikalle. Epiduraalia kehiin ja parin tunnin helpotus. Sitten alkoi ponnistus, joka sattuikin sitten niin, että meinas taju lähteä. Tuskaa, yrjöilyä, huutoa (ei riitä sanat kuvailemaan kivun määrää) ja lapsi loppujen lopuksi ulos imukupilla. Lapsi keskonen ja suoraan lastenosastolle. Istukka ei tullut ulos, joten nukutuksessa pois ja heräämöön. Siinä se.

Jos vedet menevät, kannattaa soittaa ja kysyä neuvoa. Muutenkin voi aina soittaa ja kysyä. Mutta kannattaa tosiaan olla kotona, kävellä ja ottaa iisisti niin pitkään kuin mahdollista. Kyllä sie tiiät sitten kun on ihan pakko lähteä. Jos sairaalaan on pitkä matka, niin kannattaa tietty lähteä vähän aiemmin.



Sairaalalla käydään ilmoittautumassa äitiyspolilla, tarkastetaan että on kaikki laput ja lomakkeet täytetty (esitiedot, ruokavaliot, lääkeallergiat sun muut). Jos olet vielä alkuvaiheessa, voivat laittaa vaikka kävelylle tai jopa takaisin kotiin, muuten jäät sairaalalle.



Minulla oli sen verran hyvät poltot päällä, että ottivat esitutkintahuoneeseen, jossa vaihdettiin vaatteet ja kysyttiin, haluanko peräruiskeen. Totta hemmetissä halusin, joten sain sen ja mies oli sillä aikaa käytävässä.



Siitä taisin päästä suoraan synnytyssaliin (sali kuulostaa aina leikkaussalilta ja oikeasti se oli vain ihan kiva huone). Siellä sai troppia, katsottiin sydänkäyrää jne. avautumisvaiheen ajan. Sitten ponnistin muksun ulos. Istukan synnyttäminen olikin tosi kivuliasta ja oli pahempi kuin koko synnytys yhteensä. Sitten tikattiin, sain mehua, kävin suihkusssa vessanpytyn kannella istuen ja minut kärrättiin sängyllä vuodeosastolle. Olin niin poikki, että vauva vietti ekan yön hoitajien huoneessa ja hänet tuotiin aamulla viereeni. Siitä se lähti.

meillä lähdettiin sitten kun olo alkoi tuntua siltä et nyt pitää mennä, sen ennakkoepäilyksistä huolimatta kyllä tiesi, tosin varmistelin kyllä soittamalla synnärille :D Perille päästyämme kätilö kyseli pikaisesti että minkälainen olo jne... jonka jälkeen ohjasi "valmisteluhuoneeseen". Siellä otettiin ensin parinkymmenen minuutin supistuskäyrä mahan päällä olevilla antureilla, jonka jälkeen tutkittiin kohdunkaulan avonaisuus ja annettiin peräruiske. Siitä kun selvittiin niin omalla kohdallani suoraan synnytyssaliin ja nukkumatti hakuun epiduraalia varten. Eipä siinä sitten muuta juurikaan ennen työntövaihetta, kätilöt kävivät tervehtimässä aina välillä. Työntövaiheessa pelmahtivat taas paikalle ja sitten homma olikin purkissa n. puolessa tunnissa. Selviää hienosti kun kuuntelee heitä ja muistaa että he ovat kyllä kuulleet kaiken ettei tarvitse nolostella vaikka kysyisi/sanoisi/huutaisi/tapahtuisi mitä :D Jälkikäteen hoitivat normaalit kuviot lapsen kanssa ja kävivät pukemassa hänet yms. isän kanssa sillä välin kun äiti sai muutaman tikin, irroitettiin tipasta ja kävi suihkussa. Tämän jälkeen ohjelmassa synttärikahvit ja siirtyminen osastolle.

Mulla on mielessä ihan pienetkin tyhmät jutut, juuri että missä siellä odottelen avautusmisvaiheen, kävelenkö käytävillä vai menenkö heti synnytyssaliin jne. Ja koska pannaan sairaalavaatteet päälle, ja mihin mies tulee mukaan ja mihin ei.

Mietinkin mm sitä että missä vaihdetaan vaatteet kun ilmeisesti osastolle omalle paikalle mennään vasta sitten vauvan kanssa. Eli ensin valmisteluhuoneeseen, sitten synnytyssaliin ja lopulta osastolle! No kyllä ne varmaan siellä neuvoo.

Vitosesta jäi erityisesti mieleen Taru Sormustenherrasta. Hyvä että on jotain viihdykettä! Kiitos vastaaja viisi!

Mietinkin mm sitä että missä vaihdetaan vaatteet kun ilmeisesti osastolle omalle paikalle mennään vasta sitten vauvan kanssa. Eli ensin valmisteluhuoneeseen, sitten synnytyssaliin ja lopulta osastolle! No kyllä ne varmaan siellä neuvoo.

Kyllä ne siellä neuvoo. Tuo 6 täsmentää, että ainakin Jklässä piti miehellä olla puhtaat vaihtovaatteet mukana. No, ei ollut jaksanut ottaa, joten passittivat miehen vaihtamaan sairaalan kledjut päälleen. Taisi käydä siinä peräruiskeeni jälkeen vaihtamassa josssain pukutilassa releet päälleen.

joutuu tai pääsee heti saliin eli käytävillä kävely jää pois. Jos et enää jaksa liikkua, kyllä ne sulle sängyn näyttää. Tämä logistiikka riippuu paljon siitäkin, kuinka paljon ja minkälaisia potilaita on sisässä. Henkilökunta myös sanoo, jos mies ei voi tulla johonkin toimenpiteeseen mukaan.

Ensin olen tietysti ilmoittanut äitipolin luukulle, että nyt tultiin synnyttämään. Siitä sitten esitutkintahuoneeseen, jossa katotaan kohdunsuun tilanne ja vaihdetaan sairaalan vaatteisiin. Siitä olen päässyt heti suoraan synnytyssaliin, jossa sitten parhaani mukaan olen yrittänyt saada aikaani kulumaan, että pääsis ponnistamaan. Sen jälkeen ponnistusvaiheen (jaiks) kautta lapsi pihalle, mahan painallusta ja istukan synnyttäminen, taas mahan painallusta ja tikit (auts) ja sitten taas mahanpainallusta. Sen jälkeen olen saanut/jaksanut ottaa lapsen rinnalle ensi-imetykseen, jonka jälkeen pääsee viimein syömään mikä musta on koko synnytyksen paras kohta. Siitä tietää, et se on ohi :) Sen jälkeen suihkuun. Lopuksi kätilö vie osastolle ja jättää sinne ja joku hoitaja tulee hetken päästä katsomaan. Sitten taas hetken päästä mahan painallusta :)



Mies on ollut kaikissa vaiheissa mukana paitsi suihkussa.

Mä ajattelin ensimmäisen kohdalla että kaikki tapahtuu perinteisesti ja odotin sairaalaan menoa naivisti toivomuslista valmiina...



No sitten esikoinen meni 10 päivää yli ja raskausmyrkytyksen oireiden vuoksi synnytys käynnistettiin. Jouduin makaamaan piuhoihin kytkettynä ja suoli täynnä tavaraa... Kukaan ei muistanut tarjota suolihuuhdetta ja ummetuksen vuoksi edellisestä kerrasta oli kulunut tovi... No siinä tuskallisen kylmiltään lähteneissä käynnistys turbo supistuksissa kakkahätä oli sairas ja pää oli ilokaadusta sekaisin. Sain epiduraalin jonka aikana sain lepoa... Levossa en miettinyt mitään muuta kuin sitä kauhua että mulla tulee ponnistusvaiheessa kakka. Ja lopulta supistukset eivät tehonneet eikä aukoneet paikkoja... supistustippaa rajummalle niin lopulta alkoi lapsen sydänäänet heiketä pahasti... Lääkäri teki tutkimuksen ja katsoi parhaaksi lähettää kiireelliseen sektioon. Esikoisemme syntyi siis leikkauksella ja joutui keskolaan kun hengitys ei käynnistynyt spontaanisti... Koin lapsen kanssa ensi hetken vasta 6h myöhemmin... ja toipuminen leikkauksesta ja veren menetyksestä oli rankkaa.



No sitten toisen kohdalla kaikki meni kuin oppikirjasta! Syntyi laskettuna päivänä täydellisesti täysillä pisteillä ja pääsi äidin rinnalle. Siinä äitin paikkoja vähän suurenneltiin ja tikkejä jaeltiin mutta muuten kaikki ok. Avautuminenkin tapahtui hetkessä. Silloin koko asenteeni oli että mitään en toivo, kunhan vauva vaan syntyy ja kaikki on kunnossa. Epiduraalin antoivat pyytämättä ja ilokaasua nautin. No sen suolihuuhteen toivoin ettei se kakkahätä enää koskaan yllättäis ;)



Ja kolmannen kanssa mentiin aika lailla samalla reseptillä... Vähän yli mentiin mutta kaikki ok. Synntys vaan ei edennyt yhtä reippaasti ja selkeästi kuin kakkosen kohdalla. Ja epiduraalia ei herunut niin tuli kokeiltua kohdunkaulan puudute ja aqua rakkulat! NIITÄ ÄLÄ OTA! sattui enemmän kuin synnytys! :P No mutta juu... Avautuminen keti ikuisuuden... Oli 10cm mutta silti reunat ei tarpeeksi kypsät eikä tuntunut vahvaa ponnistustarvetta. Ponnistus oli ihan hirveä. Iski suorastaan paniikki... Ei ollut ponnistuksessa enää mitään kivun lievitystä ja se tuska sai mut vaan huohottamaan. Onneksi mieheni tsemppasi ja rauhoitti minut keskittymään ponnistamiseen. Ja lopulta kaikki meni hyvin.

2 ja 3 lapsen kohdalla ollaan oltu perhehuoneessa mutta kylpyyn en ole päässyt. Siellä on tui´jotettu jotain Steven Seagalin surkeaa toiminta leffaa... tai siis mies tuijotti ja minä voihkin tuskasta. Sitten on menty saliin kun ei ole enää kestänyt kipua ja supistukset laittoivat polvilleen...



Esikoisen synnytyksessä mentiin vaan suoraan saliin...

Synnytysvastaanotolle, valmisteluhuoneeseen, otetaan sydänäänikäyrää, synnytyssaliin, ilokaasua naamaan, epiduraali selkään, ponnistamaan, vauva syntyy, ommellaan, imetetään, välipalaa, osastolle.



2. Synnytysvastaanotolle, valmisteluhuoneeseen, otetaan sydänäänikäyrää, laitetaan peräruiske synnytyssaliin, ilokaasua naamaan, ponnistamaan, vauva syntyy, ommellaan, imetetään, välipalaa, osastolle.



3. Synnytysvastaanotolle, valmisteluhuoneeseen, otetaan sydänäänikäyrää, synnytyssaliin, oxynormia kankkuun, kohdunkaulan puudutus, ponnistamaan, vauva syntyy, ommellaan, imetetään, välipalaa, osastolle.



Näin minulla on edennyt kolme normaalia synnytystä. Toki noissa on ollut keskenään eroja: ensimmäinen synnytys oli selvästi vaikein, kolmas taas helpoin. Toinen taas oli nopein.

Esim. Kättärillä mennään nykyisin kai aina suoraan synnytysosastolle (ei siis äitiyspolille, kuten vielä muutama vuosi sitten virastoaikaan).

Uudelleen synnyttäjänä pääsee nopeammin suoraan omaan huoneeseen ja synnyttämään. Toive ammeesta kannattaa esittää heti henkilökunnan nähtyään. Meillekin oli ehditty jo toinen huone heittää, mutta vaihtoi lennosta sitten ammehuoneeseen.

eli vedet meni kotona ja sitten sairaalaan jossa synnytys ja seur. päivänä kotiin.

helppoa oli, mutta ne supistukset sitten sattuu aivan järjettömän paljon...en ois ikinä arvannu ennenkuin ekaa menin punnertaa.

haluaa kokeilla ammetta ja jumppapalloa ym niin silloin kai on jo siinä vaiheessa päästävä synnytyssaliin? Vai onko nämä jossain toisessa huoneessa kun itse synnytys?