Mikä on kulissiliitto? Millainen on lapsiperheen arki kulissiliitossa?
Kertokaa nyt ihan konkreettisesti, miten eroaa ihan tavallisen lapsiperheen arjesta?
Kommentit (2)
Ei nyt suoraan ole päätetty, että kulissit pidetään pystyssä, mutta on yhdessä puhuttu, että yhdessä ollaan ja asutaan siihen asti, että lapset kasvavat tarpeeksi isoiksi, eikä erosta edes keskustella ennenkuin lapset ovat vähintään koululaisia. Ja tämä pätee ihan kaikkeen, vaikka tapahtuisi mitä pettämisiä tms. Jos jompikumpi nyt sattuu pettämään, siitä ei kerrota puolisolle, ja ylipäänsä on sovittu, että sellaiset asiat, joiden tietää puolisolle aiheuttavan mielipahaa sekä mahdollisesti riitaa, jätetään kertomatta toiselle. Riitaisa ympäristö on lapsille huono kasvupaikka, joten etenkin toistuvia riitoja aiheuttavia keskustelunaiheita vältellään. Mielestämme tämä on lapsille paras ratkaisu.
Seksiä meillä ei ole mieheni päätöksestä. Kaiketi hän ei sitä enää halua ainakaan minun kanssani. Myöskään muuta hellyyttä ja läheisyyttä ei ole. Jos kotiin ja lapsiin liittyvät asiat on keskusteltu, me emme juttele maailmanrauhasta, Kreikan tilanteesta, Islannin tuhkapilven merkityksestä Finnairin taloudelliselle tilanteelle tai muista tyhjänpäiväisistä asioista, jotka eivät siis liity meidän arkeemme mitenkään. Me sovimme, kuka laittaa ja mitä ruokaa milloinkin, kuka siivoaa mitä ja milloinkin, kumpi nukuttaa lapset ja koska on kummankin vapaaillat.
Mitään yhteisiä menoja meillä ei ole, ts. parisuhdeaikaa. Jos käymme joskus jossakin, molemmat tekevät sen yksin tai omien kavereidensa kanssa, ei koskaan yhdessä. Näin on helpompaa, koska lapsenvahdin saaminen on lähes tulkoon mahdoton tehtävä, eikä joku kaksituntinen ravintolassa kahdestaan ole sen arvoista, että kumpikaan meistä viitsisi kahta viikkoa etsiä lapsenvahtia sen takia. Suurin osa ajastamme kuluu kuitenkin kuten nytkin - minä istun tietokoneella, ja mies istuu tuossa reilun metrin päässä läppärin kanssa.
En tiedä, pidämmekö me oikeasti toisistamme. No, joskus minulla on helliä ja rakastaviakin tunteita miestäni kohtaan, ja toisinaan jopa haluan seksiä hänen kanssaan. Miehen tunteista en tiedä. Kausittain sitten olen kyllä turhautunut tähän tilanteeseen ja koen, että heitän elämäni hukkaan, että haluaisin ja kaipaisin elämältäni paljon enemmän. Mutta lapsemme ovat vielä pieniä, ja heidän etunsa on nyt se tärkein.
En mä oikeasti tiedä.
En tiedä onko meidän avioliitto kulissisellainen. Seksiä on tosi harvoin, vain muutaman kerran vuodessa. Emme myöskään juurikaan pussaile toisiamme, vain lapsia. Emme ole edes keskustelleet eron mahdollisuudesta, sillä haluamme molemmat elää ydinperheessä lastemme kanssa, ja myös pidämme toisistamme jonkinlaisella epäintohimoisella tavalla.