Kotiäidit: auttaako miehenne kotitöissä?
Ihan vaan kysyn, kun mulla ei auta missään. Käy kyllä töissä ja on ilmeisemmin sitä mieltä, että muut hommat kuuluu sitten mulle. Mitähän sitten tapahtuu, kun tästä itse palaan työelämään? Miehellä myös ns. vapaailtoja perheestä viikossa 1-2. *katkerana valittaa*
Mutta kaipa sitä on itse osansa valinnut. =)
Kommentit (52)
Mutta, sanottakoon nyt vielä ääneen tämä: ETTÄ JOS MIES EI NYT OSALLISTU KOTITÖIHIN, NIIN TURHA SITÄ ON ODOTTAA SITTENKÄÄN KUN NAINEN ON ITSE LÄHDÖSSÄ TYÖELÄMÄÄN. No, toivoa sopii että ukko pärjää.
Mutta, meillä kotona siis kotityöt jaetaan tasan, on aina jaettu. Tosin, itsehän varmaan enemmän kuitenkin ehtii tekemään ja ihan mielelläänkin tekee, kun toinen on töissä
--miksi kysyit?
kun ei kehtaa pestä pyykkiä kuin kerran viikossa. Ei siinä sen ihmeempää. =DDD
Putkinäkö tai ei, mutta kyllä minusta se joka on kotona (työttömänä tai äitiyslomalla, vanhempainvapaalla) ehtii kyllä pari alkeellista kotityötä tekemään.
Tunnen kyllä naisen, joka ei tehnyt kotitöitä, eikä ollut lapsiensa kanssa, makasi aikansa kotonaan ja kun mies tuli kotiin niin sanoi että siivoa ja ole lapsiesi kanssa.
Minähän sanoin että aikaa menee MYÖS lapsien kanssa!
Ja ettei joka päivä ole hyvä siivota ahertaa. Monella naisella elämä alkaa pyörimään liiaksi siisteyden ympärillä, eihän sekään ole tervettä.
Oma äitini kuuluu tähän porukkaan: en muista että äiti olisi muuta tehnyt kuin kotihommia.
Olenhan itsekin tässä koneella nyt kuluttamassa aikaani. En minä tuomitse löhöömistä, mutta noita äärilaitoja on.
Ei sekään voi olla kovin hyvä asia että on jatkuvasti lapsien saatavilla, paasaa, hyysää ja osallistuu kaikkeen niin ettei mitään ehdi tekemään. Kuulostaa uskomattomalta.
38
Vaikka pesisi kerran viikossa, niin onko se vähempi pyykkiä?
Meillä pyykkiä tuli tänään se mitä tuli, eilen oli eiliset ja huomenna taas lisää.
En pese niitä päivittäin. Pitäisikö?
Ehkö jonkun tarttee hankkia isompi ja tehokkaampi pesukone, kuivaaja ja ulos iso kuivausteline niin voi pestä harvemmin.
Koneen täyttö vie muutaman minuutin, pesukone surisee vahtimatta itse vieressä muutaman tunnin ja taas tyhjennys vie hetken.
38
Näkee lapset kotitöitäkin. Tänään on lasten kanssa pyykätty, leivottu sämpylöitä, leivottu pitsaa ja siivottu jäljet. Tänään oli isä vetovastuussa, huomenna ehkä minä. Iskä kyllä lupasi, että huomenna kilteimmät lapset saavat pestä hänen kanssaan vessan ja että äidille tekisi hyvää nähdä vaikka gallerian uusi näyttely. Voi olla kuitenkin, että menemme sinnekin yhdessä.
kotitöiden tekoa, vaikka niitä tehtäisiin illallakin... Tuossa vaihtoehdossahan lapsi saa paljon monipuolisemman kuvan elämästä. Ainakin mun elämään kuuluu myös muut jutut kuin kotityöt.
Olen kotona lasten takia, en kodinhoidon. tarkoituksenamme miehen kanssa on tarjota lapsille hyvää hoitoa sisällyttäen paljon monipuolista ulkoilua, kerhoilua, muskareita ym. Tähän ei kodinhoito mahdu. Kotityöt tehdään kun mies tulee kotiin.
Eikö lapsillekin olisi hyvä osallistua koko elämään. Tehdä äidin kanssa kotitöitä ja nähdä, miten yhteistä kotia hoidetaan. Paljon tärkeämpää kuin jotkut muskarit.
kun ei kehtaa pestä pyykkiä kuin kerran viikossa. Ei siinä sen ihmeempää. =DDD
minä pesen sen koneellisen päivässä. sen huoltamiseen menee vuorokaudesta alle 20 minuuttia. en jaksaisi käyttää joka viikko kokonaista päivää tuollaiseen. helpompi näin. mutta toisaalta... minä en koekaan elämääni raskaaksi.
vaikkakin aika vähän. On senverran paljon töissä etten edes kehtaa pyytää tekemään mitään. Isommat siivoukset kuten ikkunanpesut tehdään yhdessä.
Ei minua kukaan auta täällä. vaan jokainen osallistuu töihin, joita asumisesta syntyy.
Minun työaikani alkaa siitä hetkestä kun mies lähtee kotoa ja loppuu siihen hetkeen kun mies tulee kotiin. Siitä eteenpäin olemme yhdessä vastuussa kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä.
Miehenä voin todeta, että juuri näin sen olla pitää. Ja miehenä myös oletan että tällä työajalla hoidetaan kodin ylläpitoa, siivousta jne samalla kun pidetään huolta lapsista. Ei esim surffailla AV:lla ja valiteta, että mies ei tee mitään kodin eteen kun tulee töistä.
Laittakaas naiset, päivän aikana, koti kuntoon siinä samalla lasten kanssa puuhastellen ja viettäkää miehenne ja lasten kanssa leppoisa ilta ihan ilman mitään sen kummempia kotitöitä...
-Mies32PS-
Miehenä voin todeta, että juuri näin sen olla pitää. Ja miehenä myös oletan että tällä työajalla hoidetaan kodin ylläpitoa, siivousta jne samalla kun pidetään huolta lapsista. Ei esim surffailla AV:lla ja valiteta, että mies ei tee mitään kodin eteen kun tulee töistä.Laittakaas naiset, päivän aikana, koti kuntoon siinä samalla lasten kanssa puuhastellen ja viettäkää miehenne ja lasten kanssa leppoisa ilta ihan ilman mitään sen kummempia kotitöitä...
-Mies32PS-
tuossa ei kyllä väitetty, ettei illalla tehdä hommia. vaan, että ne hommat mitä illalla kuuluu tehdä, tehdään yhdessä. mieskin.
ja minä sanon, että juuri näin. päivähommat nainen pystyy hoitamaan päivällä yksin, mutta koskapa koti ei ole hotelli, mies saa kyllä päivällisen jälkeen täyttää tiskikonetta, pyyhkiä pöytiä, tarjota iltapaloja ja pestä lapsia siinä missä nainenkin. katsos, tällainen on perhe-elämää.
Ajattelinkin erikseen edelliseen viestiin laittaa, että illalla tietenkin yhdessä tehdään sitä mitä tarvitsee, mutta luulin, että kaikki tajuavat sen, ilmeisesti ei.
Katsos, sellainen on perhe-elämää, yhdessä mennen...
-M32PS-
Vie roskat, hakee puut sisälle, lämmittää saunan yms.