Lue keskustelun säännöt.
Appivanhempien naapuriin muuttaminen alkaa tuntua Isolta Virheeltä...
05.05.2010 |
Miehen vanhemmat ovat aina tuntuneet mukavilta ja auttavaisilta, joten emme arastelleet ostaa taloa heidän naapuristaan. Nyt kuitenkin alkaa mitta täyttyä, sillä tontin rajat alkaa hämärtyä. Yhtenä päivänä anoppi on käynyt istuttamassa jonkun pensaan pihaamme, koska meillä ei ollut niitä riittävästi ja hänellä alkoi pihassaan tullaa ahdasta. Appi käy jatkuvasti järjestelemässä pihalla olevia tavaroitamme siistimmäksi. Eräänä aamuna luulin pyöräni varastetun, mutta se olikin vain siirretty heidän varastoonsa sateensuojaan. Kaikki tämä tapahtuu ilman kysymistä, ei edes mitään jälki-informaatiota siitä, että näin on tehty.
Vaikka joku juttu olisi sovittu tehtäväksi tietyllä tapaa, seuraana päivänä kuin töistä tulee, homma onkin hoidettu ihan toisin. Ja selitys on vaan että "kun minä rupesin miettimään, että näin se on parempi...".
Millä sanankäänteillä ottaisimme asian puheeksi, kun kerran sovitut sopimukset eivät kuitenkaan pidä? Vaikka he huomaavat toimiseensa toisin kuin tontin asukkaat olisivat toivoneet, se ei estä heitä taas jonkun ajan päästä puuhailemasta omiaan. Suorat sanat, aita, rikosilmoitus vai mitä?
Kommentit (54)
Ei mua haittaa jos se rikkaruohoja kitkee, kivahan se vaan. Mutta on myös tehnyt tuon, että omin luvin istutti kasveja. Se menee liian pitkälle.
Laitoin miehen sanomaan asiasta, hänelle se kuuluu ennemmin. Minä puolestani asetan rajat omille vanhemmilleni. Kyllä ne arvostelun nielee paremmin omalta lapselta kuin miniältä/vävyltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti, kaksi siskoa ja yksi siskopuoli. Kellään ei kunnolla omaa elämää.
Ja totisesti tekivät tuota. Marssivat sisään avaimilla, vaikka oltiin kotona jne.
Siskopuoli antoi lapselle lahjaksi puun, jonka sitten kävi istuttamassa omin päin, suunnilleen runnoi minut kyynärpäillä pois tieltä. Nyt se puu on sitten suoraan räystään alla ja sai viime talvena järkyt jääkasat päällensä... Sekaantui jokaikiseen kasvivalintaan jne. Ei saanut hankkia sitä ja sitä, kun tämä ja tämä on parempi.
Äiti penkoi kaapit ja arvosteli kaiken. Kyorossa pällistelivät joka sisustusratkaisua, lasten vaatetusta, kouluvalintoja jne.
Minä hain lopulta lähestymiskiellon. Nyt meillä on taas oma elämä. Vaikka takanapäin panettelu tietenkin jatkuu...
kyse ihan samasta kuin tuossa isoäidin hyökkäävässä asenteessa. Eli sanelupolitiikalla vaan puututaan toisten asioihin eikä kysytä tai kumarrella.
tai siirrä vaikka kukkapenkin paikkaa. Kuittaat sitten vain että näin parempi
ja välit tosiaan tulehtui tosi pahoiksi. Nyt ollaan muutettu ja elämä on omilla raitellaan. Eli suosittelöen että myytte talon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaa tuntua, että vaihtoehdot ovat tosiaan muutto tai asian hyväksyminen. Olen myös löytänyt iloa siitä että he eivät koskaan tunge taloon sisälle hääräilemään. Eivät tosiaan tarkoita mitään pahaa, sen tiedän. Eivät toisaalta ymmärrä asiaa meidänkään kannalta.
Tuo pensas pensaasta -menetelmä on käynyt kyllä mielessä. Ehkä sen vielä toteutan, kunhan saan koomikkopersoonani kuntoon. Olisi se heidän staattiseen maailmaan järkytys, kun vaikka ruukkukukat olisi pistetty jonnekin outoon paikkaan.
Jos ei ole, voin vakuuttaa, että sinne sisään marssitaan kyllä siinä vaiheessa, kun on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei vielä, mutta tulossa. Avaimia ei ole kun meillä ja ovet on aina lukossa. Mutta ei taida auttaa...
Miten ihmeessä hyvin hyvin hiljaisista ja varovaisista ihmisistä on tullut tällaisia? Alkuun oikein ihmettelin, että mitä he niin niiailevat, että onko hyvä näin vai näin vai haluaako miniä mielummin näin. Aikaa, terveyttä ja rahaa kyllä olisi omiin harrastuksiin, matkailuun tai mihin vaan. Mutta kun heitä ei kiinnosta kun kotiympyrät! No nyt he ovat saaneet lisätontin kohteekseen ja ovat silmin nähden nuortuneet "kiireittensä" kanssa tohottaessaan.
Mutta lasten myötä taitaa mennä viimeistään sukset ristiin...
eli ovet auki teille. Siis milloin vaan.
Ja aina voi vedota siihen, että "auttavat".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni ei onneksi suostunut muuttamaan anoppilan naapuriin, kun siinä oli talo myynnissä, minä olisin silloin vielä muuttanutkin. ;o)
Ostimme talon 10 kilometrin päästä.
Nyt on jo rauhotuttu, mutta remonttiaika oli ihan järkyttävää. He halusivat auttaa, auttaa ja auttaa. Kysyivät kyllä tullessaan, että mitä voisivat tehdä, tekivät sen kauhealla vauhdilla (niin että sai jälkeen tehdä itse perässä) ja säntäsivät tekemään sitä asiaa, mitä olivat etukäteen suunnitelleet tekevänsä. Kas kun tärkeysjärjestys heillä oli ihan erilainen kuin meillä. Esim pihan ensimmäisen haravoinnin suunnittelin että tehdään perheen kanssa viikonloppuna yhdessä ja grillataan päälle, kun ollaan saatu muut viikon puuhat tehtyä. Niin nämä olivat haravoineet meidän töissä ollessa ja totesivat vielä lähtiessään että nyt ei tarvitse enää vieraiden ihmisten katsella ruokotonta pihaa! Miten loukkaavaa! Asiasta oli keskusteltu ja sanottu heille ei. Muutenkin kävivät täällä touhuamassa kun olimme töissä.
Tämä loppui siihen kun appi oli sirkkelöinyt miehen lavoista erottelemat käyttökelpoiset laudat polttopuiksi. Silloin he tajusivat että tuli mokattua. Mies taisi sanoa ihan kunnolla, en ollut kuulemassa. Ne ei edes palaneet kunnolla. ;o) Voimia sulle, ei ne enää kymmeniä vuosia jaksa!
ketju olikin tosi hauska, näen jo mielessäni ap:n hiippailemassa appivanhempien pihalla illan hämärässä siirtelemässä pensaita ja kukkapenkkejä.Voisit myös kaivaa jonkun kivan kuopan vesiallasta varten vaikka siihen etuoven eteen!
Tietysti kaikki irtilähtevä omaisuus on järjesteltävä uudelleen (pihakalusteet ym.)
Toisaalta appivanhemmat voisivat ihastua japanilaiseen kiviä ja hiekkaa -tyyppiseen puutarhaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ostimme talon meihen vanhempien naapurista 7 vuotta sitten ja edelleen sopu on hyvä. Ei kävellä toistemme varpaille, mutta apua kyllä pyydetään puolin jos toisin. Onneksi on mennyt näin..
nimeltä. Kaikki rakastavat Raymondia...
siinäpä sulle tulevaa. onnea ja menestystä oman "mariesi" kanssa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvii olla yksin ja yrittää sinnitellä kaikessa aina yksin! On joku joka huolehtii pihasi kunnosta, on joku joka korjaa pyöräsi suojaan sateelta, on joku joka vahtii, ettei varkaat tule teille, että teillä on asutun näköistä aina.
Ok, on välillä ärsyttävää, ettei saa hetkenkään rauhaa mutta mieti mitä sä ja perheesi hyödyt innokkaista appivanhemmista! Eikä ne sitä paitsi iänkaiken elä. Joku päivä saat olla ihan yksin vielä ja kaikessa rauhassa.
Sellaisen joka tekee mitä pitääkin, joka kunnioittaa ja tajuaa rajat.
Tuosta touhusta on tukeminen kaukana.
Mäkin naureskelen tuolle vastavuoroiselle omatoimisuudelle. Tilaa anoppilan pihaan grillikatos ja ala viettää iltoja siellä. Hae täydennystä aina anopin jääkaapista. Pihalla kävellessäsi kurki aina ikkunoista sisään. Jos joku huomaa, heiluta heti iloisesti!
Sellaisen joka tekee mitä pitääkin, joka kunnioittaa ja tajuaa rajat.
Tuosta touhusta on tukeminen kaukana.
Sukulaiset saattavat aidosti välittääkin vaikka voivat olla myös rasittavia.
appikset tulevat sisälle vain kutsuttuina, mutta silloin on ihan ehdoton pakko ottaa rätti käteen ja pyyhkäistä ohimennen edes joku pöytäpinta tms. Anopin vakiolause on huokaista tämän jälkeen että "no niin että näyttää taas siltä kun ihmiset täällä eläisivät". Tosi loukkaavaa ja vähättelevää tämäkin. Meillä on melko siistiä muutoinkin ja kutsuttuja vieraita varten aina siivotaan. Silti on pakko saada se on laatujälki näkyviin.
ihan suoraan, vähän tiukemminkin kuin ystävällisesti? Jos ei normaali keskustelu auta, mitä sä pelkäät? Sitä että anoppi loukkaantuu? Kuule anna loukkaantua, kyllä se siitä ajan kanssa leppyy. Kun ei normaaleilla keskusteluilla päästä haluamaasi lopputulokseen, sun pitää sit keskustella asiasta vaikka sit riitelemällä. Teet appivanhemmille selväksi että piha on teidän, eikä heillä ole sinne mitään asiaa kutsumatta. Suuttuvat varmaan, mutta mitä sitten?