Linda kertoo hirveästä synnytyksestään - peräänkuuluttaa parempaa huomioonottoa

Siitä syystä joskus on mhdotonta pistää suoneen, jonka päällä emla on ollut. Tulee vain turhan monta pistoyritystä, jso ei heti osu neula paikoilleen. Mielestäni helpompaa on, että laitetaan puuduttamattomaan suoneen ja kanylointi onnistuu silloin varmasti kertapistolla.

Enpä ole kenenkään ammattilaisen sanovan, että ilman emlaa kanylointi onnistuu varmasti kertapistolla. Anestesilääkäriltäkään ei aina onnistu ekalla kertaa. Emla toki vaikeuttaa asiaa, mutta ei tee siitä mahdotonta.

95% varmuudella ensimmäisellä pistolla. Eri asia tietysti sitten huonosuonisella tai emlan kutistamilla suonilla.

josta siedätyin aika tehokkaasti raskauden ja synnytyksen aikana :). Pienestä pitäen olen joko pyörtynyt tai oksentanut pistosten takia, mutta vähitellen raskauden edetessä pelko vaan alkoi lievittyä. Kerroin kaikille kyllä aina toki etukäteen että saattaisin pyörtyä, ja se otettiin aina ymmärtäväisesti. Tosin itse synnytyksessä kätilön kai oli tarkoitus lohduttaa sanoessaan, että ei kai nyt yksi kanyyli häiritse kun synnytys on paljon kivuliaampaa. Kyllä sen sitten sieti, enkä ole muutenkaan pyörtynyt sitten raskauden puolivälin piikin nähdessäni. Kätevää! :) (Tosin synnytysvalmennuksessa oli tosi lähellä kun näytettiin kanyylin laitto...)

Eihän se toki miellyttävälle tunnu, mutta kipuasteikolla kyllä niitä helpoimpia kipuja.

Ja kysyn siis ihan kaikella kohteliaisuudella kaikilta piikkikammoisilta.

Ai miksei Linda imetä?

mulla eka synnytys aika vastaava. Ehkäpä ekat usein on ja Linda jo vanha ensisynnyttäjäksi. Mulla kesti reilusti yli vuorokauden mutta kohdunsuu ei millään ollut avautua vaikka oli jo tunne että pitää ponnistaa. Se oli yhtä tuskaa ja kohdunsuu repesikin sitten..:( ja lapsi teholle hengityskoneeseen ja minä leikkuriin istukan repimiseen..:( Elämäni kamalin päivä. Kakkosen synnytys oli aika "piece of cake" ekaa verrattuna ja nyt ois eessä jo kolmas syksyllä...Tokaa odottaessa kävin pelkopolilla joka oli yhtä tyhjän kanssa. Kyllä siellä kätilö vähätteli noita kokemuksia ja isän kokemaa kauhua kun lapsi ja vaimo viedään kiireenvilkkaa pois ja isä kuulee kätilöiden kahvipöytäkeskustelun "siellä se nyt on hengityskoneessa..." odottaessaan synnärin käytävällä. "ei tuo ole voinut tapahtua meillä..."oli pelkopolin kätilön kommentti.Niin, parasta oli kätilön kommentit kuinka ihmeissään hän on, että hänellä on kaksi tervettä lasta kun hän omassa työssään on nähnyt vaikka mitä ja "ei voi antaa mitään takeita mistään, se voi mennä paremmin tai se voi mennä huonommin kuin ensimmäisellä kerralla" Melkoinen pelkopoli...huh

Eihän se toki miellyttävälle tunnu, mutta kipuasteikolla kyllä niitä helpoimpia kipuja.

Ja kysyn siis ihan kaikella kohteliaisuudella kaikilta piikkikammoisilta.

tai oikeastaan mikään muukaan kammoinen, mutta vastaan silti.

Eiköhän piikkikammo riittävän pahana ole ihan oikea fobia. Ja pahaa fobiaa ei kannata yrittää varmaan järjellä ymmärtää. Meidän fobiattomien on vain ymmärrettävä, että fobian kohde herättää voimakasta ja epärationaalista kauhua, jonka aikana on mahdotonta ajatella asiaa järkevästi.

Eihän korkeissa paikoissa, tai avarissa tai ahtaissa tiloissa, suurissa väkijoukoissa, myrkyttömissä käärmeissä tai monessa muussakaan fobian kohteessa ole mitään kivuliasta tai sinänsä edes vaarallista. Silti ne voivat saada ihmisen aivan tolaltansa ja paniikkiin.

että synnyttäneillä naisilla voi olla käsitys että joku vain selviää helposti synnytyksestä koskan on parempi. Oma synnytykseni meni ihan hyvin, oli pitkä ja kivulias mutta niin ekat synnytykset usein on. Lievityksestä sain/otin ilokaasun ja pudentaalipuudutteen, ja kyllä silti sattui kovasti.



Sen kokemuksen jälkeen minusta on aivan sama millä keinolla se lapsi kenestäkin saadaan, kunhan vain saadaan. Saa ottaa mitkä vain puudutteet ja leikkaukset ja imukupit ja vaikka häntäluun murrot jos pakko on, kunhan sen lapsen sieltä saa ulos niin että siitä selviää. Ei ole mitään syytä tai järkeä kiillottaa kruunuaan synnytysasioissa.



Itselle jäi synnytyksestä hyvä mieli, menen jopa melkein mielelläni synnyttämään toisen kerran. Toivon pyhästi että kaikki menee toisenkin kerran yhtä hyvin. Sisareni ei ollut yhtä onnekas, vaan kärsii tosi pahoista synnytyspeloista ekan rankan synnytyksensä jälkeen, ja mikä minä olen synnytyksensä rankkuutta epäilemään.

Siitä syystä joskus on mhdotonta pistää suoneen, jonka päällä emla on ollut. Tulee vain turhan monta pistoyritystä, jso ei heti osu neula paikoilleen. Mielestäni helpompaa on, että laitetaan puuduttamattomaan suoneen ja kanylointi onnistuu silloin varmasti kertapistolla.

Enpä ole kenenkään ammattilaisen sanovan, että ilman emlaa kanylointi onnistuu varmasti kertapistolla. Anestesilääkäriltäkään ei aina onnistu ekalla kertaa. Emla toki vaikeuttaa asiaa, mutta ei tee siitä mahdotonta.

Kokenut kätilö yritti pari kertaa, tuloksena järjettömät mustelmat käsissä. Anestesialääkäri onnistui sitten vähän paremmin.

Häh?

mutta käännöksen taso oli.. huoleton.

ehkä supistukset olivat kuvaannollisesti "murtaa Lindan".

synnytyksestään. Ei asiaa, mistä se eukko ei numeroa itsestään tekisi. Piikkikammo - voi jeesus, mä sanon.

Joo, ja musta on sääli että sellaisia naisia on joiden mielestä erittäin ikävästä ja tuskallisesta synnytyksestä ei saisi puhua, kokemusta on!

Ei se todellakaan ole läheskään aina helppo juttu ja jos niistä huonoista synnytyksistä puhuttaisiin enemmän ja avoimemmin, niin sellaiseen joutuminen ei lamaannuttaisi ja olisi välttämättä niin kauhistus ja shokki, jos pääasiassa on kuullut, miten hyvin kaikki kuitenkin aina menee.

Minulla oli esikoisen synnytys vaikea ja erittäin kivulias. Menetin tässä synnytyksessä myös paljon verta, mistä syystä toipuminen kesti viikkoja. Tätä kuitenkin väheksyivät lähes kaikki naiset joille asiasta juttelin, myös synnytyslääkäri. 'Tietenkin synnytys sattuu, kaikki ei vaan kestä sitä yhtä hyvin' oli yleisin kommentti =o

Ihan kuin olisin muka kuvitellut että synnytys voisi olla kivuton ja veretön.

Onnekseni toinen synnytykseni oli ns. normaali. Se tuntui lähestulkoon kivuttomalta ja hyvin helpolta verrattuna ensimmäiseen. Vasta sen jälkeen sain kokea olevani 'riittävän hyvä' naisena ja äitinä. Ja vasta silloin moni tuntui ymmärtävän että ensimmäinen synnytykseni oli oikeasti vaikea.

synnytyksestään. Ei asiaa, mistä se eukko ei numeroa itsestään tekisi. Piikkikammo - voi jeesus, mä sanon.

vuoksi nostan erityisesti hattua Lindalle. Synnytys on muutenkin jo arka aihe, ja sitten vielä aina jostain kolosta kaivautuu tällaisia kommentoijia. Hyvä, että joku puhuu, kaikki eivät varmasti jaksa vähättelijöitä.

joten ei tuossa jutussa mitään historiaa tehty...

Synnytykset ovat naisten vastine armeijajutuille.

synnytyksestään. Ei asiaa, mistä se eukko ei numeroa itsestään tekisi. Piikkikammo - voi jeesus, mä sanon.

et käske laittamaan emlaa. Kun se ei satu sinua, ei voi sattua muitakaan.

Tuntuuhan se, mutta ei se sattunut ole. Nyt se yleistäjä olet kyllä sinä.

Neliraajahalvaantuneillekin annetaan voimakkaita lääkkeitä, koska heidän ns. haamukipunsa ovat heille erittäin todellisia.



Psyyke on siitä jännä juttu, että esimerkiksi joku peruspistos saattaa tuntua siltä, että siihen kuolee, jos henkilöllä on syystä tai toisesta piikkikammo (esim traumaattinen kokemus lapsuudessa tms). On erittäin sivistymätöntä ja noloa vähätellä tuollaista, koska se ei oikeasti ole pikkujuttu ja tuosta vain hoidettavissa.

piikkejä tai verta, saati sitten synnytystuskissa oleva nainen...Ihmeellistä vähättelyä, mutta mitäpä av-mammoilta voisi muuta odottaakaan. Omat synnytykseni ovat olleet todella helppoja, kätilö tuumasi toisen synnytyksen jälkeen että rouvan kannattaisi tehdä ainakin viisi lasta, kun menee näin helposti. Juuh, heti kun joku hoitaisi yösyötöt ja imetyksen ;)