lapsen vappuhuiskan repinyt äiti kysyy apuja:

Lapsella menee yli uuden tavaran vastaanottaminen, häntä ehkä jännittää, tykkääkö hän siitä uudesta jutusta, ja tietää, että jos ei tykkää, sinä loukkaannut. Menettää sitten hermonsa jo heti kättelyssä, niin se homma on "alta pois".



Mulla on ollut ihan samanlaista pienenä ja isompanakin, olen todella huono ottamaan vastaan lahjoja, koska olen huono peittelemään ensireaktioita.



Mun mielestäni se jonkun ehdottama hylly uusille tavaroille (niin ylös, ettei lapsi pääse niihin itsenäisesti käsiksi) on oikein hyvä idea. Selität myös lapselle mikä se on ja mihin tarkoitukseen. Jos lapsi kiukkuaa hyllyn edessä, et loukkaannu ja pakene vessaan, vaan toteat vaan, että lapsi saa kaikessa rauhassa katsella ja halutessaan tutustua uusiin juttuihin, ja esim. viikon kuluttua jos ei se uusi tavara kiinnosta, se lähtee pois.



Olennaisinta on, että teet tilanteesta lapselle sellaisen, että hänen ei tarvitse pelätä sinun skitsoilujasi. Eli teet tilanteesta neutraalin, etkä hermoile lapsen kiittämättömyyttä, kun selvästikään sellaisesta ei nyt ole kysymys.

sinun tyttäresi, ja kaiken takana oli se, että olisin oikeasti halunnut äidin huomiota positiivisella tavalla! Olisin halunnut hänen halaavan minua ja lukevan minulle kirjoja ja olemalla kanssani, ja osoittavansa että tykkää minusta. Olen -70 -luvun lapsi, ja nyt itse 4 lapsen äiti, ja osannut analysoida omaa lapsuuttani ja tuota "epäkiitollista käytöstä ja raivoamista saaduista tavaroista"

ja kun näen samaa omissa lapsissani, tiedän halata heitä oikein kovasti, ja kertoa että vaikka he raivostuvat jostain, he ovat minulle silti maailman tärkeimmät ihmiset.



Eli siis tuon ikäinen lapsi voi tuoda sijaistoimintana jostain toisesta asiasta esille mielipahaansa, hän ei välttämättä sittenkään tarkoita olla ilkeä ja epäkiitollinen äitiä kohtaan!!

Mitä jos nyt hetkeksi jättäisit kaikki uudet jutut ostamatta? Lelut ym. tarpeettomat varsinkin. Uudet vaatteet ja sellaiset hankkisit, mutta et edes mainitsisi niistä mitään, laittaisit vaan vaatekaappiin, josta ne jonain päivänä sattuisivat päälle?

Minä olin se joka siellä vappuhuiskaketjussa puhui omasta äidistään, ja epäilin että teidän välisessä suhteessa/kommunikaatiossa on jotain pielessä, ja se kulminoituu näihin lahjansaamistilanteisiin. Tässähän on tullut ihan asiallisia kommentteja :). Hienoa että itse olet nyt miettinyt tätä asiaa! Se vessaan sulkeutuminen mieluummin kuin lapselle karjuminen oli ihan hyvä juttu, mutta tosiaan siinä vähän meni pieleen, että lapsi nyt tavallaan joutui kantamaan sinunkin huolesi ja pahan mielesi omansa lisäksi (miksi äiti ei tule ulos, tuleeko ikinä, mitä teen että tulee), vaikka sen pitäisi olla toisin päin.



Eli siis sinä et ole lapsena saanut näyttää tunteitasi, ehkä siitä syystä tyttäresi kiukuttelu nyt tuntuu niin sietämättömältä sinusta? Entä saitko sinä lapsena itse lahjoja, odotettiinko sinulta kiitollisuutta? Odotatko nyt myös sinun lapseltasi jotain mihin hän ei ole valmis, ja hermostut siitä kun ei osaa olla edes kiitollinen? Koska tämä ongelma on alkanut? Haluatko äitinä käyttäytyä kuin äitipuolesi vai siten kuin olisit itse lapsena halunnut vanhemman käyttäytyvän? Pääsisitkö jonkun asiantuntijan kanssa juttelemaan lapsuudestasi? Ihan varmasti tuollaiset kamalat kokemukset vaikuttaa sinuun yhä, ja tulevat vaikuttamaan myös sinun suhteeseesi lapseen. Minun äitini on myös vähän hankalasta lapsuuden kodista, tietääkseni ei väkivaltaa mutta isän puolelta sellaista mitätöimistä, nolaamista ja lapsityövoiman sumeilematonta käyttämistä. Ja uskon että myös sieltä vähän tulee sitä, että hän yrittää kovasti käyttäytyä tietyllä tavalla, jotta meillä olisi kaikki hyvin, mutta ei oikein voi itselleen mitään.

tietäväni vastausta.



Minulla on kuitenkin just samanikäinen tyttö, joka saattaa saada raivareita juurikin kivoihin ylimääräisiin juttuihin liittyen. Jotenkin se innostus-pettymys-yhtälö on hänelle liikaa, silloinkin kun pettymyksen aikuisen järjellä ajatellen pitäisi olla aika pieni siihen hyötyyn verrattuna (esim. saa uudet ihanat kengät - ei saa pitää uusia ihania kenkiä ruokapöydässä).



Välillä suutun itse niin paljon että homma paisuu aivan ulottumattomiin. Parhaat tulokset meillä on ehkä tulleet silloin, kun olen ensin vetänyt tiukkaa linjaa käyttäytymisen suhteen, kestänyt aika pitkäänkin sitä silmitöntä raivoamista, ja sitten heti kun laantumisen merkkejä alkaa olla ilmassa olen tullut vastaan sovittelussa. Vaikka siinä ei oltaisi edes vielä kovin pitkällä. Tyyliin että tyttö vielä vähän ulisee, ja menen kysymääne että "kokeilepas onko nämä kengät oikeaa kokoa, vai pitäisikö vaihtaa isompaan tai pienempään?" Se tuntuu meillä olevan oikea hetki siirtyä kiukkukohtauksesta eteenpäin.



Tsemppiä teille.

Ihan ensiksi jattaisin taala nimettomina arvostelevat supermammat omaan arvoonsa. Et ole huono aiti etka mitaan muutakaan puppua mita taalta kuulee. Minusta se oli hyva ajatus, etta jos tytto tarvitsee uusia vaatteita/kenkia, etta otat hanet mukaan kauppaan ja katsotte niita yhdessa..? Kohtuullisuuden nimissa tietenkin, sina esimerkiksi voisit valita vaikka muutamat erilaiset joista lapsi sitten saa katsoa mieleisensa.

Tuokin on ihan hyva etta jos ostat tai saat lapselle uusia vaatteita, etta vaan hiljaa laitat ne kaappiin etka puhu mitaan? Tai varoitat etukateen etta nyt tarvittaisiin sinulle takki.

Aika neuvoton olo sinun puolestasi, ehka sita voisi terveydenhoitajaltakin kysya..?

Teillä ongelmana on se, että sinä ostat kaikenlaista sellaista, minkä lapsi ilmiselvästi itse haluaisi valita. Annat ostoksesi lapselle, joka silminnähden ahdistuu siitä, että taas kerran olet kävellyt hänen toiveittensa yli. Sinä taas et tajua, miksi lapsi ei ole onnellinen, kun sinä olet uhrannut aikaasi ja rahaasi.



Anna lapsen valita, menkää yhdessä ostamaan!



Ja ne helvetin kengät annat lapselle samantien, anteeksi pyytäen. Lupaat samalla, että seuraavalla kerralla lapsi saa valita, sinä et enää vaadi olemaan kiitollinen silloin, kun siihen ei ole aihetta.

tyttösi on saanut liikaa tavaraa ja nyt mikään ei kelpaa. Koeta hillitä ostamista nyt joksikin aikaa. Sitten tyytyväisyys uusiin tavaroihin kasvaa taas kun ei niitä saada joka päivä. Normaalia tämän päivän lapsilla jotka saavat aina ja kaiken.