Tuttien uusiminen
Kirjoitin tämän viestin jo tuonne vauva-puolelle, mutta en ole saanut vastauksia. Ehkä tältä puolelta tulisi asiallisia vastauksia.
Kuinka usein heitätte tutit roskiin ja hankitte uudet. Suositushan on, että 1-2 kuukauden välein. Tarkoitan nyt lähinnä huvitutteja. Tuttipullon tutteja meillä käytetään paljon pidempään. Huvitutteja uusittiin ennen myös harvemmin, koska vauva söi tuttia todella harvoin ja lyhyen aikaa kerrallaan. Nykyään syö tuttia aina nukkuessaan. Meillä on useita tutteja eli samaa tuttia ei syö välttämättä kuin kerran viikossa.
Kommentit (4)
Minä uusin kun alkoivat näyttää kuluneilta, eivätkä enää tuleet siisteiksi pesemällä. Kauemmin, kuin kaksi kuukautta muistaakseni käytin.
Meillä on käytetty kyllä puolikin vuotta (ja ehkä vieläkin kauemmin) samoja tutteja, uusin niitä pikkuhiljaa kun alkavat näyttää huonoilta tai kumiosa hapertuu. Enkä kyllä ole koskaan keittänyt päivittäin, ihan alussa ehkä muutaman päivän välein ja nyt kun vauva on jo 3kk, en ole keittänyt pitkään aikaan. Hanan alla huuhdellaan. :)
Uusia ostin kun tarvittiin isompia, vanhoja hukkui tai sattui löytymään söpöjä. Alun jälkeen en myöskään keitellyt tutteja. Imuosa oli silikonia ja välillä nykimällä testasin, ettei irtoa mitään. Joku bakteerien tms. takia uusiminen tuntuu kyllä vaan myyntikikalta, jolla saa hysteeriset uudet vanhemmat tutteja ostamaan..
Mitä haittaa siitä on jos niitä keittää päivittäin ja ovat hyvässä kunnossa?