G: Millaiset tuntemukset sinule jää perhekahvila/ avoin lastenkerho -käynnin jälkeen?

kun jutellaan keskenämme. Myös puolituttuja siellä jonkun verran. Joskus paikalla ei ole ollut ketään tuttua tai puolituttua. Silloin järkyttävän tylsää ja häivymme etuajassa. En jaksa kuitenkaan alkaa uusiin oma-aloitteisesti tutustumaan. Juttelen kyllä, jos joku uusi tulee mulle juttelemaan, mieluusti jopa.

ainoat harmitus kerrat on olleen kun lapsen kimppuun on käynyt joku harvinaisen agressivinen lapsi.

alussa on tietenkin oltava todella aktiivinen että tutustuu äiteihin, mut mulle se ei tuota vaikeuksia. Nyt vetäjänä yritän aina katsastella niitä jotka on uusia ja katsoa kuinka tutustuvat, ja jos näyttää että joku ei oikein saa kontaktia, niin me vetäjät esitellään häntä muille äideille ja jutellaan hänen kanssaan. Kun se alkukynnys on ylitetty niin he saavat nopeasti tuttuja ja alkavat viihtyä.

Mä en koe perhekahvilaa paikkana, jonne tullaan sydänystävän kanssa puhumaan omia juttuja, ja siksi olen aika hämmästynyt niistä jotka ei ota muihin mitään kontaktia. Mikään ei ole sille uudelle tyypille tylympää kuin törmätä ensimmäisenä naiskööriin jolla on joku salaseura menossa, ja joka ei vastaa edes hymyyn tai tervehdykseen. Onneksi äitien kaveripiirit on usein jatkuvasti muutoksessa, kun osa palaa töihin aiemmin ja osa saa uuden lapsen. Sillä tavalla ei ihan hirveitä kuppikuntia pääse syntymään.

Minäkään en pidä kerhoa paikkana mihin mennään kaverin kans lätisemään.

Sitä voi tehdä muutenkin. Kerho on mielestäni paikka, jossa ollaan kaikkien kanssa, eikä pidetä mitään kuppikuntia.

Itse saatan ehtiä perhekahvilaan vähän myöhässä. Ja usein siellä on jo täysi hulina päällä. Omat lapseni kyllä nopeesti sulautuvat joukkoon, mutta kieltämättä itselleni tulee ulkopuolinen tunne. Aikalailla on piiri-pieni pyörii fiilis. Itse kyllä kaipaisin hiukan ohjattua toimintaa eikä vaan sitä keksi-mehu syöntiä josta jokainen häipyy omaan nurkkaansa.



On siellä muutamia äitejä joiden kanssa voi jutella mutta toiset vain hennosti hymyilee eikä puhu mitään. Ja sitä rupattelua nimenomaan kaipaan! Aikuisten jutustelua. Mutta positiivista on että monen kanssa olen tutustunut hiukan. Ja kaupassa käydessä moikataan ja jutustellaankin. Mutta niitä on harvassa.



Sellanen hirveä omien lasten hyysääminen ja hillitön meteli näissä on negatiivista. Ei ole ketään hillitsemässä lapsien riehumista kun kaikki äidit haluaa vain hetken hengähtää komentamiselta, eikä kukaan sitten kehtaakaan karjahtaa omilleen :D Meillä lapset kyllästyy siihen meteliin ja alkavat tahtoa kotiin paljon ennen kuin olisi tarvis lähtee. Joten ois kivaa jos äidit keksis yhdessä esim yhteisleikkejä! Niissä sitä tutustuisikin paremmin toisiin. Niin aikuiset kuin lapsetkin. :)

itselläni on ollut usein aika ulkopuolinen olo, koska en ole niin sosiaalinen kuin muut. Tänään kuitenkin jäi erityisen hyvä olo, kun tapahtui jotain vähän "syvällisempää", mistä huomasin, että siellä on oikeasti ihmisiä, jotka huolehtivat toisistaan ja jotka pitävät myös minusta.

Mutta kotona ollessani kävin srk:n perhekerhossa, jossa lapset olivat omassa tilassa lastenhoitajien kanssa ja me äidit (isiä kun harvemmin oli paikalla) toisessa huoneessa kahvittelemassa. Tämä sopi minulle paremmin.

Me käymme Avoimessa päiväkodissa ja siellä on joka kerta joku teema eli joka kerta jotain ohjelmaa kuten jumppaa, askartelua erilaisin teemoin ( nyt äitienpäivään liittyvää ), diasatuja, lauluhetki yms.

Siellä on sisäpiiri aktiivisten kävijoiden kesken. Ei heidän juttuihin pääse mukaan. Viihdytän sitten lapsiani (ja muidenkin lapsia), vaikka kyllä mulle aikuiskontakti kelpaisi.

en tykkää käydä, tuntuu olevan omat kuppikuntansa mihin ei mahdu mukaan millään.. yksi paikka sellainen missä todella hyvä vastaanotto ja yritän käydä siellä joka viikko siellä kaikki huomioi toisensa ja kukaan ei jää ulkopuoliseksi.

espoolaista paikalla? Millaisia kerhot/kokoontumiset ovat? En ole itse käynyt kertaakaan, kun en tunne lähialueelta muita saman ikäisten lasten äitejä, ja nuo sisäpiirijutut epäilyttävät.

En tykännyt, en oikein löytänyt yhteistä säveltä muiden kanssa. Koin tilanteen aika sekavaksi ja siten rasittavaksi, enkä jaksa jutella lapsista tai lapsiin liittyvistä asioista kovinkaan pitkään.

Olen sosiaalinen, mutta ainakin meidän paikkakunnan kerhossa kaikki uudet jätetään ulkopuolelle, jutellaan vaan niiden tuttujne kanssa. Lisäksi siellä on niin hirveä hulina ettei lapsemme viihdy siellä.

Sinulle, joka kyselit Espoon paikoista. Itse olen käynyt Pohjois-Espoossa Juvanmalmilla Pisarapolun avoimella päiväkodilla. Siellä käy paljon eri ihmisiä, joten ei ole sellaista kuppikuntameininkiä kuin joissain pienissä paikoissa. Alkuun tunsin itseni ulkopuoliseksi mutta kun opin talon tavoille ja tutustuin ohjaajaan ja muihin äiteihin niin nyt siellä on ollut mukava käydä. :) Välillä siellä on vain sellainen äiti paikalla, joka ei halua kommunikoida, niin on aika tylsää mutta olen sitten kahdestaan lapseni kanssa. Se helpottaa huomattavasti sulautumista joukkoon, jos aloittaa käynnit niin, että menee vauvan kanssa vauvaryhmään. Näin tutustuu samanikäisten lasten äiteihin. Ja kannattaa kysyä mukaan omia perhevalmennusryhmäläisiä!

Puolen tusinaa äitiä istui ringissä huoneen lattialla ja kälättivät keskenään lastensa kanssa, eivät tervehtineet tms. Pari äitiä sitten yritti etsiä seuraa, toinen ei sit puhunut juuri mitään, toinen puhui vähän, lähinnä lapsestaan, mutta sitten myöhemmin muualla tavatessamme ei joko tuntenut tai ollut tuntevinaan, niin..



Tuntui, ettei ole mun paikka..

siis perusajatuksena haluaisin löytää äitejä joiden kanssa voisin tehdä muinakin päivinä jotain esim. puistossakäyntejä ym.



nyt kuitenkin kaikilla tuntuu olevan omat kaverit ja en siis ole tervetullut joukkoon mukaan.

Erään kanssa oli puhetta lastentarvikkeiden kierrätyksestä ja pyysin häntä kotiini katsomaan mitä mitä kaikkea meiltä löytyy mutta koskaan ei oikein tullut sopivaa ajankohtaa ja tämä äiti vaan lupaili soitella mutta ei koskaan soittanut.



jotenkin tuntuu että ihmiset on varsin pinnallisia ja välinpitämättömiä. Emme asu missään peräkylillä vaan Espoossa joten tuntuu oudolta että täältä on niin vaikea saada juttuseuraa ja lapselle leikkiseuraa.



Toisaalta nyt olen tottunut tähän yksinäisyyteen harmittaa vaan kun aina aiemmin olen tosi helposti löytänyt samansuuntaisia äitejä ja nyt en sitten löydä millään.

En ole saanut kerhoista hyvänpäivän tuttua kummempia tuttavuuksia. Menee kauan ennen kuin pääsee edes jutusteluasteelle, useimmat käyvät siellä kavereidensa kanssa ja juttelevat omiaan... Saa olla todella aktiivinen, että saisi kavereita (jos saisi sittenkään). Ei ole minun paikka

Perhekahvilassa ei ole ohjelmaa meidän paikkakunnalla. Mutta seurakunnan kerhossa taas on ohjelmaa. Tosin se hulina on aika hurjaa välillä. Ja ei tarvita kuin pari äitiä jotka "kaakattavat" lapsille kaikkien yli, niin meteli on kauhea! Ja sitten kun lapset yrittää sen yli jutella tai leikkiä niin huudoksi se menee, ja mun tenavat ei oikeen viihdy. Voitas ihan jokanen äiti opettaa lapsia juttelemaan hiljempaa? :)

Meidän avoimesta päiväkodista. Ihan selkeästi sielä nämä tietyt äidit pukevat lapsensa parhaimpiin merkkivaatteisiin ja pitävät omaa "hienostoklubiaan" katsoen muiden "pentuja" vähän alaspäin. Näihin äiteihin ei saa minkäänlaista kontaktia. Edes lapsien kinoja ei mitenkään sovita/selvitetä vaan nämä vanhemmat vetävät lapsensa pois ja toruvat ja jättävät asian muuten auki..



Ja kyllä merkkivaatteisiin saa toki pukea, en sitä sano. Itse vaan mietin enemmän millaisissa vaatteissa itse tykkäisin touhuta ja mennä. Siististi puen lapset mutta jäykät farkut joista peppu kurkkaa jatkuvasti jätän pois..



No mutta ei pelkkää huonoa, olen muutaman äidin kanssa jopa vähän jutellutkin ja saanut moi-tuttuja. He vaan eivät kuulu tähän hienostoklubiin..

vaan siksi, että lapsilla olisi leikkikavereita.



Perhekahvilat ja perhekerhot ajoivat tässä asiansa. En yleensä tunkenut itseäni esille vaan kuuntelin muiden juttuja ja join kahvia ja seurailin lasten hommia.



Ihan hyvä maku jäi suuhun kerhoista.