Olen menossa lihavuusleikkaukseen

että mitä sitten kun olette laihtuneet siihen normaaliin BMI 18-20, ja laihtumisen pitäisi loppua, mutta mahalaukku on edelleen pieni?

että mitä sitten kun olette laihtuneet siihen normaaliin BMI 18-20, ja laihtumisen pitäisi loppua, mutta mahalaukku on edelleen pieni?

ystäväni on laihtunut tuolla menetelmällä kymmeniä kiloja, mutta nyt tahti on pysähtynyt johonkin BMI 28-29:iin eikä siitä laskekaan ellei taas tee jotain radikaalia kuten rupea liikkumaan paljon. Tuo ei ole mikään onnellisuusautomaatti, eikä ihmisistä tule helposti hoikkaa ja kaunista leikkauksen jälkeen. Hänellä on kilomäärin ylimääräistä nahkaa jota kenties leikataan pois.

Luonnollisesti leikkaus pelottaa/jännittää.

Ja toisaalta odotan, että elämänlaatuni todella tulee muuttumaan!



Kuten joku fiksu jo anysoikin jo minua, että olen aika äärimmäisyyksien ihminen, kun pystyn laihduttamaan...ja sitten lihomaan näin suuria määriä. Yli tuplaamaan painoni siis!



En uskokaan, että tämä on oikotie onneen.

Mutta uskon, että tällä tavalla saan sen sykäyksen uudelle elämälle...ja koska lapset on jo tehty, tulen sen myös säilyttämään! Raskaus on saanut minut lihomaan molemmilla kerroilla n.40kg, eli niistä kiloista on ollut todella vaikea päästä eroon!



Vielä olisin halunnut muutamilta leikatuilta kysyä arvista.

Eli tehtiinkö leikkaus tähystyksenä, vai "avoleikkauksena"?

Eli minkälaiset arvet jää?

että saat motivaatiota muuttaa elintapasi?

Siinä on valmiiksi mietitty kokonaisuus, joka voisi toimia sulle.

http://laihdutusleikkaus.palstani.com/

Minä kävin, ja siellä sai paljon ja erittäin asiallista tietoa. Ei kannata yhtään lukea, mitä nämä asiasta täysin tietämättömät normaalipainoiset (?) täällä selittelevät ja kyselevät.



Arvista sen verran, että leikkaus tehdään Eirassa tähystyksessä, josta jää 5 tähystysarpea, hyvin vähän siis.



Liikalihavuus on sairaus, jota voidaan hoitaa myös kirurgisesti, mutta se ei ole ensisijainen tapa. Kukaan ei ryhdy leikkaukseen hetken mielijohteesta, joten asiattomat kommetit voi jättää pois.



Tsemppiä ap:lle, itse harkitsen leikkausta vakavissani.

Harvapa antaa itsensä mennä tuohon kuntoon...

Onnittelut ap:lle onnistuneesta leikkauksesta ja hienosta laihtumisesta!!!! Jatka samaan malliin:)

kannattaisi lukea näitä palstoja ja tutkimus tuloksia---> Kyllä se laihtuminen alkaa ihan heti leikkauksen jälkeen....

toisilla on niin kateellinen mieli jos joku paino ongelmista pitkään kärsinyt saisi kevyemmän ja terveemmän elämän..antakaa kaikkien kukkien kukkia..toisille on suuri ilo nähdä runsaasti ylipainoinen ihminen ja päästä arvostelemaan negatiivisesti häntä...aina kannattaa muistaa et tasan ei käy nallekarkit tässä maailmassa..sinunkin terveytesi voi pettää ja voit olla samalla viialla sen halveksimasi läskin kanssa...

netistä löytyy myös sellaisia tapauksia, joissa kaikki ei ole sujunut niinkuin on toivottu. Itse en suosittele leikkausta kenellekään juuri noiden riskien vuoksi.

Hei!

mitähän ap:lle kuuluu nykyään?

olen itse jonossa leikkauksen ja olisi kiva saada lukea lihavuusleikkauksessa olleiden kokemuksista.

Ajattelin tulla kertomaan kokemuksiani leikkauksesta, josta on nyt reilu 3kk aikaa.

Painoa on tippunut 19 kiloa...ja täytyy kyllä sanoa, että on ollut niin kiireinen kesä, että en ole ehtinyt liikkumaan yhtään! Mitäpä paino olisikaan, jos olisin ollut aktiivisesti liikkumassa?



Arpia on 5 pientä, vaalenevat ajan myötä.

Ei kipuja, särkylääkkeitä söin leikkauksen jälkeen 2-3 päivää.

Eli iso purkki Panadol 1g:tä jäi käyttämättä...;)



4 viikkoa sain sairaslomaa, todellisuudessa pidin sitä 4 päivää. Hoitovapaalla kun olen, niin oli pakko hoitaa lapsia!



Täytyy sanoa, että tässä valossa näyttää, että tämä oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä.

Uskon, että pystyn pitämään saavuttamani painon.



Aiempien laihdutusten jälkeen kun olen aina lihonut takaisin.



Ruuasta täyttyy nopeammin, eikä ole samanlaista tarvetta mussuttaa koko ajan jotain.

Karisseet kilot kannustavat koko ajan kovempaan yrittämiseen, ja uusien vaatteiden ostelu on KIVAA!!! :)

Olen jojoillut melkein koko elämäni. En pääasiassa syö epäterveellisesti vaan minulla on kausia, jolloin mätän niitä epäterveellisiä ruokia naamaani ja sitten taas kausia, jolloin syön terveellisesti ja normaaleja annoksia.

Olisikohan niin, että lääkärit tuntevat voimattomuutta tilanteesi kohdalla? Vaikutat samantapaiselta kuin minäkin, eli lohtusyöjältä. Siihen ensisijaiset syyt ovat psyykkisiä, joten laihdutuslääkkeet ja sen sellaiset voivat toimia korkeintaan ensiapuna.

Olisin tälle ketjun aloittajallekin ollut ensisijaisesti suosittelemassa terapiaa, koska hänelläkään pääasiallinen ongelma ei ole ollut se itse laihtuminen, vaan normaalipainossa pysyminen. Ihmettelen, miksi leikkausta on silti ap:lle suositeltu - ehkä kyseisen henkilön kohdalla lääkärien usko ei ole riittänyt hänen haluunsa tehdä töitä henkisen parantumisen eteen, ja leikkauksella sentään saadaan muutamia terveempiä vuosia ihmiselle lisää. Leikkaus varmaan jonkin aikaa voi auttaakin, mutta jos kysymys on lohtusyömisestä, monilla se mahalaukku venyy ajan myötä takaisin lähelle entisiä mittoja, ja syöminen jatkuu entiseen malliin kun psyykettä ei ole hoidettu.

Oletko harkinnut terapeutin etsimistä? Oma tilanteeni ei ole niin paha, että olisin kokenut sen kohdallani välttämättömäksi (lihomiseni loppuu aina viimeistään kymmeneen liikakiloon, minkä jälkeen palaan taas ruotuun ja laihdun), mutta jos olisin syöpötellyt itseni sairaalloisen lihavaksi, ensimmäinen osoitteeni olisi ehdottomasti terapeutti - ei lääkäri.

Terapian onnistuminenhan riippuu omasta sitoutuneisuudesta ja halusta parantaa omaa tilannetta, kun taas lihavuusleikkauksessa ei tarvitse asettaa itseään psyykkisesti alttiiksi. Mutta niinpä ne tuloksetkin ovat sitten leikatuilla pelkästään fyysisiä, ja terapiassa itseään hoitaneet taas saavat säilyttää elimistönsä normaalina, kun mieli tervehtyy, ja painon saa sitä kautta pysyvästi normaaliksi. Enemmän vaivannäköä se toki vaatii, mutta itseäni kyllä rakastan liian paljon, jotta suostuisin leikattavaksi vain siksi, että kymmenen vuoden kuluttua tilanteeni voi olla sama tai vielä pahempi.

Ap:llekin suosittelisin käyntiä terapeutin puheilla sen varmistamiseksi, että et tule jatkaneeksi vahingollista syöpöttelyä lisäten sitä asteittain, kunnes tilanteesi on taas huono.

Siinä on kamalat riskit ja sen lisäksi leikkaus ei itsessään tee mitään- sairas mieli jatkaa mättöä, oli maha sitten pieni tai ei. Jos tänään ahmit 5 pullaa, leikkauksen jälkeen näykit paloja niistä. Mikään ei muutu, jos et saa itsessäsi sitä muutosta aikaan, ihan itse.



Yleensä koitan olla kannustava muille lihaville, mutta nyt kun olen alkanut ymmärtämään miksi aloin ahmimaan jne. ja päässyt pidemmälle asian kanssa...no, sanotaanko näin että 95% lihavien puheista on tekosyitä. "When there's a will, there's a way"



Mielestäni liikalihavia hyysätään liikaa, he kuitenkin itse ylläpitävät omaa sairauttaan. Ei kukaan ostanut minullekaan niitä satoja suklaalevyjä, tuhansia litroja limua, kymmeniä leivoksia...ihan itse ostin ja söin. Ja sairastuin. Enkä usko että mikään keinotekoinen mahapanta tms. ratkaisisi sitä, ahminko jatkossa vai en- oma asenteeni ja kykyni selviytyä ratkaisee.



Mikä törkeintä, näitä ahmatteja leikataan yhteiskunnan varoilla kun samaan aikaan lapsia ja nuoria kuolee leikkausjonoihin.

En minäkään ihan täysin hyväksy sitä, että joku ensin syö itsensä yliläskiksi ja sitten homma hoidetaan kirurgialla, mutta yhteiskunnan kannalta mahalaukun bypass on halvempi kuin lihavuuden liitännäissairaudet.



Ja sairaitahan nämä sairaalloisesti ylipainoiset ovat ja tarvitsevat hoitoa. Bypass on taatusti halvempi ja tuloksekkaampi kuin pitkä psykoterapia, joka ehkä olisi vaihtoehto.

Läskit tuhlailevat toisten verorahoja ja eivät voi olla syömättä vähemmän? liikkukaa ja katsoaka, mitä syötte!

Ja koska siinä muuttuu koko elämänasenne + ajattelutapa, se on mielestäni fiksumpi lähestymismuoto ahmimishäiriöiselle. Pantaa tai ei, psyykesairaus ei parane fyysisillä rajoittimilla. Kyllä se vatsa takaisin venyy!

Ja koska siinä muuttuu koko elämänasenne + ajattelutapa, se on mielestäni fiksumpi lähestymismuoto ahmimishäiriöiselle. Pantaa tai ei, psyykesairaus ei parane fyysisillä rajoittimilla. Kyllä se vatsa takaisin venyy!

Psykoterapiaan pitää olla tosi vahva motivaatio ja itsekuria, jota ahmijalla ei useinkaan ole. Terapia on hyödytön jos sen jättää kesken. Obe-leikkauksen jälkeen laihtuminen myös alkaa heti, terapian yhteydessä voi mennä vuosia ennen kuin paino alkaa laskea.

on tullut ihan huomaamatta. Olen päättänyt myös syömällä sen ottaa pois. Eli ei muuta kuin kaloreita laskemaan. Aikaisemminkin olen laihduttanut ja aion onnistua nytkin. Tiedän, että joku päivä on varmasti vaikea, mutta tulee niitä hyviäkin hetkiä. Onhan se kumma, jos aikuinen ihminen ei pysty vähän nälkää näkemään, se on vain selittelyä ja piste.