Olen menossa lihavuusleikkaukseen

jos et todellakin tee pysyviä elämäntapamuutoksia. Vaaranahan on että mahalaukku repeää jos vaikka ei tunteitaan osaa käsitellä kuin syömällä ja elämään astuu jokin suuri kriisi jota pitää käsitellä syömisen kautta. Eli ei se pienennetty mahalaukku tai ohitettu mahalaukku loputtomasti suojele sinua, se venyy ja paukkuu jos et todellakin saa pienennettyä niitä ruoka-annoksiasi.

Voi hullu. Entä jos kuolet siihen leikkaukseen?

on paljon pienmpi kuin riski kuolla lihavuuden aiheuttamiin lisäsairauksiin.

Laihduttamisessa et sitoudu pysyviin elämäntapamuutoksiin ja vain ne laihduttavat pysyvästi.



Kun tekee muutoksia annoskokoon ja siihen mitä syö, niin laihtuu pysyvästi. Vaikka sinulla olisi lapsia, eivät ne estä sinua syömästä järkevästi. Liikunnankaan merkitystä ei kannata ylikorostaa, sillä pääosin painon pudotus tapahtuu ruokavalion kautta. Liikunta tietysti muuten on terveellistä ja tulee prosessia, ja ohjaa terveisiin elintapoihin.



Ehkä sinun ap pitäisi vielä analysoida tilannetttasi jonkun psykologin kanssa. Hän pystyisi antamaan arvion siitä, saavutatko leikkausksella sitä mitä tavoittelet, vai onko se vain turha etappi taas kohti merkittävää ylipainoa.

Jos ap on jo päässyt leikkausjonoon, niin kaikki tarvittava analyysi on jo tehty.

jossa valtavasti laihduttanut mies harkitsi nyt normaalipainoisena leikkausta, koska pelkäsi retkahtavansa taas ahmimiseen. Ahmimista hän vertasi alkoholismiin, paitsi että viinan suhteen voi olla absolutisti, mutta ruokaa on jokaisen pakko syödä. Jääkaapissaan hänellä ei ollut muuta kuin maitoa ja voita.

En ollut ikinä ajatellut asiaa tältä kantilta, mutta sehän on ihan totta. Itse kun ei ongelmasta kärsi, ei tietenkään näe sitä samalla tavoin.



Mutta tsemppiä ap. Ongelmasi on varmasti todellinen ja toivon, että saat leikkauksesta tarvitsemasi avun.

"Oletko kokeillut ruokavaliota ja liikuntaa". :D Voi pyhä sylvi, luetteko te aloituksia ollenkaan, ennen kuin tulette viisastelemaan. Ap kuulostaa kyllä kaiken kokeneelta.



Myöskin tuo "normaalimittoihin" uudelleen lihoaminen kuulostaa tyypilliseltä ongelmalta, jota tavisihminen ei välttämättä ymmärrä koskaan, edes biologisella tasolla. Ihmisen keho yrittää koko ajan aktiivisesti palata siihen kokoon, minkä se käsittää olevan normaali. Toiset lihoavat myös helpommin kuin toiset ja toiset eivät käytännössä tietyn rajan yli ollenkaan, sillä heidän kehonsa pystyy tehostamaan aineenvaihduntaa, jos kaloreita tulee liikaa. Olen tästä tutkimusdokumentit nähnyt.



Se lihoaminen on monen tekijän summa, ihan turha viisastella mitään ylihelppoja ratkaisuja. Jos asiat olisivat niin helppoja, olisivat kaikki ihan saletisti laiheliineja.

Mutta tuolla 12500 eurolla, jolla aiot osallistua laihdutusleikkaukseen, mä ostaisin terapeutin, ravintoterapeutin ja personal trainerin puoleksi vuodeksi. Jos se ei toimisi, sitten menisin puukon alle. 12500 euroa on niin paljon rahaa ja leikkaus niin vaarallinen, että tekisin mitä vaan, ettei olisi ihan pakko!!!

Hän sai kyllä elämänsä takaisin sen jälkeen... mutta olen varma että sama olisi onnistunut jos hän olisi saanut kunnollista apua ennen sitä. Jatkuva seuranta, joku ryhmä missä on pakko käydä sännöllisesti tms. Tuommoisiahan ei ole olemassakaan vaan ylipainoiset on aika yksin tuon ongelmansa kanssa. Ja voi syyllistämisen määrää, kuten tässä ketjussakin.



Hänellä on mennyt ihan hyvin leikkauksen jälkeen, mutta se vaatii todella kovaa kuria. Ruokavalion pitää olla säännöllinen ja omaa vatsaansa pitää "kuunnella" tarkasti jne. Hän on kertonut toisesta leikatusta, joka on pilannut vatsansa sillä että on vaan ahminut ja syönyt mitä sattuu. Tuo leikkaus ei ole ollenkaan niin helppo tie mitä dokkareissa jne annetaan ymmärtää.

joidenkin on hirveän vaikeaa aloittaa edes kunnon syömistä leikkauksen jälkeen kun ei vaan mene ruoka alas tai yököttää. Jos maha rupeaa toimimaan hyvin niin mikäs siinä mättäessä... Joitain ei motivoi edes se, että henki saattaa lähteä siinä leikissä.



Motivaation pitää olla todella kova kun tuohon lähtee!

Kiitos ihanista ja kannustavista kommenteista!!! :)



Tiedän, että tulen saamaan tästä leikkauksesta kritiikkiä myös ystäviltäni, eli ihan kaikille en siitä kerrokaan.



Sekin on myös totta, että kenellä ei tällaista ongelmaa lihomisen kanssa ole, ei sitä myöskään voi ymmärtää.

Itse en ymmärrä, että jollekin voi alkoholi/viina olla ongelma!

Joku viettää tipatonta tammikuuta, minä voisin viettää tipattoman vuoden, eikä ongelmia tulisi.

Herkuton huhtikuu taas tuottaa päänvaivaa!!

Ja tuo pointti, että absolutisti voi lopettaa juomisen, mutta kukaan ei voi lopettaa syömistä, on niin totta!



Mielelläni palkkaisinkin personal trainerin, kokin, fysioterapeutin jne, jne... mutta jos se ei toimisikaan, ei rahaa enää olisi leikkaukseen...



Toki pelottaa, että jos kuolen leikkauksessa, jäävät lapset ilman äitiä.

Mutta auto-onnettomuudesta (koko perhe) selvinneenä, pakko uskoa, että jossain on suojelusenkeli...ja selviän leikkauksesta!

Toivon, että tämä leikkaus parantaa koko perheen elämänlaatua.

En ole enää niin kärttyinen, pahantuulinen, itseään-vihaava-äiti.

Olisin hyvänä esimerkkinä tyttärilleni, ja rakastaisin itseäni!



Sillä ne aikajaksot, jolloin olen ollut hoikempi/laihtumassa, olen iloinen, energinen ja pitkähermoisempi!

Ulkopuolisille vaikutan aina sellaiselta, mutta kotona olen hirviö.

Nyt haluaisin olla kotonakin siedettävä!

Tyhmää miten ihmiset kommentoivat tietämättä asioista mitään. Julkisella puolella leikkaukseen EI PÄÄSE, ellei ole monia lääkärin kanssa kokeiltuja laihdutusyrityksiä. Minulla yksinkertaisesti syy oli se ettei paino tippunut millään normaalilla menetelmällä. Ei liikunta yhdistettynä ruokavalioon. Aineenvaihduntahäiriö oli siis paha. Siitä päästiin kun mahalaukku pienennettiin ja suolta lyhennettiin metrejä. Näinollen aiheutettiin imeytymishäiriö joka väkisin laihduttaa vaikka aineenvaihdunnassa olisikin häikkää.



Paino alkaa tippumaan heti ekalla viikolla ja tippuu ensimmäisien kuukausian aikana YLEENSÄ kymmeniä kiloja. Minulla on 6Kk:ssa lähtenyt n. 40kg.



Ei ole koskaan tarvinnut selitellä syömisiä. Parin kuukauden päästä pystyy jo syömään leivän ja ottaa kahvikupin päälle. Eli kahvitella voi kaveriporukalla. Ruokaa voin syödä sen yhden perunan ja pari rkl kastiketta siihen. Pastaa menee n. 1dl. Pieniä annoksia mut eipä niitä kukaan ole ihmetellyt.



En voi kun suositella leikkausta. Minulle se oli tie uuteen elämään. Vielä on pudotettavaa 40kg mutta kohti tavoitetta.

jos taustalla on minkäänlaista syömishäiriötä tai mielenterveysongelmaa. Koska ei se mahalaukun pienennys tosiaankaan auta, jos ongelma ei olekaan kylläisyydentunteessa. Olen lukenut ihmisistä (jenkkejä), jotka leikkauksen jälkeen syövät tai juovat mitä tahansa sellaista, jota maha pystyy vetämään, esim. kermaa...



Mutta kääntöpuolena: tutkimusten mukaan monelle leikkaus on erittäin tehokas keino laihtua huomattavasti ja parantua 2-tyypin diabeteksesta. Suomessakin on tavoitteena lisätä leikkausten määrää. Koska leikkaus on niin kallis, on tärkeää valita siihen vain sopivia potilaita. Yksityisellä puolella ei ole niin tarkkaa ja muistankin uutisen, jossa leikkauksesta seurasi potilaalle pahoja komplikaatioita, joita sitten hoidettiin julkisin varoin.

Ei sitä painoa nyt ihan tuosta vaan takaisin syödä. Itse en 6kk leikkauksesta vieläkään pysty suurentamaan juurikaan annoskokoani ilman että oikeasti syön itelleni pahan olon.. Kerron "kokeilin" saanko palan pizzaa alas ja EI EN SAANUT. se oli liikaa. Siis HUOM! yksi slize pizzaa. Enkä toiste yritä moista maratoonia. Eli jos sitä laukkua lähtee venyttää niin pitää jatkuvalla syötöllä syödä itelleen todella paha olo.. En usko että kovin moni haluaa sellaista kipua itselleen. :(

"oletkos kokeillut syödä vähemmän ja liikkua enemmän?": me lihavat ihmiset emme ole tyhmiä!

Me lihavat ihmiset olemme taatusti kokeilleet KAIKKEA ennen kuin päädymme kirurgin pöydälle laihdutusleikkaukseen!

Syy merkittävään ylipainoon ei koskaan ole pelkkä laiskuus/ylensyönti omaksu huviksi, vaan se on monen oireen summa. Ratkaisu ei siis ole niin yksinkertainen, että syö vähemmän ja liiku enemmän.

Sama, jos antaisitte anorektikolle ohjeen syödä enemmän, niin kyllä se tauti siitä paranee ihan itsestään. Tai heroiiniriippuvaiselle, että lopeta vain käyttö, niin paranet...



Lihavilla on monesti lihavuuden taustalla syömishäiriö, ruokariippuvuus.

Lihavana on paha olla, joten kukaan ei vapaaehtoisesti sellainen varmaan halua olla.

Joten jos teillä ei ole fiksumpaa sanottavaa, älkää sanoko mitään.

Jos luitte ap:n kirjoituksen ajatuksella, huomaisitte jo siitä, että me kyllä osaamme laihduttaa! Painon pysyvä poissa pitäminen on se ongelma.



T: eräs lihava, mutta ei ap

Tehtiin siis vatsalaukun ja suolen ohitusleikkaus (gbp). Leikkaus tehtiin Vaasan keskussairaalassa, ja leikkaushetkellä bmi:ni oli jotain 55.. Paino on pudonnut kahdessa vuodessa noin 50 kiloa, kolesteroliarvot ym. erinomaiset. Ylipainoa minulla vieläkin on, mutta bmi 30+ tuntuu minusta ihan hyvältä :) Henkisestä hyvinvoinnista, jaksamisesta jne. nyt on turha edes puhua :) Eli leikkaukseen hakeutuminen oli elämäni parhaimpia päätöksiä!! Uskon että sain sen ansiosta terveempiä elinvuosia lisää!



Syömiset sun muut ovat (alun tosi pienten annosten jälkeen) normalisoituneet niin että kukaan ei syömisteni perusteella osaisi arvata minun olevan leikattu. Moni ihminen syö normaalistikin pieniä annoksia.. Itselleni ei siis ole aiheutunut "sosiaalisia vaikeuksia" leikkauksen takia :)

Ei ole koskaan tarvinnut selitellä syömisiä. Parin kuukauden päästä pystyy jo syömään leivän ja ottaa kahvikupin päälle. Eli kahvitella voi kaveriporukalla.

joka tapauksessa, ystäväni on leikattu. Hän ei edelleenkään voi syödä leipää, se aiheuttaa hänelle voimakkaan turpoamisen tunteen.

Onhan se erikoista, kun hän yhtäkkiä syökin miniannoksia mutta yllävän harva siihen on kiinnittänyt huomiota. Hän pystyy kyllä noutopöydästäkin kasaamaan ison lautasellisen koska tietää mitä hän pystyy syömään ja miten saa lautasen sen näköiseksi ettei muiden tarvitse tuijottaa ;) Tuo on tottakai hänelle edelleen arka paikka eikä kaipaa muiden päivittelyä

Itselläni suurin osa painosta putosi ekan puolen vuoden aikana. Sitten tulin raskaaksi, ja synnytyksen jälkeen painoin n. kymmenen kiloa vähemmän kuin ennen raskautta. Sen jälkeen paino onkin vuoden verran ollut lähes samoissa lukemissa. Haluaisin vielä painoa alemmaksi, jos mahdollista, mutta siis tämäkin paino on niin paljon normaalimpi kuin se mistä lähdettiin..



Tsemppiä itsellesi ap leikkausmietintään! :)

Ihan kuin nämä tuomitsevat mammat olisivat huolissaan, miten leikkaus menee tai mitä se maksaa...ovat vaan kateellisia, kun joku pääsee kiloistaan eroon.

lusikallista kastiketta ei voi syödä ilman leikkausta? Oma käsi lappaa ruokaa suuhun aj sille ei muka "voi" mitään. hohhoijaa, on kyllä itsehillintä niin hakusessa kuin vain olla voi.