Kerro kokemuksesi avautumisvaiheesta kotona; onko supistus niin kipeä että itketti?

kivunsietokyky on erilainen. isekin odotin kunnon supistuksia joita en kestäisi ja ne tulivat kun vauva oli jo syntymässä. kipeitä ne supistukseni olivat tunteja, mutta kestivät vain n 45 sekintia kerrallaan joten kestin ne.



toinen on rauhallinen hengittely syvään, kun supistus tulee, se juuri auttaa lihasta toimimaan ja kipu lievenee. tosi kuin vesi. siis Hengitä ja keskity. ei tarvi huttoa tai itkua. itsekin huusin ja itkin vasta ponnistaessa. onneksi keraan sain minspinaalin joka oli kuin taivas ponnistuskipuun.

sen kanssa, joka sanoi, ettei kannata jäädä odottelemaan kotiin kipeitä supistuksia. En usko, että olisivat ottaneet minua sairaalaan sisään jos olisin kävellyt sinne iloisesti moikkaillen. Tarkoitan että kyllä kai tavallisempaa on se, että kipeitä - tosi kipeitäkin - supistuksia tulee kauan ennenkuin ollaan lähelläkään syntymää.



En muista, itkinkö erityisemmin supistusten takia, vaikkka ne tosi kipeitä olivatkin. Synnytyskipu vaan on jotenkin sellaista erikoista laatua, että sitä saa omituisesti voimia kestää ne ja jollain omituisella tavalla jopa nauttii tapahtumista. Ei kivusta sinänsä, mutta jotenkin sellaisesta luonnollisesta voimasta, jonka saa käyttöönsä synnytyksessä. Tai siltä itsestäni tuntui.



En tiedä, asutteko te muut kovin kaukana sairaalasta, mutta itselläni sinne oli n 20 min ajomatka. En tuntenut mitään kovaa kiirettä lähteä, sillä paljon mieluummin olin kotona kuin sairaalaympäristössä. Eivät ne sairaalassa olisi mitään parempaa minulle voineet tarjota kuin oma turvallinen kotini, jossa pystyin olemaan rauhassa tutussa ympäristössä. Eihän sairaalaan ole yleensä ensisynnyttäjillä kiire. Tietenkin on poikkeuksia, jos menee lapsivesi tai on erityisen nopea synnyttäjä, mutta yleensä voi kai odotella kun supistuksia tulee säännöllisesti esim kolmen minuutin välein. Itsestäni olisi ollut epämiellyttävää lähteä ennenaikaisesti sairaalan kalseaan ympäristöön.



Tsemppiä, selviät kyllä ja jollain alkuvoimaisella tavalla synnyttämisestä voi jopa iloita!

mulla 2x sitä luokkaa, että aikasta äkkiä lähdettiin. Tokalla kerralla oikein itketti, hyvä että pystyin liikkumaan autoon.



Uskon että siinä tilanteessa osaat kyllä lähteä oikeaan aikaan sairaalaan.

miten oma tilanteeni sitten edistyy mutta tosiaan kaikki tämä on avuksi omassa orientoitumisessa ensimmäiseen koitokseen.



ap

En ole ap, mutta kovin samalta tilanne kuulostaa. Esikoinen tuloillaan, viikkoja 40 ja hieman päälle ja olo on kovin epätietoinen. Vaikka sitä kuinka sanotaan, että kyllä sen sitten tietää kun aika on, huomaa miettivänsä vähän väliä että tiedänkö sittenkään. Ja että onko ne supistukset aina niin kivuliaita ja kamalia, vai voiko ne olla myös helpompia...

Oli kiva lukea ihmiseten kokemuksista, kiitos tästä ketjusta. Odottelu jatkukoon.

on vastaajia, minä haluaisin tietää, että miten näin 10 cm kotona odottaneet ovat osanneet ajoittaa lähtemisen noin hyvin, ettei ole vauva syntynyt kotiportaalle.

Eikä se silloinkaan ollut noin paha. Ensimmäisellä kerralla odottelin kotona liian kauan ja sairaalassa jo 9,5 cm auki ja kiireellä saliin! Odotin, että "pitäisi" sattua enemmän, joten voi se joskus mennä näinkin päin. Kahdella seuraavalla kerralla osasin lähteä heti kun supistukset tulivat säännöllisinä.



Tosin arvelen, että minulla on ollut helpot synnytykset, sillä kaikki kolme ovat menneet ilman kivunlievitystä.

kaksinkerroin. Sattui kyllä niin hemmetisti. Supistukset alkoi lapsivesien menolla kotona ja samantein supistukset tuli kahden minuutin välillä ja kesto sen minuutin. Ihan säännöllisesti ja aika kovina heti alusta asti. Lapsi syntyi 3 tuntia sairaalaan menon jälkeen (ja sinne lähdettiin heti lapsivesien mentyä) imukupilla. Kyllä se kipu on tosi hurja ja siinä menee kaikki energia siihen kivun sietämiseen. Sitten tauon aikana melkein sulkee silmät ja ei jaksa edes puhua, kun odottaa vaan seuraavaa.



Tosin esikoisesta kivut oli vielä kovemmat, jos muistan oikein. Esikoinen leikattiin lopulta tarjontavirheen takia ja hirveimpänä hetkenä jäi se, kun oli ihan auki ja ei saanut enää ponnistaa, kun leikkaukseen valmistauduttiin. Ne minuutit anestesialääkäriä odotellessa oli elämän hirveimmät. Kramppina tärisin vain.

Vedet menivät kotona ja paikat alkoivat aueta.

Supistukset olivat napakoita ja polttavia.

Varsinainen h*lvetti pääsi valloilleen vasta kun olin 10cm auki ja sitä kesti yli 2,5 tuntia ennenkuin vauva syntyi.

kaksinkerroin. Sattui kyllä niin hemmetisti. Supistukset alkoi lapsivesien menolla kotona ja samantein supistukset tuli kahden minuutin välillä ja kesto sen minuutin. Ihan säännöllisesti ja aika kovina heti alusta asti. Lapsi syntyi 3 tuntia sairaalaan menon jälkeen (ja sinne lähdettiin heti lapsivesien mentyä) imukupilla. Kyllä se kipu on tosi hurja ja siinä menee kaikki energia siihen kivun sietämiseen. Sitten tauon aikana melkein sulkee silmät ja ei jaksa edes puhua, kun odottaa vaan seuraavaa. Tosin esikoisesta kivut oli vielä kovemmat, jos muistan oikein. Esikoinen leikattiin lopulta tarjontavirheen takia ja hirveimpänä hetkenä jäi se, kun oli ihan auki ja ei saanut enää ponnistaa, kun leikkaukseen valmistauduttiin. Ne minuutit anestesialääkäriä odotellessa oli elämän hirveimmät. Kramppina tärisin vain.

...siitä tarjontavirheestä.

Missä asennossa vauva oli?

Missä vaiheessa se huomattiin?

Kauanko ehdit ponnistaa ennen leikkausta?

oli jollain lailla siedettäviä, mut kun synnytystä nopeutettiin,niin sitten ne ei olleet siedettäviä enää, mä oisin itkenyt jos oisin pystynyt, nyt lähinnä huusin. Luomusuppareissa on se hyvä puoli, että ne taukoaa välillä, joten niitä kestää henkisesti paremmin. Tietää että se laukeaa minuutin-kahden minuutin jälkeen. Lääkkeellinen nopeuttaminen vie niitten välistä ton tauon, eli supistus vaan jatkuu ja jatkuu tunnista toiseen, niin että selvää taukoa niiden välissä ei ole.



Ei ole mikään maailmanloppu vaikka laitokselle meniskin liian aikaisin. Mä kävin yhden hukkareissun laitoksella kun suppareita oli tullut kaksi päivää ja ne oli iltaa kohden jo tosi kipeitä. Mua ei otettu silloin sisälle, mut mä selvisin seuraavaan päivään (jolloin pääsin osastolle) jo ihan sillä että tiesin etten ollut avautunut käytännössä yhtään vaikka kipua olikin. Sekin rauhoitti.

[/quote]

...siitä tarjontavirheestä. Missä asennossa vauva oli? Missä vaiheessa se huomattiin? Kauanko ehdit ponnistaa ennen leikkausta?

[/quote]

Vauva oli avosuisessa tarjonnassa eli selällä maatessa pitäisi olla pää kohti sänkyä ja leuka rinnassa. Meillä oli naama ylöspäin ja otsa edellä. Tällä tavoin ei pääse "kiemurtamaan" sieltä luiden välistä niin hyvin. Tarjontavirheen huomasi uusi kätilö (työvuoro vaihtui), kun synnytyssalissa oli oltu 13 tuntia, ponnisteltu toista tuntia ja koko synnytys oli edennyt epäsäännöllisesti, oksitooni heikensi sydänäänet ja vaikka kohdunsuu oli lopulta 10cm auki, niin vauva ei vaan laskeutunut. Muistan aina, että tämä uusi kätilö katsoi heti ekana nähdessä tilanteen, katsoi paperit ja haki lääkärin. Sen pätkän muistan vaan jutuista, kun selitti, että "tekniikka on hyvä ja voimaa on, mutta ei vaan liiku..." Sitten alettiin leikkausvalmistelut, ajeltiin karvoja ja siirryttiin leikkaussaliin odottamaan, että anestesialääkäri tulee.



Onneksi tosiaan leikattiin, eikä revitty imukupilla. Vauva oli kiloa arviota suurempi, joten olisi voinut tulla tosi pahaa jälkeä kupin käytössä, kun esikoinen olisi revitty väärässä asennossa vielä ulos sieltä.



Toisen kohdalla kuppia käytettiin vaan vauhditukseen, kun olisi kuulemma syntynyt muutenkin. Lapsivesi oli vaan niin liejuista kakkalientä, että imukupilla sitä lähinnä varovaisesti avitettiin, eikä mitenkään revitty varsinaisesti vaan suurimman osan työstä tein itse.

Siis toki piti pysähtyä, mutta ei sen kummempaa, kipu oli kohtuullinen.



Mutta sitten kun oikeasti alkoi avautua (vika tunti) niin se sattui niin lujaa etten sanaa saanut suusta. Eli mulla 2cm > 9 cm 1,5 tuntia kummassakin synnytyksessä.

Mulla supistukset alkoi klo 3 aamuyöllä suoraan kipeinä ja säännöllisinä 10min välein. Vedet oli menneet jo edellisenä iltapäivänä, joten klo 5 lähdettiin sitten sairaalaan, vaikka supistukset eivät olleet tihentyneet tuosta.



Ja täytyy sanoa, että vaikka vedet ei olisi menneet eli ei olisi tarvinnut lähteä, niin niin kipeä olin että oltaisiin menty. Naapurit varmaan ihmetteli mitä meillä tapahtuu, kun keskellä yötä pitää ihan ääneen ulvoa.



Mutta jännästi kivuista huolimatta tuon paremmin kesti, kun tiesi mitä on palkintona. :)

se kipu oli erilaista. On vaikea sanoa millä lailla.

Olin avautumisvaiheen sairaalassa porealtaassa ja lauloin ja heijasin itseäni supistuksen tullessa.

Riippuu, kuinka kaukana olet sairaalasta, milloin sinun pitää lähteä laitokselle ja tietysti muustakin, esim. meneekö vedet.



Kysy neuvolasta tarkat ohjeet, kyllä he neuvovat. Itse kysyin moneen kertaan, kun en oikein hahmottanut.

supistuksia kotona, on aika lähteä sairaalaan, kun esikoisen syntymää odoteltiin. Kyllähän siinä lähdön kynnyksellä saattoi vähän kyyneltäkin silmäkulmaan kikertyä, mutta lähinnä tunnelma oli sellainen, ettei pystynyt olemaan paikallaan eikä oikein mitenkään muutenkaan.

Minulla oli vaavi myös avotarjonnassa ja silti punnersin beibin maailmaan imukupin avustuksella.

Kuten varmaan arvaat, jälki oli sen mukaista.

Ponnistusvaihe kesti yli 2,5 tuntia, paikat repesivät sisältä ja ulkoa ja vauva joutui elvytykseen.

Yllättävää(?) että kuopus tuli sitten pelkosektiolla ja helpolla päästiin molemmat.

Miksi minua ei sektioitu silloin aiemmin? Synnytys ei edennyt ja vauva oli virhetarjonnassa.

t: se kyselijä

Onneksi tosiaan leikattiin, eikä revitty imukupilla. Vauva oli kiloa arviota suurempi, joten olisi voinut tulla tosi pahaa jälkeä kupin käytössä, kun esikoinen olisi revitty väärässä asennossa vielä ulos sieltä.

... eikä mitenkään revitty varsinaisesti vaan suurimman osan työstä tein itse.

Mulla myös vauva virheellisessä tarjonnassa, pää jotenkin kenossa ja siksi en saanut ponnistettua poikaa ulos. Synnytys oli muutenkin traumaattinen, ja jälkeenpäin koin huonommuutta ja luulin, että pitkittynyt ponnistusvaihe oli omaa syytäni eli en osannut/pystynyt ponnistamaan oikein tms.

Kävin jälkeenpäin keskustelemassa ponnistusvaiheen hoitaneen kätilön kanssa ja tämä kertoi, että imukupilla ei vauvaa voida väkisin ulos kiskoa, vaan ainoastaan ohjata oikeaan suuntaan. Synnyttäjän on kuitenkin vauva ulos pystyttävä ponnistamaan.

Lisäksi imukuppisynnytyksissä leikataa eppari rutiinisti käsittääkseni nykyään ihan joka paikassa, joten repeämiä ei siten tule.

Ei siis kannata imukuppisynnytystä pelätä siksi, että siinä jotenkin väkisin lasta revittäisiin. :)

ja epparia ei leikattu.

Imukuppi irtosi pariin kertaan virhetarjonnan ja kovan vedon takia.

t: imukuppisynnyttäjä

muttei mukavaltakaan tuntunut. :D Kotona olin kuumassa suihkussa ja koitin jotenkin sietää niitä supistuksia. Sairaalaan mennessä olin 7cm auki ja vielä hymyilytti. (mulle oli annettu ohjeeksi, että tuu sairaalaan sitten, kun ei hymyilytä enää.) Mulla oli imukuppisynnytys eikä tehy epparia.