Kerro kokemuksesi avautumisvaiheesta kotona; onko supistus niin kipeä että itketti?

oikealla hetkellä sairaalaan, ettei vauva ole syntynyt kotiportaille....



Hyvä kysymys! :) Itselläni ainakin oli kyse täysin tuurista. Jollei minulle olisi sanottu, että aamulla pitää mennä näytille (vesien mentyä silloin yöllä) olisin varmaan ollut kotona niin pitkään että alkoi työnnättää :-/ Minun kohdallani ei siis toiminut tuo ensisynnyttäjille annettava ohje "ole niin pitkään kotona kuin pärjäät".



Ensikerralla tiedän lähteä sairaalaan (meiltä 5-10min) kun supistukset alkavat tulla 2-3min välein säännöllisinä. Enää en siis siinä vaiheessa jää odottelemaan miten homma etenee. Näin kätilöt ohjeistivat salissa samalla kun vähän toruivat miksen tullut aiemmin... NOH! Itsehän sanoivat ensin puhelimessa, että olisin kotona niin kauan kuin pärjäisin!! :D



Ja sattuuhan niitä, että jo automatkalla alkaa ponnistuttaa ja saliin mennään sairaalan ovelta sängyllä työntäen... Pidätellen kaikin voimin siihen että saadaan salissa äidiltä housut pois ja sitten vauva tulee maailmaan :)

selkäpuolelle. Eli selkään on jomottanut niin kauheesti. Siitä olen tiennyt että synnytys on käynnistynyt. Tuolloin olen ollut auki noin 3-4cm.

Meillä on matkaa synnytyssairaalaan monta tuntia, joten sitä pitää olla aika herkkä lähtemään. Se vain että ei sitä välttämättä ehdi kivunlievityksiä saamaan. Ja sen kivun kanssa kyllä pärjääkin! Rentoutuu joka supistuksen välissä, ja supistuksen aikanakin jännittää vaikka käsiään tai puristelee jotain vaatetta. Ja koittaa keskittyä siihen että masu pysyy paikoillaan. Ei jännitä vastaan, ja hengittelee siihen tahtiin kuin hyvältä tuntuu.

Lapsen ulos työntäminen onnistuu jos ajattelee työntävän sitä juuri samoin kuin kakkaakin. Eli ei yritä työntää pimppilihaksilla, vaan koko alapää siinä tekee töitä. Minulla ensimmäisen aikana oli vähän jännitystä ja outoa kun pelkäsin että kakka sieltä on tulossa, että millä sen lapsen sittensaa ulos. Mutta kätilö sitten neuvoi että työnnä ihan kuin kakkaakin. Ja kertoi että suoli on vähän niinku lytyssä sen vauvan takia, että ei sieltä kakkia juuri tule. Ja sen kun tein niin se lapsi tuli ihan parissa minuutissa ulos. Seuraavat lapset olikin jo helpompia työntää kun muisti sen ekan kokemuksen.

Kaikkee hyvää ensisynnyttäjille!!! Ja muillekin! On se niin upee tapahtuma! Koittakaa muistaa, että kohta se on ohi, ja jokainen supistus on tarpeellinen kestää :)

mutta sairaalassa ei otettu vastaan, kun sinne soittelin. Ensisynnyttäjä kun olin ja supistukset olivat kestäneet vasta muutaman tunnin. Sairaalaan päästyä (5min matka) olikin sitten paikat jo 9cm auki...

oikealla hetkellä sairaalaan, ettei vauva ole syntynyt kotiportaille....

Hyvä kysymys! :) Itselläni ainakin oli kyse täysin tuurista. Jollei minulle olisi sanottu, että aamulla pitää mennä näytille (vesien mentyä silloin yöllä) olisin varmaan ollut kotona niin pitkään että alkoi työnnättää :-/ Minun kohdallani ei siis toiminut tuo ensisynnyttäjille annettava ohje "ole niin pitkään kotona kuin pärjäät".

Ensikerralla tiedän lähteä sairaalaan (meiltä 5-10min) kun supistukset alkavat tulla 2-3min välein säännöllisinä. Enää en siis siinä vaiheessa jää odottelemaan miten homma etenee. Näin kätilöt ohjeistivat salissa samalla kun vähän toruivat miksen tullut aiemmin... NOH! Itsehän sanoivat ensin puhelimessa, että olisin kotona niin kauan kuin pärjäisin!! :D

Ja sattuuhan niitä, että jo automatkalla alkaa ponnistuttaa ja saliin mennään sairaalan ovelta sängyllä työntäen... Pidätellen kaikin voimin siihen että saadaan salissa äidiltä housut pois ja sitten vauva tulee maailmaan :)

kun olin auki 8,5 senttiä. puoli tuntia myöhemmin tyttö oli jo syntynyt. ainoa mitä tuosta jäi mieleen oli, että kätilö kiukutteli koko puolen tunnin ajan, etteivät naiset jotka tulevat jo ties kuinka monetta synnyttämään tajua, että sairaalaan lähdetään viimeistään kun supistusten väli on 7 minuuttia, siis uussynnyttäjällä. "tieskuinkamonettakakkosta" synnyttäneenä muistan vain häpeilleeni koko loppu ajan, enkä ehtinyt murehtia kipuja. tiedä sitten oliko tuo kätilön keksimä tapa lievittää kipua, häpeäterapia. =)))

oikealla hetkellä sairaalaan, ettei vauva ole syntynyt kotiportaille....

Hyvä kysymys! :) Itselläni ainakin oli kyse täysin tuurista. Jollei minulle olisi sanottu, että aamulla pitää mennä näytille (vesien mentyä silloin yöllä) olisin varmaan ollut kotona niin pitkään että alkoi työnnättää :-/ Minun kohdallani ei siis toiminut tuo ensisynnyttäjille annettava ohje "ole niin pitkään kotona kuin pärjäät".

Ensikerralla tiedän lähteä sairaalaan (meiltä 5-10min) kun supistukset alkavat tulla 2-3min välein säännöllisinä. Enää en siis siinä vaiheessa jää odottelemaan miten homma etenee. Näin kätilöt ohjeistivat salissa samalla kun vähän toruivat miksen tullut aiemmin... NOH! Itsehän sanoivat ensin puhelimessa, että olisin kotona niin kauan kuin pärjäisin!! :D

Ja sattuuhan niitä, että jo automatkalla alkaa ponnistuttaa ja saliin mennään sairaalan ovelta sängyllä työntäen... Pidätellen kaikin voimin siihen että saadaan salissa äidiltä housut pois ja sitten vauva tulee maailmaan :)

Tuurista oli minullakin kiinni, ettei lapsi syntynyt kotiin... Supistukset eivät olleet "liian" kipeitä, sairaalaan lähdin miehen painostuksesta ja rupesin ponnistamaan 20 min sen jälkeen, kun sinne oli päästy. En olisi itse ikinä uskonut, että synnytys oli jo niin pitkällä, kun olin odottanut avautumisvaiheesta paljon kauheampaa.

Toisen kohdalla minäkin sain ohjeeksi katsoa kelloa sen sijaan, että odottelisin sitä, että kipua ei enää kestä :) Toinen meni kuitenkin suunnitelluksi keisarinleikkaukseksi, joten en päässyt kellottamista kokeilemaan käytännössä.

pian supistusten alkamisen jälkeen. Minulla ei ole ollut mainittavan kovia valmistavia supistuksia, joten olen huomannut, että nyt alkoivat ne oikeat, joilla synnytetään. Ensimmäisessä synnytyksessä supistukset tosin olivat aluksi niin hentoja, että eivät juuri koskeneet. Toisessa ja kolmannessa synnytyksessä ne olivat heti sen verran kovia, että pysähdyin hengittämään ja hieromaan selkääni aina supistuksen ajaksi.



Kun supistukset ovat jatkuneet puoli tuntia kivuliaina ja säännöllisinä olen jo ollut matkalla sairaalaan. Lapset ovat syntyneet 4, 11, ja 22 tuntia sairaalaan saapumisen jälkeen. Ihan mielelläni olen viettänyt tuon ajan sairaalassa. Lapsivedet ovat menneet kerran kotona ja kaksi kertaa heti sairaalaan saapumisen jälkeen, vaikka en ole silloin ollut enempää auki kuin 3-4 cm.

kmmallakaan kertaa. Ei kotona, eikä sairaalassa.



Kannattaa tosiaan varautua siihen, että kaikki eivät koe kipua kovin hurjana. Ensimmäinen synnytykseni käynnistyi onneksi lapsivesien menolla. Toisen synnytyksen supistelujen aikaan ystäväni tuli kylään ja alkoi kellottaa supistuksiani, kun irvistelin niin usein :D Passitti sitten sairaalaan,kun alkoi olla 3-7 min väli ja olinkin 4 cm auki ja lapsi syntyi 5 tunnin sisään.

kun jäin kotiin odottelemaan "että supistukset yltyvät sellaisiksi, ettet enää pärjää kivun kanssa" niinkuin minulle synnärille soittaessani neuvottiin.

mutta kyllä se sattui. Oli supistellut kipeästi jo koko päivän ja illansuussa alkoi olla sietämätöntä, niin sitten lähdettiin sairaalaan. Olin silti vasta 4cm auki.. Kipein vaihe synnytyksestä oli kuitenkin ponnistusvaihe.

kivuliaita supistuksia, olisi lapset syntyneet kotiin! Esikoisen kohdalla lähdin ympäristön painostuksesta (äiti ja sisko meinasi tulla puhelinlinjoja pitkin) kun supisteli 3 minuutin välein. Pyykkejä viikkailin miehen valmistautuessa lähtöön ja naureskellen kuvasin videokameralla. Supistukset oli napakoita muttei kivuliaita. Ei oikeastaan edes epämiellyttäviä. Sairaalassa vedet meni tutkimuspöydälle ja paikat oli auki n.3cm. Sitten supistukset muuttui rajuimmiksi ja lapsi syntyi 4h sairaalassa olon jälkeen.

Toinen tuli samalla kaavalla, supisteli muutaman minuutin välein napakasti muttei kivuliaasti. Sairaalassa ei kätilö osannut sanoa onko synnytys käynnissä vai ei (vaikka minä kyllä tiesin) mutta niin vaan poika oli ulkona siitä 2.5h päästä! Avautuminen eikä synnytys muutenkaan ole ollut minulle mitenkään kestämättömän kivuliasta, joten minusta sairaalan kannattaa lähteä kun itsestä siltä tuntuu. Ei se kätilö siellä langan päässä voi varmaksi tietää miten kauan vielä menee kun minun kohdallani ei tiennyt sitä edes sisätutkimuksen ja käyrien perusteella! Omaa kehoa kannattaa kuunnella.

esikoisen odottaja koitan valmistautua synnytykseen eli onko se kotonaoloaika sellainen että ihan itkettää vai mennäänkö vain hammasta purren. en ole supistellut vielä mutta lopussa odotusta olen.

ap

Kipu on yksi syistä lähteä sairaalaan. Jos tuntuu, että et kestä kipua kotona, niin menet sairaalaan. Minä en ainakaan olisi voinut enää avautumisvaiheen keskivaiheilla liikkua minnekään. Alussa avautuminen oli hidasta ja sitten noin 6 tuntia sietämätöntä kipua, lähinnä juuri sellaista, että selviänkö henissä, ei puhettakaan, että olisin jaksanut odottaa enää kotona tuota aikaa. Minusta se kipu oli lamauttavaa. Todellakin siinä ei tee mieli enää hengittää edes. Sängyssä makaaminen oli mahdotonta, ihan mahdotonta, mutta niin myös ylös nouseminen. Joten jos olisin kotona ollut, olisin varmaan luovuttanut ja kuollut pois. Semmonen kipu. Onneksi olin sairaalassa ja tsempparit vierellä. Suurin osa synnytyksestä vilahti multa ohi, olin niin poissa muissa maailmoissa.

avautuminen on juuri se kipein vaihe. kyllä se sattuu ensin vähemmän ja junnuttaa ja siiten viiltää ja sitten ei pysty edes sanomaan miten kun vaan yrittää selvitä hengissä.

ja selviäähän siitä, minulle ponnistuvaihe oli ainakin siihen verrattuna helppoa.

Itselläni supistukset on olleet kipeitä vasta avautumisen loppuvaiheessa, mutta sitten onkin edennyt rytinällä. Jos olisin odottanut kivuliaita supistuksia kotona, niin sairaalaan en olisi ehtinyt. ( Onneksi kummallakin kerralla meni osittain lapsivedet, joten oli helppo lähteä)

en edes saanut itse vaatteita päälle kun sattui niin pirusti.mies puki ja kantoi autoon.minulla avautui 9 senttiin siis kahdessa tunnissa, joten hyvin nopeasti tihentyi ja muuttui tosi kivuliaiksi.

joten kotona sinnittelin niin pitkään kuin suinkin. Siinä vaiheessa kyllä lähdettiin, kun en saanut enää huutoa pidätellyksi supistuksen aikana. Tässä vaiheessa supistukset tuli 3 min välein.

esikoisen odottaja koitan valmistautua synnytykseen eli onko se kotonaoloaika sellainen että ihan itkettää vai mennäänkö vain hammasta purren. en ole supistellut vielä mutta lopussa odotusta olen.



ap

Supistus on lihastyötä --> jos et hengitä, lihas ei saa happea ja sattuu kahta enemmän.



Jokaisella supistuskipu on yksilöllistä, olen yksi noista ylemmistä ja minulla ei sattunut kuin ehkä 5-10 viimeistä supistusta ( kätilö sanoi jälkikäteen että " se oli sentti/supistus") enkä itkenyt tai huutanut supistusten aikana ollenkaan; ponnistaessa kyllä.

vielä että olin jotenkin varautunut siihen ettei niin nopeasti tule sellaisia supistuksia.ja sitten ajattelin ehkä liian tarkkaan niitä sairaalan ohjeita joissa sanotaan että parisen tuntia voi odotella kotona.Lopulta kun päästiin sairaalaan niin kätilö sanoi että olisit voinut aiemminkin tulla.eli ei olisi ihan niin kauan tarttenu kärvistellä kotona.tärkeetä siis seurata omaa oloa.

ja siihen kannattaa pyrkiä. ei siis välttämättä hymyyn, vaan kaikkiin keinoihin, jotka auttavat rentouttamaan vatsaa ja lantionpohjalihaksia. minä olen jokaisessa synnytyksessä ollut kotona minimissään 12 tuntia ja vaikken nyt sentään ole itkenyt kivusta, kyllä se välillä muutaman kirosanan on saanut päästämään.



minulla synnytykset ovat olleet "helppoja" sen jälkeen kun luin kirjan lempeästä synnytyksestä. en allekirjoita kaikkea siinä sanottua, mutta tuli testattua raskauden aikana muutamia siinä esiteltyjä metodeja. yksi oli kivulle antautuminen. kun kipu on päällä, se otetaan vastaan täysin sellaisena kuin se on, sitä ei yritetä siirtää sivuun tai unohtaa, vaan annetaan sen velloa ja tuntua ja tunnustellaan sitä kaikilta puolin. itse testasin tätä muutaman migreenikohtauksen aikana siten, että venytin lääkkeen ottamista ja vaikka se oli yhtä helvettiä, sitä oppi lopulta tajuamaan, että kipu oikeasti ON ohimenevää. se on inhottavaa, se on kurjaa, se on kaikennielevää, mutta se kestää vain tietyn hetken.



kolme lastani syntyi ilman kivunlievitystä tämän takia. ei siksi, ettenkö olisi ollut kipeä, tai siksi, että kestäisin kipua paremmin kuin muut, vaan ihan vain siksi, että olin oppinut, ettei kipu kestä ikuisesti. odotin tavallaan koko ajan vain niin pitkään kestävää kipua, että tarvitsen kivunlievitystä, eikä sitä koskaan sitten tullut.

Minulta meni vedet keskiyöllä, sain luvan olla aamuun saakka kotona jos pärjäisin supistusten kanssa. Klo 8 pitäisi mennä äitipolille näytille.



Supistukset alkoivat 1½h vesien menosta. Ensin ne tulivat pari tuntia tasan 5min välein, sitten pari tuntia 3min välein ja lopulta 2min välein. Missään vaiheessa eivät olleet niin kipeitä että olisin itkenyt. Rauhassa hengittelin ja keinuttelin läpi jokaisen supistuksen.

Aamulla mentiin äitipolille, oli 9cm auki. Siitä saliin ja hetken päästä sain jo ponnistaa. Eli minulle synnytys oli tosi positiivinen kokemus.



Tänään kävin tutun luona joka oli juuri kotiutunut vauvansa kanssa sairaalasta. Hän oli ollut kotona supistusten kanssa myös niin pitkään kuin hyvältä tuntui, sairaalaan mennessä oli 10cm auki ja 10min ponnistamisen jälkeen sai vauvan syliinsä :)



Eli ei se synnyttäminen välttämättä ole niin kamalaa, muistat rentoutua ja hengittää rauhallisesti koko ajan niin hyvin se menee :)