Miten ihmeessä saisin miehen kiinnostumaan taas seksistä?
Ihan oikeasti, tämä on jo isohko ongelma. Meillä on ollut ennenkin vuoden mittainen selibaatti, mutta nyt on mennyt jo 2 vuotta kokonaan ilman.
Mies ei suostu mihinkään seksuaaliterapeutille, eikä siihen tehoa mikään vokottelu. Se ei myöskään puhu asiasta, vaan joudun etsimään syitä haluttomuuteen (ja siis hän on haluton, ei pettäjä) rivien välistä. Tähän mennessä olen saanut irti ainakin sen verran, että hänestä vaivannäkö-hyöty-suhde on seksissä huono, koska hän laukeaa jo melkein reisille. Lisäksi seksi ei hänestä oikein kuulu avioliittoon (?!), minulla on jonkin sortin sairaus (?!) kun minulla olisi haluja kyllä, ja hän myös on jo niin aikuinen että on kasvanut ohi siitä seksivaiheesta (?!).
Apua. Onko tämä nyt vain niin, että joko eroan tai olen ilman loppuikäni?
Kommentit (125)
Seksi kuuluu ihmisen perustarpeisiin, ja vaikka se on joillekin valitettavasto vieläkin hävettåvä puheenaihe, niin se nyt vaan ON tärkeä osa elämää ja parisuhdetta. Itse olen elänyt vastaavassa suhteessa (mies halusi suuseksiä minulta, mutta ei halunnut yhdyntää, eikä tyydyttää minua millään tavalla. Jos lopetin hänen tyydytämisensä, kaikki seksuaalinen kanssakäyminen loppui siihen). Petin, Kunnes jätin. Enkä enää ikimaailmassa anna yhdenkään miehen viedä itsetuntoani kuten hän teki. Lihoin varmaan 20kg siinå suhteessa, kun seksin sijaan söin söin ja söin.
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa myös miehellä on täysi oikeus olla harrastamatta seksiä.
Jos tilanne olisi toisin päin ja mies haikailisi sen takia eroa, niin ei kyllä miestä kehuttaisi.
Höpönlöpön. Yhtälailla miehen kandee erota jos vaimo pihtaa vuosia
.
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku haluton mies tulla tänne neuvomaan, mitä nainen voi tehdä, jotta seksiä olisi?
Laihduttaa & treenata.
Hyväksyä miehen seksuaalisuus, joka eroaa naisen seksuaalisuudesta.
Joku tuossa kirjoitti ettei hepeneillä onnistu, mutta pitääkin pukea semmoisia josta MIES pitää, eikä semmoisia josta nainen pitää, ja kropan on oltava edes jotenkuten kunnossa. Mielekkään visuaalisen ärsykeen lisäksi tässä siis on kyse miehen toiveiden hyväksynnästä ja halukkaasta, innokkaasta toteuttamisesta, niitten tyrmäämisen sijasta, "väärinä", "esineellistävinä", "halventavina" jne.
"Mä oon tehny kaikkeni ja kaikkeen suostun..." Niinkö? Kysy mieheltäsi oletko.
Mut meidän ongelmat eivät ole teidän ongelmia.

kyllä sitä suihin ottamista on aika vaikea vastustaa
siitä se sitten lähtee :)
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on pitkään haluton, ei sitä halua saa herätettyä millään hepenillä ja illallisilla.
Ei kai heteromiestä ole ikinä saatu himokkaaksi illallisella? Tie sydämeen voi kulkea vatsan kautta, mutta nyt no toinen elin kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Lyhyt aikahan tuo on. Meillä on mennyt 8 vuotta. Miestä ei kiinnosta. Tosin ei sitä kiinnosta oikein mikään muukaan.
Sit on todennäköisesti testot alhaalla, siihen löytyy hoitokeinoja. Onko aamukankeutta? Jos ei niin hormooneista se johtuu, ja on korjattavissa.
Vierailija kirjoitti:
Aviomieheni laukeaa nopeasti, pahasti ennenaikaisesti, eikä pysty pidättelemään laukeamista. Siksi seksi on aina ollut hyvin nopeaa, enkä oikein ehdi mukaan. Haluan silti usein seksiä, mutta luulen että miehen haluttomuus liittyy jotenkin tuohon. Hän välttelee seksiä. Ehkä kokee jotain kelpaamattomuutta koska laukeaa ns reisille.
Todennäköisesti näin on asia. Olette kokeilleet turruttavia kondomeja? Tai jotain muuta?

Kiitos vastauksestasi, et arvaakaan kuinka helpottunut olen kommentistasi kun vahvistat epäilyni oikeaksi, sillä mieheni ei oikein suostu puhumaan asiasta kuin vähän vain. Kondomit on käytössä mutta ei ne hidasta laukeamista. Luulen että se on joku kierre.. Kun pelkää laukeavansa liian nopeasti niin kaikki huomio on omassa vehkeessä ja laukeamisessa ja sitten varmasti laukeaa liian nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku haluton mies tulla tänne neuvomaan, mitä nainen voi tehdä, jotta seksiä olisi?
kyllä sitä suihin ottamista on aika vaikea vastustaa
siitä se sitten lähtee :)
Miten ehdottaa miehelle suihinottamista kun hän torjuu kaikki vihjailut sekä suorat ehdotukset aiheesta.. Tai jos menee vain hipelöimään suihinottotarkoituksessa niin kääntyy pois? Koska ei ole seksituulella..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku haluton mies tulla tänne neuvomaan, mitä nainen voi tehdä, jotta seksiä olisi?
Laihduttaa & treenata.
Hyväksyä miehen seksuaalisuus, joka eroaa naisen seksuaalisuudesta.
Joku tuossa kirjoitti ettei hepeneillä onnistu, mutta pitääkin pukea semmoisia josta MIES pitää, eikä semmoisia josta nainen pitää, ja kropan on oltava edes jotenkuten kunnossa. Mielekkään visuaalisen ärsykeen lisäksi tässä siis on kyse miehen toiveiden hyväksynnästä ja halukkaasta, innokkaasta toteuttamisesta, niitten tyrmäämisen sijasta, "väärinä", "esineellistävinä", "halventavina" jne.
"Mä oon tehny kaikkeni ja kaikkeen suostun..." Niinkö? Kysy mieheltäsi oletko.
Mut meidän ongelmat eivät ole teidän ongelmia.
Jas. Olen normipainoinen. Mistä voin tietää mistä mies pitää jos se ei kerro? Olen tehnyt kaiken mitä se on pyytänyt ja kyllä kysellyt mitä haluaa mutta ei se oikein osaa sanoa. En voi lukea ajatuksia sentään. Koskaan en ole torjunut yhtään pyyntöä.
ne naiset joilla on haluton mies, ilmoittakaa miehellenne että otatte rakastajan. Ja jos miehellä on jotain sitä vastaan, niin rupeaa sitten harrastamaan seksiä ja nopeasti, tai tulee sitten viereen katsomaan. Pettämään ei kannata alkaa. Ja jos parisuhteessa kaikki muuten hyvin, niin seksin ulkoistamisessa ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Katsokoon mies sitten yksin televisiotaan tai käyköön omissa harrastuksissaan. Nainen voi ottaa tuon muualla sekstailun omana harrastuksenaan. Vähän provosoivaa, mutta parempi näin kuin pettämällä.
Tämä on mun aloittama ketju vuodelta 2010! Olipa virkistävää lukea. Lieko jotain johdatusta, kun tuossa sattuu olemaan avioerohakemus pöydällä odottamassa päätöstä. Eli alkuperäisessä tilanteessa ollaan edelleen, mies ei edelleenkään halua, ja sitä kautta on sitten kadonnut kaikki muukin yhteys väliltämme. Ap
Siirtykää jo nykyaikaan! Seksi on menneiden vuosisatojen juttuja, ei kuulu 2000-luvulle! Jotain suristinta enintään voi käyttää. Muu kuuluu ulkomuseoon.
Kyllä tuollainen tilanne syö naista. Tsemppiä ap, mihin päätökseen päädytkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aviomieheni laukeaa nopeasti, pahasti ennenaikaisesti, eikä pysty pidättelemään laukeamista. Siksi seksi on aina ollut hyvin nopeaa, enkä oikein ehdi mukaan. Haluan silti usein seksiä, mutta luulen että miehen haluttomuus liittyy jotenkin tuohon. Hän välttelee seksiä. Ehkä kokee jotain kelpaamattomuutta koska laukeaa ns reisille.
Todennäköisesti näin on asia. Olette kokeilleet turruttavia kondomeja? Tai jotain muuta?
Kiitos vastauksestasi, et arvaakaan kuinka helpottunut olen kommentistasi kun vahvistat epäilyni oikeaksi, sillä mieheni ei oikein suostu puhumaan asiasta kuin vähän vain. Kondomit on käytössä mutta ei ne hidasta laukeamista. Luulen että se on joku kierre.. Kun pelkää laukeavansa liian nopeasti niin kaikki huomio on omassa vehkeessä ja laukeamisessa ja sitten varmasti laukeaa liian nopeasti.
Vaikeita asioita, meillä oli ongelma toisesta ääripäästä (laukeamattomuutta, lopulta seisokki hävisi), siihenkin meni todella paljon aikaa, ja lääkkeitä avuksi, mutta nyt pärjää ilman. Väärinkäsitysten varalta sanon vielä, vaikka ehkä tiedätte, että teidän ongelmaan löytyy ihan erillisiä kondomeja, jotka ovat toiselta puolelta turruttavia. Kemikaalia (benzocaine, vaaratonta) joka turruttaa mutta ei niin paljon että seisokki hävisi. Jos laitat semmoisen väärinpäin sinä et tunne enää mitään :)
Nämä eivät ehkä ratkaise ongelmaa, koska ongelma on psykologinen, mutta auttaa kyllä vähän. Ja kun joku alkaa menemään paremmin, osa paineestakin häviää. On siis apuväline, askel eteenpäin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku haluton mies tulla tänne neuvomaan, mitä nainen voi tehdä, jotta seksiä olisi?
Laihduttaa & treenata.
Hyväksyä miehen seksuaalisuus, joka eroaa naisen seksuaalisuudesta.
Joku tuossa kirjoitti ettei hepeneillä onnistu, mutta pitääkin pukea semmoisia josta MIES pitää, eikä semmoisia josta nainen pitää, ja kropan on oltava edes jotenkuten kunnossa. Mielekkään visuaalisen ärsykeen lisäksi tässä siis on kyse miehen toiveiden hyväksynnästä ja halukkaasta, innokkaasta toteuttamisesta, niitten tyrmäämisen sijasta, "väärinä", "esineellistävinä", "halventavina" jne.
"Mä oon tehny kaikkeni ja kaikkeen suostun..." Niinkö? Kysy mieheltäsi oletko.
Mut meidän ongelmat eivät ole teidän ongelmia.
Jas. Olen normipainoinen. Mistä voin tietää mistä mies pitää jos se ei kerro? Olen tehnyt kaiken mitä se on pyytänyt ja kyllä kysellyt mitä haluaa mutta ei se oikein osaa sanoa. En voi lukea ajatuksia sentään. Koskaan en ole torjunut yhtään pyyntöä.
BMI 22 on maksimi. 21 on parempi. 20 vielä parempi. (Ellet sitten juo lisäravinteita joka päivä, ja vedä leukoja lisäpainoilla.)
Et voi tietää, jos ei kerro, muuta en voi väittää. Mutta oletko kertonut että haluaisit tehdä jotain (seksuaalista) hänen mieliksi? Että jos hän vaan kertoo niin tehdään se.

Olen itse ehdottanut muutamia uusia kokeiluja, hän ei ole niistä innostunut joten ei olla sitten kokeiltu. Ja olen tosiaan pyytänyt monta kertaa kertomaan että mitä haluaa koska haluan tehdä juuri sen :) . Vastaus on aina joko suihinotto tai että ratsastan.. Itse tykkäisin vähän villimmistä ideoista :) . Toki suihinotosta tykkään myös ja sen aina toteutan kun pyytää..
Turha kärvistellä huonossa liitossa. Jos et halua erota, hanki rakastaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku haluton mies tulla tänne neuvomaan, mitä nainen voi tehdä, jotta seksiä olisi?
Laihduttaa & treenata.
Hyväksyä miehen seksuaalisuus, joka eroaa naisen seksuaalisuudesta.
Joku tuossa kirjoitti ettei hepeneillä onnistu, mutta pitääkin pukea semmoisia josta MIES pitää, eikä semmoisia josta nainen pitää, ja kropan on oltava edes jotenkuten kunnossa. Mielekkään visuaalisen ärsykeen lisäksi tässä siis on kyse miehen toiveiden hyväksynnästä ja halukkaasta, innokkaasta toteuttamisesta, niitten tyrmäämisen sijasta, "väärinä", "esineellistävinä", "halventavina" jne.
"Mä oon tehny kaikkeni ja kaikkeen suostun..." Niinkö? Kysy mieheltäsi oletko.
Mut meidän ongelmat eivät ole teidän ongelmia.
Jas. Olen normipainoinen. Mistä voin tietää mistä mies pitää jos se ei kerro? Olen tehnyt kaiken mitä se on pyytänyt ja kyllä kysellyt mitä haluaa mutta ei se oikein osaa sanoa. En voi lukea ajatuksia sentään. Koskaan en ole torjunut yhtään pyyntöä.
BMI 22 on maksimi. 21 on parempi. 20 vielä parempi. (Ellet sitten juo lisäravinteita joka päivä, ja vedä leukoja lisäpainoilla.)
Et voi tietää, jos ei kerro, muuta en voi väittää. Mutta oletko kertonut että haluaisit tehdä jotain (seksuaalista) hänen mieliksi? Että jos hän vaan kertoo niin tehdään se.
Pakko kommentoida tätä painoasiaa. Jos on tavatessa ollut bmi 25 tai bmi 27 ja silloin mies on halunnut sekä paljon seksiä että parisuhteen niin miksi ihmeessä sitten pitäisi pudottaa nyt paino bmi 22 tasolle, jos ei ole yhtään painavampi kuin tavatessa? On alunperin siis herättänyt miehen halut mitoissa bmi 27..