Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saako teidän 2-vuotiaat valtavia raivareita?
01.05.2010 |
Ensiksi sanoisin, että en ole ensiäiti vaan minulla on kyllä vertailukohtaa esikoisesta. Esikoinen kylläkin tyttö ja tämä kuopus poika. Meidän 2v on kyllä aina ollut temperamenttinen ja raivareita on aiemminkin tullut, mutta tilanne on rauennut nopeasti. Nyt nämä raivarit on päälle viikon aikana moninkertaistuneet ja ei meinaa millään laantua. Kerran jo hoidostakin soitettiin, että pikkumies kauheassa raivossa ollut puoli päivää. Nyt olen alkanut laittamaan osan tästä uhmaiän piikkiin ja osan sen piikkiin, että lapsi ei saa yhtä pitkiä yöunia kuin ennen. Isoon sänkyyn siirtyminen 1,5viikkoa sitten on vähentänyt unia noin 1,5-2h/yö. Nukahtaminen kestää kauemman ja herää jo viiden jälkeen. Mitäs luulette voisiko tämä olla yhteydessä? Ja mitä teette kun raivo alkaa? Me koetamme olla huomaamatta, mutta se ei toimi. Sitten syliin ja yrittää rauhoitella, ei toimi. Lopulta kotiolosuhteissa joku lastenohjelma saa pojan yleensä rauhoittumaan. Missä vaiheessa pitää miettiä onko lapsella jotain hätänä, vai onkohan vielä normaalia. Muun ajan ja varsinkin kotona on oikein iloinen ja touhuaa tyytyväisenä. Ei mitenkään haastava vain nuo purkaukset on tosi kummallisia.
Kommentit (26)
Esikoinen sai pahimmillaan 1,5h kestäviä raivareita, joiden aikana potki, löi ja yritti satuttaa itseään. Silloin piti vieressä istua ja yrittää pitää vahingot minimissään. Toinen huutaa myös raivotessaan helposti puoli tuntia, mutta vaan makaa paikallaan ja huutaa, joten olen jättänyt yksiksensä aluksi huutamaan, jotta ei saa ylimääräistä huomiota käytöksellään. Aika ajoin käyn katsomassa miten menee, ja kysyn tuleeko syliin. Kun on raivonnut tarpeeksi, tulee syliin ja rauhoittuu siinä. Siinä sylitellessä en mitenkään syyllistä huutamisesta, koska selvästi on vaan joku kehitysvaihe eikä tahalleen sitä tee. Liittynee siihen, että ei osaa ilmaista itseään vielä kunnolla, tai muuten vaan pinna loppuu. Huutamisen jälkeen annan haleja ja pusuja, ja vakuutan, että lapsi on rakas vaikka vähän huusikin.
Esikoisella tämä pahin kausi kesti 1,5-2,5v, toisella raivareita selvästi paljon vähemmän, mutta tämä kausi ei vielä olekaan ohi... Eli yritä jaksaa, kyllä ne aikaa myöten vähintäänkin harvenee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoinen, jonka temperamentti on dynamiittia, oli niin pahana etten enää edes uskonut että siihen tulee kohennusta... mutta 3-v-synntäreiden tienoilla oli rauhoittunut jo huomattavasti (= vähemmän ja lyhyempiä raivareita)
Kyllä saa! Hoidossa ei raivoa, mutta usein jo pelkkä äidin näkeminen iltapäivällä riittää laukasemaan raivarin, auton istuimeen taivuttelu päiväkodin parkkiksella vaatii jo erityisosaamista...
Joskus tuntuu, ettei vapaa-ajalla saa levättyä ollenkaan, pelkkää vääntämistä tuon uhmiksen kanssa. Mutta isommalla ainakin helpotti 3v synttäriin mennessä, että toivossa eletään...
OMIA tunteitaan, jos hän joutuu miettimään, miltä ÄIDISTÄ tuntuu. "...miten paha mieli äitille tulee..."
Esikoinen tyttö ja vaikka onkin tempperamenttinen, niin kiukut on aina menneet suht nopeasti ohi. Pojalla alkoi nuo raivokohtaukset juuri reilun kahden vuoden ikäisenä ja nyt 2,5 vuotiaana ovat ehkä hieman helpottaneet. Yleensä annetaan "tilaa omille tunteille"... :) Aina välillä kysellään joko haluaisi sopia jne. ja kun itse on välmis tulee nykyään pyytämään anteeksi. Alussa selitin hänelle näiden kuikkukohtausten yhteydessä tai niiden jälkeen miten paha mieli äitille tulee... ja yritin kannustaa parempaan käytökseen. Vieläkin noita raivokohtauksia tulee, mutta eivät kestä yhtä kauan. Ja mikä tärkeintä niin nykyään pyytää kiukutteluaan anteeksi ja jaluaa sylitellä ja halailla jonkin aikaa.
Tuollaiset 8 antamat kommentit kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa. Siinä perheessä todennäköisesti kasvaa todella ahdasmielistä omaan napaan tuijottavaa porukkaa.
Tsemppiä, toivottavasti teilläkin jossain vaiheessa helpottaa!
TOTTA KAI lapsen täytyy myös oppia ymmärtämään miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin, ja millainen käytös yhteisössä on hyväksyttävää!
Tunteet ovat sallittuja, ne pahimmatkin, mutta lapsen on tärkeää oppia se, miten niitä kanavoidaan ( eli ei lyödä muita, tai rikota paikkoja tai kiroilla muille tms.) ja myös oppia ottamaan vastuu tekojensa seurauksista.
Ehkä ihan pelkästä kiukuttelusta en opettaisi lasta pyytämään anteeksi, mutta jos raivoamiseen liittyy muutakin, niin sitten.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä lapsella on aivan varmasti aikaa käydä läpi niitä omia tunteitaan kun raivoaa ja murjottaa joskus yli tunnin omissa oloissaan.
Mielestäni on tärkeää opettaa lapselle miten hänen käytöksensä vaikuttaa myös muihin - on se nyt sitten äiti, isä, isosisko tai joku muu. Kyllä me toki käydään yhdessä läpi lapsenkin tunteet.