Miten olette jaksaneet, joilla vähän nukkuva ja paljon itkevä vauva?

teille jotka olette jaksaneet. Oma vauva alkaa vaikuttaakin aika helpolta, kun lukee näitä tarinoita.. Sitä mietin, että jos jollain esikoinen on ollut kuvausten kaltainen, miten olette uskaltaneet hankkia toisen lapsen? Tuntuu ettei itsekään jaksaisi ja pelottaa, että toinen olisi juuri oikeasti haastava tapaus :/

Nukkui huonosti, pätkittäin , sekä päivällä että yöllä.

Oli kova paikka helpon esikoisen jälkeen, joka nukkui ja söi hyvin.

Mutta niin sitä vaan jaksoi valvoskella, 1,5v. Sitten nukkui vasta ekan yön kokonaan..

Nyt pian 2v ja jo on eri meininki, 2-3t päikkärit ja yöunta n. 21.30-7.30.

Mitään allergioita ei ole todettu, itse olemme huomanneet vatsan väänteitä ja on vaan niin herkkä uninen että herää ennen kuin pieru tule.. Erilaisia ruoka/maito tuotteita kokeiltu, myös homeopatiaa.

Nyt hiukan jännittää millaista tulee olemaan seuraavan lapsen kohdalla, taasko joudutaan kanniskelemaan ja hyssytelemään, unikoulua ja korvatulppia.. vai päästäänkö helpommalla, kuten esikoisen kanssa?

:) Kyllä sitä vaan jaksaa, sisulla.

ota kantaa tuohon huonosti nukkumiseen. Meillä on kolme vanhinta nukkuneet vaihtelevasti, mutta heillä syyksi löytyi allergiat. Se kun selvisi, niin yöt helpottu. Toki ei ole allergioidenkaan kanssa helppoa... Nuorimman kanssa oli tosi hankalaa opetella tuttipullolle ja tutille. Mä alkuun hörpytin tuttipullon reunasta ja siitä pikkuhiljaa oppi pullosta juomaan. Mä en pystyny imettämään, kun pari kuukautta, kun allergiat oli niin pahana. Sen jälkeen meillä alkoi myös nuo öiset seikkailut... Me saatiin onneksi perhetyöntekijä ja hän vahti lapsia ja teki ruokaa ym. Mutta aina sain nukkua, kun hän tuli. Pahimpana aikana hän tuli kaksi kertaa viikossa. Se ei ollut kyllä kun ihan pari viikkoa. Nuorin lopetti nukkumisen, kun oli 4 kk. Siihen mennessä nukkui yöt ja päivät. Rankaahan se yövalvominen on, eipä siitä pääse mihinkään. Mä sain paniikkikohatuksia liiallisesta valvomisesta. Kovasti jaksamista kaikille vähä unisille!!

meillä on kaksi lasta ja vauva-aika on ollut todella ruusuista jos vertaan näihin tarinoihin täällä. Lapset ovat molemmat nukkuneet täydet yöunet ennen puolenvuoden ikää ja sitäkin ennen ovat syöneet muutaman kerran yössä. Sänkyyn ovat nukahtaneet itseksensä ja nätsiti nukkuneet omassa sängyssä. Meille siit tulossa kolmas ja kauhistus sentään jos elämä menisi tuollaiseksi nyt tässä vaiheessa...apua.



Mutta loppuun mainittakoot, että kyllä mekin sitten osamme saimme. Esikoinen osoittautui kovinkin haastavaksi lapseksi (adhd) ja hänen kanssaan kaikki päivät onkin yhtä taistelua ja hampaiden kiristelyä. Tässä tilanteessa on lähinnä pelastus se, että edes yöt toimivat. Mikään muu ei sitten toimikaan :(

oppi nukkumaan täysiä öitä vasta 8-vuotiaana.. Olen ollut yksinhuoltaja koko ajan(miksiköhän?..) Eikä ole ollut tukiverkkoa. Nyt poika on kohta 10-vuotias ja elämä alkaa voittaa. Ehkä..



Enkä asu Porvoossa.

superallergisen lapsen äitinä valvominen on enemmän kuin tuttua ja kolmen tunnin yöunet vartin pätkissä nekin, ovat myös olleet arkea. Tiukka imetysdietti auttoi aika paljon huutoon, mutta kun mikään ruoko ei sopinut, eikä erityiskorvikkeetkaan, niin pian oltiin tilanteessa jossa isokokoinen 1v. kiikkuu tississä kellon ympäri ja äiti elää kourallisella ruoka-aineita ja ilman unta.



Karsin kaiken epäoleellisen elämästä, eli hoidin vain huutavaa vauvaa jota piti myös päivisin kantaa suurimman osan ajasta. Ei mitään menoja pakollisten kauppareissujen lisäksi.



Terveys tietysti huolestutti kovasti kun univaje vetää elimistön sekaisin, mutta rauhoituin kun sain tutulta lääkäriltä tietää ettei univaje lopultakaan tee yhtään mitään muuta kuin vain vie tilapäisesti toimintakykyä alaspäin, mitään oikeasti vaarallista se ei aiheuta, sillä viimeisenä keinonaan elimistö vaan alkaa väkisin ottamaan minitorkkuja jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa välissä, sellaisia muutaman sekunnin mikrounia. Tähän tietoon tartuin kuin hukkuva oljenkorteen ja sen avulla pystyin olemaan ilman hysteriaa, vaikka rytmihäiriöt olivat mahdottomat, tärinähorkka, vilu, tasapainohäiriöt, näköhäiriöt ja puhevaikeudet arkipäivää. Autoa en voinut ajaa joka päivä ollenkaan. Tavoitteeni oli vain ja ainoastaan hoitaa vauvaa ja lohtunani oli ajatus siitä että joka hetki vie lähemmäs sitä hetkeä kun taas saan nukkua, uskoin vakaasti että joskus se koittaa, joko niin että tilanen helpottaa tai sitten niin että lopulta todella menee taju ja saan sitten nukkua sairaalassa (ei se taju niin vain mene).



Jos jonain päivänä ei tarvinnut kantaa vauvaa koko aikaa, kuten esim. imetysten aikana ei tarvinnut, niin istuin paikallani, enkä edes kuvitellut tekeväni mitään muuta kuin vauvan hoitamista. Kodinhoitoa ajettiin alas, mutta perussiisteydestä ja muusta isommankin lapsen kannalta tärkeästä huolehti mies. Isompi lapsi joutui kyllä tavallaan luopumaan äidistään reiluksi vuodeksi, sillä vaikka olin läsnä niin ei minusta ollut mihinkään. Sellaista usvaahan se oli ja piti oikein varoa ettei innostu mistään tai ala tahtoa ns. normaalin elämän asioita kun se olisi vain saanut valtaisan ahdistuksen aikaan kun tilalleen ei mitään voinut. Ilman ulkopuolista apua piti mennä ja jaksaa kun eihän kukaan olisi voinut puolestani imettää ja dietata kun mikään erityiskorvikekaan ei käynyt... ennenkuin sitten reilusti yli 1-vuotiaana, jolloin tilanne laukesi juuri erityiskorvikkeen sovimiseen ja pääsin vähitellen palautumaan yhä paremmin normaaliin elämään. Univajetta on edelleen ja noin massiivinen univaje jättää pitkäksi aikaa jälkensä ja sen huomaa ajattelun hitautena, puheen vaikeuksina ja siin äettä olen äärimmäisen herkkä univajeelle nykyään ja suht. helposti menen lähes toimintakyvyttömäksi jo kahdestakin kolmituntisesta yöstä. Myös ajoittaiset nukahtamisen vaikeudet tai keskellä yötä heräämiset ja uudelleen nukahtamisen pulmat ovat vielä kuvioissa ja muistuttamassa rääkistä, mutta kyllä tämä tästä.



Tsemppiä kovasti ja älkää vaan antako periksi, tai vaikka antaisittekin niin mitä se nyt sitten auttaisi mihinkään tai muuttaisi. Tuo ajanjakso on vain rämmittävä läpi ja tuntui kyllä epäoikeudenmukaiselta ettei sitä ymmärrä oikeasti kukaan jollei ole kokenut mistä on kyse. Suorastaan suututti kun jotkut tavallisen vauvan äidit huokailivat että "voi, kyllä meilläkin on niin valvottu kun viime viikollakin meidän vauva valvotti kaksi perättäistä yötä jne." sitten nyökytellään tietäväisenä, tukka pestynä, kotityöt tehtynä, kaupassa käytynä ja ollaan kyselemässä että enkö ollenkaan aio irrottautua kun pitäähän sitä omaakin elämää olla,että kävisin edes vaikka leffassa tai jossain. Jumaleissön mutta onneksi olin niin poikki etten kertakaikkiaan jaksanut räjähtää, napauttaa tai mitään, hymyilin vain kyynisesti.



Musita että juuri sekin, päivän raskain sekunti on sekunti vähemmän jäljellä olevaa valvomista, kyllä se loppuu vielä ja senkin jälkeen on vielä elämää, joten ei kannata nyt keskittyä muuhun kuin selviytymiseen.

Meidän selviytymiskeinoja:

- Jaettiin lapset kahteen huoneeseen ja isä nukkuu toisten kanssa ja äiti toisten näin molempien ei tarvi herätä kaikkiin itkuihin.

- Minä menin iltaunisena heti nukkumaan kun ensimmäinen lapsistakin.

- Mies nukkui aamulla aina niin pitkään kuin vain selvisin lasten kanssa ilman häntä.

- Äitini kävi välillä auttamassa ja nukkui isomman heräilijän kanssa välillä jota ei tarvinut enää imettää

- Isommat lapset olivat usein anopilla päivän leikkimässä

- Perhetyöntekijä kävi vuoden verran kerran viikossa ja juteltiin tai sitten usein oli lasten kanssa ulkona niin että saatoin tehdä omia hommiani tai vaikka levätä



Meillä lasten unia on huonontaneet:

- Allergiat kaikilla, eli sopiva ruokavalio on ollut paras unilääke

- Nuorimmalla lisäksi korviin kertyvä vaikku herätteli lasta jo pienestä. Lastenlääkärin ja terveydenhoitajan neuvoista on laitettu tälle lapselle aina vähintään kerran viikossa ruiskulla Ceridal öljyä korviin ja se helpotti todella paljon heräilyjen ja itkuisuuden kanssa.

- Keskimmäisen korvien ilmastointiongelma. Paras apu on ollut korvien putkitus ja korvissa ei siis näy mitään vikaa mutta 2 vuotiaasta lähtien on jouduttu korvat putkittaa joka vuosi tai muuten lapsi itkeskelee öisin paljon. Nyt osaa jo kertoa itsekkin että korvat ovat paremmat putkituksen jälkeen.

- Refluksi. Meillä pääosin ilmeisesti allerginen eli korjaantuu ruokavaliolla. Mutta hieman auttaa myös pääpuolen pitäminen ylhäällä sängyssä ja vältettiin kovin isoja aterioita juuri ennen nukkumaan menoa.



Paljon jaksamista. Histamiini.com sivustolta löytyy allergioihin ja refluksiin liittyvää vertaistukea jos epäilet niitä mahdollisiksi syiksi.

Ainakin me saimme vastaavassa tilanteessa kodinhoitajan, joka hoiti lapsia tai siivosi ja minä sain välillä levätä. Meilläkään ei vauva suostunut juomaan pullosta, mutta kun hoitaja kantoi vauvaa sylissä kun sillä ei ollut nälkä niin sain vähän nukkua.

vt itsellä kylkiäisenä.

meillä kolmas lapsi ja nukkunut tosi huonosti,on nyt 11kk ja mitä isommaks kasvaa sen hunommi nukkuu.ekat 5kk nukkuin suht hyvin,2-4 yösyötöllä.kun alkoi saamaan kiinteitä niin on nukkunu tosi huonosti(en jotenki näe yhteyttä näide välillä kuitenkaan)korvatulehduskierre on voimakas ja nyt ollaan menossa korvalääkärille.olen vaan sitä mieltä,ettei korvien putkitus auta,poika tulee aina kipeäksi,kun käymme jossain kodin ulkopuolella,kylässä tms.on talven aikana sairastanut 4 korvatulehdusta,kaksi nielutulehdusta,vesirokon,rs-viruksen,noroviruksen ja näissä väleissä ollut nuhaa,lämpöilyä ym.

Nyt olen lähdössä töihin,en todellakaaan olis tehny työsopparia jos olisin arvannut talvella,minkälaiseksi tää menee.No ei auta enää.Imetyksen lopetin pari viikkoo sitten(no yhden kerran illalla olen antanut,että saan nukkumaan)ja lopetin ihan sen takia kun lähden töihin ja ajattelin että yöt rauhottuis kun ennen roikkui tissillä,no sekin oli helpompaa kun nyt joudun kanniskelemaan huutavaa muksua ympäri asuntoa.mieheltä ei tuu apuja tähän,tuossa se nytkin kuorsaa vaikka mä oon nukkunu 2krt 2,5h viimeyönä..

Kauhulla odotan sitä töihin lähtöö,viikko olis vielä armon aikaa..

Meillä pitää mennä lastensuojeluun ja sen perhetyöntekijä ei todellakaan hoida ta siivoa, vaan aiheuttaa lähinnä lisätyötä.



Plus että kaikki kerääntyy raportteihin ja arkistoihin.

esikoinen oli juuri tällainen. Varmasti osittain selvisin sillä, että naiviudessani kuvittelin, että vauvat nyt vaan on tällaisia, en ajatellut hänen olevan rankempi kuin muut, joten ei tullut mieleenkään etten selviäisi kun kerran muutkin ovat kautta vuosisatojen selviytyneet...



Meillä kanssa allergiat taustalla, alkoi nukkua heräämättä 3 v, mutta siinä vaiheessa oli jo lapsi nro 2 ja taisi olla jo kolmaskin aluillaan ... kahden käden sormilla voi laskea ne yöt, jolloin olen nukkunut illasta aamuun heräämättä, ja nekin sellaisia öitä, kun olen ollut miehen kanssa lomalla poissa kotoa. Nuorin (neljäs) nyt kohta 2 v, heräilee vielä paljon pitkin yötä (allergioita myös, kaksi välissä olevaa nukkuneet paremmin, ei allergioita).



Silloin aikoinaan yksi olennainen oli, että n. puolen vuoden iässä siirrettiin nukkumaan omaan huoneeseen - jouduin edelleen usein valvomaan, mutta en herännyt ihan jokaiseen kyöjen käännökseen ja saatoin nukahtaa sänkyyn mennessäni kun en "pelännyt", että ihan heti taas herää. En kokenut, että on mitään järkeä meidän molempien valvoa, joten hoidin yöhommat itse, mutta koska mies menee normaalisti muutenkin myöhemmin nukkumaan, menin itse aina klo 8 nukkumaan (tai suunnilleen) ja mies hoiti vauvan siihen asti, että tuli itse nukkumaan (usein n.11-12), toi tarvittaessa mulle syömään tai toi nukkumaan jos vauva nukahti. Se auttoi tosi paljon.



Loppujen kanssa onkin ollut helpompi ottaa ne vaan viereen nukkumaan ja olen ollut niin väsynyt, että vaikka siinä vähän kitisevät, voin silti tarvittaessa nukkua - kun siis tietää, ettei ole oikeasti mikään hätä vaan lasta ei vaan nukuta...

Meillä valvotti esikoinen vuoden verran. Oulussa asumme ja neuvolan th yritti saada meitä (minä+vauva) ensikotiin nukkumaan/lepäämään, mutta sitä ennen meidän perheen olisi pitänyt tulla lastensuojelun asiakkaiksi. Enpä suostunut siihen ja mies oli järkyttynyt kun kuuli moisesta ehdotuksesta. Meillä ei ole/ei ole ollut muita ongelmia kuin esikoisen itkuisuus, älyttömät yöheräilyt ja valvominen.



Selvisimme äitini tuella ja myöhemmin ruokavalion avulla, kun lapseltamme löydettiin laajat allergiat. Siihen loppui yövalvominen, vaikka herkkäuninen on lapsi ollut aina ja on edelleen, ikää nyt 5 v.

jonka piti auttaa niin ainoastaan jutteli eikä puhettakaan, että lapsia olisi hoitanut.



Eniten säälittää isommat lapset, jotka jäävät oman onnensa nojaan. Vauva vie lähes kaiken aikani ja saan vuorokaudessa nukkua 1-2tuntia ja senkin sellaisissa vartin pätkissä. Mies ja isovanhemmat kyllä valvoo vauvan kanssa, mutta kun vain tissi kelpaa niin minun on hänet syötettävä. Ja nuo lyhyetkin pätkät vauva nukkuu sylissä ja sillonkin on oltava liikkeessä tai havahtuu itkemään kun liike loppuu. Ei kuitenkaan ole rauhallinen sitterissä kun muutaman hetken jos siinä on joku aikuinen vieressä keinuttamassa ja koliikkikeinussa ei viihdy, jos jää yksin. Kun on joku läheinen vieressä niin sitten viihtyy siinäkin. Ei kuitenkaan sillon, jos koliikkikeinu sängyn vieressä ja itse yrittäis nukkua.

puistotädillä ja seurakunnan kerhossa, joten hänelle oli taattu leikkiseuraa, ulkoilua ja omaa elämää joka päivä.



2,5 - 3 tuntia päivässä.

t. vammaisen vauvan äiti

Lastensuojelu on ainoa instanssi - ja sielläkään ei juuri pehmeitä keinoja ole.

Kaikki selviytymiskeinotkin taitaa olla jo mainittu. Mutta kerron silti vielä omammekin. Eli meille ei myöskään kunnalta tullut mitään apua, vaan neuvolasta vähättelyä, joten minäkin aloin uskoa, että tuollaista se vauvan kanssa on. Vasta vuosia myöhemmin tajusin, että yleensä vauvat kyllä ovat huomattavasti tyytyväisempiä kuin meidän parkuja oli. Mutta juuri siksi sinniteltiin miehen kansssa kaksin, kun kuviteltiin, että meillä on ihan tavallinen vauva ja niin kaikki muutkin sinnittelee.



Meillä oli kanssa tuollainen, jota piti kanniskella paljon, sillä ei ollut paikoillaan koskaan tyytyväinen. Yöunille saattoi käydä vasta aamukolmelta tai viideltä. Ja heräili puolen tunnin välein. Päivälläkään ei ollut tyytyväinen, vaan kädet olivat sidotut. Minä laihduin, kun en saanut vauvalta syötyä, kun en saanut sitä käsistäni sen vertaa, että olisin tehnyt itselleni voileivän. Tätäkään terkkari ei neuvolassa tajunnut, vaikka sanoin, etten saa edes syötyä. Neuvoi vain, että mun pitää tehdä aamulla jo päivän leivät ja syömiset valmiiksi. Mutta siis missä ihmeen välissä aamulla! Eihän mulla ollut mitään hetkeä aamullakaan!



Ja sitten niihin selviytymiskeinoihin. Meillä tehtiin juuri tuota, että iltaunisempi mies kävi illalla jo vaikkapa klo 19 nukkumaan. Minä taas iltavirkkuna kanniskelin vauvaa niin kauan kuin vain ikinä jaksoin, ja sitten herätin miehen. Siinä vaiheessa mies oli jo nukkunut 5 tuntia, joten jaksoi hyvin päästää minut nukkumaan. Sitten oli mun vuoro nukkua pari parin tunnin pätkää, imettäen välissä. Ja jossain vaiheessa vauvakin nukahti, ja minä sitten nukuin tietenkin aamulla niin kauan kuin vauvakin.



Meillä oli onneksi ylimääräinen huone missä nukkumavuorolainen sai nukkua rauhassa. Tosin kyllähän vauvan itku minua sielläkin häiritsi, mutta sain kuintekin lepoa.



Mies oli lasta odottaessa jo niin fiksu, että ajatteli lapsen varmaan vaativan vähän isänkin aikaa, joten mies vähensi töitään jo raskausaikana. Niinpä hänkin pystyi varsin hyvin osallistumaan vauvan hoitoon ja jopa tulemaan kotiin kesken töiden, jos soitin aivan hermorauniona iltapäivällä, että tää on nyt huutanut neljä tuntia putkeen ja minä heitän tämän nyt seinään.



Muilta osin sitten vain yritettiin uskoa siihen, että kyllä tämä varmasti loppuu kolmen kuukauden iässä. Ja laskettiin päiviä siihen. Kun ei loppunut, niin sitten ajateltiin, että kuutta kuukautta pidempää koliikkia ei pitäisi olla, joten sitten laskettiin päiviä sinne. Eipä loppunut siihenkään, ja silloin ajateltiin, että kyllä se siitä, kun saa jo kiinteitä ja alkaa kohta liikkumaan... Vuoden iässä helpotti selvästi. Silloin alkoi nukkumaan suurin piirtein yöllä, eli ne ihan älyttömät yövalvomiset jäi pois. Ja yöheräilytkin väheni vain muutamaan, enintään neljään yössä.



Jälkikäteen ajatellen meidän olisi pitänyt kiivaammin etsiä apua. Allergiatestit ja lääkäritutkimukset kyllä käytiin läpi, mutta kun mitään vikaa ei löytynyt, niin olisi nopeammin vain pitäynyt sopeutua tilanteeseen. Eli olisi pitänyt palkata kodinhoitaja, jotta olisi tosiaan saanut jotain muutakin apua kuin miehen osallistuminen.



Ja meille olisi pitänyt hankkia netti. Meidän vauva-ajasta on tosiaan muutama vuosi jo aikaa, eikä meillä siinä uudessa kämpässä ollut silloin vielä nettiä hankittuna. Mua olisi aivan ratkaisevasti helpottanut tämän tyyppiset ketjut, että olisin tajunnut, ettei ole mikään ihmekään että uuvun. Nyt mulla meni paljon energiaa myös itsesyytöksiin, kun olen niin huono äiti, etten edes oman vauvan kanssa jaksa, kun jaksoihan kaveritkin valvoa yksin vauvan yöt ja leipoakin päivällä ja järkkäillä kaikkea virikettä vauvalle. En tosiaan sitten tajunnut, ettei niiden kavereiden vauvat olleet kuin murto-osan siitä vaativuudesta mitä meidän vauva oli. Esikoinen kun oli kyseessä, niin eihän mulla ollut mitään mihin verrata.

Meilläkin on ollut huonosti nukkuva vauva.



Kahteen vuoteen en saanut nukkuttua kunnolla. Ihmettelen kovasti, että eräs vastaajista sanoi ettei unettomuudella ole vaarallisia seurauksia. Minusta nuo sinun kertomasi 1-2 tunnin unet vuorokaudessa tuntuvat todella hälyyttäviltä.Uskaltaisin väittää vastaan, vaikka en lääkäri olekaan.



Itse kärsin useita vuosia hormonihäiriöstä, unettomuudesta ja kaikista pahinta oli juuri tuo äitinä jaksaminen. lopun ikäni kannan hirvittävän huonoa omaa tuntoa siitä, että en jaksanut olla hyvä äiti nuorimmille lapsille. En toivo sinulle samaa.



Älä ajattele, että kyllä tämä menee ohi. Ei se välttämättä mene. Jos olisin sijassasi nyt, opettaisin vauvan (tai antaisin sen jollekin muulle tehtäväksi) juomaan pullosta.Aantaisin vaikka korviketta. Olen itse todellakin imetyksen kannalla, mutta katson korvikkeen annon olevan pieni paha sen rinnalla, että äiti uupuu. On tietysti eri asia jos vauva on allerginen.



Kun vauva syö pullosta ja jo aiemminkin vuorotelkaa miehen kanssa yöt. Toinen talon toiseen päähän nukkumaan tulpat korvissa. On tärkeää, että molemmat saavat nukkua -säännöllisesti- kohtuullisen hyvin. Kerran viikossa nukkuminen ei riitä.

Ajatuksella että pakko sen on joskus loppua.



Perhetyöntekijää ei kannata kotiinsa päästää.