Taas yksi huomattu syy, miksi lapset kannattaa tehdä nuorena

Sikäli kannattaa tehdä heti parikymppisenä, koska työeläke ei kerry siinä iässä muutenkaan, voi hyvin kotiäiteillä muutaman vuoden.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2010 klo 20:52"]

vuokra oli silloin n. 400 €/kk.

Nyt kun meillä on omistusasunto, maksamme 500 €/kk lainaa ja vähän päälle 300 €/kk yhtiövastiketta.. eli menee kaksinkertainen summa vuokraan verrattuna, eli kyllä oli kannattavaa silloin vuokralla asua, jos olisimme maksaneet omaa, en olisi vointu olla hoitovapaalla :)

ap

[/quote]  Minä kyllä olin hoitovapaalla ja maksoimme lainaa 450 euroa kuussa niinä vuosina. Lainaa ei enää ollut paljoa jäljellä, joten pystyimme lyhentämään noin pientä erää ne vuodet.

Saimme lapset päälle kolmikymppisinä ja sain hyvän äitiyspäivärahan, mistä sai säästöön hoitovapaan ajaksi. Hyvin tulimme toimeen ja lapset eivät kärsineet, vaikka pihassa oli kaksi autoa ja asuimme omakotitalossa ja varaa oli kalliimpaan toppapukuunkin.

Kannattaa tehdä lapset parikymppisenä. Ehtii vielä toiselle kierrokselle uuden miehen kanssa ja pykätä sen uuden sarjan sitten kolmikymppisenä. Yleensä nämä nuoruuden rakkaudet ei kestä ja ollaan yksinhuoltajia muutaman vuoden päästä.

Itse sain esikoiseni 20-vuotiaana. Olin opiskellut vuoden ulkomailla yliopistossa, mutta muutin takaisin Suomeen raskauden puolivälissä. Opiskeltava alakaan ei enää kiinnostanut. 

Rahoiksi en tietenkään Suomessa lyönyt, sainhan aika pienet tuet, kun en ollut ollut Suomessa töissä pariin vuoteen. Mieheni on saksalainen, joten muutimme lapsen täytettyä 2 vuotta takaisin Saksaan, jossa asuimme vuoden. Nyt asumme toistaiseksi Briteissä. Rahaan emme huku, eikä omakotitaloa ole, mutta kuka väittää, että "köyhänä" matkustaminen ei onnistu? :) Vaikka mekin olemme asuneet näissä maissa, on lapsi kyllä näin 4-vuotiaana käynyt jo 9 maassa. Pienen lapsen kanssa reissaaminen ei ole helppoa, itse en suostunut lasta viemään lentokoneeseen ennen kahden vuoden ikää, sillä se ei ole todellakaan mitään kivaa pienelle vauvalle, korviin sattuu ym. 

[quote author="Vierailija" time="28.04.2010 klo 22:57"]

Siinä jutussa sanottiin kritisoitiin sitä kun aikuiset haluaa vasta sitten lapsia kun kaikki on hommattu ja lapsille voi ostaa kaiken ja viedä ulkomaille ja ylipäätään kaikki pitää olla valmiina.

Ei lapsi sellaista kaipaa, lapselle riittää vanhemmat jotka rakastaa, päivittäinen ruoka ja hoiva. Ei pieni lapsi kaipaa ulkomaanmatkoja tai 200 neliön omakotitaloa.
Kaikki noi on saavutettavissa vaikka lapsia tekee nuorena.

[/quote]

Ei ehkä lapsi kaipaa, mutta aikuinen sitäkin enemmän. Aikuisen tarpeet ovat kuitenkin tärkeämmät, sillä niiden tyydyttämiseksi koulutus ja työ on hankittu.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2010 klo 20:36"]

me teimme lapsemme, kun olimme juuri valmistuneita (n. 20 v.). Meillä ei ollut vielä omistusasuntoa, ei kahta autoa (miehellä oli halpa auto), ei kesämökkiä emmekä olleet tottuneet leveään elämiseen (ulkomaanmatkoihin, ulkona syömisiin, merkkivaatteisiin tms)

Asuimme halvassa vuokrakaksiossa. Mieheni sai töitä (ei palkka päätä huimannut).

Tultiin kuitenkin hienosti toimeen, koska ei mennyt rahoja lainanlyhennyksiin, ei leveään elämään tms. joten pystyin helposti olemaan hoitorahan ja lapsilisien avulla kotona kunnes pieninkin oli 3 v. Nuo rahathan tuntuivat rikkauksilta, kun sitä ennen oltiin kitkuteltu opintotuilla! :D

Mietin vaan, että kun niin moni surkuttelee sitä, että on vietävä lapset pienenä hoitoon ja sitten itseä ja lapsia ikävä painaa ja syyllisyys poissaolosta, eikä ole aikaa olla lasten kanssa kun ovat pieniä.

Tosin onhan kaikessa puolensa, eipä ollut meidänkään mussukoilla sitten ulkohaalarit Reimateckiä eikä Tickettiä (en tiedä osaanko edes oikeinkirjoitusta merkkien kohdalla kun en ole ostanut :D ) mutta asianmukaiset ja siistit vaatteet olivat eikä lapsille ole jäänyt traumoja, ainakaan huomattavia :)

[/quote]

Tai sitten voit olla hankkimatta lapsia ollenkaan ja nauttia hyvästä elintasosta montakymmentä vuotta.

Lapsia tosiaan saadaan. Ja voi käydä niinkin, että nuorena lapset saanut saakin yllättäen uuden vielä keski-iässä. Aina ei tulevasta tiedä.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2010 klo 20:47"]

Tultiin kuitenkin hienosti toimeen, koska ei mennyt rahoja lainanlyhennyksiin,

vuokraa vai 600e lainanlyhennystä, se on yhä käsittääkseni sama summa?!


Meillä ennen maksettiin kerrostaloasunnosta vuokraa 750e, nyt lyhennetään omakotitaloa 600e kuussa... Ehkä ollaan sitten Suomen ainoa perhe, jolla omistusasunnossa asuminen kannattaa siksi, että se on halvempaa. Olettaen tietysti että maksaa joka pennin itse, eri asia sitten jos hakee jotain asumistukea, sitähän ei tietysti omistusasuntoon saa.

Täyttä huttua että on kannattavampaa asua omassa, ehkä lainanlyhennys voi olla vuokraa pienempi, mutta siihen päälle tiemaksut, verot, lämmitys, sähköt, auraukset , yllättävät rempat, vakuutukset tm ja hupsista summa tuplaantuukin kuukaudessa. Niihin ei muuten saa toimeentulotukea.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2010 klo 20:51"]Kun tekee lapset tarpeeksi aikuisena, saa kunnon äitiyspäivärahan ja toisaalta voi olla säästöjen turvin 3 vuotta hoitovapaalla vailla murheita lainoista tai lastenvaatteiden hinnoista. Ei lapsi siitä saa traumoja, että vanhemmilla on varaa autoon ja kesämökkiin.
[/quote]

En tiedä millaista palkkaa saat, mutta ainakin omalla kohdallani kolme vuotta pois työelämästä aiheuttaisi sellaiset kustannukset (huolimatta paremmista tuista jonkin aikaa) että parempi tehdä lapset opiskeluaikana.

Ekan lapsen sain opiskeluaikana ja arki tosiaan jousti. Sitten kun lapsi meni päivähoitoon, pystyimme edelleen pitämään hänet kesäisin kotona jne. Ei ollut merkkivaatteita, mutta siistit ja asianmukaiset vaatteet, vanhemmat läsnä ja arki mukavaa.



Nyt kun olen jäämässä vakityöpaikasta äitiyslomalle, stressaan paljon enemmän. Tulotaso tippuu (tosin ei lähellekään sitä opiskeluajan tasoa), pitää miettiä sijaisia, pomo kyselee milloin olen palaamassa töihin, mies pohtii voiko jäädä hoitovapaalle vai meneekö töiden kanssa pahastikin ristiin... Ihan älytöntä sompaamista, vaikka lapsen pitäisi olla etusijalla.

On kaksi ihmisryhmää, jotka pystyvät helposti olemaan kotona lapsia hoitamassa: kaltaisesi pienituloiset ja todella varakkaat. Pienituloisilla käteen jäävä osuus palkasta saattaisi olla vain muutama sata euroa suurempi kuin yhteiskunnan tuet perhevapaan aikana. Sen lisäksi, että saat kaikki mahdolliset tuet, niin yleensä saat myös kaikki palvelut veloituksetta. Sitten taas todella varakkaat: yhden ihmisen palkalla pystytään keveästi hoitamaan lainanlyhennykset, matkustelemaan, ostamaan merkkivaatteita, käyttämään yksityisiä palveluita, ostamaan kotiapua, jne.



MUTTA. Sitten tämä suuuuuuri, harmaa massa nimeltä keskiluokkaiset: yleensä toisen kotiin jääminen merkitsee sitä, että tuloista tippuu vähintään puolet pois, eikä sillä jäljellä jäävällä osuudella mitään ihmeellisiä tehdä. Kuitenkin on lainaa lyhennettävänä, jne. Lisäksi maksat kaikesta täydet maksut, mutta saat vain minimituet tai et tukia ollenkaan.

Mutta jos mä olisin tehnyt lapset "kannattavasti" nuorena niin olisin eronnut niiden isästä. Kaikkea ei voi miettiä rahan kannalta, mä en uskaltanut ruveta tekemään lapsia ennen kuin olin tosi varma parisuhteestani.



Olkaa te ihmeessä onnellisia jotka olette sen oikean löytäneet jo 20-vuotiaana. Niin ei käy useimmille. Useimmat 20-vuotiaana naimisiin menevät eroavat.

Tultiin kuitenkin hienosti toimeen, koska ei mennyt rahoja lainanlyhennyksiin,

vuokraa vai 600e lainanlyhennystä, se on yhä käsittääkseni sama summa?!

Meillä ennen maksettiin kerrostaloasunnosta vuokraa 750e, nyt lyhennetään omakotitaloa 600e kuussa... Ehkä ollaan sitten Suomen ainoa perhe, jolla omistusasunnossa asuminen kannattaa siksi, että se on halvempaa. Olettaen tietysti että maksaa joka pennin itse, eri asia sitten jos hakee jotain asumistukea, sitähän ei tietysti omistusasuntoon saa.

Pankin kanssa saa neuvoteltua lainaerän pienentämisestä tai jopa pelkistä korkojen maksamisesta. Sama ei taida onnistua vuokranantajan kanssa kovinkaan helposti ;)

Kun tekee lapset tarpeeksi aikuisena, saa kunnon äitiyspäivärahan ja toisaalta voi olla säästöjen turvin 3 vuotta hoitovapaalla vailla murheita lainoista tai lastenvaatteiden hinnoista. Ei lapsi siitä saa traumoja, että vanhemmilla on varaa autoon ja kesämökkiin.

vuokra oli silloin n. 400 €/kk.



Nyt kun meillä on omistusasunto, maksamme 500 €/kk lainaa ja vähän päälle 300 €/kk yhtiövastiketta.. eli menee kaksinkertainen summa vuokraan verrattuna, eli kyllä oli kannattavaa silloin vuokralla asua, jos olisimme maksaneet omaa, en olisi vointu olla hoitovapaalla :)



ap

Kun tekee lapset tarpeeksi aikuisena, saa kunnon äitiyspäivärahan ja toisaalta voi olla säästöjen turvin 3 vuotta hoitovapaalla vailla murheita lainoista tai lastenvaatteiden hinnoista. Ei lapsi siitä saa traumoja, että vanhemmilla on varaa autoon ja kesämökkiin.

[/quote]

Mitä eroa siinä on maksatko 600€ vuokraa vai 600e lainanlyhennystä.... Olettaen tietysti että maksaa joka pennin itse, eri asia sitten jos hakee jotain asumistukea, sitähän ei tietysti omistusasuntoon saa.

[/quote]

Siinä on se vissi ero, että lainanlyhennyksen päälle tulee vielä useampi satanen kuussa vastikkeita ym. kivaa lisälaskua, joita vuokrakämpässä ei ole. Kyllähän sitä lainaa lyhentäisi vuokran verran, mutta mistäs revit rahat vastikkeisiin, jos tiukkaa on?



Ja omistusasuntoon on mahdollista saada yleistä asumistukea, jos tulot tippuvat radikaalisti.

Ja aloitin silloin juuri opiskelutkin. En olisi ollut valmis edes äidiksi tuolloin, ei kiinnostanut vakituiset seurustelusuhteetkaan. Eli parempi kuitenki, että lapset syntyivät miehen kanssa, jonka kanssa olen naimisissa ja joka on hyvä isä lapsille.



Itse en kyllä ole stressannut äitiyslomille jäämistä vakitöistäni. Kyllä se on työnantajan ongelma etsiä sijainen tilalleni. Ja kummastakin lapsesta olen ollut 2 vuotta kotona, joka on ollut sopiva aika sekä lapsilleni että itselleni. Nämä kaksi äitiysloma ja hoitovapaa pätkää ovat olleet minulle piristäviä välivuosia työstäni. Vakityöni myös mahdollistaa sen, että voi tehdä lyhyempää työaikaa eikä perheemme talous siitä niin himuisesti kärsi.

Asuntolainan tosin otimme vasta nyt vastikään kun olen jo työelämässä ja lapsiluku täynnä. Tämä tosin siitä syystä, että se unelmiemme kotikin löytyi vasta nyt.



Itse olen kyllä tyytyväinen että 20 vuotiaana ehdin käydä viihteellä ja opiskella, olla itsekäs. Kun 28 vuotiaana tulin äidiksi, niin ei ole ollut enää tarvetta viihteelle tms. Kotielämä kiinnostaa paljon enemmän kuin nuorempana.



Mutta kukin taplaa tyylillään,ja tyyli on vapaa.

Mutta muuten en kyllä allekirjoita ap:n pointteja. 20-vuotiaana minulla oli kova hinku opiskella ja jos lapsen olisin silloin pykännyt, lapsi oli mennyt siinä sivussa minun ja miehen opiskellessa. Ei mitään hoitovapaita vaan lennosta vuoronvaihto ja luennolle, harkkatöihin ja tenttiin. Olisin varmaan saanut burn outin. Taloudellisesti olisimme olleet tiukilla kuten muutkin opiskelijat. Vanhemmatkaan eivät olisi voineet auttaa, kun oli 90-luvun paha lama, iso asuntolaina korkealla korolla ja äiti sairaslomalla vaikean selkäsairauden vuoksi. Olisimme varmaan jo eronneet tähän päivään mennessä, kun opiskelijariennot olisivat jääneet väliin ja menojalkaa olisi alkanut 3-kymppisenä vipattaa.



Sen sijaan nyt 35-v on molemmilla hyväpalkkaiset vakituiset työt, vakaa talous, enää hitunen asuntolainaa, tilava asunto, 2 autoa, kesämökki rakenteilla. On mahdollisuus talouden kärsimättä jäädä pariksi vuodeksi kotiin lasta hoitamaan. Urakaan ei kärsi enää tässä vaiheessa pitemmästä töistä poissaolosta. Henkisesti olen valmis keskittymään äitiyteen ja isovanhemmillakin on aikaa (molemmat eläkkeellä nykyisin) satsata laatuaikaan lapsenlapsen kanssa (+ halua tukea taloudellisestikin lapsenlasta). On mahdollisuus matkustella lapsen kanssa ja hankkia ne Reimatecit, jos haluaa. On mahdollisuus antaa lapsen harrastaa. Myös samanikäinen mies on nyt kypsä isäksi. Ainoa huono puoli lapsen hankkimisesta tässä iässä on fysiikka: nuorempana raskaus olisi ehkä ollut helpompi ja kun tietoa ei olisi ollut siinä määrin kuin nyt, olisi moniin juttuihin suhtautunut lunkimmin, kun ei olisi niitä hoksannut tai niistä älynnyt huolehtia.



Niin, en halunnut lasta 20-vuotiaana (eikä halunnut miehenikään) enkä kadu sitä. Sama mies edelleen kuin silloin.