Voisiko joku kirjoittaa oman tai kuulemansa tositarinan siitä,
että pitkänkin lapsettomuuden jälkeen voi vielä lapsi tulla? Multa on toivo menossa, yritystä takana 1v6kk ja hormonejakin napsittu jo monta kuukautta huonolla menestyksellä. Tuntuu, että tsempistä olisi hyötyä..
Kommentit (25)
yrittivät vauvaa neljätoista vuotta. En tiedä kävivätkö lääkkeellisissä hoidoissa, mutta "viimeisenä oljenkortena" turvautuivat homeopatiaan. Kolme kuukautta homeopatian aloittamisen jälkeen serkkuni vaimo oli raskaana.
He saivat myös toisen lapsen aika lyhyellä ikäerolla, alle 2v.
Työkaverini sai juuri esikoisensa kolmen vuoden yrittämisen jälkeen :)!!
yritti esikoistaan 7 vuotta ja hedelmöityshoitojen tuloksena syntyi lopulta ihana esikoinen. Ystäväni sitten päätti, että mitäs sitä turhaan mitää ehkäisyä käyttää, kun kerran vauvoja ei tule, vaikka haluaisi. Kakkonen syntyi 3,5 vuotta myöhemmin (ilman hoitoja) ja kolmonen kolme vuotta kakkosen jälkeen (ilman hoitoja).
Toinen ystäväni taas sai ensimmäisen vauvan ilman hoitoja pitkän yrityksen jälkeen. Kakkonen sai alkunsa hoitojen tuloksena 3 vuotta myöhemmin. Ystäväni kuitenkin toivoi kolmattakin ja sitä tehtiin pitkään ja hartaasti. Lopulta sitten kun ystäväni oli luopua toivosta, hän tulikin raskaaksi ja sai kaksoset :).
Veljeni ja hänen puolisonsa taas saivat kaksosvauvat noin kolmen vuoden yrityksen jälkeen (hoitojen tuloksena).
Onhan näitä upeita kertomuksia :). Tsemppiä kovasti!!

mulla napsas 3kk clomien jälkeen... clomifeeni voi ylistimuloida munasarjoja, ja niin mulla tais käydä. kun sit lopetin clomit, vaikutus tasaantui, ja munasolu irtos, ja syntyi ihana tyttö... nyt lapsia on 3, ja kakkosen kanssa söin 1kk clomeja, vimpan kanssa ei mitään. yritystä reilu puolvuotta... toivoa on, vaikka tuntuu, et ei oo valoo!
Päättäkää, et meette lapsettomuushoitoihin, moni luomusti raskaana, kun päätös on tehty... :O)
Ensimmäistä lasta yritettiin 1v 4 kk, ennen kuin tärppäsi. Olimme onnellisia pienestä tyttärestämme ja kun Lilli täytti 2 vuotta ajattelimme että nyt on aika saada Lillin pikkuinen sisarus, heitin pillerit pois.
Yritimme vuoden, ei mitään. Kävimme lääkärillä ja tutkimuksissa, ei missään mitään vikaa. Jatkoimme yritystä, itkuista pettymystä kuukausi kuukauden jälkeen, erilaisia lääkkeitäkin koetettiin, ei aupua. Minä vain itkin ja itkin ja itkin, ystäväni sanoi onhan sinulla Lilli, nauti hänestä. Jotenkin sain survottua, vauva ajatuksen jonnekin piiloon Lillin ollessa 5- vuotias ja päätin että meillä on Lilli. Ehkäysyä emme kuitenkaan ottaneet enää käyttöön.Enkä ole niin varma siitäkään oliko se vauvahaave kovinkaan piiloon survottu.
Lähdimme kokoperheen lomamatkalle, kun Lilli täytti 9-vuotta, kun palasimme lomalta en tiennyt mikä minulla on voin huonosti, sitten jo oksensin ja oksensin, monta viikkoa, luulin saaneeni sitkeän pöpön, menin lääkäriin, ette tiedä miltä tuntui kun kuulin olevani raskaana, odotin vauvaa seitsemän vuotta siinä meni.
Luultavasti nuo lomajärjestelyt poistivat vauvahaaveet pois mielestäni ja tulin raskaaksi jo ennen matkalle lähtöä. Olen ajatellut että toivoin liikaa vauvaa ja siksi ei tärpännyt, kun asia ei enää ollutkaan ykkösasia mielessäni niin sitten tärppäsi.
Eli 7-vuotta yritystä