Jaa-ha, kevät tullut kun 10-15v esimurkut viettävät taas aikaansa taloyhtiömme pihalla
Jotenkin ärsyttää moinen, kiipeilevät leikkimökin katolla, keinuvat eikä edes ns vauvakeinu saa olla rauhassa, mitenhän se muuten kestää tuotakin suht isokokoista 13-14v tyttöä...
Yksityisaluettahan tämä on, omistusasuntotalo kyseessä, tai siis 2 sellaista ja tuo piha-alue siinä välissä.
Kommentit (41)
Kyllä minä ainakin olisin tyytyväinen, jos lapsellani olisi vielä nuorenakin kivoja kavereita, jotka voisivat käydä meillä! Sillä tavalla valvontakin onnistuu paremmin. Kai sitä kuitenkin jokainen omassa kodissaan yleensä syö. Ja mikä estää keittämästä kaverille kahvia tms. jos kerran perheen keskenkin herkutellaan. Siis oikeastiko nuorten vanhemmista on parempi, jos nuoret eivät ole kotona tai jonkun tutun kaverin kotona vaan vain "jossain"?! Poissa silmistä poissa mielestä?
vieraiden ihmisten talon pihalle??? Lähtökohtaisesti ihan outo ajatus. Meidän taloyhtiön pihalta tulis vieraille penskoille (ja aikuisillekin) äkkilähtö. Jos ei ole tänne kutsuttu, ei ole tänne mitään asiaa!
muistan porukassa kulkeneeni ja se oli mukavaa. Kun oli kylmä, seisoimme rappukäytävissäkin välillä.
Olimme kylläkin kilttejä. Kukaan ei tupakoinut tai ryypännyt ja lähes jokainen luki akateemisen ammatinkin.
Ehkä olisi kuitenkin voinut olla kotonakin ja lukea vaikka paremmin reaaliaineiden läksyjä vielä.
Kuitenkin ymmärrän nyt, että tuommoinen maleksiminen ärsyttää muita ja minuakin nyt.
nuorisoporukat, jotka hilluvat päiväkotien ja koulujen pihoilla. Roskastavat siellä. Olen löytänyt tupakantumppeja, kondomeja ja nuuskaa on sutattu ympäriinsä.
Ei minua mitenkään häiritse nuoret, jotka kävelevät ja juttelevat, mutta se ärsyttää, että toisten huomioiminen on vieras käsite. Siis lasten kuullen kiroilllaan, seilataan jalkakäytävällä eestaas niin, että mummelit ovat hädissään, mistä päästä ohi ilman lonkkamurtumaa jne. Puhumattakaan sitten vaivihkaisesta tai räikeämmästä toisten omaisuuden rikkomisesta. Ylipäänsä se, että energiaa on vaikka muille jakaa, ei ole mitään "paikkaa maailmassa" (esim. omassa perheessä!) ja pitää vaan hakea nopeaa "jotain hauskaa" vaikka heittelemällä lintuja kivillä tms.
#26
sotkeminen ja ruokoton kielenkäyttö ärsyttää. Lisäksi ärsyttää turha mopolla pörrääminen ,varsinkin jalankulkuväylillä.
mennä? Jos nuorisotaloa ei ole. Mitä he voivat nykyään tehdä spontaanisti ulkona, kun koulujen ym. urheilukentät ovat varattuina seuroille. Ja muut eivät saa niitä käyttää.
aikuiset tekevät spontaanisti ulkona? Kävelevät joko kaduilla, istuvat puistonpenkeillä öykkäröimättä, ehkä liikkuvat luonnossakin...
ei ole aikuinen. Valitettavasti monet unohtavat sen. Ja oman nuoruutensa. Kiinnostiko sinua luonto älyttömän paljon murrosiässä? Joitain kiinnostaa, suurinta osaa ei.
mutta mua kyllästyttää keskustelu, jossa sanotaan, että "nuoret ovat nuoria ja siihen ikään kuuluu koheltaminen" ja toisaalta ihmetellään, "miksi ne nuoret koheltaa". No jos aikuinenkin olettaa, että nuoret ei osaa kuin tyhmäillä, niin ei kai nuori voi olla niin raukka ja mammanpoika että tekisi jotain tavallista. Itse en ole esim. ikinä kokeillut tupakkaa ja aikuistenkin suusta tuli lausahduksia "kaikkihan sitä tupakkaa kuitenkin kokeilevat, vaikka se kiellettyä onkin" ja kyllä hävetti olla niin lapsellinen ja raukka! Jälkeenpäin ajatellen tietysti tyhmää.
Eikö esim. perheissä voi keksiä nuorelle mitään järkevää ja samalla kivaa tekemistä? Tottakai nuoruuteen kuuluu se, että ollaan asioista eri mieltä kuin aikuiset, mutta joskus tuntuu, että nuoruuden oletetaan olevan jatkuvaa SOTAA... Ei sen tarvitse niin mennä.
poika19v tyttö 17v poika 16v poika 15v, ja tyttö 13v. joten sanoisko että monenlaistakokemusta on asiasta. Silloin kun lapsella on joku urheiluharrastus niin illat menevät aikaslailla tehokkaasti siinä.
Yksi pojista haluasi (jos häneltä kysytään) niin ajella ympäriinsä mopolla. On mahtavaa kun reviiri laajenee. Mutta missä ajelet ? Siitä valitetaan ja aika helposti valitetaan jos mopolla ajetaan porukassa ja pysähdytään johonkin juttelemaan. Vaikka se olisi ihan järkevä paikkakin. Aina on joku joka soittaa poliisit. Tytöt kuluttavat aikaa kavereilla, shoppailemassa, harrastuksissa ja kirjastossa yms. Heillä ei ole ongelmia tässä asiassa.
Olen usein huolissani juuri pojista 15v 16v, sillä heille ei oikein löydy mitään järkevää tekemistä. Töitä tekevät jos joku vaan ottaa niin tosi mielellään. Olleet raksalla hanttihommissa ja selvästi oikein nauttineet. Nämä pojat eivät ole kiinnostuneet niin paljon pelihommista että pelaisivat seurassa ja heille ja heidän kavereilleen on usein sanottu ettei kentälle saa tulla. Vaikka kyseessä on kunnan kenttä.
Vanhin lapsista on Australiassa (asunut puoli vuotta) ja kertoi että siellä on aivan eri systeemit nuorille.
Useimmiten pyydän poikia meille kavereineen vain siksi, etteivät notkuisi jossain kioskin nurkalla, mutta minä ainakin ymmärrän tuonikäisiä valtavan hyvin. Energia olisi vaikka muille jakaa.
Mutta he eivät notku, eivätkä riko paikkoja. Leikkipaikalle mahtuu hyvin niin pienet kuin isotkin lapset. Esimurkut leikittää pienempiä ja taaperot ovat tietysti niin onnessaan.
He pelaavat paljon ulkopelejä kuten esim. kirkonrottaa.
Minusta on vain kiva kun he viihtyvät omassa pihassa, eivätkä ole kylillä notkumassa.
murkku parhaassa iässään. Samaa mieltä siitä, että paikkojen rikkominen yms. on tyhmää, mutta parveilu kuuluu tuohon ikäkauteen. Enkä kategorisesti pitäisi sitä huonona.
Muutama päivä sitten kävin keinuttamassa vajaa vuoden ikäistä vauvaani läheisen leikkipuiston vauvakeinussa. Viereisissä "oikeissa" keinuissa istuskeli pari teinityttöä. Tytöt hymyilivät nauravalle, hihkuvalle vauvalleni ja minulle tuli siitä hyvä mieli.
Oma nuoruus palasi silloin mieleeni ja mietin, että tässä minä nyt olen perheenäitinä, vaikka tuntuu, että juuri äsken olin ihan lapsi vasta.
Teininä oli ihanaa istuskella leikkikentällä kavereiden kanssa, kuljeskella päämäärättömästi, pyöräillä minne mieli teki, käydä ostamassa jotain hyvää kioskilta ja nimenomaan vain olla ja notkua. Koko elämä tuntui olevan niin täynnä mahdollisuuksia ja mitä tahansa ihanaa saattoi tapahtua ihan minä hetkenä hyvänsä.
Oi niitä aikoja.
kylla loytyy puistoja ja harveleita mutta sita vahan vanhemmat ovat epatervetulleita kaikkialla.
Jo vuosikymmenia sitten ulkomaalainen mieheni oli aivan kauhuissaan naista kadunkulmissa hengailevista nuorista. Oli aivan suomalainen ilmio.
roskasakkia. On väärin, että nykyään on jonkin terveen ikäryhmän mahdollisuus olla päivittäin tuntikausia vain jouten. Tekisivät mieluummin jotakin hyödyllistä. Osallistuisivat vaikka vanhusten viriketoimintaan.
t. varhaisteinin äitee
odottakaas kun ne teidänkin pikkuiset kasvavat ja muuttuvat haiseviksi,kiukutteleviksi lökäpöksyiksi tai tytöt pissiksiksi,syljeskelevät,ovat kovaäänisiä ja maleksivat--kuinkas sitten suu pannaan?!
t.parin murkun ja taaperon äiti
mun murkku notkuu välillä omassa pihassa kavereineen. Minne heidän pitäisi mennä, ostarille vai?
Rikkomisesta ja sotkemisesta saa sanoa kaiken ikäisille, samoin ylettömästä metelistä.
Sitä paitsi minä useasti laitan meidän pienet murkun kanssa tohon pihalle, kummasti ne muutkin murkut alkaa hiekkakakkuja väsäämään, myös pojat!
sellaset alle !10v kersat jotka änkevät toisten pihoihin leikkimään. Meillä on kiva oma piha, missä on keinuja; liukumäki;tramppa, pyörärata,minigolf jne. piha täynnä hyvinkin pieniä kersoja. Ketään ei olla kutsuttu. Änkevät eteen, sotkevat ja rikkovat paikat. Meidän piha on tarkotettu meidän omille lapsille, jotka ovat jo isompia. Kerrostalojen pihat on tarkoitettu kaikille. Ei kenelläkään ole mitään tarvetta tai lupaa tulla omakotitalon pihalle. Kersat on pihalla vaikkei itte olla edes kotona. Sähköpaimenko vai vihainen vahtikoirako pitäisi hankkia?
pelottavatkin: alkoholistiporukat, ulkomaalaisporukat, nuorisoporukat.
Eli ihmisiä vailla riittäviä velvollisuuksia aikaansa tappamassa.