Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Opettajakonkarit, hoitotyöntekijät, vertaistukea?
24.04.2010 |
Minun ensimmäiset "vauvat" (ensimmäinen vuosiluokkakerta) lähtevät omille teilleen!
Olen siis suhteellisen tuore aineenopettaja ja luokanvalvoja: sain heti valmistuttuani pestin, johon liittyi LV-tehtävät. Nyt kolmas työelämävuosi kohta takana, ja mun pikkuiset seiskat kasvaneet yseiksi: suunnittelevat jatko-opintoja ja lähtevät kukin omiin suuntiinsa. - Ja minulle tulee hirmuinen ikävä!
Opettajan ammatti on parjattu ja aliarvostettu, ja kyllähän minäkin sitä toisinaan kiroan, mutta onhan siinä hetkensä! Minä olen opettanut noille pikkuisille lauseenjäsennyksen ja valvonut leirikoulussa yön, kun en uskaltanut nukahtaa, jottei mitään pahaa tapahtuisi. Olen puhutellut ja tsempannut, torunut, kiitellyt ja kannustanut. Kuunnellut niiden ajatuksia ja lukenut niiden kirjoituksia kolmen vuoden ajan...Ja nyt ne sitten vaan lähtee.
Varmaankin samanlaista on kaikilla aloilla, jotka tulevat "ihmisen iholle": esim. hoitotyö (niin lapsi-, vanhus- kuin sairaanhoitotyökin) on varmaan hyvä esimerkki. Samoin sosiaalityö.
Miten te vanhat konkarit kestätte toistuvan eron? Voiko näitä töitä tehdä kiintymättä yksilöihin? - Ja jos ei voi, miten te kestätte sen, että olette useamman vuoden vuorovaikuttaneet läheisesti joidenkin ihmisten kanssa päivittäin (hoito- ja/tai kasvatusvastuullisesti), ja yhtäkkiä heitä ei enää näe tai tapaa välttämättä IKINÄ?!?
Odotan toki innolla uutta valvontaryhmääni, mutta tuntuu oikeasti vaikealta. - Perheenjäseniä ja ystäviä "saa" ikävöidä, mutta kukaan ei puhu siitä, miten paljon voi ikävöidä työhön liittyviä ihmisiä, joita kuitenkin usein näkee vähintään yhtä paljon arjessa kuin perhettään. Lisäksi perheen/ystävien väliset erot harvoin ovat lopullisia.
Kommentit (6)
kakaroista eroon. Tuleehan sitä taas uudet, mutta hyvä päästä vanhoista eroon, kun välit ovat kuitenkin jo niin tulehtuneet.
T: Yläkoulun ope
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tietysti suon ja toivon nuorille kaikkea mahdollista hyvää ja avointa tulevaisuutta (ihan kuten äitikin toivoo lapselleen). - Kyllä mielestäni silti eroon liittyy haikeutta.
Kolmonen, oletko ihan tosissasi?! Joo, siis totta kai ne riiviöt vievät välillä hermot, enkä todellakaan romantisoi opettajan raadollista, alipalkattua ja väsyttävää arkea, mutta oletkohan ihan oikealla alalla, jos aina suvivirren soidessa kiität luojaasi, että "tulehtuneiden välien kakarat" lähtevät menemään? - Eikös ne tulehtuneet välit valvontaluokan oppilaiden kanssa kerro nimenomaan sinun ammattitaitosi puutteesta?
ap
ja kyllä, aina kun valvontaryhmäni lähtee, itketään ja halaillaan, mutta siinä haikeudessa on se kiva fiilis, että ovat valmiita laitettaviksi eteenpäin ja pärjäävät kyllä. Eli hyvillä mielin maailmalle laitetaan ja hyvillä mielin menneitä vuosia muistellaan. Tämä ajattelu pitää minut työssä ja raiteilla, kaikkihan näistä eivät juuri opettamassani aineessa tähtiä olleet, mutta mukavia nuoria kuitenkin.
musta ap:n tunnelmat on aika naurettavat. Tai ehkä ap vaan haluaa kuvitella, että on niin sairaan hyvä ope ja kasvattaja, kun on niiiin kiintynyt, että ihan omina lapsinaan pitää...
No, toivottavasti sulle tulee vähän haastavampi porukka seuraavaksi, niin ymmärrät paremmin totakin opettajaa, joka huokaisee helpotuksesta... Mulla ainakin oli iso helpotuksen tunne, kun edellisestä luokastani pääsin, vaikka vielä kesällä ysin päätteeksikin jouduin heidän juttujaan hoitamaan (kun vanhemmat soitteli jne.), mutta sitten syksyllä niiden toilailut ei enää olleet mun vastuulla. Ja valitettavasti olen kuullut huhuja, että esim. päihteiden kanssa hommat on joiltain ihan karanneet käsistä kun peruskoulusta pääsemisestä on nyt muutama vuosi :(
Alue: Aihe vapaa
suon heille tulevaisuuden unelmat
t. kohta 30 v alalla opena