Vastasyntyneen pukeminen heinäkuussa?
Odotan esikoista ja laskettu aika on heinäkuussa. Olen koittanut miettiä, millaiset kotiinlähtövaatteet ja yleensäkin ensimmäisten viikkojen vaatteet ovat parhaimpia?
Miten vauva tulisi pukea?
Sain tuttavalta paksun haalarin kotiutumisvaatteeksi vauvalle, mutta minusta haalari on aivan järjettömän paksu kesäkäyttöön vauvallekin. Nyt siis neuvoja, miten puen vauvani esim. kotimatkan ajaksi kun se tapahtuu autolla.
Itse ajattelin vauvalle vaateyhdistelmäksi pitkähihaista bodya, potkareita, kevyttä velourasua päällivaatteeksi sekä tottakai myssy ja puuvillalapaset. Kuulostaako liian heppoiselta?
Kommentit (11)
Muistaakseni hänellä oli pitkähihainen body ja potkarit, joiden päällä se äitiyspakkauksen kevyt "haalari" + puuvillapipo ja tumput. Ei ollut hikinen kotiin tullessa. :)
syntyi heinäkuussa 2006, jolloin oli aivan järkky helle. Olin varannut kotiutumisvaatteeksi velour-puvun, mutta se oli aivan liian kuuma. Lopulta tyttö kotiutui pitkähihaisessa- ja lahkeisessa puuvilla-asussa ja päässä myssy. Kotiutumispäivänä tuuli jonkin verran, joten peittelin hänet ohuen peitteen alle siirtyessämme laitokelta autoon ja autosta kotiin.
Tosiaan sain kotiutumista varten järjettömän paksun haalarin, jollaisen itse pukisin vasta reippaasti viileämmillä keleillä kuin heinäkuussa. :)
Aloin haalarin saatuani epäillä, että täytyykö lapsi oikeasti pukea niin järjettömän paksusti ja kun matka tapahtuu vielä autolla. :)
Mutta kiitos vastauksista.
toisaalta vaikea sanoa, kun suomen kesässä taitaa olla kaikki lämpötilat 10-30 asteen välillä mahdollisia :)
Esikoiseni syntyi myös heinäkuussa, jolloin taisi olla noin 20 astetta lämmintä ja kotiintulovaatetus oli aikalailla kuvailemasi kaltainen. Sitten alkoikin kunnon helteet ja vauva köllötteli lyhythihaisessa bodyssa ja sukissa seuraavat viikot.
Toisaalta, jos on kovin sateinen ja kylmä keli, niin kannattaa jotain paksumpaa pitää varulta matkassa.
Ei vauvaa kannata liian kuumasti pukea, mutta hiukan lämpimämmin kuin itse pukeudut, ainakin ihan ensimmäisten viikkojen aikana.
kuulostaa oikein sopivalta. Voit vaikka varata vielä jonkin kevyen peiton kaukalon päälle nakattavaksi, jos sattuu just viileempi/tuulisempi päivä kotitumispäiväksi (jos sairaalan ovelta autolle tai autolta kotiin sisälle on muutamaa askelta pitempi matka).
Meiän esikoinen syntyi heinäkuussa ja kotiutumisvaatteina oli body+sukkahousut+potkarit+pitkähihainen trikoopiata+lakki+tumput+tossukat. Hyvin tarkeni, tais olla vähän liikaakin. Mulla meinaan tais olla alkuun paha tapa pukea kuumaverinen vaavi ihan yli. Meni turhan kauan, ennenku tajusin, että vauva kitisee kuumuutta ja viihtyy ja pärjää vallan mainiosti helteellä vaippasilla (toki auringolta suojattuna).
niin vaikeata, kun nyt luulet, järkeä saa käyttää. Ja monet tuntuvat ylipukevan lapsiaan. Vauvan lämmönsäätely ei toimi vielä täydellisesti, mikä siis tarkoittaa myös kuumenemista, eikä pelkkää kylmettymistä. Talvella vastasyntyneelle puetaan sairaalassa usein kaksikin paitaa päällekkäin, mutta esim. juuri Heinäkuussa 2006 oli niin kuuma, että meidän esikoisella oli koko aikana sairaalassa vain pelkkä vaippa. Huoneessa sisällä 28 astetta. Pärjäät hyvin bodylla ja potkupuvulla + joku ohut myssy ja esim. college takki tai velourpuku. Peitto on hirmu kätevä, paljon järkevämpi, kuin sulloa se pieni ihminen siihen suureen haalariin. Ja peiton saa sitten helposti pois esim. autossa. Helteellä lyhythihaiset bodyt riittävät, viileämmässä kelissä pitkähihaiset ovat kätevämpiä (ja suojaavat auringolta). Älä hanki liikaa vaatteita, huomaat pian mitä tykkäät käyttää, mitkä ovat mielestäsi käteviä ja mitkä eivät. Ja vauvat kasvaa käsittämätöntä vauhtia;)
Ylikuumentaminen on pahempaa!
Me saatiin esikoinen elokuussa, perhanalliset helteet ja siinä sitä käveltiin, vauva makasi vaunuissa, vaatteet päällä. Ihme ettei saanu lämpöhalvausta. Onneksi tajusin mitä teen!
Vauvatkin (heti parin viikon ikäsestä) alkaa säätelemään lämpöjään mutta ei me ihmiset ihmeisiin pystytä. Vauvoja VOI PITÄÄ vaikka vaipoissa jos siltä tuntuu.
että jos lapsen laitat ulos nukkumaan, tai kuljetat vaunuissa, niin yksi vaatekerta enemmän kuin mitä laittaisit itsellesi.
Suojaa vauvaa tuulelta (vaunujen kuomut ja harso) ja suoralta auringolta (yksi vaatekerta ihon peittona helteellä ja hattu). Omalleni en olisi laittanut hanskoja ja sukkia jos on 25+
Vilttinä olen käyttänyt lämpöisellä vaan ihan pellavapuuvilla kangasta reunat kantattuna.
Kyllä vauvaa voi pitää vaan vaikka vaipoissa, jos iho on suojattu suoralta auringonvalolta ja ei ole kovin vetoisaa.
Kummasti sitä äiti tietää itse miten lapsen kanssa kannattaa olla sitten kun se aika koittaa. Kunhan et laita sitä paksua haalaria jos on lämmin päivä ;)
Kyllä sä osaat, mä luotan. Et sä muuten täällä kyseliskään tälläsiä ja olis etukäteen pienen vauvasi hyvinvoinnista näin kiinnostunut.
kotiinlähtövaateiksi ajattelin pakata pitkähihaisen bodyn, puolipotkarit, neulesetin (takki, haalari, myssy, tossut). meillä on ilmastoitu auto ja sen suhteen enemmän tuo kylmettyminen arveluttaa, pitänee säätää erityisesti takapenkin lämpöjä reilusti ylöspäin.
Kiitos hyvistä vinkeistä! Ajattelinkin, että ihan maalaisjärjellä selviän, mutta pitihän se vielä varmistaa kun varta vasten paksun haalarin sain. Itsekään ei tulisi mieleen pukeutua toppatakkiin heinäkuussa. :D
Jos lämmintä on +25, niin vauvaparka kyllä läkähtyy noissa pukimissa mitä olet suunnittellut. Body ja potkarit sekä myssy on ihan sopiva vaatetus vastasyntyneelle kesäkelillä. Jos on viileempää, voi lisätä jonkin pitkähihaisen siihen päälle.
Jos lämpötila on alle 15 astetta, silloin tarvitset vauvalle jotain päällysvaatetta, mutta siinäkin riittää ohut kesähaalari.