Mitä teidän alakouluikäiset tytöt harrastaa?
Meidän 8 v. ei haluais harrastaa mitään säännöllisesti. Haluan kuitenkin että aloittaa jonkun urheilujutun, mielellään joukkuelajin. Mitä suosittelisitte?
Kommentit (26)
2x30min viikossa (molemmilla siis kaksi soittaria viikossa). Lisäksi on tunnin mittainen musiikin teoriatunti molemmilla ja vanhemmalla orkesteriharjoitukset (2h/vko). Ehtivät silti leikkiä ja touhuta vapaasti lasten juttuja eivätkä kärsi, eivätkä ole minun painostuksesta soittoharrastajia vaan ihan omasta halustaan ja rakkaudesta musiikkiin.
Yksilölajeja molemmat, mutta on luonteeltaan yksin viihtyvä ja tekevä.
Aika harvaan harrastukseen enää vaikkapa 10-vuotiaille on alkeisryhmää, jos siis on todella kiinnostunut jostakin. Ei ole mukavaa joutua pienempien lasten joukkoon siksi että vanhemmat eivät halunneet "rasittaa" lastaan liian aikaisin. Kyllä lapsesta huomaa jos ei jaksa tai halua harrastaa kyseistä lajia.
Toisaalta kyllä sellaisiakin vanhempia on jotka paahtavat lapsen kanssa harrastuksesta toiseen vain omat haaveet lapsen tulevaisuudesta mielessä. Olen tyytyväinen että olen saanut lapsena harrastaa paljon erilaisia lajeja jo alle kouluikäisenä, kuten lastentanssia, uintia, muskaria, laskettelua jne. Kyllä ne ei-kiinnostavat saivat jäädä kun tanssi ja baletti sitten veivät.
Muistelisin 8-vuotiaana minulla olleen tanssitunti kolmesti viikossa, joka oli aivan sopiva määrä. Vähemmällä määrällä olisin voinut unohtaa toiveet tanssiurasta, vaikka minä tai vanhempani emme silloin sellaisia ajatelleetkaan. Pääasia oli että harrastuksessa viihtyi.
sitä 4v asti tanssia, mutta halusi vaihtaa kuvikseen. On kyllä lahjakas taide- ja taitoaineissa. Lisäksi haluaisi syksyllä aloittaa uintikerhon, nyt keväällä ei päässyt, kun mulla ei ollut autoa ja kerhot olisi olleet koulun jälkeen ennen neljää ja 4km päässä hallilla. Yritetään saada paikka uintikerhoon järkevään aikaan syksyllä, että pystyn viemään ja hakemaan tyttöä.
Ratsastusta olen itse harrastanut teini-ikäisestä, joten sekin olisi yksi vaihtoehto. En vain ole vielä raatsinut noin pientä ilmoittaa alkeisiin, ehkä vuoden parin päästä, jos itse haluaa siis.
harrastava lapseni kiukutteli just, miksi ei häntä viety vielä lauantaisin vesipeuhulaan. Tarttisko lapsesta tehdä ilmoitus?
Nykylapsilla usein se on hyvästä 5v-> alkaen, mutta jos lapsi viettää aktiivista ja kehittävää elämää noin muutenkin, eli esim. liikkuu pyöräillen/kävellen, käy perheen kanssa uimahallissa usein, pelaa kotipihalla jalkapalloa ja sulkapalloa, lukee paljon, piirtelee ja maalailee jne, niin silloin ei mielestäni ole välttämätöntä jos lapsi itse viettää mieluummin aikansa vapaasti ilman ohjausta! Onhan koulussa kuitenkin ryhmätoimintaa ja sitä aikuisen ohjausta.
Monilla nykylapsilla vaan helposti toiminta menee kotona siihen pleikkarin pelailuun/tietokoneen tai telkkarin ääressä oleiluun (etenkin talvisaikaan kun on pimeää ja kylmää ulkona) ja silloin mielestäni joku kehittävä (urheilu-)harrastus olisi erittäin hyväksi!
t. tuo balettia ja jumppaa harrastavan tokaluokkalaisen äiti (ovat meillä mieluisia lajeja, tyttö valinnut itse).