Me vihattiin suomea
ja lähdimme yhtäkkiä pois. =)
Lähdimme Espanjaan ja ollaan viihdytty jo lähes vuosi.
Meitä on 6 henkinen perhe ja lähdimme tuosta noin vain ja myimme aivan kaiken pois.
Nyt elämme onnellisina täällä ja olemme saaneet kumpikin töitä.
Moni piti meitä uskaliaina ja arvosteli päätöstämme, mutta kautunut emme ole milloinkaan, tämä oli paras päätös meille.
Tämä maa on parasta mitä meille voi olla!!!
Kommentit (75)
silloin on tietenkin suomenkielentaito rapissut:)
Ja ovat tietty miehensä kanssa kielitaidottomina jossain hanttihommissa, mutta kummasti ne kurjatkin hommat on ULKOMAILLA hohdokkaita. Suomessa niihin ei koskisi pitkällä tikullakaan.
Ap kirjoitti: Vihasimme suomen ihmisten tyyliä arvostella muita ja aina olla joka asiassa oikeassa sekä etsiä jokaisesta pahaa.
Yhdyn tähän täysin, sen vuoksi itsekin "vihaan Suomea". Oikeastaan Suomi maana on ok, mutta koska ihmiset ovat osa maata, voi mielestäni sanoa vihaavansa Suomea. Ihmiset ja pimeys on se mitä varsinaisesti vihaan. Kun olen ollut pitkään ulkomailla, on vain muutamia asioita joita olen kaivannut: vuodenaikojen selvä vaihtelu, yksin kävely metsässä, metsän tuoksu sateen jälkeen.
Usein ajattelen, että haluaisin käydä täällä Suomessa kaksi kertaa vuodessa turistina:) Juhannuksen tienoilla noin kuukauden, ja talvella pari viikkoa.
En ole missään maailman kolkassa tavannut yhtä kamalia ihmisiä kuin Suomessa. Olen käsittänyt sen vietettyäni paljon aikaa muualla.
lähemmäs 10 vuotta. on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. huonoista voisi sanoa turvattomuus ja huumeet, hyvistä taas ihmissuhteet ja positiivinen ilmapiiri.
nyt olen asunut suomessa muutaman vuoden, ja viihtynyt täällä ihan hyvin. suunnitelmissa kuitenkin parin vuoden päästä muutto miehen kotimaahan, jossa meillä on myös asunto. espanjaan emme aio palata enää kuin korkeintaan lomalle.
Hienoa, jos löysitte itsellenne sopivan ratkaisun, mutta ikävää, että joudut pönkittämään hyvää mieltäsi haukkumalla entistä kotimaatasi. Et siis ole pekkaa pahempi, päinvastoin.
Surullista myös, että joku kantaa tuollaista vihan ja katkeruuden taakkaa. Se vie vain hirveästi energiaa pois tärkeistä asioista.
Ap kirjoitti: Vihasimme suomen ihmisten tyyliä arvostella muita ja aina olla joka asiassa oikeassa sekä etsiä jokaisesta pahaa.
Yhdyn tähän täysin, sen vuoksi itsekin "vihaan Suomea". Oikeastaan Suomi maana on ok, mutta koska ihmiset ovat osa maata, voi mielestäni sanoa vihaavansa Suomea. Ihmiset ja pimeys on se mitä varsinaisesti vihaan. Kun olen ollut pitkään ulkomailla, on vain muutamia asioita joita olen kaivannut: vuodenaikojen selvä vaihtelu, yksin kävely metsässä, metsän tuoksu sateen jälkeen.
Usein ajattelen, että haluaisin käydä täällä Suomessa kaksi kertaa vuodessa turistina:) Juhannuksen tienoilla noin kuukauden, ja talvella pari viikkoa.
En ole missään maailman kolkassa tavannut yhtä kamalia ihmisiä kuin Suomessa. Olen käsittänyt sen vietettyäni paljon aikaa muualla.
Niin voisi päätellä, koska sanot vihaavasi eniten maailmassa nimenomaan suomalaisia ihmisiä.
Töitä saatiin molemmat ihan ongelmitta ja lapset oppi kielen puolessa vuodessa.
Hienoa, jos löysitte itsellenne sopivan ratkaisun, mutta ikävää, että joudut pönkittämään hyvää mieltäsi haukkumalla entistä kotimaatasi. Et siis ole pekkaa pahempi, päinvastoin.
Surullista myös, että joku kantaa tuollaista vihan ja katkeruuden taakkaa. Se vie vain hirveästi energiaa pois tärkeistä asioista.
Asetelma on aina omituinen, jos täytyy lähteä muille maille ja käyttäytyä siellä samoin kuin ihmiset käyttäyty(i)vät omassa maassa itseä kohtaan, eli haukkua ja vihata sydämensä kyllyydestä, eli toisinsanoen: olla kamala.
Aiheellista on myös kysyä, kuinka on mahdollista, että _kaikki_ Suomen ihmiset muka olisivat syypäitä eräiden yksilöiden dramaattisiin lähtöihin. Itse en ainakaan myönnä mitään. =D
Eiköhän ne mainitut "kaikki ihmiset" ole niitä, joita muuttajat ovat tavanneet ennen lähtöään ja joiden käytöksen perusteella he sitten ovat päätyneet lopputulokseen, että jokainen - tässä tapauksessa jokainen suomalainen, on samanlainen ja että sen vuoksi on parasta nostaa kytkintä asap.
Entä he itse: jos he ovat Suomen kansalaisia, suomalaisten vanhempien jälkeläisiä, matkustavat maailmalla suomalaisella passilla; niin ovatko hekin sitten automaattisesti haukkujia, kamalia ja kovia arvostelemaan muita, vai neutraloiko muutto ulkomaille jotenkin automaattisesti sellaiset asenteet ihmisessä? =0 Siinäpä tenkkapoota kerrakseen.
Maailmassa on reilusti yli 6 miljardia ihmistä. On absurdia alkaa väittämään yhtä ainoaa kansakuntaa kamalaksi.
Kyllä maailmalle voi ja saa lähteä, mutta sen voi tehdä iloisin mielin, eikä sillä lapsellisella "nyt mä näytän keskisormee koko paskalle"- asenteella.
kaikki muut täsmää paitsi ei olla vielä päästy lähteen. syksyllä viimeistään jätetään tää masentava maa sukulaisten järkytykseksi.
kaikki muut täsmää paitsi ei olla vielä päästy lähteen. syksyllä viimeistään jätetään tää masentava maa sukulaisten järkytykseksi.
hän ilmoittaa vihaavansa mun kotimaatani ja sen ihmisiä. Hmm...
Tosin VIHAAN kylmää ja pimeää yli kaiken, joten talvet asuisin täällä Irlannissa ja ehkä kesät Suomessa. Joulunakin ja keskitalvella vois asuskella sielläpäin kuukauden verran...
Talvet ovat täällä Irkkulan etelärannikolla ihania:on valoa ja vihreyttä, ulkoilu onnistuu lähes joka päivä, eikä ole loskakelejä. Aurinko nousee kunnolla taivaanrannan ylöpuolelle valaisemaan ja lämmittämään. Kesäisin sää on vähän mitä sattuu, silloin ois ihanaa olla Suomessa.
Haaveilen usein ostavani Helsingistä 4 h ja keittiö "loma-asunnon", jossa olisi kaikki tavarat valmiina odottamassa vierailujamme. Olisi vaatteet ja kaikki, äiti vois vaikka pistäytyä viemässä pari viherkasvia just ennen tuloamme... : D Reimatecit ja Ticketit odottais vaatekomerossa ja vihta ja kiulu saunan lauteilla. Parit mariskoolit ikkunalaudalla ja autokin vois olla parkkiksella valmiina.
Kaikkea sitä ihminen miettiikin...
Nyt lottoamaan.
sukulaisten järkyttäminen. Että lähdetään, jotta saadaan näytettyä sukulaisille.
Noh, jotkut ovat valmiita pakoilemaan ongelmiaan vähän kauemmaskin. Eipä ole multa pois.
ja NIIIIIN karseeta täällä. Tai sitten yrittää todistella itselleen, miten kivaa on kun oikeasti on ankeeta perus-arkea sielläkin. Miten arki on sitten NIIIIN ihanaa koko ajan jossain, siis onko palvelijat ja rahat ja ylitsepursuavaa rakkautta ja ihanuutta tai siis millaista käytännössä? Olen itsekin asunut ulkomailla ja siellä oli ihan viihtyisää, mutta en nyt alkais sitä mitenkään hehkuttamaan. Ja Espanja, espanja ja espanjalainen menevät kokoajan väärillä alkukirjaimilla. Ei taida olla paljoa kouluja käyty. Siivoojiahan siellä espanjan hotelleissa kyllä tarvitaan.
Täällähän ollaan kateellisia ja kaikkea muutakin kuin ilmoitit? Vai onko oikeasti koti-ikävä? Ei luulis meidän jutut kiinnostavan..
kaikki muut täsmää paitsi ei olla vielä päästy lähteen. syksyllä viimeistään jätetään tää masentava maa sukulaisten järkytykseksi.
Tarragonan lähistölle . T:40
Luulisin, että elämä on elämää missä tahansa. 24/7 ei voi olla kivaa ja ihanaa, vaikka asuisi kuussa. Suomessa on paljon huonoja puolia, jotkut asiat taas erittäin hyvin. Näin lienee myös Espanjassa. Kuka arvostaa mitäkin.
Oman kotimaan 'vihaaminen' haiskahtaa kummalliselta loppupeleissä. Katkeruus on yleensä omassa päässä.
Nostan hattua kaikille, joilla on munaa tehdä iso elämänmuutos silloin, kun juttu tökkii. Aina ei ole mahdollista ottaa ja lähteä. Rohkea veto. Kunhan odotukset ovat realistiset, maastamuutto voi osoittautua parhaaksi ratkaisuksi ikinä, ja kohentaa merkittävästi elämänlaatua. Läpihuutojuttu se tuskin koskaan on, tai jos on, silloin kulkee laput silmillä ja jossain vaiheessa maksaa siitä jonkin hinnan.
Peace and love.
oikein duunariperhe muuttaanu Espanjaan. alle vuoden maassa asumisen jalkeen kaikki voikin olla viela niin ihqua etta, mutta kun vuodet kuluu niin kylla se arki koittaa missa vaan. aika kummallinen kirjoitus, onko taa joku provo. miksi pitaa noin uhota.
kaikki muut täsmää paitsi ei olla vielä päästy lähteen. syksyllä viimeistään jätetään tää masentava maa sukulaisten järkytykseksi.
Tarragonan lähistölle . T:40
Toivottavasti elämä kohtelee teitä hyvin siellä. T. Kysyjä
Kuka perheen kesken puhuisi espanjaa, jos joku perheenjäsen ei olisi espanjalainen? Kyllä syvimmät tunnot puhuu äidinkielellään. Ulkomailla on ihan yhtä vaikea päästä "sisään" paikallisten elämään kuin Suomessakin, vaikka olisi espanjalaisen kanssa naimisissa. Helposti ystäväpiiriksi muodostuu muut ulkomaalaiset, joita tapaa mm. töissä. t: 12 maassa asunut ja Suomeen palannut. Työ- ja asuntotilanne ei ole kovin hohdokas nyt Espanjassakaan, mutta onhan siellä aurinko.
ihan syntyperäinen suomalainen? Kirjoitustyylistäsi ja -virheistäsi voisi ajatella, että olet jostain muualta. Samoin tuon viha-sanan käyttäminen, on aika voimakas sana. Tai sitten tämä on keksitty tarina.