BOIKOTOIDA Stokkaa huomenna vai KAIKKI SINNE KAAOS?
Jos haluaa tukea kaupan alanihmisten palkkavaateita kaikille, eikä vain 90% alan työntekijöille niin pitäisikö huomenna mennä Stockalle, jota rikkurivoimin pyöritetään?
Lakkosijaisten rekrytoinneista ei työtekijöiden ammattiliitto pidä. "Olisin odottanut, että lakko olisi otettu vastaan arvostuksella. Tiedossani on myös yrityksiä, joissa johto on tehnyt linjauksen että työtaistelua kunnioitetaan", Pamin puheenjohtaja Ann Selin arvostelee Stockmannin toimintaa.
Stockmannin tavaratalossa Helsingin keskustassa saatetaan kokea kaikkien aikojen ruuhka perjantaina, kun toistatuhatta työntekijää jää lakkoon kesken Hullujen Päivien. Palvelualojen ammattiliitto Pamin yksipäiväinen lakko sulkee perjantaina kauppoja koko maassa, mutta Stockmann pitää ovensa auki.
Tavarataloyhtiö on yrittänyt paikata lakkolaisten aiheuttamaa vajetta rekrytoimalla väliaikaisia apuvoimia, mutta tavaratalon johtoa myöten perjantaista ennustetaan normaaleja Hullut Päiviä ruuhkaisempaa. Stockmannin pääluottamusmies Rita Löwenhild arvelee, että "satunnainen työväki ei pysty palvelemaan niin hyvin kuin vakiväki".
Olisiko oikea toimi OLLA MENEMÄTTÄ tukitoimena VAI juuri MENNÄ HENGAILEMAAN, ja katsomaan kaaosta?
Kommentit (21)
boikotoin sitä muutenkin joka päivä olemalla pois sieltä.
On tietysti selvää, ettei pysty näkemään talouden kokonaiskuvaa jos ei sellaisista asioista mitään ymmärrä. Tämän asiaa kommentoineen PAMlaisen olisi hyvä tajuta, mitä lakon "kunnioittaminen" Stockalle maksaisi, HP:t kun ovat vuoden parhaat kauppapäivät. Olisivat pösilöt kunnioittaneet työnantajaa sen verran, että lakkoilisivat ensi viikolla. Tämä lakko ei ole reilu, ja Stocka kokisi siitä kohtuutonta haittaa. Muihin kaupan alan toimijoihin se ei niinkään vaikuta. Itse aion boikotoida lakkolaisia ja kunnioittaa Stockaa sen verran, että menen paikalle ja ostankin varmasti jotain, enkä hiilly jos jonot ovat pitkiä, eiväthän he sille mitään voi, että työntekijät ovat lyhytnäköisiä ja laiskoja ja haluavat kiukuttelullaan saada hallaa itselleen pitkäksi aikaa.
Myyjien palkka noin 2000€-2500€/kk. Mitäs meillä sosiaalialalla on - päivähoidossa lastenhoitajan/lastentarhanopettajan palkka 1900€-2100€ - hohhoi....
- en siis boikotoi, en missään tapauksessa!
Missä on Stokkan kunnioitus työntekijöitään kohtaan. Sitä ei ole nyt, eikä ole koskaan ollutkaan.
Myyjien palkka noin 2000€-2500€/kk. Mitäs meillä sosiaalialalla on - päivähoidossa lastenhoitajan/lastentarhanopettajan palkka 1900€-2100€ - hohhoi....
Taistelkaa paremmat ehdot.
Missä on Stokkan kunnioitus työntekijöitään kohtaan. Sitä ei ole nyt, eikä ole koskaan ollutkaan.
Tällä kommentilla paljastat vain sen, ettet ole tainnut koskaan olla Stockalla töissä. Minä olen, ja voin kertoa että kaupan alalla tuskin on parempaa työnantajaa.
Ja todellakin huomenna lakossa.

ja stocka työnantajana oli jopa sesonkityöläiselle todella hyvä, edut ym. joten samaa mieltä ylläolevan siteerauksen kanssa.
En todellakaan boikotoi stockaa huomenna, myötätunto ei tässä ole ahneen työntekijän puolella.
On tietysti selvää, ettei pysty näkemään talouden kokonaiskuvaa jos ei sellaisista asioista mitään ymmärrä. Tämän asiaa kommentoineen PAMlaisen olisi hyvä tajuta, mitä lakon "kunnioittaminen" Stockalle maksaisi, HP:t kun ovat vuoden parhaat kauppapäivät. Olisivat pösilöt kunnioittaneet työnantajaa sen verran, että lakkoilisivat ensi viikolla. Tämä lakko ei ole reilu, ja Stocka kokisi siitä kohtuutonta haittaa. Muihin kaupan alan toimijoihin se ei niinkään vaikuta. Itse aion boikotoida lakkolaisia ja kunnioittaa Stockaa sen verran, että menen paikalle ja ostankin varmasti jotain, enkä hiilly jos jonot ovat pitkiä, eiväthän he sille mitään voi, että työntekijät ovat lyhytnäköisiä ja laiskoja ja haluavat kiukuttelullaan saada hallaa itselleen pitkäksi aikaa.
Menen normaalisti ostoksille huomenna.
Nyt on suomut pudonneet silmiltä. "Edut" on sitä, että saa henkilökunta-alennuksen eli kantakaa vaan työntekijät palkkanne takaisin Stokkan pussiin. Kaikki muut edut on lakkautettu "laman" takia. Ja samaa tavaraa saa halvemmalla muualta. Ns. "pikkutuntilaisia" on töissä vaikka kuinka paljon, suurin osa haluaisi lisää töitä, mutta ei tipu. Kuitenkin vaaditaan täydellistä asiakaspalvelua ja osaamista, vaikkei saa olla edes töissä kuin muutaman päivän viikossa. Huomenna kyllä ois töitä tarjolla, ylläripylläri.
Mutta pidemmäksi aikaa ei missään nimessä kannata jäädä.
sen mahdollisuuden, kun on laittanut vakituisen porukan 2 viikon irtisanomisajan jälkeen pihalle että voi ottaa tilalle vuokratyövoimaa.
Irtisanomisaika muilla aloilla on väh. kuukausi ja jos laittaa taloudellisista ja tuotannollisista syistä porukkaa pois niin muilla aloilla ei saa ainakaan ottaa heti uutta porukkaa tilalle (en muista kuinka pitkä aika siinä oli).
Stokkan pääomistajat Hartwallin suku ja suomenruotsalaiset säätiöt. Viime vuonna tehnyt ihan hyvää tulosta.
missä on myyjien palkat 2000 - 2500 €/kk? Ite oon ollu kaupan alalla kohta 8 vuotta ja ikälisineen pääkaupunkiseudulla palkka on 1684 €/kk. Tämä on siis ihan taulukkopalkka ja Stokkalla käytetään ko. taulukkoa. Tarkista palkat tes:sta ja huomaat,että kaupan ala on vielä huonommin palkattua kuin hoitoala.
Ja kyllä boikotoin Stokkaa huomenna.
mutta työntekijälle tarjotaan vaan lämmintä kättä.
Myyjien palkka noin 2000€-2500€/kk. Mitäs meillä sosiaalialalla on - päivähoidossa lastenhoitajan/lastentarhanopettajan palkka 1900€-2100€ - hohhoi....
palkkoja!! Tänään tuli palkka 1038€!! Ihan Hok-Elannolla töitä teen, tosin osa-aikaisena mutta kuitenkin 30-35h/vk. Yksinhuoltajalle jokainen sentti on tarpeen.
Jos haluaa tukea kaupan alanihmisten palkkavaateita kaikille, eikä vain 90% alan työntekijöille niin pitäisikö huomenna mennä Stockalle, jota rikkurivoimin pyöritetään? Lakkosijaisten rekrytoinneista ei työtekijöiden ammattiliitto pidä. "Olisin odottanut, että lakko olisi otettu vastaan arvostuksella. Tiedossani on myös yrityksiä, joissa johto on tehnyt linjauksen että työtaistelua kunnioitetaan", Pamin puheenjohtaja Ann Selin arvostelee Stockmannin toimintaa. Stockmannin tavaratalossa Helsingin keskustassa saatetaan kokea kaikkien aikojen ruuhka perjantaina, kun toistatuhatta työntekijää jää lakkoon kesken Hullujen Päivien. Palvelualojen ammattiliitto Pamin yksipäiväinen lakko sulkee perjantaina kauppoja koko maassa, mutta Stockmann pitää ovensa auki. Tavarataloyhtiö on yrittänyt paikata lakkolaisten aiheuttamaa vajetta rekrytoimalla väliaikaisia apuvoimia, mutta tavaratalon johtoa myöten perjantaista ennustetaan normaaleja Hullut Päiviä ruuhkaisempaa. Stockmannin pääluottamusmies Rita Löwenhild arvelee, että "satunnainen työväki ei pysty palvelemaan niin hyvin kuin vakiväki". Olisiko oikea toimi OLLA MENEMÄTTÄ tukitoimena VAI juuri MENNÄ HENGAILEMAAN, ja katsomaan kaaosta?
Ärsyttää muutenkin tää lakko,en periaatteessa kuulu liittoon ja maksa ay-herrojen lomamökkejä lappiin!!!
yhteenkään kauppaan huomenna ja suosittelen samaa muillekin.
muina päivinä kyllä voin ostaa.