miten pystytte pitämään näpit erossa makeasta???

Mutta mulle herkkua on hyvä ruoka ja kaikki suolainen, aargh.

siten etten ota sakkaroosia missään muodossa. Nyt esim. banaani tai viinirypäleet maistuu ihan "äklömakeelta" ja marjat ilman sokeria oikein ihanilta. Herkuttelen niillä. Painoon ei ole ollut mitään vaikutusta, ylipainoa ei ole, mutta turvotusta on vähentänyt. Ja väsymystä helpottanut.

tsemppiä!

sokerittomia tuotteita on makeisissakin tosi hyviä, esim. salmiakit.

Olen aina ollut hoikka, enkä ole oikeastaan koskaan syönyt hirveästi herkkuja. (vaan kahvia ja tupakkaa) Nyt kolmen lapsen jäljiltä on 10-15 kg ylimääräistä, joita en saa pois millään. Liikun sen minkä ehdin, mutta karkki etenkin suklaa vie mennessään liikunnan hyödyn. Olen jo pohtinut tupakoinnin aloittamista uudestaan, koska en enää muutakaan keksi. Miten olette konkreettisesti laittaneet stopin makeanhimolle?????!!!!!!

Olen aina ollut hoikka, enkä ole oikeastaan koskaan syönyt hirveästi herkkuja. (vaan kahvia ja tupakkaa) Nyt kolmen lapsen jäljiltä on 10-15 kg ylimääräistä, joita en saa pois millään. Liikun sen minkä ehdin, mutta karkki etenkin suklaa vie mennessään liikunnan hyödyn. Olen jo pohtinut tupakoinnin aloittamista uudestaan, koska en enää muutakaan keksi. Miten olette konkreettisesti laittaneet stopin makeanhimolle?????!!!!!!

Ja onhan siitä vissiin ihan tieteellisiä tutkimuksiakin, että näin olisi, mutta en ala niihin viittailemaan, kun yhtäkään en ole itse lukenut.



Mä olin vuosia ihan todella tarkalla ruokavaliolla. Kiellettyjen listalla oli kaikki sokeri, suola, kahvi, tee yms. kofeiinipitoiset, runsaasti hiilihydraatteja sisältävät ruuat... Olin kilpaurheilija, ja ravinnon ainoa tarkoitus oli parantaa ja tehostaa suoritusta, ja kaikki ruoka, joka oli tätä tarkoitusta vastaan (kuten sokeripitoiset korkeine, nopeasti hiipuvine energiahuippuineen) oli kieltolistalla. Kieltolistalla oli myös ruuat, joista ei sinänsä ollut haittaa, muttei mitään hyötyäkään. Urheilu ja suorituksen parantaminen oli silloin elämäni keskipiste, ja tavoitteena oli kaikin keinoin parantaa lihasvoimaa, kuntoa, terveyttä, kestävyyttä ja nopeaa palautumista. Ruokavalio oli myös rakennettu siten, että se tuki parhaalla mahdollisella tavalla lihasten rakentumista ja nopeaa palautumista yhdistettynä harjoituksiini.



Kilpaurheilun jätin sittemmin, ja ensimmäinen vuosi meni edelleen samalla, totutulla ravintokaavalla. Sitten yhtenä päivänä kaupassa tajusin, etten enää urheile kilpaillakseni, voin ihan hyvin ostaa suklaapatukan. Kaksi vuotta kilpaurheilu-urani loppumisen jälkeen mulle oli kertynyt 15 kiloa lisäpainoa, ja ruokavalioni oli totaalisen holtiton verrattuna aiempaan. Himoitsin makeaa ja aivan hillittömästi, lisäksi vaaleaa leipää - mitä enemmän höttöä, eli sitä pahimman laatuista, sitä parempaa.



Sitten menin naimisiin, tulin raskaaksi ja sain lapsen, jonka jälkeen karisi ensin 10 raskauskiloa, sitten ne 15 lisäkiloa ja sitten vielä 10 ihan täysin ylimääräistä kiloa. Raskausaikana makean himoni oli kadonnut ihan tyystin, ja olin aika huomaamattani siirtynyt takaisin aiempaan ruokavaliooni sillä erotuksella, että jätin lihan pois. Sitten aloin vauvakuumeilemaan, mutta kun uutta raskautta ei näkynyt eikä kuulunut, kävin lääkärin pakeilla, ja hän totesi rasvaprosenttini liian pieneksi, jonka vuoksi hedelmöittyminen ei onnistu. Eikun lihottamaan, ja sillä verukkeella palasin taas sen ihanan vaalean höttöleivän, pullan ja suklaan pariin. Tulin kuin tulinkin raskaaksi, ja taas kerran makeanhimo katosi raskauden myötä. Mutta nyt mun aivoni tai kroppani tai mikä lie elin sitten onkaan, on varmaankin tajunnut, että kaikki tuo sokerinen makea höttö maistuu hyvältä ja antaa nopeasti energiaa, ja synnytyksen jälkeen pikkuhiljaa lipsuin taas tähän sokerin tissutteluun. En syö suuria määriä kerralla, eikä kiloja ole kertynyt ylimääräisiä, mutta on päiviä, jolloin huomaan, etten ole syönyt ollenkaan kunnon ruokaa. Aamulla lasten puuroja keittäessä napsin ohimennen pienen pullasiivun, sitten ehkä syön pari ruokalusikallista lapsilta jääneitä jämäpuuroja, tiskaan ja napsin muutaman xylitol-pastillin. Lounaan aikoihin nappaan pari palaa suklaata, kun teen lapsille ruokaa, syötän heidät ja sitten tiskaamisen ja siivoamisen ohella nappaan toiset pari palaa suklaata. Sitten taas parin tunnin päästä pitää tehdä päivällistä, siinä keittiössä hyöriessäni nappaan ohimennen taas jonkin herkkupalan. Ja taas siivotessa ja tiskatessa. Ruokapöytään en ole aikoihin itselleni edes lautasta viitsinyt kattaa, koska en pysty kuitenkaan syömään itse samalla kun syötän lapsia. Kumpikaan ei malta istua paikoillaan, isompaa saa koko ajan houkutella edes maistamaan vähän ja pienempää saa koko ajan pidellä aloillaan, ettei kiipeä ja tipahda syöttötuolista. Mies haluaa syödä rauhassa, joten ei ojenna auttavaa kättään, ja minäkin tuumaan, että helpointa on, kun syön sitten myöhemmin itse. No, sitten myöhemmin en viitsikään enää syödä, kun ei huvita yksin.



Meillä se muuten on mies, joka kantaa tämän kaiken sokerisen mössön tänne kaappeihin. Olen pyytänyt olemaan kantamatta, mutta eipä auta.