Miksi avoliitossa olevat eivät mene naimisiin?

mutta ei sillä kyllä toimeentulon kanssa ole mitään tekemistä. Meidän lapset perii kuitenkin kaiken, oltiin naimisissa tai ei. Ja perivät vielä mieheni sisaruksetkin, kun ei muuta jälkikasvua ole. Itse tulen toimeen ihan omillanikin, ei siihen miestä tarvita.

Tilanne on kuin meillä; yhdessä 17 vuotta ja 3 lasta. Sitten joku uskovainen tulee arvostelemaan elämäämme ja valintojamme, vaikka olisi tuntenut oman aviopuolisonsa vasta vuoden.

Kumpaa SINÄ ihan aidosti pidät satunnaisena kämppiksenä: 1. Ollaan tunnettu vuosi ja mennään naimisiin ja muutetaan yhteen vai 2. Ollaan oltu yhdessä 5-vuotta ja saatu yksi lapsi, asutaan avoparina. Kyllä se niin on, että NYKYÄÄN esim. yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolaina sitoo enemmän mitä vihkivalat alttarilla.

ei silti, kyllä minäkin tunnen jonkin verran niitä, jotka ovat pitäneet oman nimensä, sekä niitä, jotka ovat ottaneet yhdysnimen. Itse otin aikanaan miehen nimen, koska oltiin sitä mieltä, että yksi nimi perheellä on kätevä, oma nimi ei ollut mikään Mannerheim, identiteettikriisi vaikutti epätodennäköiseltä ja yhdysnimi tyyliin Virtanen-Lahtinen olisi ollut mielestäni typerä.



Mulla ei ole mikään opettajan nimimuisti, joten mielestäni vanhempainilloissa jne. on yhtä piinaa, kun pitäisi muistaa, minkäniminen kunkin lapsen äiti ja isä on ja miten heidät yhdistää esim. puhelimen kontakteissa. Hullunkuristen perheiden systeemi "Dio Mio, Jesse-Jesus Mion isä" ja Maria Mattila, Jesse-Jesus Mion äiti" on toiminut melko hyvin.

joten 2. on satunnaisempi kämppis.

Kumpaa SINÄ ihan aidosti pidät satunnaisena kämppiksenä:

1. Ollaan tunnettu vuosi ja mennään naimisiin ja muutetaan yhteen

vai

2. Ollaan oltu yhdessä 5-vuotta ja saatu yksi lapsi, asutaan avoparina.

Kyllä se niin on, että NYKYÄÄN esim. yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolaina sitoo enemmän mitä vihkivalat alttarilla.

ero omaisuuksissa, että avioehto tehtäisiin anyway. Ja sitten se, mikä on yhdessä hankittu on tietenkin molempien nimissä suhteessa siihen summaan, minkä kumpikin on siitä maksanut.



Meille tuli aikoinaan niin iso riitä omaisuuteen liittyvistä yksityiskohdista, joten häistä keskusteleminen loppui siihen. Mutta nämä ovat sellaisia huolia, joita ei tavallisissa duunariperheissä tunneta, heh...



Itselleni naimisiinmeno ei ole mitenkään tärkeää. Jos nämä juridiset asiat on muuten hoidettu, niin itse aviossa ololla ei ole mulle mitään arvoa. Minä en muuta nimeäni, enkä kadehdi "rouvia". Isot juhlat olisi hauska järjestää, mutta ilmankin voin elää.

mutta ei olla saatu aikaiseksi vaikka ollaan oltu yhdessä jo noin 6 vuotta ja lapsiakin on.



Minä INHOAN soitella virastoihin ja tuntemattomille ihmisille, ja inhoan järjestää juhlia, inhoan hössötystä, inhoan jännittämistä jne, siksi koko ajan vaan lykkään naimisiinmenoa. Eikä minulla ole edes mitään kummmepaa hinkua naimisiin, tiedän, ettei yhteiselomme muuttuisi yhtään mihinkään vaikka naimisiin menisimmekin.



Tai siis sen verran se muuttuu, että on ns. oikein mennä naimisiin. Olen uskovainen ihminen ja kannan lievästi huonoa omaatuntoa siitä, että elämme avoliitossa. Siksi ollaan siis joskus kyllä menossa naimisiin... koska, sitä en osaa sanoa...