Lue keskustelun säännöt.
Korkeakoulutettu, petyitkö työelämään?
10.04.2010 |
Itsellä pian edessä työelämään siirtyminen. Toki olen siellä koko ajan ollutkin, mutten vakituisesti ja vakinaisesti.
Tuntuu, että kesätyö- ja harjoittelupaikka toisensa jälkeen tuottavat minulle vain pettymyksiä lupaavista ennakkomielikuvista huolimatta.
Joten, oletko sinä joutunut pettymään työelämään pitkän opiskelujaksosi päätteeksi? Tosiaan alkanut pelottaa koko homma...
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen DI ja yritän jonkinlaista alan vaihtoa, eli opiskelen toista yliopistotutkintoa pikku hiljaa. Työ on aika puuduttavaa tietokoneen ääressä istumista enkä koe tekeväni oikeasti kovin tärkeää työtä, sellaista, jolla olisi kunnolla merkitystä. En tiedä, haluanko tehdä sitä koko ikäni.
Itse asiassa olen opiskellut toista alaa jo aika pitkälle, mutta nyt olen huomannut, ettei sekään ole välttämättä unelma-ammattini, jos siltä nyt ylipäänsä saa töitä kun tuntuu, että pätkiä vain on tarjolla korkeintaan ja huonommat palkat kuin minulla nyt.
Onkohan niin, että kaikki työt osoittautuvat enemmän tai vähemmän pettymyksiksi?
että kaikkiin töihin, joihin on päässyt taitojaan liioittelemallakin, ovat osoittautuneet sangen yksinkertaiseksi näpertelyksi. AP ei siis toki ole edes vielä siellä, minne tähtää. Mutta jos sama meno jatkuu, niin pettymyksiä edessä.
petyin. en oikein jaksa tehdä työtäni.
Olin lasten kanssa vuosia kotona, sitten mua _pyydettiin töihin. Työ oli lehden toimittajan työ. Samaan aikaan sain lopultakin gradunikin tehtyä: valmistuin siinä sivussa, kun olin töissä. Kun muutin lasteni kanssa nykyisen mieheni luokse lähikaupunkiin, ajattelin, etten töitä saa. Sitten mua pyydettiinkin opettamaan suomea maahanmuuttajille. Siinä meni viime vuosi, tänä vuonna työnantaja on ollut eri, mutta opetustyö jatkunut - opettaen yhtä työssä olevaa maahanmuuttajaa kerrallaan. Oikeastaan unelmatyö.
En ole hakemalla koskaan minnekään päässyt, mutta mut on haettu kotia työhön. Tällä hetkellä näyttää tosi lupaavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
työpaikat vähenee valtolla ja kunnilla.
Mutta kuitenkin näiden työpaikkojen 60- v. haltijoiden työpanosta rukoillaan jatkettavan... ANTEEKSI; EXCUSE MOI?
Työmotivaatio heillä ei ole ihan 100% ;)
jossain määrin. Ns. downgradasin, tietämättäni muodikkaasti, ja olen ollut kohtuullisen tyytyväinen elämääni kokonaisuutena. Vaikka työ ei ole ollut koulutustani vastaavaa, työ ja muu elämä ovat olleet tasapainossa, vaikka ulkoisessa arvostuksessa olenkin menettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tätä jaksan ihmetellä. miten on varaa noille mamuille antaa henk.koht. opetusta ja heille jopa järjestetään lastenhoitoa koulutuksen ajaksi. mutta suomilapset opiskelevat suurissa luokissa ja kouluissa.
Olin lasten kanssa vuosia kotona, sitten mua _pyydettiin töihin. Työ oli lehden toimittajan työ. Samaan aikaan sain lopultakin gradunikin tehtyä: valmistuin siinä sivussa, kun olin töissä. Kun muutin lasteni kanssa nykyisen mieheni luokse lähikaupunkiin, ajattelin, etten töitä saa. Sitten mua pyydettiinkin opettamaan suomea maahanmuuttajille. Siinä meni viime vuosi, tänä vuonna työnantaja on ollut eri, mutta opetustyö jatkunut - opettaen yhtä työssä olevaa maahanmuuttajaa kerrallaan. Oikeastaan unelmatyö. En ole hakemalla koskaan minnekään päässyt, mutta mut on haettu kotia työhön. Tällä hetkellä näyttää tosi lupaavalta.
jossain määrin. Ns. downgradasin, tietämättäni muodikkaasti, ja olen ollut kohtuullisen tyytyväinen elämääni kokonaisuutena. Vaikka työ ei ole ollut koulutustani vastaavaa, työ ja muu elämä ovat olleet tasapainossa, vaikka ulkoisessa arvostuksessa olenkin menettänyt.
mutta lähinnä olosuhteiden pakosta, kun työni muutettiin osa-aikaisuudeksi. Olen kyllä ollut tyytyväinen lisääntyneeseen vapaa-aikaan ja panostankin siihen tällä hetkellä enemmän kuin työhöni. Onneksi tulen varakkaasta perheestä, ilman perintöä ja isolla asuntolainalla ei olisi leivälläni juustoa. Eli loppupeleissä olen oikeastaan tosi tyytyväinen elämääni - en tosin työelämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VTM ja valtion tuottavuusohjelma ja perhesyistä syrjityksi tuleminen ovat tuttua. Samoin tuli nähtyä, miten valtion virasto laskee ihan henkilöstösuunnittelussa jatkuvasti palkattavien uusien työkkärin työharjoittelijoiden varaan. Ilman pienintäkään aikomusta omin varoin palkata se 3 kk ilmainen työntekijä.
Koko työelämä on ollut kulujenkarsimista ja säästämistä ja tehostamista. Olen niin kypsä kvarttaalitalouteen, jossa työntekijällä ei ole mitään arvoa että oksat pois....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja todennäköisesti edessä pätkiä + palkka tulee laskemaan. Olen vain kovin pettynyt työhöni (ja kokemusta jo 12 vuotta alalta) ja tunnen itseni täysin hyödyttömäksi. Joskus tekisi mieli huutaa palaverissa siitä, kuinka hyödyttömiä juttuja me tehdään ja kukaan ei niitä oikeasti tarvi. Haluaisin työn, jossa olisi onnistumisen iloa ja vielä enemmän haluaisin kokea tekeväni tärkeää työtä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen KTM, vakituisessa työsuhteessa jo 20-vuotiaasta eli yli 10 vuotta, opiskelujen ensimmäisestä vuodesta lähtien. "Uraputki" on ollut nousujohteinen ja jokainen työ edeltävää haastavampi, mielenkiintoisempi ja paremmin palkattu. Ja mikä parasta, myös työyhteisöt ovat muuttuneet kerta kerralta mukavammiksi.
Työt ovat turhan simppeleitä ja suorittavia. Koulutusta vastaavaa työtä on vaikea saada.
DI koulutusta toivotaan niin pirun moneen tehtävään, jossa voisi kyllä pärjätä ilmankin tuota akateemista koulutusta. Hassuinta on, että toivotaan DI koulutusta, mutta palkataan insinööri, joka tulee töihin 1000 € halvemmalla.
Työnantajat haluavat ylikoulutettua porukkaa töihin, jotka sitten turhautuvat suorittavaan "höpöilyyn".
Olen kyllä pettynyt niin opalkallisesti kuin tehtävällisestikin.
Todella vaikaa on ollut päästä näyttämään todellisen osamisensa, kun palkataan sellaisiin tehtäviin, joissa eipääse omaa osaamistaan kunnolla käyttämään. Pitää tehdä insinööritason tehtäviä.
Ei voi ei pysty, kun ei motivoi. Näkee liikaa kehitettävää ja haluaisia viedä asioita eteenpäin, mutta esimiehet arvostavat voin sitä nopeasti tehtyä pikatulosta, eivätkä näe metsää puilta.
Pahinta tässä onkin se, että 58 vuotias teknikko on esimehenä. Pitkä työkokemus sellaisella on, mutta ei kykene luovaan tai kehittävään keskusteluun, kun ei tajua, että on viimeiset 20 vuotta tehnyt asioita teoriassa täysin väärin. Käytännössä asiat ovat jotenkin sujuneet, mutta tehottomasti ja tulevat sukupolvet saavat maksaa tehdyistä virheistä.
Tieto luo todellakin tuskaa.
Liikaa arvostetaan vielä Suomessa ammattivuosia, eikä osaamista.
Mulla on tosin vakituinen paikka, ollut jo monta vuotta. Sitä edelliset, harjoittelut ja pätkätyöt, olivat kyllä pettymyksiä - sekä taloudellisesti että siksi, etten saanut kunnon tehtäviä. Joskus mietin silti paluuta tutkijanuralle, koska tykkään yliopistojen ilmapiiristä. Siellä ihmiset ovat aidosti kiinnostuneet oppimaat uutta, työelämässä monet (eivät toki kaikki) jämähtävät siihen, mitä ovat aikoinaan oppineet.
pettynyt, mutta kolme ensimmäistä vuotta olivat erittäin rankkoja työelämään siirtymisen ja siviilielämän tapahtumien vuoksi. Nykyisin työ on mukavaa. T. Opettaja
on vaikea jaksaa työssä kun tarjotaan vain pätkää pätkän perään, eikä omassa elämässään pääse eteenpäin, ei esimerkiksi uskalla ottaa talolainaa. Ainakin mun työpaikalla on myös jatkuvasti menossa jotain uudistuksia tai muuta hässäkkää, mikä heijastuu työntekijöihin ja yleiseen työilmapiiriin.
Työ on vuodesta toiseen haastavaa ja vaihtelevaa ja palkka on erinomainen.
Maisterintutkinnolla nyt seitsemän vuotta lyhyttä pätkää. Samalla työnantajalla. Jos sanon ei, niin seuraaja on jo oven takana kolkuttelemassa.