Lue keskustelun säännöt.
Lapsuuden kodissa väkivaltaa kokeneet
09.04.2010 |
Isäni oli väkivaltainen lähinnä äitiämme kohtaan sekä henkisesti että fyysisesti. Nyt olen itse äiti ja nämä ahdistavat lapsuuden kokemukset nousevat joskus vahvasti mieleen. Unia näen ja muutoinkin välillä kausia, jolloin ovat paljon mielessä.
Itse en koskaan ole ollut väkivaltainen lastani kohtaan eikä sellaista ikinä tule tapahtumaankaan.
Kaipaisin vertaistukiryhmää keskustelun merkeissä, mutta en ole löytänyt mitään tietoa sellaisista. Tampereen seudulla asustelen.
Jollakin tietoa/kiinnostusta tällaisesta?
Kommentit (6)
aloitti kun olin 4vuotias,lopetti,kun pääsin karkaamaan kotoa 15-vuotiaana.
asiat ei ole mielessä päivittäin,mutta viikottain.... ei niistä irti pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itseäni asia ei enää juurikaan vaivaa. Omia lapsia on 2 ja ikinä en heitä löisi. Kannattaa kyllä hakea keskusteluapua, jotta pääsee menneisyydesä irti. Tsemppiä!
Asiaa on tullut käsiteltyä ja ajateltua aika paljon nyt, kun on omiakin lapsia. Minua löi oma äitini satunnaisesti ja usein haukkui ja solvasi kaikesta. Mitään en osannut tehdä oikein.
Välillä pelottaa, että mitä jos musta tulee samanlainen. Pyrin tietoisesti siihen, että en alkaisi siihen. En halua lapselleni sellaista lapsuutta, joka mulla oli ja uskon että tämä ajatus kannustaa mua. Oman äitini kohdalla monet asiat johtuivat (ja johtuvat edelleen) mielisairaudesta. Siksi sitä pelkäänkin. Jos se on periytyvää? Mitä jos se tulee mulle ja sen jälkeen itsekontrolli on niin heikko?
Tosin tiedän, että oma mieheni laittaisi heti touhulle pisteen ja passittaisi mut hoitoon. Ja varmasti hakeutuisin sinne itsekin. Mielestäni ei mitään niin kamalaa voi avuttomalle lapselle tehdä, kuin lyödä ja solvata. Antaa lapselle turvaton olo. Ikinä en sitä kohtaloa omalle lapselleni halua ja teen kaikkeni, että heillä on parempi elämä kuin itselläni on ollut.
Mitään tukiryhmiä ei ole koskaan tullut vastaan, mutta eipä tuo huono ajatus olisi! Varmasti tulisi kävijöitä tällaiseen ryhmään. Itse menisin heti!
Mulla kans samanlainen lapsuus, ja löin esikoistani kun hän oli alle 3-vuotias useinkin perseelle. Tukistin sitä vielä 2 viikkoa sitten, hän on nyt 5. En voi mitään sille että menetän hermoni ja huudan ja paiskon tavaroita, potkin ovia. Olisko mulle apua ja ryhmää? Taaperoa en ole lyönyt kuin kerran kun hän oli vauva.
tällaisissa ongelmissa. Ellei sitten näitä netin keskustelupalstoja oteta huomioon. Suosittelisin väkivaltaa kokeneille ammattiapua, esim. tk-psykologia tai mielenterveystoimistoa. Apua on valitettavasti vaikea saada. Mutta jos perustelee tarpeen sillä, että pelkää lyövänsä omaa lastaan joku päivä, niin luulisi herkemmin saavan apua.
ole minunkaan kohdalleni sattunut. Täytyisi varmaan itse perustaa...