Lue keskustelun säännöt.
Nyt tsempatkaa, siskot, reissutyötä tekevän miehen nääntynyttä vaimoa :-(
08.04.2010 |
Mä olen aivan puhki, loppu - huonossa jamassa :-( Mies tekee reissutyötä rytmillä 9-10 päivää pois, kotona 4 päivää ja taas reissuun. Lapset on 5, 4 ja 2 vuotiaat, asutaan ihanassa talossa, mutta lähimpään kaupunkiin on matkaa ja samoin ystäväperheisiin. Isovanhemmista toiset asuu kaukana, toiset suht lähellä, mutta molemmat ovat varsin iäkkäitä ja pappa vielä sairasteleekin.
Nyt alkuvuonna on oma jaksaminen tullut vastaan. Kaikki tympii ja masentaa, arki kotona ei tunnu enää miltään, pinna pettää lastenkin kanssa. Välillä tuntuu ahdistavalta aamulla herätä täällä lumisten kuusten keskellä ja aloittaa taas ihan täysin samanlainen päivä kuin mitä edellinen oli. Mies yrittää jeesata minkä voi, ja näen, että häntä ahdistaa tämä minun alakuloisuus todella paljon. Mutta pakkohan toisen meistä on töitäkin tehdä.
Miten ja mistä mieli virkeäksi?? Vinkkejä, apuja??
Kommentit (27)
ja ehkä tosiaan pitäisi vain pakottaa itsensä ottamaan tuota omaa aikaa, sen suhteen olen ollut laiska ja saamaton, myönnän. Ehkä kysymys onkin siitä, että jotenkin nyt koen tämän väsymyksen olevan erilaista kuin koskaan aikaisemmin? Oikeata masennusta, ehkä.
Silloin, kun oli tosi kiire, eli esim kun rakennettiin tätä taloa ja kuopus huuti päivät ja yöt jne, niin jotenkin sitä adrenaliinia riitti ja kuvio pyöri tehokkaasti, mutta nyt kun menossa ei mitään mega-projektia vaan kaikki on tasaista, rauhallista arkea, niin olen kadottanut taidon nauttia arjesta.
Lasten puolesta on etenkin huono omatunto, he kun vaistoavat varmaan, että äiti on poissaoleva, kireä eikä innostu mistään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni mies ei tee reissutyötä mutta on erittäin paljon pois. Ainut tapa pitää pää kasassa on työsskäynti, teen lyhennettyä työaikaa ja pidän siitä todella paljon. Kotiäitinä hajoaisi pää.
ja ehkä tosiaan pitäisi vain pakottaa itsensä ottamaan tuota omaa aikaa, sen suhteen olen ollut laiska ja saamaton, myönnän. Ehkä kysymys onkin siitä, että jotenkin nyt koen tämän väsymyksen olevan erilaista kuin koskaan aikaisemmin? Oikeata masennusta, ehkä.
Silloin, kun oli tosi kiire, eli esim kun rakennettiin tätä taloa ja kuopus huuti päivät ja yöt jne, niin jotenkin sitä adrenaliinia riitti ja kuvio pyöri tehokkaasti, mutta nyt kun menossa ei mitään mega-projektia vaan kaikki on tasaista, rauhallista arkea, niin olen kadottanut taidon nauttia arjesta.
Lasten puolesta on etenkin huono omatunto, he kun vaistoavat varmaan, että äiti on poissaoleva, kireä eikä innostu mistään.
ap
Olen sellainen ihminen, joka nauttii tiukoista paikoista ja kiireestä, ja pelkkä ennustettava lasten kanssa oleminen ryydyttää! Minulle ainoa tapa pysyä järjissäni on ollut Oma Aika (säännöllisesti, ei vain silloin tällöin!) ja sellainen harrastus, jossa voin pakottaa itseäni kehittymään ja ponnistelemaan.
No piti, ettei sinun kaltaiset idiootit täytä tätä maata omilla rupugeeneillään.
Meillä lapset 6, 5, 2 ja neljäs syntyy piakoin. Käyn vielä töissä. Miehen työkuviot ym. vaihdelleet, mutta nyt ollut vuoden verran tilanne, että mies on kotona sunnuntaisin.
Mun mielestä meidän tilanne on aika kökkö ja se onkin onneksi muuttumassa. Olen pärjännyt aivan hyvin, mutta mun haaveissa on sellainen perhe, jossa isäkin ois päivittäin läsnä. Mun mielestä sen, että toinen on paljon reissussa, täytyisi olla molempien valinta. Silloin se natsaisi kuvioon. Nyt varmasti joku sanoo, että ku mun mies tekee työtä, jossa on pakko reissata. Monessa työssä se varmasti on aika olennaista, mutta aina voi vaihtaa työpaikkaa! Mitään ei ole pakko tehdä. Tietty kaikki miehet eivät ole valmiita vaihtamaan työtä, vaikka heidän vaimonsa yrittäisi "pakottaa". Juttelemalla toivottavasti yhteisetkin elämän suuntaviivat ja halut löytyy... Ettei kukaan kokisi olevansa pakkoraossa.
Jos syrjässä asuminen ahdistaa, miksette muuta lähemmäs ystäviä tms. VAIKKA se koti ois itse rakennettu. Mulle ainakin kotiympäristö merkkaa tosi paljon omaan jaksamiseen.
Töihin menoa moni ehdotti. Monelle se saattaakin olla ihan piristävää, mutta siinä on vaarana, että kaikki väsyy! Yksin kun pyörittää arkea, meillä ainakin helposti menee niin, että lapset ovat ensimmäisinä aamulla hoidossa ja viimeisinä kerkeän hakea:( Illan tunnit ovat oikeasti aika lyhyet lasten kans, jos täyttä päivää tekee. Tietty jos sais jotain osa-aikaista, se ois varmaan kivaa ja ei lapsillekaan niin iso muutos.
Mieti, mikä saa sinut innostumaan tai ilahtumaan. Ei se ole kaikille jumppa tai kaupunkireissu. Kerroit, että jaksoit hyvin raksa-ajan. Ihana uusi koti oli motivaattori. Nyt vain tarvitset jotain muuta haastetta päiviisi:) Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäi sanomatta, että mulla jostakin syystä oman ajan saaminen ei oo koskaan ollut mitenkään erityisen tärkeää. Tietty sitä mulla on paljon täällä kotosalla iltaisin kun lapset nukkuu, mut yleensäkään oma jaksaminen ei oo ollu suoraan verrannollinen siihen.
Ennemminkin se on tehnyt hyvää, että on löytänyt kotona jotain kivaa puuhasteltavaa (esim. lasten kans) ja on pitänyt yhteyttä itselle tärkeisiin ihmisiin.
29
Kun perheessä on pieniä lapsia ja isä reissutöissä, paras ratkaisu olisi, että äitikin menee töihin? Ajatelkaa nyt lasten kannalta, he näkisivät toista vanhempaa pari-kolme tuntia illalla ja toista "joskus". Huhhuh mitä elämää!