mikä on ollut rankinta pienen lapsen kanssa

Ja se kun ei voi milloinkaan nukkua kokonaista yötä kun lapsi on tottunut saamaan rintaa öisin. Sitä kun jatkuu melkein vuosi niin on aika poikki.

Rankinta oli jatkuvat keskeytykset, kun MITÄÄN ei saanut tehdä rauhasa, omassa tahdissa itse valitsemaan aikaan keskeytyksettä. Ihan sama oliko kyse paskalla käynnistä, kirjan lukemisesta tai tiskaamisesta, joka ikinen asia keskeytyi vähintään huutamisen tai sitten vaipanvaihtoon, nukutukseen, syöttämiseen tai viihdytykseen.

...aivan ylivoimaisesti. Kun on siunattu perusterveillä, mutta erittäin huonounisilla, lapsilla, niin tuo valvominen rankinta.



Kun väsymys on kroonista, eli unettomuus kestää pidempään kuin muutaman kuukauden, niin voi sanoa, ettei oikein mistään yksinkertaisesti jaksa nauttia.



Mutta helpotti tuo meilläkin sitten alle 2-vuotiaina....ja ekan kanssa etenkin varmasti allergisuus, jota ei silloin tajuttu, vaikutti paljon valvomiseen.

ja pieni vauva, joka ei syönyt hyvin ja nukkui huonosti. Samaan aikaan oma pitkittynyt alakulo/masennus?

ei mikään ollut vauva-ajassa niin rankkaa, että se olisi voittanut lapseen hoitoon viemisen. Vauvalle riittää, että äiti on läsnä ja tekee parhaansa vauvan kanssa. Mutta kun viet kaksi ja puolivuotiaan hoitoon ja hän jää sinne itkemään, puhuu ettei viihdy, niin se se on kamalaa. Istut töissä ja mietit lasta koko ajan, sisuskalut solmussa. Kotona koitat "myydä" hoitopaikkaa lapselle, selvität hoitajien kanssa viihtymisasioita yms.



Mitä isommat lapset, sitä isommat murheet. Varsinaiset murheet alkavat, kun lapsi aloittaa kodin ulkopuolisen elämän.

kun tuli paha uhma. raivoa, huutoa ja AINA lähti jalat alta kun oltiin julkisilla paikoilla. ei siis suostunut seisomaan eikä kävelemään.



kuopuksen kanssa eka vuosi kun ei nukkunut kuin 20-30min pätkissä yöt piti aina imettää yöt läpeensä. ja sylistä jos päivällä laski niin huuto ei loppunut

ehdottomasti. Kiristää sitten pinnaa ja aiheuttaa ties mitä alakuloa ja suuren luokan vi**tusta.

Tavallisen vauvan kohdalla tuo ei ole suuri kysymys, mutta huonounisen vauvan kanssa sitä univelkaa kertyy tuhansia tunteja, eikä sitä saa ikinä nukkua takaisin. Siinä ei enää tunnista itseään, sillä kyllä tuollainen tajuton unen puute muuttaa ihmistä.

Lapsi huusi n 15h/vrk 3kk:tta ja mies karkasi matkatyöhön. Esikoinen oli alle 1,5v. Siitä selvisin :)

ja niistä johtuvat huonosti nukkuminen koko ensimmäisen vuoden. Nyt tokana vuonna nukkuu jo paremmin, mutta silti yhä heräilee tiheämmin kuin monen vastasyntynyt.

2) se ettei ollut koskaan kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa

Vielä ei ainakaan ole ollut juurikaa rankkaa. Hetkellisesti on voinut mennä hermot kun ei ole millään suostunut imemään rintaa (molemmat lapset on ollu tähän taipuvaisia).

Meillä kakkonen huono nukkuja ja olen kroonisesti väsynyt, mutta selviän siitä.



Lasten sairastaminen on ehkä kaikkein pahinta. Pitääkö lääkäriin vai onko vaan tavallista nuhaa/kuumetta/yskää/vatsakipua jne.



Sen sijaan mua ärsyttää että "koko ajan pitää valvoa mitä tapahtuu". Juuri kesken vessakäynnin, ruuanlaiton (käsi tomaatissa, porkkanassa, sipulissa, lihassa, pullataikinassa), pyykkikoneen tyhjäyksen/täytön on lähdettävä katsomaan mitä lapsi/lapset puuhaa: miksi liian hiljaista, miksi itketään, mikä hajosi, mihin meni, jne. jne. Samoin aina joku lahkeessa "äiti, äiti, äiti anna, ota, kato, saanko, haluun"..



Mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

Se, kun päivärytmi oli ihan täysin päinvastainen jonkin aikaa. Sitten kaikki halusivat päivällä tulla kylään katsomaan uutta vauvaa ja ei heti osattu/kehdattu sanoa ei.



Koliikki. Sitten kun oppi nukkumaan yönsä, ei mahakivuiltaan saanut unta.



Muutenkin on aina ollut tuo esikoinen huonouninen. Yöunet katkonaisia ja päikkärit tosi lyhyitä... Välillä sitä on ollut niiiiin väsynyt, että kulkee jossain transsissa. Sitä ei jaksa tehdä muuta kuin pakolliset asiat ja koti on sitten myös sen näköinen. Onneksi on nyt alkanut vähän helpottaa *koputtaa puuta*

pitkään jatkuneet yövalvomiset

taaperoikäisen kanssa, joka menee päättömästi minne tahansa. Tuntui, että aina oli "töissä". Vauva-aika oli mielestäni tosi helppo taaperoikäiseen verrattuna, mutta meillä tosin olikin hyväuninen vauva, joten valvomisia ei tullut kovin paljon.

Vaikeus saada apua allergioihin (oikea erityiskorvike maidolle).

oli kyse nälästä, janosta, paskahädästä, väsymyksestä, sun tarpeesi tulee aina viimeisenä ja toissijaisena.



Hyvin pian perheesi ryhtyy kuvittelemaan, ettei sulla ole tarpeita.



Se on hankalinta.

keksi yhtään mitään :-). Lapsi on jo viisi eikä mikään ole tuntunut rankalta. Ok, vain yksi lapsi ja erinomaisia hoitajia ollut tarjolla ihan vauvasta asti eli olen saanut ja olemme saaneet mennä. Yöunet ovat olleet hyvät ja sitä kovasti mainostettua uhmaa tässä vieläkin odotellaan. Lapsi on aina viihtynyt hyvin ilman viihdytystä eli ihan hyvin olen saanut lukea, tuijottaa telkkaria jne...

Nuorimmaisen kohdalla mikään ei ole mennyt putkeen. Esikoinen aloitti puolivuotiaana sairasteluputken, jonka seurauksena meillä ei nukuttu kolmeen vuoteen kunnolla. Sinä aikana yllätysraskaus, vaikea sellainen ja tuloksena huonosti nukkuva vauva,joka heräsi tunnin välein 8kk:n ikään asti. Vauva aloitti puolivuotiaana saman sairastelukierteen kuin esikoinen, joten viimeiset pari vuotta on mennyt sumussa. Vaikeinta tässä on ollut unenpuutteesta johtuva armoton väsymys, alakulo, hermojen puute, jatkuva arpominen siitä milloin lääkäriin jne.