Lue keskustelun säännöt.
Erotanko sisarukset vai jäänkö työttömäksi
07.04.2010 |
Huoh mikä tilanne.
Saisin toiselta paikkakunnalta töitä (kotipaikkakunnalla ei niitä enää ole eikä tule). Mies taas ei saa oman alansa paikkaa sieltä. Koululaisetkin viihtyy täällä missä nyt ollaan, eivät halua muuttaa. Miehellä on epäsäännöllinen työ eli en voi jättää 3-vuotiasta hänelle, jos lähden muualle töiden perässä. Koululaiset pärjää jo hetken keskenäänkin naapuri- ja ystäväavun turvin.
Vaihtoehto on sitten se, että otan pienimmän lapsista mukaan ja yritän päästä käymään kotona parin viikon välein miestä ja koululaisia katsomassa. Vaan 3-vuotiaan pikkumiehen puolesta säälittää hurjasti, isosiskot on hurjan tärkeitä ja heitä ikävöidään jo koulupäivienkin aikana. Samoin pelottaa, koska niitä kuuluisia tukiverkkoja ei ole uudella paikkakunnalla. Jos lapsi sairastaa, niin olen sitten aina itse töistä pois. Mahtaisikohan tässä olla mitään järkeä? Toisaalta en kyllä jaksa vuosikausia olla kotonakaan, eikä tule rahaakaan, ei kerry eläke eikä työkokemus. Toivoisin, että muutaman vuoden päästä olisi tilanne toinen.
Taustana siis se, että minulla oli työpaikka, johon minun piti palata, kun kuopus on 3v, mutta hoitovapaan aikana koko firma lopetti! Se niistä varmoista suunnitelmista.
Kommentit (31)
lähtisi minäkään. Varsinkaan jos et pääsisi kotiin joka viikonlopuksi, että kaupungit ovat niin kaukana toisistaan. Isommatkin tarvitsevat vielä äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossain todella syrjäseudulla tai onko työpaikkakunnallesi muuten todella pitkä matka? Siis jos pääset käymään vain parin viikon välein? Monethan reissaavat esim Tampereen ja Helsingin väliä päivittäin, ja tiedän tuttavan, jonka työpaikka on eri maassa lentomatkan päässä.. Eli miksi olisi niin hankala käydä kotona?
Jos välimatka on pitkä, niin varmasti voisit kuitenkin mennä viikonlopuiksi kotiin. Voitko tehdä esim 4-päiväistä viikkoa tai etätöitä? Osan kotipaikkakunnalta? Voitteko muutta "puoliväliin", jonnekin missä sinun työmatkasi helpompi, mutta lapset voisivat jatkaa entisessä koulussa ym. Joskus kaupungin toiselle puolen muutto tai vastaava voi ratkaisevasi lyhentää/helpottaa matkaa (esim asuminen rautatieaseman lähellä...)
Itse varmaan jättäisin pienimmän asumaan sisarusten kanssa ja yrittäisin sumplia omat työt niin, että pääsen joka viikonloppu kotiin. Ettekö saa pienimmälle mistään hoitopaikkaa/hoitajaa kodin läheltä? Tekisin esim 4 pitkää päivää töissä. Lähtö töihin aikaisin ma-aamuna ja paluu to-iltana.
Voisitkohan opiskella lisää nyt kun töitä ei ole? Tai kenties tehdä jonkun muun alan töitä, ihan mitä vaan töitä mitä satut saamaan? Alkamaan yrittäjäksi? Siivoamaan? Hoitamaan lapsia?
En ottaisi työpaikaa, ellei olisi mahdollisuus tulla joka päivä kotiin. Kuinka pitkä matka?
Kumpi on sitten eläkkeellä tärkeämpää, muutaman satasen isompi eläke vai se että lapset ovat saaneet elää onnellisen lapsuuden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin tuota parin viikon välein, kun ei minusta ole hyvä istuttaa kuopustakaan autossa joka viikonloppu. Sen unohdin kirjoittaa, että muu perhe varmasti vierailisi meillä ainakin kerran kuussa. Tekisin lyhennettyä työaikaa, ettei kuopuksen hoitopäivistä tulisi liian pitkiä ja voisin viettää koululaisten loma-aikoja kotona.
Koululaisista en ole huolissani, koska isänsä huolehtii heistä todella hyvin. Isä ei tee töitä liian paljon vaan välillä hankalina aikoina. Minusta ei olisi oikein, että kuopus olisi vaihtuvien hoitajien kanssa päiväkotipäivän jälkeen edes paria kertaa viikossa. Ystäviäkään ei voi kuormittaa jatkuvasti. Koululaisilla taas pari tuntia alkuillasta hujahtaa tuosta vaan, kun vaikkapa naapuri käy huolehtimassa ruuan tarjolle ja lapset tietävät, että naapurista saa tarvittaessa apua. Ovat varmasti paljon myös kavereillaan, kun isällä on menoa (ollaan näistä jo kysytty kavereiden vanhemmilta ja heistä olisi vain mukava, että omilla lapsilla on seuraa :)) En uskalla luottaa mihinkään yksityisesti palkattuun lapsenvahtiin. Heillä tuppaa tuttavien kokemuksesta menemään aika moni asia muutaman tunnin työkeikan edelle. Moni saanut esim parin kuukauden jälkeen työn, jossa enemmän tunteja eli tietysti vaihtavat sellaiseen.
No, on tässä vielä hetki aikaa miettiä...
missään nimessä, jos kerran matka on niin pitkä (tai vaihtoehtoisesti työajat niin vaikeat) ettet pääsisi edes joka viikonloppu kotiin.
Mä olin 19, kun muutin pois kotoa... pikkusiskoni oli tuolloin 5-vuotta. Jokaikinen sunnuntai, kun lähdin kotoa takaisin opiskelupaikkakunnalle, siskoni itki monta tuntia. Ihan hirveää oli... ja minä olen siis sentään "vain" isosisko. Mä en ainakaan kestäisi äitinä tuollaista tilannetta.
Miten pitkästä matkasta oikein on kysymys, jos kerran vain joka toinen viikonloppu olisit kotona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta on jo 5 vuotta aikaa ja työ oli määräaikainen, olisin kyllä ottanut myös toistaisesti voimassa olevan jos olisi ollut tarjolla.
Isälle jäi 3 ja 4 vuotiaat ja otin 1,5 vuotiaan mukaani. Kotona kävin n. 2 kertaa kuukaudessa, minulla oli vuorotyö ja pitempi vapaa sattui noin. Työmatkaa oli n. 600 km.
Lapsille ei jäänyt mitään traumoja. Isän kanssa olo lähensi lapsia ja isää.
Tuo työkeikka auttoi vähän työnsaantia kotipaikkakunnalla, mutta nyt olen taas työtön ja pitäisi tehdä tuo sama uudestaan, mutta ei niitä töitä löydy 600 km säteeltäkään ;) eli ei koko Suomesta.
jos ajattelit joka tapauksessa tekeväsi lyhennetyä? Ajaisitte esim. torstai-iltana pienimmän kanssa kotiin, hän voisi vaikka nukkua autoon. JA sitten ostat dvd-soittimen autoon ja pistät lastenohjelmaa osaksi matkaa. Vastaavasti voisitte ajaa kotiin su-iltana niin, että lapsi nukkuu suurimman osan matkasta. Lapsella täytyy tietysti olla kunnollinen, mukava istuin autossa, jotta matkanteko on hänellekin mukavaa. En tiedä miten tuo toimisi vuosikausia, mutta voisitte ainakin alkuun kokeilla järjestelyä.
Itse ajattelisin, että lapsi jaksaa kyllä 4 "normaalipäivää" päiväkodissa, onhan viikonloppu 3-päiväinen. Ja omalta kohdaltani on sanottava, että tammikuussa päiväkodissa aloittanut tuore 3-vuotiaani on yllättävän hyvin jaksanut päiväkotipäivät, on ihan täyttä viikkoa. Minä olen illalla se väsynyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saat helpommin töitä taas kotipaikkakunnalta? Jos tämä on todennäköistä, kyllä tuota varmaan vuoden jaksaa. Sen pidempään en kyllä tuohon lähtisi. Perhe-elämää teillä ole tuola systeemillä juuri lainakan, sinä vieraannut vanhemmista lapsista ja isä nuorimmasta eikä käteen varmaan kahden asunnon ja autojen kulujen jälkeen jää juurikaan enempää kuin ansiosidonnaisesta.
"katsella" tuollaista elämää. Toivon siis, että tämä poikisi myöhemmin töitä jostakin lähempää. Olen jo kerran opiskellut lisää kun ensimmäisellä koulutuksella ei meinannut löytyä töitä enkä kyllä kovin paljon enää sitäkään jaksaisi. Alallani on töitä, mutta niitä ei ole enää niin monella paikkakunnalla kuin ennen. Sekin tuntuisi vähän hullulta, että jättäisin tämän hyvän koulutukseni käyttämättä ja veronmaksajat sitten kouluttaisivat uuden... (no tiedän, ei mikään ala yhtä ihmistä kaipaa, mutta ehkä ymmärrätte tämänkin ajatuksen osana kokonaisuutta).
Oli mukava lukea onnistuneestakin kokemuksesta. Aika paljon oli muita mielipiteitä ja olen itsekin sitä mieltä, ettei ole paras ratkaisu. Silti mielelläni katson asioita vähän pidemmällekin enkä siis usko, että lapsille loppujen lopuksi kovin kurjaa olisi. Kaksi rakastavaa ja huolehthtivaa vanhempaa elämässä mukana kuitenkin!
Viikonlopuista ja työajasta vielä, kun kyseltiin. Pystyisin varmaankin tekemään 4 päivän viikkoa, mutta mieluummin tekisin viisi vähän lyhyemää (että kuopuksen hoitopäivä olisi n 8 tuntia) ja säästäisin tunteja niihin kotiviikonloppuihin ja koululaisten lomille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestäni edes ajatella tuollaista. Ei tulisi pieneen mieleenkään tuollainen vaihtoehto. Tuohan nyt on lähinnä rinnastettavissa avioeroon lasten kannalta. Kaikkea sitä ihmiset miettivätkin.Asiat tärkeysjärjestykseen!!
Vaikka koululaiset pärjäisivät ja olisivat reippaita, ei se hyvää tee pidemmän päälle lapsen kehittymättömälle psyykeelle. Kysypä vaikka joltain asiantuntijalta, esim. lastenpsykiatrilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka lapset pärjäisivät, sinähän menettäisit heidän lapsuudestaan melkoisen osan kun et pääsisi heitä näkemään joka päivä (sinun tapauksessasi edes joka viikko!). Kyllä ihmettelen, että joku edes tollaista miettii.
Koko ajatuksesi on aivan absurdi.
Kerrot miehesi olevan hankalina aikoina töissä, kyllä ne koululaisetkin kaipaavat isää kotona, puhumattakaan sinusta.
En ikinä voisi jättä lapsiani eri paikkaan, enkä ottaa yhtä mukaani, eroon isästään ja sisaruksistaan.
Kyllä töitä aina ehtii tehdä yöhemminkin, sit kun kaikki lapset isoja, jos ei aiemmin omalta paikkakunnalta löydy.
Tää mun mielipide, mutta mä olenkin äiti.
Eli kannattaako tuo järjestely taloudellisesti? Toisella paikkakunnalla asumisesta ja kulkemisesta tulee kuluja, jotka on hyvä huomioida ennen päätöksen tekemistä. En ehkä näkisi syytä tehdä perheen elämää hankalammaksi, jos sille ei ole taloudellista perustetta. Vaikka onhan se työkokemuksenkin hankkiminen tärkeää...
Mutta noin yleisesti ottaen itse ainakin kokeilisin. Sitten sen vasta näkee vastaako työ odotuksia ja sujuuko perheen elämä kahdella paikkakunnalla. Aina on mahdollista palata vanhaan, jos uusi ei miellytä. Sen sijaan menetetyn tilaisuuden perään on turha myöhemmin haikalla. Jos muu perhe - tai käytännössä mies - järjestelyyn suostuu niin eiköhän kaikki suju ihan hyvin.
Meidän perheessä minä matkustan enemmän, vaikka myös miehellä on työreissuja. Olen käytännössä 2-3 yötä poissa kotoa joka viikko. Jos en suostuisi matkustelemaan olisin jäänyt ilman tätä mahtavaa työmahdollisuutta... Matkustamista työni vaatii mutta vastapainoksi saan aika vapaasti päättää työajoista. Enkä koe, että lapset (2v, 4v ja 5v) olisivat tästä kärsineet, kun arki on saatu hiottua toimivaksi.
Ota ap näitä kommentteja lukiessasi huomioon, että tämän palstan linjoilla roikkuu varmaan enemmän kotiäitejä. He voivat olla netissä tuntikausia ja kokevat silti olevansa hyviä äitejä ja "läsnä". Todellisuudessa monen lapselle olisi parempi päästä virikkeelliseen hoitoon ja lapset tuskin kärsisivät, jos tällaiset mammat menisivät töihin. On hyvä muistaa, että mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
Ja numerolle 17 sanoisin, että ap juuri pohtii tilannetta myös lasten kannalta. Se tuskin tekee hänestä sinua huonompaa äitiä.
Olen lapset synnyttänyt maailmaan ja aion myös olla heidän kanssaan yhdessä arjessa.
Käyn töissä, yhden saattanut maailmalle.
En ikinä olisi voinut lähteä itse maailmalle ja jättää osaa lapsista kotiin ilman minua.
Tai ottaa yhtä mukaani ja siten erottaa muusta perheestämme. Vain eläkettäni ajatellen.
En ole kirjoituksessani sanonut olevani äiti 24/7 paikalla perheessä, mutta otin kantaa tähän erottamiseen, jota ap pohti.
Kuten sanoin, ei kestä kauaa kun ap:lla olisi isommat lapset ja kuten hän ajatteli jopa työtilanteensa paranevan. Lapset silloin kypsempiä ottamaan tällaiset järjestelyt vastaan.
monta vuotta kun olin kouluikäinen, ja vaikka periaatteessa "pärjäsin", tuo aika jätti syvän turvattomuuden ja hylkäämisen tunteen :(
Isäni ei ollut tarpeeksi läsnä ihan fyysisesti eikä henkisestikään samoin kuin äiti, vaikka perustarpeista toki huolehti.
Sinuna en lähtisi, mutta ymmärrän hankalan tilanteen työn kannalta.