Miksi vauvaa toivovat ovat niin neuroottisia?
Olen käynyt tuolla vauvakuumepalstalla, mutta en todellakaan tunne sitä meininkiä omakseni. Jokaisesta "nippaisusta" yms. raportoidaan, testaillaan hulluna ovulaatioita ja tehdään testejä jo mooonta päivää ennen kuin kuukautisten edes pitäisi alkaa, kuvitellaan itselle nippu oireita jo kaksi päivää mahdollisesta hedelmöittymisestä. Miksi näin?
Kommentit (2)
ja kun raskauden yritys on niin henkilökohtainen asia ettei siitä halua nimellä kenellekään puhua, jää ainoaksi foorumiksi netti. Ja palstakulttuuri ruokkii tuon tyyppistä raportointia. Ilmeisesti näillä testailijoilla on liikaa ylimääräistä aikaa ja asia on kehittynyt melko pakkomielteiselle tasolle.
Toiset nyt vain osaavat ottaa kaiken rauhallisemmin, toiset taas tekevät ison numeron asiasta ja kehittelevät itselleen siitä hurjan hässäkän. Sellaistahan se on.
ei kai se mikään ihme ole. VArsinkin kun ihmiset ei oikeasti ymmärrä sitä, että sitä asiaa ei voi itse määrätä. Lapsi tulee kun sille sopii parhaiten.