"Hauskaa" liikennekulttuuria taas aamulla
Ajelin aamulla kaupungista maalle päin. En huomannit/tiennyt, että kesänopeudet tulleet voimaan joten ajoin valtatiellä 85km/h. Aamulla oli hiukan luntakin maassa, joten varmaan ihan Ok nopeus. Eikä perääni syöksynyt yhtäkkiä auto, joka kieltämättä ajoi 10 metrin päässä autoni perästä. Ihmettelin hiukan perässroikkumista. Ajattelin, että kärkkyy ohitusta. Tiesin ohituskaistan alkavan noin kilometrin päässä. Kun se alkoi, ampaisi auto ohitseni. Mies autossa huitoi ja osoitteli minulle kiukkuisesti ollessan autoni rinnalla. Päästyään ohi ajoi pientaretta pitkin ja vilautteli ja huitoi taas. Halusi osoittaa että minun olisi pitänut muka väistää häntä ojaan :-/ Onko tuollainen käytös ihan normaalia? Tietty ikävää jos joku köröttää edellä, mutta silti. Olen ymmälläni tästä käytöksestä. Samana aamuna ammattiautoilija (roska-auto) edelläni ajoi huimaa ylinopeutta. Eikö (edes) heitä koske liikennesäännöt?
Kommentit (78)
ajettaisiin kehäteillä jänkä-Suomen turvaväleillä, kehäteiden pitäisi ulottua Kuopijoon asti, että kaikki mahtuisivat sinne.
Varsinkin Etelä-Suomessa ( lue: pääkaupunkiseutu ) on varsinaisia talliaisia jotka eivät ymmärrä turvavälin merkitystä. Parhaassa tapauksessa puhutaan puhelimeen ja poltetaan tupakkaa samaan aikaan kun ajetaan "tappituntumalla".
Tää oli kyllä typeryydessään paras. Toivottavasti tämän kirjoittaja ei saa muuta kuin peltivaurioita aikaan ajaessaan edellä ajavaan hanuriin.
ajettaisiin kehäteillä jänkä-Suomen turvaväleillä, kehäteiden pitäisi ulottua Kuopijoon asti, että kaikki mahtuisivat sinne.
Varsinkin Etelä-Suomessa ( lue: pääkaupunkiseutu ) on varsinaisia talliaisia jotka eivät ymmärrä turvavälin merkitystä. Parhaassa tapauksessa puhutaan puhelimeen ja poltetaan tupakkaa samaan aikaan kun ajetaan "tappituntumalla".
Tähän voisi aivan hyvin vastata, että satasta huristeleva ehtii ajamaan ohi jo ennen kuin se hirvi ehtii eteen, kun taas sinuunhan se parka tösähtää. Niin ja käynti silmälääkärillä voi auttaa, jos sen verran silmät karsastavat, että toinen silmä pyörii aktiivisesti pientareen pusikoissa, mutta toinen ei nopeusrajoituksia noteeraa.
Mutta kannattaako tämä? Kun ihminen on mielestään oikeassa, se on kanssa oikeassa, ja opettaa erittäin mielellään muitakin olemaan yhtä oikeassa kuin itse on.
Kiireet loppuu kun makaat neliraajahalvaantuneena.
Ja vaikka en niitä nopeusrajoitusmerkkejä niin yltiökiinnostuneena seuraakaan tutulla tiellä (mikä toki väärin on, sen jo myönsin) niin tien pientareita katse haravoi kyllä aika aktiivisesti. Jos minä ajan 80:aa ja sinä paahdat satasta ohi, niin kummallakohan meistä on paremmat mahdollisuudet selvitä törmäyksestä hirven kanssa?
alla olevan kirjoittaja on kotoisin Pohjanmaalta tai Tampereelta, eikä ole viikkoa lyhyempää turvaväliä koskaan kokeillutkaan. Kiroileva siili sopii sikäläiseen liikenneopetukseen kuin nyrkki paskaan.
Liikenteessä saa ajaa alinopeutta jos tilanne sen vaatii. Mikään ei pakota ajamaan "SUURINTA SALLITTUA NOPEUTTA". Mikään ei anna oikeutta roikkua peräpuskurissa, laki säätää myös määritteen "TURVAVÄLI".
Varsinkin Etelä-Suomessa ( lue: pääkaupunkiseutu ) on varsinaisia talliaisia jotka eivät ymmärrä turvavälin merkitystä. Parhaassa tapauksessa puhutaan puhelimeen ja poltetaan tupakkaa samaan aikaan kun ajetaan "tappituntumalla".
Kiroileva siili on fiksu... "Ei tartte päälle ajaa saatana!!!" Laskettelurinteessäkin se on se nopeampi takaa tuleva jolla on väistövelvollisuus.

.
täällä turvaväli on 20 cm ja todellinen nopeus 80km/h alueella 95.

Mutta tämä perässäroikkujiin kyllästynyt asuu kehä ykkösen eteläpuolella.
Siellä saa ajella kaikessa rauhassa.
Niinhän sä luulet.
Mutta tämä perässäroikkujiin kyllästynyt asuu kehä ykkösen eteläpuolella.
Olis täällä etelämmässä enemmän tilaa??
Huh, millaisia vastauksia olet ap saanut!!
Osalla on puurot ja vellit sikinsokin, kun eivät ymmärrä, että nopeusrajoitusmerkki osoittaa suurimman sallitun nopeuden...
Tai sitten vaan on provoiluntarvetta, ettei muka eroteta kuivalla pitävällä tiellä reilun alinopeuden köröttelyn ja ap:n "virheen" eroa.
Voi teitä.
Huh, millaisia vastauksia olet ap saanut!! Osalla on puurot ja vellit sikinsokin, kun eivät ymmärrä, että nopeusrajoitusmerkki osoittaa suurimman sallitun nopeuden... Tai sitten vaan on provoiluntarvetta, ettei muka eroteta kuivalla pitävällä tiellä reilun alinopeuden köröttelyn ja ap:n "virheen" eroa. Voi teitä.
karmivan totuuden liikennekultturista ja ilmapiiristä, voihan niinkin olla. Minä (ap) en huomaa liikennemerkkejä (alinopeus siis minun "virheeni) mutta toisaalta ihan suotavana nähdään myös perässäajaneen ärtynyt ja aggressiivinen reagointi. Jotenkin kamalan kuuloista :-(
Mene sinä sinne Sotkamoon ? Olis täällä etelämmässä enemmän tilaa??
Nopeusrajoitusmerkit ovat nimenomaan RAJOITUKSIA, eivät MÄÄRÄYKSIÄ. Alinopeudesta voi saada sakot, jos alinopeus on huomattavaa (eli 100 km/h alueella 50 km/h). Pientareelle ei tarvitse eikä SAA väistää, näin sanoo tieliikennelaki.
Se kuka mietti sitä että kuinka paljon 600 km matkalla säästää, jos ajaa 100 km/h 90 km/h sijasta... no mihinkäs olet meinannut ne sekunnit joka päivä käyttää?
jos ajaa vaikka 600 km keskinopeudella 70 km/h tai keskinopeudella 90 km/h. Tai 30 000 km/vuodessa sama.
kuinka paljon esimerkiksi 20km:n matkalla voittaa aikaa jos ajaa sen nopeudella 100km/h (ohittaa siis kaikki ärsyttävät töpeksijät) tai ajaisi matkan rauhallisesti yhden töpeksijän perässä. Jos oletetaan, että tienpätkä ei ole täynnä näitä minun kaltaisiani törttöjä.
ap
Jos ajan päivässä 600km putkeen, olen tietenkin tietoinen, että paljoltihan siihen aikaa menee. Työpäivän verran abouttia kerrallaan. Ajoin sitten seittemääkymppiä tai yheksääkymppiä. Just. Ja jos pidän taukoja, taukojen pituus määrää paljolti ajankulua myös.
Jos ajan vuodessa 30 000 km, on varmasti tullut jossain vaiheessa tehtyä päätös, että autossa istutaan ja paljon. Matka itsessään on tärkeä. Ihan yhtä lailla se matka on minun aikaani. Jos on valinnut työn, jossa ajetaan paljon, tai asuinpaikan, jolta on pitkä matka töihin, se on vain kestettävä. Jos ajaa huvikseen paljon, sekin on sitten valintakysymys.
Tiellä on jaksettava keskeytyksiä ja häiriötekijöitä. Eteen voi tulla traktori tai lumiaura, eikä siitä pääse ohi kuin vasta - niin, milloin. Mistäs sen tietää. Jos se traktori ajaakin vaikka vain kaksi kilsaa edessäsi, tai kaksikymmentä.
Liikenteessä ei olla koskaan yksin. Ei voi laskea, että voin ajaa jonkin matkan 90km/h tuntinopeudella, koska nopeusrajoitukset sen sallivat.

Ihan vaan tosta nopeudesta. Vaikka kesällä olisi nopeus 120 kyltissä, niin ajaako joku sitä AINA?
Aidosti, käsi sydämelle; ajatko joku sateella yli satasta?
Ei siitä saa sakkoja! Minut on autokoulussa opetettu niin. Mitä muille? Muistuuko enää? Puhutteko te ihmiset nyt omasta ajotavasta vai mistä? Koska HUOMATTAVASTA alinopeudesta saa sakkoja. Ja mitä olen Poliisit -sarjaa seurannut välillä niin poliisit haastattelun perusteella käyttää myös omaa järkeä. ;)
Kyllä minusta poliisi voisi jättää sakottamatta jos tiellä ajaa 85 nopeutta (nopeus muuttunut vastikään sataseksi) ja tie on LIUKAS! Muitakin syitä on, kaikki ne jotka vaikuttaa tien liukkauteen tai näkyvyyteen.
* Eihän KESÄLLÄ ole huomioitavana LIUKKAUTTA, mutta kesänopeus jos laitettu niin pitää käyttää tarkkaan sitä järkeä.
Tekee ihan pahaa ajatella että se sun takana ajaneella olisi ollut pääsiäisenä laitetut kesärenkaatkin alla! :(
Ojaan ajamista en käsitä. Tiellähän pitää ajaa. Traktorit ja muut todella hitaasti ajavat sinne pientareelle menee.
Jos ei ihminen kestä että joku ajaa satasen alueella 85 niin otan osaa.
Jos menee tämän takia vielä vaarantamaan turvallisuutta ajamalla turvavälissä liian lähellä niin poliisilla on tälläselle ihmiselle asiaa.
Itseäni oksettaa moterilla ajavat ihmiset jotka ohituksen tehdessään palaa oikealle HETI ohituksen jälkeen -siis siihen ohitettavan nokan eteen!! Oletus sitten on että takana oleva kuluttaa bensojaan turhiin jarrutteluihin?
Kaikista pahimpia on ne jotka tekee ohituksen, tulee toisen nokan eteen ja samantien lähtee ohittamaan uudestaan ja seuraavaa ja seuraavaa.
Tälläsessä tilanteessa saa ajaa pidempään vasenta kaistaa ja ohittaa kaikki -ei turhaa vaarantaa liikennettä poikkoilullaan!
Huitelut ap on vähän naurettavuutta jo. Ei kai ketään kuulu "kouluttaa" liikenteessä? Tekee itsestään vaan tollasella huitelulla naurettavaksi.
Siihen roska-autoon vielä: käsitin että liikkui pienemmällä tiellä ylinopeutta: se vasta vaarallista on. Koska tiellä luultavasti liikkuu myös ihmisiä? Pitää pystyä pysäyttämään auto ja liikkumaan turvallisesti.
Joskus jos liikkuessa se oma järki leikkaa kiinni niin pitää päästä sen yli. Ei toisten ajamiset saa vaikuttaa siihen että menee järki ja alkaa huitomaan.
Tilanne meni jo: unohda se. Onneksi teihin ei sattunut kun mies ajoi niin vaarallisesti. Tollanen saattaa olla vaikka lääkityksen alaisena. Ei kannata provosoida entisestään.
Aidosti, käsi sydämelle; ajatko joku sateella yli satasta?Tälläsessä tilanteessa saa ajaa pidempään vasenta kaistaa ja ohittaa kaikki -ei turhaa vaarantaa liikennettä poikkoilullaan!
Vasenta kaistaa saa ajaa joo, mutta ei saa tukkia takana tulevan tietä, kiitos!
Jos keli oli huono niin on ihan sallittua ajaa hiljempaa. Ja ohittajan käytös oli huonoa.
Ihan hirvittää kun itse juuri käyn autokoulua, että millaista porukkaa sinne takapuskuriin tulee hönkimään kun lähden ekoja kertoja liikenteeseen...
talla pohjaan ja jos ei metsään asti tee tilaa niin johan nyt....