"Hauskaa" liikennekulttuuria taas aamulla
Ajelin aamulla kaupungista maalle päin. En huomannit/tiennyt, että kesänopeudet tulleet voimaan joten ajoin valtatiellä 85km/h. Aamulla oli hiukan luntakin maassa, joten varmaan ihan Ok nopeus. Eikä perääni syöksynyt yhtäkkiä auto, joka kieltämättä ajoi 10 metrin päässä autoni perästä. Ihmettelin hiukan perässroikkumista. Ajattelin, että kärkkyy ohitusta. Tiesin ohituskaistan alkavan noin kilometrin päässä. Kun se alkoi, ampaisi auto ohitseni. Mies autossa huitoi ja osoitteli minulle kiukkuisesti ollessan autoni rinnalla. Päästyään ohi ajoi pientaretta pitkin ja vilautteli ja huitoi taas. Halusi osoittaa että minun olisi pitänut muka väistää häntä ojaan :-/ Onko tuollainen käytös ihan normaalia? Tietty ikävää jos joku köröttää edellä, mutta silti. Olen ymmälläni tästä käytöksestä. Samana aamuna ammattiautoilija (roska-auto) edelläni ajoi huimaa ylinopeutta. Eikö (edes) heitä koske liikennesäännöt?
Kommentit (78)
ottaen huomioon, että ohituskaista oli juuri alkamassa. Sen sijaan perässä roikkuja olisi todennäköisesti saanut sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
että et antanut tietä vaikka ajoit alinopeutta. Siitä voi myös saada sakot.
Sinä toimit väärin, koska et seurannut liikennemerkkejä, tämä toinen taas käyttäytyi muuten huonosti. Sulla ei oman liikennekäyttäytymisesi takia ole varaa arvostella muiden liikennekäyttäytymistä. Keskity ensin siihen, että toimit itse oikein.
joka sanoo, että 100km/h alueella nopeudella 85km/h ajaminen on rikos, erityisesti sääolosuhteet huomioonottaen? Tule sitten sanomaan, että toimin väärin.

uskoisin että eriasia on jos ajaa 50km/h vaikka siinä 100km/h alueella.
sakot ajaessani 15km/h alle ylimmän sallitun nopeuden..? Ja kun en iirry pientareelle, kun perääni tulee auto psukuriin kärkkymään? Joo. Sen ymmärrää, että saisin sakot siitä, etten noteeraannut nopeusrajoituksen muuttumista, mutta että noista muistakin saisin..? Mitä poliisi sanoisi, jos valehtelisin "alinopeuden" syyn olleen sääolosuhteiden huomioonottamisen? uskoisikohan?
siinä missä muutkin. Ei tarvitse kuin yksi isompi hirvi tupsahtaa eteesi, kun ajelet umpiunessa ulkoa osaamaasi työmatkaa, ja se on siinä. Kiirettä tulee joskus, siinä missä tylsistymistäkin.
Minäkin ajan päivittäin samaa tietä töihin ja takaisin, ja osaisin ajaa sen vaikka silmät ummessa. Tiedän tarkalleen, missä 80 alue vaihtuu 60:ksi. Tiedän, missä kohtaa kannattaa ottaa jalka pois kaasulta ja antaa vauhdin hiljentyä kuuteenkymppiin itsestään. En minäkään heti ehkä huomaisi, jos joku päivä 60km rajoitus olisi vaihdettu vaikka 80 km rajoitukseksi. Tiedän, että pitäisi, mutta tutulla tiellä ei aina tule katsoneeksi liikennemerkkejä kovinkaan kiinnostuneena. Ja juu, myönnän että alle rajoitusten edessä ajava on ärsyttävä, mutta jokaisen normaaliälyisen ihmisen tulisi kestää se menettämättä täysin malttiaan.
Sen sijaan ihmettelen kovastikin aikuista ihmistä, joka ei osaa lähteä kotoa sen verran aikaisin, että ehtisi kaahailematta määränpäähänsä. En äkkiseltään keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi lähteä ohittelemaan autoletkaa vaarallisessa paikassa (tätä tapahtuu joka aamu työmatkallani) vaarantaen näin muidenkin turvallisuuden. En myöskään tajua kouluttamista tai kostonhimoa liikenteessä. Miksi pilata päivänsä asian takia jolle ei mitään mahda?
maantiellä ei välttämättä mutkien ja mäkien vuoksi pääse ohittamaan. Silloin kuuluu hitaaman antaa tietä niin että takaa tulevat pääsevät ohittamaan.
On kaksi ihan eri tilannetta laskettelurinne ja maantie.
Liikenteessä saa ajaa alinopeutta jos tilanne sen vaatii. Mikään ei pakota ajamaan "SUURINTA SALLITTUA NOPEUTTA". Mikään ei anna oikeutta roikkua peräpuskurissa, laki säätää myös määritteen "TURVAVÄLI". Varsinkin Etelä-Suomessa ( lue: pääkaupunkiseutu ) on varsinaisia talliaisia jotka eivät ymmärrä turvavälin merkitystä. Parhaassa tapauksessa puhutaan puhelimeen ja poltetaan tupakkaa samaan aikaan kun ajetaan "tappituntumalla". Kiroileva siili on fiksu... "Ei tartte päälle ajaa saatana!!!" Laskettelurinteessäkin se on se nopeampi takaa tuleva jolla on väistövelvollisuus.

pysähtyä mihinkään.
nyt pari asiaa. Annan samalla mitalla takaisin, en ajattele, että liikenteessä olisi jotain malttia ja kärsivällisyyttä. Toki opin myös seuraamaan nopeusrajoituksia. Huomenna ajan pätkän nopeudella 105km/h huolimatta nyt sitten mahdollisesta jäisestä tienpinnasta. Jos ja kun joku tulee perään notkumaan, teen kiusaa jarruttelemalla käsijarrulla ja heristän nyrkkiä. Näin on oikein toimia.
Kiireet loppuu kun makaat neliraajahalvaantuneena.
Ja vaikka en niitä nopeusrajoitusmerkkejä niin yltiökiinnostuneena seuraakaan tutulla tiellä (mikä toki väärin on, sen jo myönsin) niin tien pientareita katse haravoi kyllä aika aktiivisesti. Jos minä ajan 80:aa ja sinä paahdat satasta ohi, niin kummallakohan meistä on paremmat mahdollisuudet selvitä törmäyksestä hirven kanssa?
siinä missä muutkin. Ei tarvitse kuin yksi isompi hirvi tupsahtaa eteesi, kun ajelet umpiunessa ulkoa osaamaasi työmatkaa, ja se on siinä. Kiirettä tulee joskus, siinä missä tylsistymistäkin.
Minäkin ajan päivittäin samaa tietä töihin ja takaisin, ja osaisin ajaa sen vaikka silmät ummessa. Tiedän tarkalleen, missä 80 alue vaihtuu 60:ksi. Tiedän, missä kohtaa kannattaa ottaa jalka pois kaasulta ja antaa vauhdin hiljentyä kuuteenkymppiin itsestään. En minäkään heti ehkä huomaisi, jos joku päivä 60km rajoitus olisi vaihdettu vaikka 80 km rajoitukseksi. Tiedän, että pitäisi, mutta tutulla tiellä ei aina tule katsoneeksi liikennemerkkejä kovinkaan kiinnostuneena. Ja juu, myönnän että alle rajoitusten edessä ajava on ärsyttävä, mutta jokaisen normaaliälyisen ihmisen tulisi kestää se menettämättä täysin malttiaan.
Sen sijaan ihmettelen kovastikin aikuista ihmistä, joka ei osaa lähteä kotoa sen verran aikaisin, että ehtisi kaahailematta määränpäähänsä. En äkkiseltään keksi yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi lähteä ohittelemaan autoletkaa vaarallisessa paikassa (tätä tapahtuu joka aamu työmatkallani) vaarantaen näin muidenkin turvallisuuden. En myöskään tajua kouluttamista tai kostonhimoa liikenteessä. Miksi pilata päivänsä asian takia jolle ei mitään mahda?
uskoisin että eriasia on jos ajaa 50km/h vaikka siinä 100km/h alueella.
Niin pitääkö kaikkien mopoautojen pysyä pois satasen sallivilta teiltä? Tai 80-lätkäläisten pakujen tai yhdistelmärekkojen tms?? Kun eivät saa ajaa yli kahdeksaakymppiä?
Jossakin tässä mättää.
Nopeurajoitukset ilmoittavat "suurimman sallitun nopeuden". Jos ei ole päässä niin paljoa että osaisi reagoida hitaampiin kulkuneuvoihin niin kannattaisi mennä taksilla tai bussilla tai pysyä kotona.
Olisi aivan hyvin voinut ohittaa aivan asiallisesti. Nuo nopeudethan ovat sallittuja maksiminopeuksia jotka pitää soveltaa kelin yms.mukaan.
Minä kuljen viikottain nopeusnäyttötaulun ohitse, joten tiedän mitä nopeutta ajan. Koskaan en aja alinopeutta ja silti minua ohitellaan.
Kerran aakeella laakeella joku nuorison edustaja ohitti viisi autoa kerralla.
Toivon että nämä törtöt autoilijat eivät vaarantaisi kuin oman henkensä.
uskoisin että eriasia on jos ajaa 50km/h vaikka siinä 100km/h alueella.Niin pitääkö kaikkien mopoautojen pysyä pois satasen sallivilta teiltä? Tai 80-lätkäläisten pakujen tai yhdistelmärekkojen tms?? Kun eivät saa ajaa yli kahdeksaakymppiä?
Jossakin tässä mättää.
Nopeurajoitukset ilmoittavat "suurimman sallitun nopeuden". Jos ei ole päässä niin paljoa että osaisi reagoida hitaampiin kulkuneuvoihin niin kannattaisi mennä taksilla tai bussilla tai pysyä kotona.
Ihan totta kirjoittelet.
uskoisin että eriasia on jos ajaa 50km/h vaikka siinä 100km/h alueella.
Niin pitääkö kaikkien mopoautojen pysyä pois satasen sallivilta teiltä? Tai 80-lätkäläisten pakujen tai yhdistelmärekkojen tms?? Kun eivät saa ajaa yli kahdeksaakymppiä? Jossakin tässä mättää. Nopeurajoitukset ilmoittavat "suurimman sallitun nopeuden". Jos ei ole päässä niin paljoa että osaisi reagoida hitaampiin kulkuneuvoihin niin kannattaisi mennä taksilla tai bussilla tai pysyä kotona.
että menen notkumaan mopoauton perään ja puin nyrkkiä tovin. Sitten teen ohituksen ja piennarta viistäen teen selväksi mitä ajoin takaa. Tosin tiedän, ettei mopoauto edes kovempaa kulje, mutta mitä tulevat liikenteeseen törttöilemään. Asennetta.
ap
Sinä toimit väärin, koska et seurannut liikennemerkkejä, tämä toinen taas käyttäytyi muuten huonosti. Sulla ei oman liikennekäyttäytymisesi takia ole varaa arvostella muiden liikennekäyttäytymistä. Keskity ensin siihen, että toimit itse oikein.
paperilehdessä (iltasanomat tai -lehti) poliisipäällikkö suositteli pääsiäisliikenteeseen lähteville, että ajavat rajoitusten mukaan MYÖSKIN niin että ei alinopeutta! tottakai siis keli huomioon ottaen. Poliisi käytti sanaa VAARALLINEN, että siis on vaarallista ajaa niin. JOllei uskalla ajaa SUJUVAA nopeutta mitä muutkin, voi antaa tietä muille. Näin siinä poliisin sanoin oli. Muutakin siinä oli, en nyt muitsa, mut kerrankin joku neuvoo tuotakin. Niin paljon on aiheuttanut vaaratilanteita minunkin työmatkallani (110km päivässä) nuo liusaajat jotka ajavat alinopeuksia ja JARRUTTELEVAT liikennemerkkien kohdalla?!
ja se on MOOTTORItie, eli se vasemmanpuoleinen kaista on ohittamiseen ei köröttelyyn.. ja sitä köröttelyä voisi muutenkin harrastaa siinä 100m oikealle sijaitsevalla tavallisella tiellä ei siinä Länsiväylällä.
Ei näistä saa muuta kuin helvetin kiukkuisen tuulen ja tunteen siitä, että on taas päätä hakattu umpigraniittiin oikein urakalla.
Mulkku on mulkku ja mulkkuilee myös liikenteessä. Se kaahaa perään, ohittaa etupuskuria hipoen, huitoo ja aukoo kitaansa, avautuu levähdyspaikalla, näyttää keskaria, mulkoilee autostaan, rullaa ikkunaa auki, ojentaa muita, opettaa kuinka ajetaan ja osoittaa sinulle virheesi. Sellainen on mulkku eikä se muuksi muutu, vaikka täällä yrittäisi mitä keskustella.
Joten ap, I feel for you, mutta tee itsellesi palvelus äläkä yritä keskustella mulkun kanssa. Ei se osaa, eikä viitsi, ei sillä ole kapasiteettia. Kun mulkku tulee kohdallesi liikenteessä, pelasta itsesi ja väistä. Kaikki muu on turhaa ja / tai vaarallista.
Ei näistä saa muuta kuin helvetin kiukkuisen tuulen ja tunteen siitä, että on taas päätä hakattu umpigraniittiin oikein urakalla. Mulkku on mulkku ja mulkkuilee myös liikenteessä. Se kaahaa perään, ohittaa etupuskuria hipoen, huitoo ja aukoo kitaansa, avautuu levähdyspaikalla, näyttää keskaria, mulkoilee autostaan, rullaa ikkunaa auki, ojentaa muita, opettaa kuinka ajetaan ja osoittaa sinulle virheesi. Sellainen on mulkku eikä se muuksi muutu, vaikka täällä yrittäisi mitä keskustella. Joten ap, I feel for you, mutta tee itsellesi palvelus äläkä yritä keskustella mulkun kanssa. Ei se osaa, eikä viitsi, ei sillä ole kapasiteettia. Kun mulkku tulee kohdallesi liikenteessä, pelasta itsesi ja väistä. Kaikki muu on turhaa ja / tai vaarallista.
Meinasi jo ote lipsua ja olin vähällä ajautua koston kierteeseeen ja yhtä mulkkumaiseen käytökseen. Hengitän syvään, keskityn yhä enemmän vain omaan ajamiseeni ja parannan liikennesääntöjen huomioimiskykyäni. Sanasi pelastivat minut :-)
ettei jotkut uskalla ajaa sitä autoa, voisko miettiä että käyttäisi yleistä liikennettä?
Kenenkään EI tarvitse väistää pientareelle asti eikä varsinkaan pysähtyä, mitä helvetin järkeä siinä olis?
Ite en todellakaan väistä muita pientareelle ku hätäajoneuvoa.
Liikenteessä saa ajaa alinopeutta jos tilanne sen vaatii. Mikään ei pakota ajamaan "SUURINTA SALLITTUA NOPEUTTA". Mikään ei anna oikeutta roikkua peräpuskurissa, laki säätää myös määritteen "TURVAVÄLI".
Varsinkin Etelä-Suomessa ( lue: pääkaupunkiseutu ) on varsinaisia talliaisia jotka eivät ymmärrä turvavälin merkitystä. Parhaassa tapauksessa puhutaan puhelimeen ja poltetaan tupakkaa samaan aikaan kun ajetaan "tappituntumalla".
Kiroileva siili on fiksu... "Ei tartte päälle ajaa saatana!!!" Laskettelurinteessäkin se on se nopeampi takaa tuleva jolla on väistövelvollisuus.