Abortti vai ero?

kohta kuitenkin, niin tekisitkö silti abortin? Tai mitä jos alat inhoamaan miestä tämän asian takia, niin miten käy suhteellenne silloin? Aika inhottavalta kuulostaa mies joka haluaa abortin tuon ikäisenä, ette kuitenkaan ole mitään 16-vuotiaita.

Minua on yritetty painostaa aborttiin (tosin ei mieheni) ja voin sanoa, että lähes kymmenen vuoden jälkeenkään en ole pystynyt antamaan asiaa anteeksi. Mielestäni kukaan toinen ihminen ei voi sitä asiaa päättää.

Elämä on mallillaan ja tulet vahingossa raskaaksi. Miehesi reaktio on painostaa aborttiin?! Siis ymmärrän ettei itse halua lasta mutta että painostaa rakastamaansa naista tappamaan lapsensa ja elämään lapsettomana miehen mieliksi. Ja, mies voi muuttaa mieltään vielä 10 vuoden päästä ja perustella sillä nuorempaan naiseen vaihto, sinulla taas on onnesta kiinni saisitko tulloin enää tilaisuutta äitiyteen. Ei kuulostaa kovin arvostavalta ja kantavalta "rakkaudelta".



(Vai sisältyykö tähän jotain muuta, mies pelkää perinnöllisiä sairauksia tai jotain?)

Onko teillä ap tasavertainen suhde vai dominoiko mies paljon? Onko uhkaillut eroamisella aiemmin muiden erimielisyyksien yhteydessä? Ajattele miten hajalla olet, jos myöhemmin ajauduttekin eroon ja olet tehnyt abortin. Kun sinä selvästikin haluaisit lapsen.

koska täällä on äitejä ja lisäksi ilmeisesti erittäin paljon hulluja abortinvastustajia. Ihan sama kuin kyselisit jostain vegaanifoorumilta että kannattaako ruveta kasvissyöjäksi vai lihansyöjäksi. Minusta abortti on ihan järkevä ratkaisu jos äiti ei lasta halua, mutta jos haluat, niin kyllä varmaankin kannattaisi antaa miehen mennä. Minusta ikäisesi naisen elämän suurimmat onnentunteet tulevat äitiydestä eikä parisuhteesta. Yksinhuoltajanakin moni pärjää.

Koska ap selvästi tekisi sen vain pitääkseen miehensä. Kyse ei ole abortin kiihkovastustamisesta vaan siitä että tässä tilanteessa ap joutuu valitsemaan lapsensa ja kohtuuttomia vaativan miehen väliltä... Eiköhän suurin osa lapsettomistakin pitäisi lapsen ja antaisi moisen painostajan lähteä jollei ap ja lapsi kiinnsostakaan.

Meillä ei ole lapsia, koska mies ei halua. Olen 33-vuotias, mies 38.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden pitäisi olla molempien yhteinen päätös, ei vain toisen. Sinulla on jo ikää eli jos lapsia haluat etsi toinen mies.

ja syyllisyytesi ja katumuksesi voivat olla myöhemmin niin murskaavat, että mikään muukaan tekeminen, oleminen, saavutus, ilo tai suru eivät tunnu enää yhtään miltään. Kaikki vertautuu aina tähän kauheaan asiaan jota ei voi perua.

kuten täällä ollaan sanottu niin katkeroidut miestäsi kohtaan vaan jos teet hänen takiaan abortin. ja täytyy kyllä sanoa että en tiedä onko mies niin kovin rakastunut sinuun jos tuon takia jättää sinut. Uskon että häntä vaan ahistaa ja pelottaa,mutta jos sanot että pidät lapsen niin eihän välttämättä sinua jätä tai jos jättää niin voi tulla takaisin. uskon että jos hän nyt jotenkin kestäisi asian niin varmasti oppisi rakastamaan lastaan.. Abortti ainakin pilaisi teidän syhteen ja vielä masentuisit kun et sais vauvaa.

Voi AP, tiedän niin miltä sinusta tuntuu! Ihan kyynelet nousevat silmiin, kun muistelen sitä aikaa.

Itse tulin yllättäen raskaaksi 4 vuoden seurustelun ja 3 vuoden yhteisasumisen jälkeen. Ehkäisy oli käytössä. Se oli shokki molemmille ja miehelle elämän kriisin paikka. Yllättäen miehestä tuntui että ei ole enää edes varma haluaako elää loppuelämänsä minun kanssani. Hän myös piti aborttia ainoana mahdollisuutena.

Itse olin sinun laillasi jo taipuvainen aborttiin pitääkseni mieheni. Sanoin miehelleni, että olen valmis keskeytykseen jos hän niin haluaa. Kuitenkin oma siskoni ja paras ystäväni saivat minut tajuamaan miten isosta asiasta on kyse - oman lapsen elämästä. Siihen verrattuna oikeasti yksikään mies ei ole yhtä arvokas. Eikä erityisesti mies, joka edes yrittää painostaa puolisoaan keskeyttämään oman lapsensa elämän.

Onneksi ja luojan kiitos(!) mies tuli ihan itsekseen toisiin ajatuksiin. Hän oli googlannut aborttiin liittyviä sivustoja ja tajusi ettei voisi koskaan tehdä omalle lapselleen niin. Hiljaisella päätöksellä päätimme pitää lapsen, tuli mitä tuli. Viikkojen ja kuukausien kuluessa molemmat kiinnyimme pikkuiseen ja opimme iloitsemaan asiasta.

Vauva syntyi ja molemmat rakastimme ja rakastamme poikaa ylitse kaiken. Pikkuinen tahtovauvamme on jo 7-vuotias taitava ja ihana eskarilainen. Meille on sittemmin syntynyt (suunnitellusti :)myös kaksi tytärtä, 4- ja 1-vuotiaat.

AP, et usko kuinka monta kertaa kyynel silmässä olemme miehen kanssa jutelleet siitä miten ikinä edes pystyimme harkitsemaan aborttia. En edes halua ajatella sellaista elämää, jossa poikaamme ei olisi.

ERO!