Aiotteko puhua pojillenne, että naista ei saa ikinä
Kommentit (14)
mies on painostanut minut 2 aborttiin ja aion puhua lapsille kun ovat isompia, että jokaisen täytyy saada itse päättää mitä tekee. JA että seksiin tarvitaan kaksi. Vastuu pitää kantaa. Toki ei parisuhdetta tarvitse jatkaa, mutta vastuu pitää ottaa tekemisistään. Meillä myös mies on maksanut kovan hinnan 2 abortistani. Ei samalla tavalla kuin minä, mutta kuitenkin.
Abortti voi olla paljon parempi vaihtoehto kuin lapsen saaminen liian nuorena tai väärässä tilanteessa. Jos naista ei saa painostaa aborttiin, naista ei myöskään saa ikinä painostaa pitämään lasta.
Aion opettaa pojilleni, että ehkäisy on kaiken A ja O, ja että ei voi luottaa, jos nainen sanoo hoitavansa ehkäisyn (paitsi tietysti pitkässä parisuhteessa). Täytyy miettiä TODELLA tarkkaan kenen kanssa lapsia tekee. Nainen on lapsen suhteen etulyöntiasemassa, ja voi viedä tämän isältään. Nainen päättää kehostaan, ja mahdollisesta abortista.
kasvattaa tytöillenne selkäranka, jotta saavat sanottua ei, jos miehen mielipide ei käy.
Pojalle kerrottava, ettei lapseen liittyviä päätöksiä tee kukaan yksin vaan ne tehdään YHDESSÄ.
mutta ei tulisi mieleenkään. On niin paljon perheitä joissa se abotti olisi ollut ihan ok ratkaisu.
opettaa lapsille että abortti ON vaihtoehto jos EHKÄISYSTÄ huolimatta käy vahinko! Joo joo ja turha nyt alkaa selittämään, että jos harrastaa seksiä niin voi tulla raskaaksi, tietysti voi ja siksi ehkäistään ja jälkiehkäistään ja jopa abortoidaan. Seksi on kivaa ja ei seksin harrastaminen tarkoita sitä että haluaa lapsia. Maailmassa on jo tarpeeksi laiminlyötyjä vahinkolapsia..
mies on painostanut minut 2 aborttiin ja aion puhua lapsille kun ovat isompia, että jokaisen täytyy saada itse päättää mitä tekee. JA että seksiin tarvitaan kaksi. Vastuu pitää kantaa. Toki ei parisuhdetta tarvitse jatkaa, mutta vastuu pitää ottaa tekemisistään. Meillä myös mies on maksanut kovan hinnan 2 abortistani. Ei samalla tavalla kuin minä, mutta kuitenkin.
milloin lapsia tehdään? vai kävikö kaksi kertaa "vahinko"?
ei millään pahalla.
Ehkäisyn tärkeydestä ja siitä, että se on molempien vastuu, on kyllä puhuttu paljon. Vanhin pojistamme on jo 16 ja seurustelee, joten toivon, että käytännössä myös muistaa ja noudattaa näitä juttuja.
ehkäsyn opetan muttta kannatan aborttia jos se tulee liian nuorena tai jotain muuta vastaavaa..
Aiotko itse puhua tyttärellesi, että ei yritä huijata ketään isäksi?
ehkäisyä ja kondominkäyttöä, ja sitä että ehkäisy ei ole vain naisten asia.