Meneekö teillä lasten nimet jollain tietyllä logiikalla?
Vai onko nimet valittu ihan sattumanvaraisesti sen mukaan mikä miellyttää? Meillä kaikkien kolmen pojan nimet alkavat vokaalilla (tosin eri vokaalilla kaikki), ja ovat tyyliltään vanhoja. Toisista tämä voi olla ihan höhlä periaate nimeämisessä, mutta itseäni ihmetyttää enemmän kun sisaruksilla on niminä esim Väinö ja Milla :-)
Kommentit (16)
etunimet kaikilla kaksitavuiset, vanhahtavat, nimessä on R-kirjain
toisena nimenä kolmitavuinen, samalla loppupäätteellä muodostettu nimi
Pelkistä kutsumanimistä tätä "systeemiä" ei niin helposti havaitse, mutta koko nimestä kyllä. Joitakin se hymyilyttää, toisia ehkä ärsyttää.
halusimme sanoja, jotka merkitsevät jotain (nomen est omen ;) ja ovat suomea. Kuopukselle löytyi vielä kiva nimi, joka oli vokaalialkuinen, kuten esikoisellakin. Esikoisella vokaalialkuisuus oli sattuma.
Eikä mielestäni ole reilua että muut lapset saavat nimensä ensimmäisen mukaan. Eli että kun ensimmäisen nimi alkaa V:llä niin kaikkien muidenkin on alettava.
Esim Tiina Inkeri
Muuten nimet ei rimmaa, ja valittu mikä sattui miellyttämään
makukin muuttunut hieman vuosien saatossa :)
Sattuvat kyllä alkamaan vokaalilla ja ovat kaksitavuisia. Mutta siis ei mitään tarkoitusta.
ja nimet sopivat tyyliltään yhteen, mutta eivät esim ala samalla kirjaimella tms. esikoisen raskaus aikana oli molemmat vaihtoehtoina ja oli tosi hankala päättää esikoiselle kun tykättiin kummastakin nimestä yhtä paljon ja kuopus sitten sai sen toisen nimen :)
tyttöjen toisissa nimissä on yhtä monta kirjainta ja sama pääte.
mutta sattumalta kävi niin, että etunimien nimipäivät ovat peräkkäisinä päivinä. Ei siis tutkittu kalenteria kuopuksen nimeä valittaessa. Hauska sattuma!
mukaan, että lausutaan miltei täysin samalla tavalla niin suomeksi kuin englanniksi (ollaan kaksikielinen perhe) vaikka nimet onkin perus suomalaisia. Toiset nimet kulkee minun suvussa.
Saman aikakauden nimiä suunnilleen (siis ei niin että toinen ikivanha ja toinen uusi).
Suunnilleen yhtä pitkiä.
Samoja kirjaimia jonkin verran, mutta eivät ala samalla kirjaimella. Siis kuulostavat hieman toisiltaan, mutta eivät missään nimessä liikaa.
neljäkirjaimiset, kaksitavuiset nimet, kaikilla pidempi toinen nimi, olivat vaan nimensä näköisiä =))
mieltymyksen mukaan kolmelle lapselle nimet.