Oliko kenenkään mielestä itsekkäästi ajatteleva äiti uudessa Vauvassa?

jos haluaa vaan aina uuden vauvan ja pitää käydä töissäkin vanhempainvapaalla muiden vauvoja katselemassa. Eli pelkkää vauva-arkea koko elämä. Mutta mun puolestani tehkööt kaikki mitä haluaa. Tosin epäilen että juuri kenenkään "ikuisen vauvakuumeilijan" mies ei kestä sitä ja haluaa erota jossain vaiheessa. Sit on kiva olla esim. viiden lapsen yh :-(

Sit on kiva olla esim. viiden lapsen yh :-(

että mitä muita syitä on olemassa kuin se että tekee lapset itselleen omaksi iloksi.



Minä en ole koskaan keksinyt yhtäkään muuta syytä.

mutta sanonpa oman mielipiteen: minusta on myös outoa, että haluaa kamalasti vauvoja/lapsia. KOSKA tulee olo, että eikö mikään riitä?



Kritisoin tällä palstalla myös aina näitä, jotka itkevät kolmatta tyttöä/kolmatta poikaa ja sitä, etteivät koskaan tule saamaan molempia sukupuolia. Minusta tämäKIN on KIITTÄMÄTÖNTÄ!



Kiittämättömyys tuo aina tullessaan sen, että ei osata täysin olla tyytyväisiä siihen, mitä jo on. Eli tässä tapauksessa isommat lapset kärsivät jollain tasolla. Alitajuisella tasolla.



Minä en ole kärsinyt lapsettomuudesta enkä ole kohdannut vastoinkäymisiä tällä saralla. Mutta SILTI minusta on suuremman luokan kiittämättömyyttä, kun ei osata olla kiitollisia siitä, mitä on. Kai tämä kiittämättömyys on sukua mille tahansa ahneudelle. Toiset kahmivat rahaa aina vain lisää - toisille ahneuden kohde on lapset.



Ugh. Käyttäytymistieteilijä on puhunut.

Tuossa artikelissahan nainen sanoi, että on nimen omaan vauvojen perään. Rakastaa tunnetta, että joku on lähellä ja tarvitsee. Muistan erään toisen artikkelin, jossa psykologi sanoi joillain naisilla olevan jatkuva tarve vauvantekoon, koska vauva antaa tunteen että nainen on korvaamaton. Kyseessä ehkäpä huono itsetunto. Tärkeä olo, kun joku toinen on niin riippuvainen. Tällaisille naisille saattaa tulla vaikeuksia esim. uhmaikäisen kanssa, kun lapsi alkaa eriytyä äidistä, naisesta voi olla vaikea sietää uhmakiukkua.



Mutta en todellakaan mene sanomaan, että artikkelin naisella olisi näin, siitä en tiedä. Se alkoi kuitenkin mietityttää artikkelia lukiessa, että hän nyt jo suree niin paljon kun vauva-ajat ohi jne. Hänellä oli sylissään kuitenkin n. puolivuotias vauva! Eikö voisi nauttia täysillä kuopuksesta, miten jo tuossa vaiheessa suree vauva-ajan menetystä? Tuo pieni ihminen tarvitsee kaiken läsnäolon, tuntuu hullulta jos nainen jo henkisesti luopunut vauva-ajasta. Moni kokee vain kerran vauva-autuuden, ja tuntuisi oudolta jos ei osaa arvostaa sillä hetkellä sylissä olevaa pientä ihmistä.

Ei siinä sen kummempaa, joillekin se on niin luonnollinen osa elämää, ei ole välttämättä mitään "äitiyteen kasvamista" ennen esikoista, vaan sitä on jo äiti valmiiksi. En koe että minulla olisi ollut mitään tuollaista vaihetta vaikka olin vasta 17v. Mukavin kehu minkä olen koskaan saanut oli synnytyksen jälkeen kätilön kommentti että sinuthan on luotu synnyttämään!



Olen aivan varma että joudun itsekin käydä hieman vastaavanlaisen surutyön läpi siinä vaiheessa kun meidän lapsilukumme tulee täyteen. Se ei toivottavasti ole ajankohtaista ihan vielä, kun olen vasta 20 ja yhden 2-vuotiaan äiti. Lapsilukua ei ole päätetty ennalta, sopimuksemme on että lapsia tulee niin monta kun minä jaksan synnyttää. Minun onneni että olen löytänyt lapsirakkaan miehen, en tosin olisi muunlaista ottanutkaan. Ja tähän ei liity mitään uskontoa, emme ole vielä edes naimisissa.



Mutta koskaan en osaa kuvitella että pystyisin tehdä tietoisen päätöksen että tämä on viimeinen lapsi. Takaovi on aina oltava. Sen sulkee sitten vasta aika, eli vaihdevuodet. Ihmettelin tämänkin perheen niin jämäkkää päätöstä.

mutta jos vauvakuume tekee itsekkääksi, sitten minäkin olen. Minä nimittäin olen jo vuoden verran, eli kuopuksemme syntymästä alkaen, surkutellut, kun en enää koskaan saa uutta vauvaa. Me emme ole niin sopineet, mieheni on yksinkertaisesti ilmoittanut, ettei hän halua enempää, ja minua suututtaa ja harmittaa, kun minun mielipidettäni ei kuunnella. Mieheni mielestä tämä asia on kuitenkin "yhdessä sovittu", ja toisaalta olen kyllä itsekin sitä mieltä, etten voi häntä pakottaa lapsia tekemään vasten tahtoaan. Ymmärrän kyllä hänen perustelunsa sille, miksei halua enempää lapsia, mutta samalla olen vihainen, ettei hän edes kuuntele minun perustelujani sille, miksi lapsia voisi tulla enemmänkin.



Toki olen onnellinen näistä kahdesta terveestä ja hyvinvoivasta lapsestammekin, ja rakastan heitä suuresti. Ei todellakaan ole totta, etteikö esikoiseni olisi enää "kelvannut" minulle, kun rupesin toista lasta haluamaan, tai etteivätkö nämä jo olevat "kelpaisi", koska haluaisin vielä uuden vauvan. Vauvat ovat ihania, taaperot ovat ihania ja isommatkin lapset ovat ihania, etenkin ne, jotka ovat mun omiani. Ja kyllä, nämä on tehty iloksi itselleni ja miehelleni, sekä myös toistensa tueksi ja turvaksi sitten aikuisiällä. Miksi ne lapset sitten pitäisi saada/tehdä, jos ei itselle iloksi? Koska ne kuuluu tehdä? Että yhteiskunta saa uusia jäseniä ja työläisiä? Koska se on ihmisen perimmäinen tarve (lisääntyminen siis)?

Varmasti itsellekin tulisi surullinen ja haikea olo, jos tietäisin, etten lapsia enää saa. Vauvan odotus, syntymä, tuoksu.. ja kasvu - se on jotain ihmeellistä. Eikä tämä tarkoita sitä, että isommat lapset olisivat vähemmän rakkaita.

omaksi iloksihan kaikki lapsia tekevät (pl. ne, jotka tulevat raskaaksi väkivallan seurauksena). Ihminen on itsekäs olento, joka ajattelee, että juuri omien geenien tulee siirtyä sukupolvelta toiselle.



Vai ketä varten te hurskastelijat niitä lapsia teette?

Siis sitä, että miksi pitää olla aina uutta vauvaa tuloillaan. Joku mainitsi sen, että nainen haluaa jonkun olevan riippuvainen itsestään. Voipi olla myös tarvetta todistaa, että on tosi hyvä ihminen kun on niin monen lapsen äiti jne. Mutta minua tosiaan epäilyttää että onko äideillä "kaikki kotona" jos joka vuosi on raskaana ja haluaa vaan uusia lapsia. Tulee mieleen että onko taustalla jotain itsetunto-ongelmaa tai mielenterveysongelmaakin. Mutta kaikki tavallaan.

pariskunta ottais "vaan" kolme lasta. Tai yhdenkin. Joillekin kun ei oo suotu lasta ja asian kanssa pitää vaan oppia elämään.

Siis onhan vauva toki ihanan söpö, mutta samalla kuitenkin tosi uuvuttava. Kaikki yövalvomiset, imetysrumba jne. Kun siitä oon kerran selvinnyt ni eipä kiitos enää mulle :-)

vaan tulevat uudelleen ja uudelleen raskaaksi, vaikka siis ehkäisy on keksitty. Miehet pakotetaan ison perheen isiksi, heiltä ei kysytä mielipidettä. Tiedän useamman esimerkin tästä lähipiirissäni, naiset eivät jaksa opiskella niin sitten tekevät "vahingossa" uuden vauvan.

Ei kai kukaan tee lapsia hyötytarkoituksessa?



Ja kai niitä saa haluta? Minä en taida onnistua kolmatta saamaan, haluaisin vielä vauvan. Ehkä nyt kolmannella kerralla tosiaan osaisi nauttia siitä vauva-ajasta. Isot lapset ovat aivan ihania hekin.



Mutta eihän se niin mene, että jos sinulla on pihalla iso puu, et saisi haluta uusia taimia? Eri asia sitten on, onko pihassa tilaa, ehtiikö kaikkia kasveja hoitamaan. Mutta haluta saa.

Meillä ainakin molemmat olemme opiskelleet ammatit ennen kuin aloimme perustamaan perhettä. Ja niille tiedoksi, jotka kuvittelevat, että vain naiset haluavat isoja perheitä, on meillä mies ollut 100 %:sti mukana. On jopa kysellyt, voitaisiko millään tehdä sittenkin se 5. lapsi, hänellä on kova vauvakuume mutta minä pysyn päätöksessäni. Kyllä ihminen tietää mihin pystyy ja jaksaa ja tietää voimavaransa. Jokainen menee resurssiensa mukaan eikä siinä pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista.

Mies on alkoholisti ja nainen masentunut, eivät jaksaneet huolehtia ehkäisystä. Lapsia hoitaa isovanhemmat. Tää on varmaan harvinainen perhe, mutta halusin sanoa sen, että kaikki eivät tosiaan tiedosta voimavarojaan. Nämä tyypit tekevät lapsia, jotta saavat suuremmat tuet.

Mulla ei ole sitä ikinä ollut. Olen tietty onnellinen siitä että olen saanut lapsen, mutta en kaipaa toista. Muiden vauvat ovat ihan ok, mutta eivät herätä sen suurempia tunteita. Joku tosi söpö saattaa jäädä mieleen.

Ei oo tosin kaikilla mahdollisuutta tehdä useampia lapsia ja monella nelikymppisellä terveys jo pettää.

Minustakin oli hieman outoa, että ko. äiti jo nyt etukäteen suri vauva-ajan loppumista, vaikka nuorin oli tosiaan vasta muutaman kuukauden. Tietenkin kun tämä oli aiheena, tuli ehkä korostetusti kuva ettei hän mitään muuta elämässään halua kuin vauvan tuoksua ja sen lumoutuneen nyytin. Mutta en tiedä, en vain itse lapsettomuudesta kärsineenä osannut yhtään samaistua häneen. Minulla on menossa esikoisen vauva-aika, ja koska en tiedä onko se samalla myös elämäni viimeinen vauva-aika, aion juuri siksi nauttia siitä täysillä, en surra että tässäkö tämä oli.

Eikö lapset juuri tehdä itsekkäistä syistä? Että haluaa tehdä lapsia tietyn ihmisen kanssa, jotta saa lapsen, josta pitää huolta, jolle on tärkeä ja joka vie omia geenejä eteenpäin.



Toki vapaaehtoiseen lapsettomuuteenkin voi päätyä itsekkäistä syistä eli ei halua nähdä vaivaa lasten eteen tai menettää tietynlaista vapautta.